Omituinen VANHA päähänpinttymä

Idiootti75

Vanhoista suoloista puheenollen..
Juttuni on todellakin VANHA, REILUSTI yli kymmenen vuoden takaa. Tai vanha ja vanha - olenhan tämän ajan nähnyt exääni hyvin usein (suhde ei siis jatkunut, mutta olosuhteiden pakosta joudumme olemaan tekemisissä jatkuvasti).
Kaikki kesti vain puolisen vuotta, mutta siinä oli minulle, hyvin nuorelle ihmiselle vähän kaikkea mitä siinä iässä kaipaa - romantiikkaa, jännitystä, ehkä jonkinlaista rakkauttakin. Olimme hyvin erilaisia jo pelkältä ajatusmaailmaltammekin, sekä taustoiltamme.
Suhteelle tuli aikanaan ruma loppu, hän jäi kiinni pettämisestä mikä ei kylläkään tullut minulle varsinaisesti mitenkään yllätyksenä - hän on sen tyypin ihminen, joka ei varmaankaan koskaan kykene olemaan täysin uskollinen. Mutta en minäkään ollut rehellinen. Hän puhui rakastavansa minua, sormusten ostamisesta, yhteisestä tulevaisuudesta yms. Kuuntelin mukana, mutta vetosin aina siihen miten vähän aikaa oli kulunut yms. Jossakin alitajunnassani tiesin koko ajan, että vaikka kuinka hulluna häneen olinkin, homma ei vaan voisi toimia lopulta. Ja vaikka tiedänkin, että hän valehteli monista asioista, uskon kyllä jostain syystä, että hetken aikaa hän tunsi samoin minua kohtaan kuin minä häntä kohtaan.
No, jokatapauksessa välimme ovat aina olleet oudot. Näiden vuosien ajan olen yrittänyt olla mahdollisimman vähän tekemisissä hänen kanssaan, mutta kuten aiemmin sanoin, joudumme vastakkain usein. Me molemmat olemme tahoillamme naimisissa ja meillä on jo perheet, onhan tässä aikaa kulunut jo reilusti yli 10v.
Omasta puolestani voin sanoa, että rakastan puolisoani täydestä sydämestäni, enkä ikinä pettäisi häntä. Meillä on ollut hyviä ja huonoja aikoja, mutta koskaan en ole edes harkinnut jättäväni häntä. Hän tuntee minut, on ihana ja luotettava. Meillä on kolme ihanaa lasta. Jos joudun olemaan perheestäni parikin päivää erossa, se tuntuu ikuisuudelta. Aviopuolisoni kanssaan haluan olla ja vanheta yhdessä. Haluaisin siis olla tässä elämässäni 100% läsnä, mutta joku osa minusta vaan on välillä jossakin vuosien takaisessa.
On tämä ihan järjetön tunne, joka valtaa minut joka ikinen kerta kun näen tämän exäni. Aina, AINA sydämeni hyppää kurkkuuni.
Olen yleensä hyvä pitämään yllä tietynlaista maskia, Minua on aikoinaan satutettu niin monesti, että olen kehittänyt itselleni aika hyvän kuoren. ilmeeni ei paljasta ajatuksiani eikä minusta pysty lukemaan kovinkaan hyvin mitä ajattelen. Siksi uskon, ettei hänkään osaa aavistaa mitään. Tai toivon ja luulen.
Puolisoni on ainoa, jonka läsnäollessa en peittele itseäni, hänelle voin raivota tai nauraa aidosti, sanoa että rakastan tai inhoan. Tämä on ainoa asia, josta en tietenkään pysty hänelle puhumaan, hän ei edes tiedä minulla olleen suhdetta tuohon exääni. Asumme pienehköllä paikkakunnalla, mutta exäni ja minun suhteen aikana asuin naapurikunnassa - kuten tuo exäni myös. He eivät varsinaisesti tunne toisiaan, eivät ole koskaan puhuneet keskenään tms, mutta joskus varmasti ovat osuneet täällä vastakkain kadulla. Nykyiseni ei siis tiedä exästäni, joka kylläkin tietää kenen kanssa olen aviossa. En usko, että kukaan täällä tietää suhteestamme meidän lisäksi, onhan siitä jo pieni ikuisuus aikaa.

Kaikesta on jo sata vuotta, meillä on omat elämämme erillämme eikä hän ole edes ulkoisesti enää sellainen, kuin oli silloin joskus kun häneen hullaannuin. En siis ymmärrä - tämä on joku sairas pakkomielle tai päähänpinttymä, mitä ihmettä? Miten tästä pääsee irti?
Onko täällä muita joilla olisi vastaavanlaisia kokemuksia? Miten ihmeessä saan tämän asian pois minusta, jotenkin taottua tervettä järkeä päähäni?

4

519

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • monttekarlo

      Ihan samanlainen tilanne. Oma perhe ja kaikki ok, mutta eräs tyttö kaukaa menneisyydestä on jäänyt korvien väliin häiriköimään. Välillä vähemmän, toisinaan koko ajan. Ja siitä on kauaaaan kun viimeksi häntä näin..

      En tiedä en tiedä mikä siinä on.. ei ollut ensirakkaus, ehkä noita-akka ;)

    • Get a life

      Teidän elämänne ovat tylsää ja haette jännitystä omista ajatuksistanne. Elätte menneisyydessä, mutta olette muuttaneet sen omassa päässänne jo fantasiaksi. Luokaa itsellenne arkipäivä, elämä, jossa on mukana teitä itseänne onnellistuttavia ja hyviä asioita, ei ole vaikeaa. Elä nykyhetkessä, älä pelkää tehdä rohkeita asioita ja ratkaisuja. Muita loukkaamatta.

    • monttekarlo

      Get a life?

      Naimisissa kymmenen vuotta - siinä sulle elämää. Ja synnytykset, lapset, työt...... matkat, talo ja mökki rakennettu.. mistä oon jääny paitsi?

      • Get a life

        Perusperheen elämä:työtä, velkaa, omakotitalo, lapset, ...kun nämä kunnossa, sitten mökki, Kanarianmatkat...on joidenkin mielestä tylsää. Vapaata seikkailua ilman velvoitteita, ulkomailla asumista (Aasia, Intia, Afrikka), henkisiä ja kulttuuriharrasteita, lukemista, Naantalin rantaa ja aurinkoa, uusiin ihmisiin tutustumista, moottoripyöräilyä, taidetta ...näitä jotkut pitävät hyvänä elämänä. Mutta joo, oma valinta miten elää ja mitä tylsänä tai jännittävänä itse kukin pitää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      67
      3464
    2. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      3305
    3. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3292
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      53
      2739
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      2003
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1900
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1666
    8. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      40
      1605
    9. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      88
      1589
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1370
    Aihe