Hei, olen murrosiässä oleva tyttö. Haluaisin avautua vanhempieni erosta. Elikkäs, vanhempani eivät voi sietää toisiaan, eivät puhu, nukkuvat eri huoneissa, ärsyttävät toisiaan ja saavat välillä raivonpurkauksia. Olen todella läheinen äitini kanssa. Puhumme paljon asioist ja ensimmäisenä erosta äitini puhui minulle. En tiedä, toisaalta ero tuntuisi paremmalta ratkaisulta mutta on monia asioita, jotka pelottavat minua. Meillä on metsästyskoira ja se on jo neljännessä kodissa. En tahdo myydä aitä. Toiseksi minulla on isoveli ja pikkuveli.
Pikkuveljeni on todella haavoittuvainem ja herkkä joten pelkään eron tuhoavan häntä sisältä. Isäni on manipuloiva ja ankara. Hän yrittää saada meidät lapset äitiämme vastaan ja hänen kasvatustapansa ovat rajut. Isämme on usein lyönyt meitä. Tuntuu että koko elämäni on sirpaleina. En voi edes nukkua. Auttakaa, kertokaa omia tarinoita ja mielipiteitä. Juuri nyt tuntuu ettei minulla olisi ketään. :'(
Pikkuveljeni on todella haavoittuvainem ja herkkä joten pelkään eron tuhoavan häntä sisältä. Isäni on manipuloiva ja ankara. Hän yrittää saada meidät lapset äitiämme vastaan ja hänen kasvatustapansa ovat rajut. Isämme on usein lyönyt meitä. Tuntuu että koko elämäni on sirpaleina. En voi edes nukkua. Auttakaa, kertokaa omia tarinoita ja mielipiteitä. Juuri nyt tuntuu ettei minulla olisi ketään. :'(
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ei se ole isäsi vika, eikä äitisi. Se on molempien vika. Se on avioliiton loppu jos nukutaan eri huoneissa.
Ero on aina kamala juttu alkuvaiheessa, mutta lopulta huomaat isäsikin muuttuvan mukavaksi mieheksi, ja tulette lähentymään huomattavasti.
Teidän lasten on pidettävä yhtä ja tuettava toisianne. Ja ottakaa neutraali suhde vanhempiinne, ilman että kumpikaan on parempi.
Todennäköisesti aitisi on tehnyt jotain hyvin loukkaavaa isääsi kohtaan, ja suomalainen mies purkaa oloaan kuvaamallasi tavalla. Ja itkee asiaa yksin ollessaan.
Ero on ainut ratkaisu, kun mies on väkivaltainen. Ei pidä odottaa, että toinen lyö todella kovaa, vaan yksikin kerta on liikaa. Aikuisena sinä tyttö ymmärrät, että äitisi pelasti teidät väkivaltaiselta isältä. Ei pidä hyväksyä, että kukaan rakas tai läheinen ihminen lyö. Ero on tässä tapauksessa ainut ratkaisu.
"Isäni on manipuloiva ja ankara. Hän yrittää saada meidät lapset äitiämme vastaan ja hänen kasvatustapansa ovat rajut. Isämme on usein lyönyt meitä." Hyvä murrosiässä oleva tyttö, ero vaan joskus on oikea ratkaisu - toisilleen sopimattomien aikuisten välillä.
Kyllä varmasti pikkuveljellesi on pikainen ero paljon parempi kuin kuvaamasi liitto. Nyt varmaan täytyy sanoa, että jommallakummalla (tod.näk. isäsi) on joku toinen rakas, tai ties vaikka useampiakin. En näe yhtään mitään syytä miksi väkivaltaista, pelkkää negatiivisuutta tihkuvaa liittoa pitäisi jatkaa.
Isä pitäköön asunnon ja koiran, äiti lapset. Ilmoita lastenvalvojalle jämäkästi että haluat asua äidillä kokonaan koska isä lyö ja on ilkeä.
Pikkuveljesi on tärkeä päästä pois isän vaikutuspiiristä kokonaan, ja neuvolapsykologin auttamaksi. Eli ei mitään vuoroviikkojuttuja. Pidä äidin puolta ja pyydä isoveljeä ja pikkuveljeä avuksi, jotta äitiä ei turhaan kiusata eroprosessin aikana. Vaikeaa on, mutta totuuden puhumisella pääsee jo pitkälle. Pois hyssyttely, ongelmat päivänvaloon. Jos uskallat ja mukana on ainakin yksi aikuinen (äitisi), sano isällesi suoraan että juonittelu ei kannata, olet jo nähnyt mikä hän on miehiään etkä hyväksy että äiti joutuu kärsimään tai että lapsiin yritetään vaikuttaa jotta äiti kärsisi. Jos ilmenee väkivaltaa, tee lastensuojeluilmoitus ja suojele pikkuveljeä isältä.
Jos isäsi lyö, silloin vanhempiesi avioero on ainoa oikea teko nyt. Jos jaksat aikuisen lailla toimia, koeta saada todisteita isäsi lyömisestä, voit käydä lääkärissä ja pyytää sieltä todistuksen. Lapsia ei saa lyödä, tietänet sen itsekin, isä joka lyö tekee suuresti väärin. Erossa lapsia ei anneta muuttaa sille vanhemmalle, joka lyö heitä,joten siksi olisi hyvä jos lyömisestä olisi todisteita. Täällä tilanteeseesi on vaikea antaa paljon neuvoja, mutta voisit rohkeasti soittaa tänne:
https://www.naistenlinja.fi/fi/julkinen/miten voimme auttaa/
**halaus sinulle**
Käyt läpi todella rankkaa vaihetta elämässä, toivoisin, että jaksat uskoa silti, että asiat kääntyy vielä parempaan ruuntaan. Kun vanhemmat alkavat repimään toisiaan "palasiksi" voi ero olla silloin paras vaihtoehto. Pääsisitte jatkamaan omaa elämäänne... ilman pelkoa väkivallasta.
Sinulla on hieno luonne, kun jaksat kantaa huolta myös veljestäsi ja lemmikistä, vaikka sinun ikäisen ei vielä tuollaisista murehtia tarvitsisi.
Toivottavasti löydät jonkun ihmisen, jonka kanssa voisit asioista keskustella ja niitä läpi käydä... puhuminen helpottaa.
Muista kuitenkin, että lyömistä ei voi hyväksyä, se on laitonta ja väärin. Voi olla, että isäsi purkaa pahaa mieltään nyt myös teihin lapsiin, sitä hän si saa tehdä.
Rohkeutta sinulle ja todellakin toivon, että löydät jonkun aikuisen jonka kanssa näistä puhua.
Halaus täältäkin.
Kis4 totesi aika paljon jo.
Fyysinen väkivalta ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää, ei isän eikä äidin puolelta.
Sinulla ja sisaruksillasi ei tule lähikuukaudet olemaan mukavia.
Lapset näissä avioerotilanteissa joutuvat avuttomina sivusta katselemaan kuinka ikäänkuin "heitä viedään".
Minä suosittelisin sinua rohkeasti ottamaan asian puheeksi vaikka opettajasi kanssa. Mikäli hän ei ole sinusta luottamusta herättävä ihminen, voisit ottaa suoraan yhteyttä koulun kuraattoriin.
Kesälomat lähestyvät mutta ei ulkopuolinen tuki silti lopu, sitä löytyy. Ikävä kyllä saataa joskus tuntua vaan aika hankalalta sitä löytää kun on muutenkin tilanteesta uupunut.
Kuraattorin kautta pääset myös keskustelemaan kesälomallakin mieltä painavista asioista. Voit myös hänelle mainita huolestumisesi pikkuveljestäsi.
Sinun ei pidä yksin murehtia omasta pahasta olostasi.
Toivon sinun löytävän sen verran voimia että otat asian opettajan, tai jonkun muun koulun aikuisen kanssa puheeksi.
Nämä aikuiset ovat juuri tällaisia tilanteita varten.
Pyysit myös "omia tarinoita".
Minä nyt olen aikuinen ja kerron lyhyesti sen "onnelisen lopun" siitä näkökulmasta.
Täällä kävi niinpäin että minä isä, jäin kolmen lapsemme lähihuoltajaksi.
Minulla ja lasteni äidillä tuli kohta kymmen vuotta sitten avioero.
He olivat tuolloin 5, 11 ja 15 vuotiaita.
Tilanteemme oli hieman toisenkaltainen, mutta ero on aina kova paikka lapselle.
Eroprosessin aikana minulle kerrottiin ja ehdotettiin että lapset voisivat tavata ja keskustella kaupungin lastensuojelun tukihenkilöiden kanssa.
Suostuin siihen koska koin että omat voimavarani eivät riitä tilanteessa täysipainoisesti "tukeani jakamaan" lapsillemme, oli niin paljon muutakin päässä silloin.
Hetkeäkään en kadu sitä päätöstä.
Siellä on todella osaavat, pätevät ja mukavat ammatti-ihmiset tukena.
Ei sinun nuorena tarvitse pelästyä sitä "lastensuojelu" sanaa. Nimenähän se on juuri sitä, mutta siihen myös asiasta tietämättömät usein liittävät jotain negatiivista mukaan. Teidän lasten jaksamista ja hyvinvointia siellä mietitään, selviämistä paremmin sen isän ja äidin erotilanteen yli, ja varmaan vähän sen jälkeenkin.
Tämä keskustelupalsta ei todellaakaan ole sinun ja sisarustesi kannalta paras ja oikea foorumi.
Varmasti sen itsekin tajuat, ja minä taas tajuan että sinun on tarve kirjoitella mahdollisimman moneen ja erilaiseen aihetta läheltä "liippaavaan" foorumiin.
Hyvä että kyselet ja purat mietteitäsi ulospäin, puhumista minä silti eniten suosittelen.
Ai niin se "onnellinen loppu" jäi kuitenkin kertomatta.
No loppuhan vielä kirjoittamaton, mutta "tähän mennessä tapahtunutta".
Meni itse eroprosessissa ja muissa asioissa "äidillä ja isällä" hyvinkin yli vuosi.
Erilleen toisistansa "he" muuttivat (tilanne oli ajoituksellisesti luultavasti melko lähellä teidän tilannettanne) vähän ennen koulujen alkamista. Kesäloma vietettiin jo erillään, lapset isänsä kanssa "omilla mökeillään" ja äidin kanssa äidin puolen mökeillä ja vastaavilla.
Lapset jäivät siis tässä tapauksessa isän kanssa asumaan ja tapasivat lähellä asuvaa äitiänsä "virallisesti" jokatoinen vkl., mutta myös kävivät tämän luona useasti arkipäivisinkin piipahtamassa.
Ukit, mummit, vaarit ja mummut pysyivät samanlailla mukana lasten elämässä kuin aiemminkin, kuten myös enot, sedät ja tädit kaikki muutkin tuttavat.
Erossa perheen lemmikkieläimet muuttivat siihen kotiin mihin lapsetkin, miksi niitä pois olisi annettu. Tosin ehkä aluksi vastuu niiden "hoitamisesta" saatoikin langeta juuri enemmän lapsille kuin aiemmin, mutta hyvin ne pärjäsivät kaikki.
Koulut ja kaveripiiri ei vaihtunut erossa. Tämä muutto toiseen kaupunginosaan tapahtui, mutta vasta noin kolmen vuoden päästä itse eroamisesta.
Paljon oli tietysti siinä uudenlaisessa arjessa opettelemista itsekullakin, hiljalleen se kuitenkin muuttui "tutuksi ja omaksi", eikä sitä enää pitänyt mitenkään outona tilanteena.
Tämä eronaikana 11-vuotias tyttö ehkä sinunlaillasi kantoi suurinta taakkaa harteillaan, huoleti kenties liikaakin muidenkin puolesta, ei saa unohtaa itseään.
Totuus on että lapset näissä tilanteissa ovat ikäänkuin sivustakatsojina vietävissä, tuuliajolla, sen suhteen että "joutuvat" läheltä vierestä katsomaan "mihin tässä päädytään".
Helppo on nyt sanoa, mutta kun se on niin! -usko pois, asiat kyllä järjestyvät.
Tuossa viestissäni kirjoitin hieman sekavasti, niin että saatoi tulla väärinkäsitys, eroprosessin kestosta.
Tilanne siis alkoi keväällä, ja muutto erileen tapahtui jo saman kesän lopulla.
Se mainitsemani reilu vuosi meni siis kaikkien muiden asioiden hoitelussa sun muussa, eri osoitteista käsin.
Mutta toistan silti; -usko pois, asiat kyllä järjestyvät.
Yyhoo-isälle...
Kivasti kirjoitit ja olet asioita selkeästi fiksusti ajatellut. Olet varmasti harvinaisuus lähivanhempana, halaus ja hatun nosto siitä. Itselläkin kymmenisen vuotta erosta ja olihan se alkuun aikamoista myllerrystä (näistä voisi puhua vaikka kuinka).
Alkuperäiselle kysyjälle kuitenkin.... edelleen rohkeuttaa puhua, rohkeutta avautua, rohkeutta löytää ihminen, joka kuuntelee.
On kamalaa joutua kuuntelemaan riitelyä, on kamala pelätä omaa isäänsä, on kamala surra ja huolehtia läheistensä vuoksi.
Kuten yyhoo sanoi, tämä ei ole paras mahdollinen paikka hakea apua, mutta jos se yhtään auttaa kirjoita myös tänne... kysy...kerro ajatuksiasi....tottakai täällä on sellaisiakin ihmisiä, jotka haluavat auttaa neuvoillaan.
Se on monta kertaa suuri helpotus kun vanhemmat eroaa!!!
"Hän yrittää saada meidät lapset äitiämme vastaan"
Ihan samalla tavalla se äitiskin on manipuloinut sinut puolelleen....
Noi on sellasia asioita että älä ole kummankaan puolella!
IHAN VARMASTI ap:n kannattaa olla äidin, itsensä ja pikkuveljensä puolella. Isä on väärällä puolella ilman manipulointiakin: lyömistä EI PIDÄ IKINÄ SIETÄÄ eikä olla lyövän ihmisen puolella.
Tyttö hyvä, sinä teet itsesi ja sisarustesi tulevaisuuden kannalta hyvän ratkaisun, jos haet itsellesi koulutetun ihmisen keskusteluapua. Mene koulun terveydenhoitajalle, sano että haluat varata kuntasi tai kaupungin perhekeskuksesta tai perheneuvolasta ajan lasten ja nuorten psykologin vastaanotolle. Et ole sairas, vaan sieltä saa keskusteluapua. Jos et halua kysyä terkalta, soita itse perhekeskuksen ajanvaraukseen, ja kysy miten toimia. Ajan saat .yös varaamalla ajan kuntasi terveyskeskuksen yleislääkärille. Menet vaikka kurkkukivusta ja sanot että haluat ajan perhekeskukseen. Äitisikin olisi hyvä hakea keskusteluapua erossa perhekeskuksesta. He auttavat ja tukevat koko perhettä.