Mistä tunnistaa, että mies voisi olla homo. En haluaisi turhaan kuvitella turhia ja menettää sydäntäni. Seurustelusuhteiden vähyydestä,...?
Homo?
kovastikiinnostaamut
9560
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Oon ihastunut mieheen, jonka kanssa ollaan tapailtu 1,5 kk. Meillä on ikäeroa jonkin verran, minkä takia mies on pariin otteeseen laittanut pelin poikki (myös eronnut juuri pitkästä suhteesta). On kuitenkin niin ihastunut minuun, että ei pysty olemaan ottamatta yhteyttä varsinkin muutaman lasillisen jälkeen.. Kuitenkaan tällöin ei ole ollut kyse yöseuran kaipuusta. Mies on pari kertaa maininnut jotakin, että pitäisikö alkaa homoksi ja kertonut käyneensä jonkin verran homobaareissa kavereiden takia.
No, olin ajatellut homman olevan ohi, kun taas näimme lasillisten merkeissä. Uskaltauduin kyselemään kaikkea, mikä minua oli jäänyt kaivelemaan. Ja mies myönsi olleensa joskus vähän ihastunut johonkin miehiin. Mutta ettei voisi ikinä kuitenkaan olla miehen kanssa. No, tämän illan jälkeen hän kuitenkin halusi taas lähteä kävelylle. Mutta kauhea ajatus, että jos tästä tulisi jotain, niin joutuisin aina miettimään, että mikä päivä mies tulee kaapista ulos! Tai jos hänellä on koko loppuelämän pieni tykytys takaraivossa, että pitäisikö kokeilla miestä!
Homoutta on vaikea varmaksi sanoa, koska ihmiset eivät sitä aina itsekään tiedä :( Tulipa pitkä avautuminen, mutta tilanne piinaa minua!
Hyi vittu mikä homo!
" Seurustelusuhteiden vähyydestä" nyt ei ainakaan koska monet suomalaiset miehet ovat selibaatissa vastentahtoaan. Lue http://pleieri.blogspot.com/2013/04/kiltin-perakammarin-pojan-ongelma.html ja tiedät, ettei ujous ole homouden merkki.
kyllä eleistä sen tunnistaa kuten myös puheesta
Ei muuten tunnista. Kaikki eivät ole telkkarista tuttuja "oh MY god, how gorgeous!" -pikkurillihomoja. Hyvinkin maskuliinisen oloinen nallekarhumetsuri voi olla homo, vaikka vaikuttaa heteron perikuvalta. Puolestaan feminiinisenkin oloinen mies voi olla herkkä hetero.
Ihan samoin maskuliinisen oloinen nainen voi olla hetero tai naisenllinen lesbo.
Siinä se kuvassa yksi löytyikin!!!
Nussitaanko?
Ei varmaan Ap:lle tullut mieleen, että jos kyseinen mies on esim. ujohko tai ei käy paljon sosiaalisissa riennoissa, niin eipä niitä seurustelusuhteita kerry.
Aika yleistä että mies leimataan homoksi juuri pitkän sinkkuajan tai seurustelemattomuuden vuoksi, mikä on kyllä ihan naurettavaa.
Just näin kuten tossa alussa oli kiltti peräkammari kirjottanu
Homon tunnistaa siitä, että se tykkää miehistä.
http://www.riemurasia.net/video/Isä-ja-poika/65543