kertokaa kantanne please...

Olemme olleet kihlattuni kanssa yhdessä nyt kuusi vuotta ja olen alkanut miettimään suhdettamme tarkemmin. Nykyään tuntuu siltä, ettei meillä ole enää mitään yhteistä. Mies ei ole ikinä kotona, aina pelaamassa tai muuta. Silloinkin, kun on yhteistä aikaa, niin hänen on pakko lähteä kavereidensa luokse. Mieheni ei ole ikinä ollut mikään puhelias(varsinkaan tunneasioissa), mutta nykyään entistä hiljaisempi. On vaikea saada minkäänlaista keskustelua aikaiseksi, jos keskustelussa on vain yksi osapuoli...Joskus tuntuu, että lopputulos olisi sama, kuin jos olisi yksin. Välillä ajattelenkin, että jos vain olisi rohkeutta ja rahaa niin lähtisi vaan kokoonaan pois. Viimeisen viikon aikana olen 3 kertaa mennyt toiseen huoneeseen nukkumaan riitelyn/turhautumisen/loukkaantumisen vuoksi. Mahtaakohan tästä tulla mitään ikinä, vai tuhlaanko vain arvokasta nuoruuttani??? Olisi kiva, jos kertoisitte mielipiteitänne...
41376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vaikuttaa siltä, että olette kasvamassa toisistanne erilleen. Elämän mielenkiinnon
kohteet ovat erilaiset. Sille vain ei voi mitään.
On luonnollista, että olette tottunut toisiinne ja tietynlaista läheisriippuvuutta on olemassa.
Yhteiselämä ei kuitenkaan ole mielekästä.
Näin käy monille, ei sitä kannata ihmetellä.
Suhde on kuitenkin kasvattanut molempia.
Vain sen takia, että pitää olla joku ei kannata suhteeseen jäädä. Elämän liekin pitää roihuta varsinkin nuorilla.

Äänestä

Mietin vain, että onko tästä enää paluuta "hyviin aikoihin", vai onko yrittäminen ajanhukkaa. Onko kokemuksia? Voiko suhteen saada vielä toimimaan?

Äänestä
  • elikkäs ite olin ihan samanlaisessa tilanteessa kuin sie, tosin ei asuttu yhdessä. Mutta jotenkin vain olin passiivinen ja toista näki niin ei oikein tapahtunut mitään.. Sitä vain näki toista, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Silti pelotti ajatella jos olisinkin yksin, mihin kohta päästään :) meillä juttu päättyi eroon ja siitä tulee nyt noin vuosi.. ja en voi kuin hymyillä, en ole koskaan voinut näin hyvin :) ja sille ei tosiaan mitään voi jos kasvaa erilleen. Itse en jaksanut kuunnella aina samoja juttuja kun mistään muusta ei keskustelua aikaiseksi saatu.. :( jotenkin viime syksynä tiesin että tässä kohta ero tulee ja en edes yrittänyt pelastaa tilannetta. Ja parempi näinpäin, molemmille. Suhteessa ei kannata olla jos siitä ei saa mitään irti. Jos tämä nyt jotain valaisi niin hyvä :)

    Äänestä

Mä seurustelin kolme ja puoli vuotta ihanan ihmisen kans. Yhtäkkiä kaikki vaan meni jotenkin harmaaks, niinkuin sanoit, nistään ei saa mitään irti, tuntuu turhalta, jos löytyy yhteistä aikaa, sitä ei käytetä. Meidän suhde päättyi eroon. Henk.koht.en sitä suosittele ekaks vaihtoehdoks, mut jos suhteesta on tullut tapa jo pidemmän ajan kuluessa, syyt löytyy jostakin syvemmältä kuin arkirutiineista. Sama kunnioitus ja arvostus pitäs saada säilymään, mikä oli alussa. Eli jos tilanne tuntuu tod.vaikeelta, voi erokin olla hyvä ratkaisu. Meillä se ainakin oli. Ollaan vieläkin tän miehen ns. väleissä. Moikataan kun nähään jne.
Toivottavasti löydät sulle parhaan ratkaisun, teitpä miten hyvänsä. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Leni kirjoitti:

Olemme olleet kihlattuni kanssa yhdessä nyt kuusi vuotta ja olen alkanut miettimään suhdettamme tarkemmin. Nykyään tuntuu siltä, ettei meillä ole enää mitään yhteistä. Mies ei ole ikinä kotona, aina pelaamassa tai muuta. Silloinkin, kun on yhteistä aikaa, niin hänen on pakko lähteä kavereidensa luokse. Mieheni ei ole ikinä ollut mikään puhelias(varsinkaan tunneasioissa), mutta nykyään entistä hiljaisempi. On vaikea saada minkäänlaista keskustelua aikaiseksi, jos keskustelussa on vain yksi osapuoli...Joskus tuntuu, että lopputulos olisi sama, kuin jos olisi yksin. Välillä ajattelenkin, että jos vain olisi rohkeutta ja rahaa niin lähtisi vaan kokoonaan pois. Viimeisen viikon aikana olen 3 kertaa mennyt toiseen huoneeseen nukkumaan riitelyn/turhautumisen/loukkaantumisen vuoksi. Mahtaakohan tästä tulla mitään ikinä, vai tuhlaanko vain arvokasta nuoruuttani??? Olisi kiva, jos kertoisitte mielipiteitänne...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu