Jumala on äärimmäisen rakastava ja hyvä mutta myös äärimmäisen oikeudenmukainen. Pahinta niille ketkä eivät usko elävään Jumalaan on se että universaalin oikeudenmukaisuuden takia he ovat ansainneet ikuisen kärsimyksen, koska eivät ole hyväksyneet Jumalan lahjaa Jeesuksen ristikuolemasta. Jumala äärimmäisessä hyvyydessään antoi juuri Jeesuksen kuolla ristillä ihmisten syntien puolesta jotta heidän ei tarvitse ottaa vastaan sitä rangaistusta jonka oikeudenmukaisuus heille vaatisi! Yksikään ihminen ei ole synnitön. Jokainen ihminen on tehnyt elämässään miljoonia kertoja syntiä. Jokainen on joskus varastanut, kiroillut tai edes ajatellut jotakin pahaa tms. Raamattu sanoo että pelkästään ajatus on jo sama kuin olisit jo tehnyt synnin. Raamattu sanoo että jos katsot naista himoiten olet jo maannut hänen kanssaan. Jokainen ihminen on siis tehnyt syntiä ja oikeudenmukaisuus vaatii että rikkomus äärimmäisen hyvää ja iankaikkista Jumalaa kohtaan ansaitsee äärimmäisen pahan ja iankkaikkisen rangaistuksen. Ainoastaab siis Jeesuksen sovitustyön hyväksymällä ihmisen ei tarvitse ottaa sitä rangaistusta vastaan jonka oikeudenmukaisuus hänelle vaatisi. Mutta jos ei hyväksy Jeesusta, niin silloin täytyy ottaa harteilleen iankaikkinen rangaistus.
Jumala on hyvyys mutta myös oikeudenmukaisuus.
Jumalan luonne
4116
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jeesus kuoli turhaan, koska hänen äitinsä oli ollut uskoton Joosefille ja keksi tarinan siitä että poika olikin neitseellisesti syntynyt. Sen ajan paimentolaiset menivät halpaan ja Marian maine säilyi. Maria ei uskaltanut kertoa totuutta edes omalle pojalleen, vaan joutui valehtelemaan myös hänelle. Tästä syrjähypystä Jeesus joutui kärsimään koko elämänsä.
Koko tarina lähti käsistä kuin teinipojan keuliva mopo.
Sääli että Jesse traumatisoitui äitinsä valheista noin pahasti. Kehitti itselleen mielikuvitusystävän ja sivupersoonan. Lopulta jengiläisenä ajautui itsetuhoiseen käytökseen.
Mutta sattuuhan sitä. Ei muistella moista.
Jumala on hyvä, sen uskon. Muuten en menisi erikoisemmin määrittelemään Jumalaa. Niin vähän tiedän ja ymmärrän Hänen olemuksestaan ja loputtomasta laupeudestaan.
Kirjoituksesi alku antaa ymmärtää, että hyvyys ja oikeudenmukaisuus olisivat toistensa vastakohtia. Niin ei ole. Hyvyyden vastakohta on pahuus ja oikeudenmukaisuuden vastakohta on epäoikeudenmukaisuus. Kun uskomme, että Jumala on hyvä, uskomme Hänen olevan oikeudenmukainen. Hän on universaali oikeudenmukaisuus / rakkaus; substanssi, johon kaikki kaikessa perustuu. Ei ole olemassa mitään erillistä universaalia oikeudenmukaisuutta pelkkänä käsitteenä.
On vain Hän. Näin minä ajattelen ja uskon.
Jumala ei laske meidän syntiemme määrää. Hän on Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa sovittanut meidät eikä lue meille meidän syntejämme. Synti on kokonaisvaltainen käsite eikä tekosyntien paljous tai vähyys taida painaa Jumalan vaa'assa hyttysen painon vertaa. Olemme toki vastuulliset teoistamme ja uskoni mukaan saamme teoistammekin jonkinlaisen palkan. Siinä palkanmaksussa ensimmäiset voivat tulla viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi. Jumala on varmaan hyvä palkanmaksaja. "Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on suuri." Hepr. 10:35
Room. 4:7-8
"Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt!
Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!"
Merkille pantavaa on, että jakeessa 7 puhutaan rikoksista ja synneistä monikossa, mutta jae 8 puhuu vain synnistä yksikössä. Ajattelen, että jae 8 sitoo yhteen koko syntitaakkamme: varsinaisen synnin eli epäuskomme ja siitä johtuvat synnilliset teot. Teot ovat vain seuraus perustavaa laatua olevasta synnistä, joka koskee jokaista ymmärtävään ikään tullutta ihmistä. Ymmärtämättömät lapset ja esim. siinä määrin kehitysvammaiset, joille asia ei voi avautua, ovat asia erikseen.
Jeesus on kuollut kaikkien puolesta. Hän on ottanut pois maailman synnin tulemalla itse synniksi meidän tähtemme.
Joh. 1:29
Seuraavana päivänä hän (Johannes Kastaja) näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!
2. Kor. 5:21
Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän (isä Jumala) meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
Joh. 17:3
Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
VITTU SAATANAT PERKELEEN JUMALAUTA kikkeli pippeli