Alkaa ahdistaa

Juon taas olutta - mikä alkaa olemaan jo itselleni normaalia viikonlopun toimintaa, kun ei muuta sopivaa tekemistä ole. Kaikki ystävät seurustelee ja eivät lähde minnekään vaikka pyytäisi.

Tapanani on yleensä mietiskellä asioita ja kuunnella jotain musiikkia. Sinkkuus ja naisettomuus tekee minusta varmaan pitkällä tähtäimella alkoholistin.

Baareista ei naisia tälläinen tavallisen ulkonäön omaava mies saa, joten olen jättänyt baareilut suosiolla pois. Elämästäni puuttuu sisältö. Kaikki tuntuu harmaalta.
298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sitten kun harmaa tuntuu kaikelta, niin olet päässyt asian ytimeen.

Äänestä

En tiedä minkä ikäinen olet, mutta aikoinani löysin samassa tilanteessa olevia sinkkuja netistä, kun laitoin vain muistaakseni juuri suomi 24.fi ilmoituksen, että etsitään baari yms. seuraa. Mulle jäi kaksi tosi hyvää ystävää, joiden kanssa on matkusteltu, käyty baareissa, leffassa, urheilemassa yms. jo monia vuosia.

Olen nainen, joten en tiedä onnistuuko juttu myös miehiltä, mutta miksipäs ei. Samassa tilanteessa olevia ihmisiä on kuitenkin tosi paljon. Varsinkin nuo seurustelevat kaverit kannattaa unohtaa, jos eivät kerran pyytämisestä huolimatta innostu mistään tai kerro suoraan miltä susta tuntuu. Jotenkin mun mielestä se on vähän itsekästä jättää sinkkukaveri täysin ulkopuolelle kaikesta, mutta toisaalta suhteen alussa ainakin se vaan tahtoo itse kultakin mennä niin.. Kuitenkin jossain vaiheessa suhdetta aina uusi innostus kavereiden näkemiseen tulee takaisin. Tämän olen itse oppinut ja nähnyt ympärilläni. Äläkä ole liian vaatimaton! Baareissa käy kaiken näköistä, luonteista ja kokoista väkeä. Jos koet olevasi tavallisen näköinen, niin suurin osa on sitä. Itseluottamus on se tärkein ominaisuus, kun baariin lähtee. Niin ja ei naisetkaan mitään missejä juurikaan baarissa ole. ;) Nämä oli mun ajatukset, koska uskon tietäväni aika tarkalleen miltä susta tuntuu. Olen monta kertaa miettinut, että mun elämä olis ollut aivan erilainen ja yksinäinen, jos en olisi noita kahta hyvää menokaveriani netistä löytänyt. Vastauksia tuli vasta parin kuukauden päästä ilmoituksen jätön jälkeen, mutta kannatti odottaa.Tsemppiä sulle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rutiini_ kirjoitti:

Juon taas olutta - mikä alkaa olemaan jo itselleni normaalia viikonlopun toimintaa, kun ei muuta sopivaa tekemistä ole. Kaikki ystävät seurustelee ja eivät lähde minnekään vaikka pyytäisi.

Tapanani on yleensä mietiskellä asioita ja kuunnella jotain musiikkia. Sinkkuus ja naisettomuus tekee minusta varmaan pitkällä tähtäimella alkoholistin.

Baareista ei naisia tälläinen tavallisen ulkonäön omaava mies saa, joten olen jättänyt baareilut suosiolla pois. Elämästäni puuttuu sisältö. Kaikki tuntuu harmaalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu