Vanhempani erosivat ku olin n.6kk ikäinen.
Eilen sain kuulla äidiltäni että mummuni (isän äiti) on kuollut viikko sitten.
Emme ole väleissä isäni kanssa. En tiedä miksei hän ole pitänyt yhteyttä minuun ikinä. Muistan aina kun isä aina saarnasi että miksi en soittele hälle yms. Eihän isä ikinä edes soitellu mullekaan ! Ei ikinä ! Ei hän edes tullu katsomaan mua (äiti ei ollut esteenä tapaamisille) vaikka asuimme samas paikkakunnalla joka on pieni( 2 500 asukkaan kunnassa). Näin aina iskääni kun hän oli kuppilan rappussilla juopottelemassa. Silti hän kitisi minulle että en pidä häneen yhteyttä vaikka hänkin olisi voinut.
Muutama vuosi sitten lähettelin hälle joulu-matka-isänpäiväkortteja mutta kiitospuhelua ei tullut. Eli yritin ainaki itse olla häneen yhteydessä mutta hän ei tullut vastaan. Joten itsekin lopetin yhteydenpito. Ja isäni tiesi missä asuin nii olisi voinut tulla käymään.
Isä ei koskaa vienyt mua katsomaan mummua, joten tottakai vieraannuin häneen. Tai edes mummu ei pitänyt yhteyttä kun olin pieni lapsi. Synttärikortteja sentää lähettänyt 6-vuotiaaseen saakka. Viimeksi näin hänet kun pääsin riparilta.
Mun mielestä isäni ois voinu ilmottaa mulle äitinsä kuolemasta vaikka emme väleissä ole ! Ja mummuni oli kuitenkin mummuni !
Nyt en tiedä mitä pitäisi tuntea. Tuntuu että olen vihainen,surullinen,katkera ja pettyny isääni ja mummuuni kun eivät silloin olleet yhteydessä kun olin pieni lapsi. Näin ollen luoneet sen välisemme suhteemme.
Tuon uutisen jälkeen mietin että kannattaako mun kertoa iskälle raskaudestani? Siis olen avoliitossa ja yritämme lasta. Mietin että miten isäni suhtautuisi uutiseen. Välinpitämättömästi?
Mitä mä teen?! Oon sekaisin :( olen nyt 25-vuotias vaik eihä iällä ole nyt merkitystä.
Annanko isän olla rauhassa kun ei hänkää näköjää halua olla mun kans tekemisissä vaikka joka kuukausi maksaakin puhelinlaskuni, joten olemassaoloni on hällä tiedossa.
Saanko edes surra mummuni kuolemaa vaikka onki tunne etten "kuulu" isäni sukuun.
Eilen sain kuulla äidiltäni että mummuni (isän äiti) on kuollut viikko sitten.
Emme ole väleissä isäni kanssa. En tiedä miksei hän ole pitänyt yhteyttä minuun ikinä. Muistan aina kun isä aina saarnasi että miksi en soittele hälle yms. Eihän isä ikinä edes soitellu mullekaan ! Ei ikinä ! Ei hän edes tullu katsomaan mua (äiti ei ollut esteenä tapaamisille) vaikka asuimme samas paikkakunnalla joka on pieni( 2 500 asukkaan kunnassa). Näin aina iskääni kun hän oli kuppilan rappussilla juopottelemassa. Silti hän kitisi minulle että en pidä häneen yhteyttä vaikka hänkin olisi voinut.
Muutama vuosi sitten lähettelin hälle joulu-matka-isänpäiväkortteja mutta kiitospuhelua ei tullut. Eli yritin ainaki itse olla häneen yhteydessä mutta hän ei tullut vastaan. Joten itsekin lopetin yhteydenpito. Ja isäni tiesi missä asuin nii olisi voinut tulla käymään.
Isä ei koskaa vienyt mua katsomaan mummua, joten tottakai vieraannuin häneen. Tai edes mummu ei pitänyt yhteyttä kun olin pieni lapsi. Synttärikortteja sentää lähettänyt 6-vuotiaaseen saakka. Viimeksi näin hänet kun pääsin riparilta.
Mun mielestä isäni ois voinu ilmottaa mulle äitinsä kuolemasta vaikka emme väleissä ole ! Ja mummuni oli kuitenkin mummuni !
Nyt en tiedä mitä pitäisi tuntea. Tuntuu että olen vihainen,surullinen,katkera ja pettyny isääni ja mummuuni kun eivät silloin olleet yhteydessä kun olin pieni lapsi. Näin ollen luoneet sen välisemme suhteemme.
Tuon uutisen jälkeen mietin että kannattaako mun kertoa iskälle raskaudestani? Siis olen avoliitossa ja yritämme lasta. Mietin että miten isäni suhtautuisi uutiseen. Välinpitämättömästi?
Mitä mä teen?! Oon sekaisin :( olen nyt 25-vuotias vaik eihä iällä ole nyt merkitystä.
Annanko isän olla rauhassa kun ei hänkää näköjää halua olla mun kans tekemisissä vaikka joka kuukausi maksaakin puhelinlaskuni, joten olemassaoloni on hällä tiedossa.
Saanko edes surra mummuni kuolemaa vaikka onki tunne etten "kuulu" isäni sukuun.
Vastaukset 2
Vanhimmat
''Anna arkisten haamujen olla - ei niitä repiä saa''
Nauti raskaudestasi ja anna toisten mennä omia teitään. Jos ei tulevaa vaaria kiinnosta nähdä omaa lapsenlastaan niin säästä lapselta moinen välinpitämättömyys. Mulle sanottiin lapsena mummin veljestä joka aina haukkui lapsia tai heitteli kivillä (nyttemmin kuollut ja haudassa) että ''setä on hieman hassu, älä välitä'' näin me lapset emme niin välittäneet tuosta oudosta miehestä vaan väistimme enemmin kuin otimme kiviä niskaamme.
Tunne rauhassa ja yritä käsitellä ne vaan älä ota stressiä niistä varsinkaa nyt raskauden aikana. Kyllä asiat selviää omalla painollaan :)
Piti vielä sanoa että hautajaisiin tuskin saan kutsua. Ei ole ainakaa vielä tullut kutsua. Tosin eihän iskäni tiedä missä asun, tosin tuskimpa häntä edes kiinnostaa. Viimeksi lun lähetin osoitemuuttuu kortin nii eihän hän ikinä edes käynyt kylässä saatika lähettäny postia vaik tiesi osoitteeni.
Mammani kyllä ehdotti että lähettäisin suruaddressin, mut mietin et miksi lähettäisin kun en edes kutsua hautajaisiin saanu tai isä ei ilmottanut mummun poismenosta.
Äitiniki harmitteli miten isä on laiminlyöny mun kasvatusta. Olenhan isäni ainoa lapsi :(