Hei,olen ttilanteen ja mahdollisuuden välimaastossa.Tapaamani mies, jota nyt rakastan, ja kaikintavoin ehjäämme toisiaamme, haluaisi lapsen ja hänen biologinen kellonsa tikittää.Itse en ole sitoutumiskammoisena ja rankan elämän käyneenä varma kykenenkö olemaan miehen kanssa tai äiti (ainakaan yh:na) lapselle lopunikää.Miehelle halauaisin toisaalta tämän ilon suoda koska tiedän että mies kovasti lasta toivoo ja sivusta olen lähisuvussa seurannut millaisen aukon lapsettomuus voi miehen elämään tehdä,vaikka se oikea rouva löytyisikin mutta liian myöhään.Kysymys jonka esitän on, että onko moraalitonta naisena tehdä lapsi miehelle,jos vaikka parin vuoden päästä käy niin että ero tulee,ja jättäisi lapsen miehelle joka lasta kovasti toivoo ja olisi hyvä isä.Aikomuksena olisi ainakin yrittää elää miehen kanssa ja hoitaa ja rakastaa lasta ensimäiset vuodet.Onko väärin?
Yleensähän lapset jää mahdollisessa erossa naiselle, mutta entä toisinpäin jos nin on parempi.En tiedä omia resurssejani ennenkuin kokeilee.Haluaisin kuitenkin lapsen hyvän miehen kanssa ja suoda lapsen tälle miehelle.Neuvoja?
Yleensähän lapset jää mahdollisessa erossa naiselle, mutta entä toisinpäin jos nin on parempi.En tiedä omia resurssejani ennenkuin kokeilee.Haluaisin kuitenkin lapsen hyvän miehen kanssa ja suoda lapsen tälle miehelle.Neuvoja?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Eihän kukaan voi koskaan olla täysin varma siitä mitä elämä tuo. Jos nyt haluatte lapsen ja jos sitten ero tulee, niin voit kyllä jättää lapsen turvallisin mielin isälle, joka häntä haluaa kovasti. Et varmasti ole ensimmäinen äiti joka tekee niin ja lapselle on paras sen vanhemman luona, joka hänestä varmimmin huolehtii. Ei aina voi pelata varman päälle koska varmuudesta ei kukaan anna takuuta.
Kiitos sinulle vastauksesta. :) Olet ehkä ensimäinen ihminen joka sisäisti mitä haen tässä. Mies toivoo kovasti lasta ja itsekin ehkä juuri ja vain tämän miehen kanssa tähän hankkeeseen uskaltaisin edes lähteä. Yleinen käsityshän on että mies voi lähteä milloi vain ja lapsi jää aina äidille, meidän tilanteessa se menisi ensisijaisesti niin että mahdollisessa erotilanteessa mies olisi ykkösvanhempi ja minä kakkos :)
tuollaisella ajatusmaailmalla kannattaisi lapsia alkaa tekemään,eivät nyt kuitenkaan ole sama kuin lemmikki.Ja lapsi ansaitsee myös äidin.
Mistä luit etten olisi mahdollisen eron sattuessa äiti lapselleni ja hoitaisi häntä oamlta osaltani ja rakastaisi hautaan saakka.
lapsiaan rakastava ei edes ajattele että kun ero tulee niin minä olen se kenelle lapset eivät jää.Mitä rakkautta se tuollainen on.Ja laitetaan nyt vielä että ihan sama onko kyseessä äiti tai isä.
Näinkö on? Entäs jos minä olen miestä huonompi ja heikompi, mutta en huono vanhempi yhtään. Rakkaudestani et voi tietää yhtikäs mitään!
odotat? Että kaikki sanoo joo joo tee vaan lapsi ja lähde sitten pois kun siltä tuntuu,eihän siinä kukaan kärsi..
Totta se ettei kukaan tiedä miten elämä lasten kanssa menee mutta jos lähtökohta on jo noin heikko niin kannaattaako oikeasti lapsia siihen tehdä.Ja lapsia ei koskaan tehdä muille mieliksi.
Lapsiperheen todellisuus iskee päin naamaa vasta sitten kuin lapsi on siinä. Miehestäsi ei vielä tiedä onko hänestä oikeasti perheenisäksi, kenestäkään ei tiedä ennakkoon jos lapsia ei ennestään ole. Älä hanki lapsia, jos et ole varma että niitä haluat. Äitiydestä pääsee eroon vasta kuolemassa, vaikka lapset olisivat jo aikuisia.
Eikö viestisi ole hieman ristiriitainen?Sanotaanko näin että haluan kyllä lapsen mutta mahdollisessa erossa minä en voi olla enkä tule olemaan se joka lasta huoltaa yksinhuoltajana.
"kenestäkään ei tiedä ennakkoon jos lapsia ei ennestään ole."
"Älä hanki lapsia, jos et ole varma että niitä haluat"
Entä jos mies kuolee? Nuoriakin perheenisiä kuolee. Minunkin exäni kuoli syöpään alle 35 vuotiaana. Jos sinusta ei ole hoitamaan lasta yksinhuoltajana, älä tee lasta. Sinulla äitinä on vastuu lapsesta, jos isälle sattuu jotain tai hänestä ei todellisuudessa olekaan hoivaavaksi isäksi. Vauva ja pienet lapset ovat vaativia olentoja. On aikakausia, jolloin et edes pääse vessaan ilman, että lapsi seuraa mukana tai huutaa oven takana eroahdistustaan. Heidän kanssaan päivä on jatkuvaa hoivaa aamusta iltaan. Heidän sairastaessaan valvot öitä ainakin kolme ekaa vuotta. Tämä kaikki sinun pitää yksin hoitaa, jos mies ei sitä jaksakaan. Jos epäröit voimiesi riittävyyttä, älä missään nimessä lähde tähän touhuun.
Eikö yhtälailla mies hoida, jos äiti ei jaksakaan?
Näissä vastauksissa toistuu ajatus, että miehestä ei voi olla varma onko siitä perheenisäksi, mutta äidin täytyy olla varma että on äiti kuolemaansa asti ennen kuin lapsia alkaa ajatellakaan. Ristiriitaista, minun mielestäni.
Jos mies kerran sanoo haluavansa lapsia, lupaa hoitaa jälkikasvuaan, lupaa sitoutua yksinhuoltajuuteen jos oikein huonosti kävisi - täytyy kai miehen sanaankin luottaa.
pointti ole että LAPSI ansaitsisi kaksi vanhempaa eikä sillä mielellä lähdetä liikkeelle että olenpa elämässä vähän aikaa ja sitten lähden.Hävettävää oli sitten kyseessä mies tai nainen.
Munkin ex-mies lupasi kyllä kantaa vastuun. Mutta kappas vaan; se vastuu on nyt sitten sitä 150e/kk ja joka toinen vkl tyyppistä "vastuuta". ja mies kyllä lupasi ummet ja lammet ennen raskautta. Mutta kun ero tuli lapsen ollesa tasan 1v, pahimmassa eroahdistusvaiheessa, ja vielä imetin, niin aika selvää, että äitin on vaan pakko jaksaa, vaikean synnytyksen jälkeisen masennuksen kourissakin erokriisissä. Minä olin lapsen syntyessä 33 ja mies jo 42; siksi kai painostus. Minulla taustalla vaikeita traumaattisia asioita; omassa lapsuuden perheessä alkoa ja väkivaltaa. useita vaikeita masennusjaksoja takana. Eli kehotan miettimään todella tarkkaan mihin olet ryhtymässä. Tuskainen on ollut tie byrittää hoitaa itseä ja pientä lasta melkein 24/7. Kun vielä tukiverkkokin minulla olematon.
Lisäys vielä: meillä takana 11v yhdessä ennen lasta ja laspsentekoa lykättiin juuri minun opiskelujen ja sairastelujen takia.Eli luulin todella tuntevani miehen ja luulin, että jaamme samat arvot. Minäkin vauvakuumeilin kovasti pitkään. Ja halusin juuri exälleni sen lapsen suoda, vaikka pieinä epäilyksiä omasta jaksamisesta oli. Se biologinen siden äidin ja lapsen välillä on vahva. Ei ole ongelmatonta vauvan, äidin, eikä isänkään kannalta jos isästä tulee se päävanhempi. Jääkö mies esim. vanhempainvapaalle ja hoitovapaalle tarvittaessa.