Nuorukaista syytetään myös pahoinpitelystä, joka tapahtui Tampereella vain pari viikkoa ennen kaksoissurmaa. Hän oli lyönyt täysin arvaamatta itselleen tuntematonta, kävelyllä ollutta vanhempaa miestä nyrkillä kasvoihin.
Sairasta porukkaa Tampereella?!
Kaksoismurhan toinen uhri oli vain 17-vuotias tyttö, joka ei tuntenut tekijää mitenkään entuudestaan.
Tytön pikkusisko joutui todistamaan järkyttäviä tapahtumia!
Syytteessä kahdesta murhasta on 21-vuotias tamperelainen mies, joka oli tekoyönä yöpymässä toisen uhrin, 22-vuotiaan miehen asunnolla.
Asunnolle tulivat illalla paikalle nuoret sisarukset, jotka eivät tunteneet tamperelaismiestä entuudestaan.
Yön aikana tamperelaismies raivostui silmittömästi asunnon haltijalle, joka nukkui patjalla makuuhuoneessa.
Syyttäjän mukaan mies raivostui isännälle mustasukkaisuuttaan, koska 17-vuotias tyttö oli samassa huoneessa, ja tamperelaismies kuvitteli, että hänelle ja tytölle olisi ollut syntymässä suhde.
Syytteen mukaan tamperelaismies surmasi ensin miehen muun muassa potkimalla metallivahvisteisilla turvakengillä ja lyömällä veitsellä 42 kertaa.
Surman jälkeen hän vaati 17-vuotiaalta tytöltä, että tämä ei puhuisi asiasta kenellekään. Kun tämä ei suostunut, hän surmasi tytön potkimalla tätä kymmeniä kertoja turvakengillään.
Surmatun tytön pikkusisko oli koko ajan asunnolla. Pikkusisko oli surmien ajan joko teljettynä tai paenneena wc-tilassa, jossa hän joutui kuulohavainnoin todistamaan tapahtunutta. Hän myös näki siskonsa kuolleena, kun tekijä myöhemmin ohjasi hänet ulos asunnosta.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288564868675.html?ref=rss
Niin että ne pakurikääpä varkaat on aikas pientä tähän verrattuna?
21v tamperelainen POTKI hengilta 17-v tytön!
12
536
Vastaukset 12
- 1992 syntynyt tekijä
Syytetty myönsi iskeneensä nyrkillä naamaan hänelle entuudestaan tuntematonta, vuonna 1943 syntynyttä miestä Tampereella Itsenäisyyskadulla.
Teko tapahtui tammikuussa noin kaksi viikkoa ennen Kauklahden surmia. - Ihan sekasin kaikki
Mikä tamperelaisia nuoria vaivaa?
"löi naista seitsemän kertaa 16-senttisellä veitsellä vatsaan, jalkoihin ja selkään"
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194813210303/artikkeli/mies kavi poliisin paalle puukotti grillimyyjaa ja yritti tappaa rikostoverinsa.html - oi miksi
Ahdistaa nuoren tytön kohtalo, hänellä olisi todellakin ollut elämä edessä. :( Miten paljon kärsi lopussa? Aivan epäreilua tämä. Vaikka kuinka uskoo taivaaseen, kyllä kohtuuton kohtalo ja ero läheisistä. Liian monta nuorta naista menetetty, tavalla tai toisella, kun uutisia seurannut. Joka kerta se tuntuu kauhealta, mikä nuoria miehiä riivaa oikein? Ja mikä auttaa ettei tälläisiä tapauksia olisi?
Minusta tuntuu ettei läheinen voi koskaan selvitä täysin, jos omaisen menettää ikävällä tavalla ja liian nuorena. Vaikkei itsellä olekaan lapsia, sen voi hyvin kuvitella. :( Jostain syystä tulee ikaalisten juttu mieleen ja ne monet muut lehtiotsikot eri tapauksista. Sun muut onnettomuudet. Kukaan ei ansaitse ikävää kohtaloa maan päällä eläessään. Jos miehillä on paha olo, eikö sen voi sanallisesti ilmaista - joku kuuntelee aina, jos joku toinen ei. Päihteet ovat vihonviimeinen mikä sekoittaa nuoria miehiä... stoppi sille. Jos ei kestä kovia vaatimuksia maailmassa, ottaa eläkkeen ja katsoo miten myöhemmin jaksaa. Jättäkää liiat viinat ja muut sekoittajat.- ja sitten
Ja on muillakin ihmisillä sydänsuruja sekä useita pakkeja, myös naisilla. Ei kukaan ole ainoa maailmassa niiden kanssa, niin vaikeita asioita kuin ne ovatkin. Siksi moni miettii pitkään, selvittääkseen itselleen syitä maailman menossa, eikä sekoile vaan.
- Faktaa vain
Mielen sairaus ei katso aikaa eikä paikkaa, teoista puhumattakaan.
Näitä heitteillejätettyjä, olemattoman avohoidon potilaita on joukossamme yhä enemmän.- Saastan loppusijoitu
Niin, pääosa tappajista tai murhaajista ei ole mielisairaita, eikä taida olla tämäkään.
Häiriintynyt kuspää kyllä, ja mikäs olikaan oikea paikka sellaiselle, kun hirttääkään ei enää voi?
- trollari
Miksei tekiöiden nimiä julkaista?
- Kysyvä vaan
Mitä sinä tekisit niillä nimitiedoilla?
- No minä levitän sitä
Kysyvä vaan kirjoitti:
Mitä sinä tekisit niillä nimitiedoilla?
Seuraa Hommaforumia, Murha.infoa tai Muroa, niin tämänkin diaarinumero ja nimi tulee aika pian näkyviin.
- plåfeld
Voisi vähentyä älyttömyydet kun kaikki syylliset julkistettaisiin kuvin ympäri kaupunkia olevissa ilmoitustauluissa ja tietysti lehdissä myös.
Nyt liikaa passataan näitä ihmisraukkoja.
Totuus esiin! - Miekkari. . . .
Alibi juttua. Tekijä kuuluu linnaan vastaamaan teoistaan.
- Ikävää mutta totta
Täytyy myös muistaa tässäkin ikävässä tapauksessa, että Tampere on nykyään kovien huumeiden ja anabolisten steroidien ykkösväylä Suomessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää63779- 157753
Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa25750Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.98712Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27708Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93667Kerro minulle totuus
Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒193626- 22582
- 61572
VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN
Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisikalaumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa40539Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!
Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks34516- 39455
On todella ikävää
Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit78450- 57445
Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?
Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.25427- 70423
sinulle....
Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.74422Useita poliisiautoja kunnantalolla
Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.9419- 54408
On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397