ylityöllistetty ja alipalkattu

oh the frustration

Työsopimuksessani lukee ylitöiden sisältyvän palkkaan. Minulle selvisi vasta että tuo olisi lainvastaista, koska en ole johtavassa asemassa.
Työnantaja usein olettaa minun olevan työvalmiudessa myös iltaisin, viikonloppuisin ja pyhinä.
Lähin esimieheni irtisanottiin, ja nykyään hoidan myös hänen työtehtävänsä. Koeaikani loppui juuri, ja palkkani on paljon alle kaikkien suosituksien, lähinnä harjoittelijan palkan tasoa.
Lisäksi juuri ilmoitettiin että tämän kuun palkkoja ei pystytä maksamaan, ainakaan ajallaan. Voinko ilmoittaa tulevani työpaikalle vasta kun palkat on maksettu?

12

966

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AKasi

      Ylityöt eivät koskaan "sisälly" palkkaan, vaan niistä maksetaan lain mukaan 50% ja 100% korotettua tuntipalkkaa normaalin kk-palkan LISÄKSI. Tutustu tarkemmin työaikalakiin ja Työehtosopimukseen (TES)

      Ylitöistä on luvallista kieltäytyä. Hätätyöstä taas ei. Hätätyö tarkoittaa työtä, joka on välttämätöntä tehdä yllättävän muutoksen tai tilanteen vuoksi ja siitäkin maksetaan hyvät lisäkorvaukset normi tuntiliksan päälle.

      Mitä TES:ä alallanne noudatetaan? Etsi kyseinen opus googlesta käsiisi ja tarkista mikä on alan minimipalkka.

      Toimivassa yrityksessä palkat pystytään maksamaan ja palkanmaksuun varaudutaan kirjanpidossa palkkavarauksilla. Jos yritys sattuu kaatumaan palkkaturvasta on mahdollista saada palkka.

    • akavan_erityisalat

      Hei,
      tapauksessa on syytä olla välittömästi yhteydessä omaan ammattiliittoon sekä mm. palkkaturvaan. Toimita liitollesi työsopimuksesi, tieto sovellettavasta työehtosopimuksesta sekä muut tarkemmat tiedot, jotta he voivat arvioida tilannettasi.

      Tässä yhteydessä voimme mainita vain muutamia yleisiä lähtökohtia:

      Työaikaa sääntelevät sovellettava työehtosopimus sekä työaikalaki, joissa on säännöksiä myös mm. varallaolosta, ilta- ja sunnuntaityöstä sekä ylityöstä. Sunnuntai- ja ylitöihin sekä varallaoloon pitää lähtökohtaisesti antaa suostumus. Ylitöistä ei voi antaa ikuista etukäteissuostumusta eikä niitä voida sisällyttää kuukausipalkkaan. Myös varallaoloon liittyy omia sääntöjään ja edellytysten täyttyessä varallaolosta saattaa saada korvausta. Lisäksi työturvallisuuslaissa on määräykset ylikuormituksesta, eli töitä ei saisi olla niin paljon, että niistä ei selviä. Työaika-asioissa saat apua liitostasi ja ylikuormituksen osalta hyviä avunlähteitä ovat myös työsuojeluvaltuutettu ja työsuojeluviranomaiset.

      Ammattiliittosi osaa auttaa sinua myös oikean palkkatason määrittämisessä. He voivat luonnollisesti myös tarkistaa, että palkkasi on mahdollisesti sovellettavan työehtosopimuksen mukainen.

      Mitä tulee ilmoitukseen palkkojen maksamisesta viiveellä, jos silloinkaan, on asiasta oltava välittömästi yhteydessä omaan ammattiliittoon sekä palkkaturvaan. Ei missään nimessä kannata tehdä mitään hätiköityä, kuten jättää menemättä töihin, vaan selvitä ensin asian tola asiantuntijoilta kaikin tarpeellisin tiedoin ja mitä pikimmiten.

      Terveisin,
      Akavan Erityisalat

    • eikannatalähdevaan

      Ää. Ettekö ole kokonaistyöajasta kuulleet. Sitä sovelletaan johtotehtäviin, kuten tämäkin aloittaja niitä tuntuu tekevän.

      Ei siellä ole TESiä, eikä työaikalakikaan sovellu silloin. Aika monessa IT-firmassa erityisesti voidaan olla ihan TESien ulkopuolella, yrityksen toiminta ei asetu minkään TESin alle.

      Ennakkotapauksia on työtuomio-istuimista, eikä niissä työntekijä aina voita. 50/50 menee, ja jos häviää niin se on äkkiä 100 000 e sakkoja työntekijälle.

      Parempi kun lähdet kalppimaan siitä - niin mäkin tein.
      Tosin jos jätät tulematta töihin, maksettiin palkkaa eli ei, niin irtisanomisperustehan se on varoituksen jälkeen - ei irtisanomisaikaa eikä kannata muutenkaan palkkoja odotella. Palkkaturvasta vain...

    • akavan_erityisalat

      Hei,

      olemme kyllä kuulleet kokonaistyöajasta. Tässä ketjussa ei kuitenkaan ole kysymys siitä. Kokonaistyöaikaa ei voida soveltaa työaikalain piirissä olevaan työntekijään.

      Työaikaterveisin,

      Akavan Erityisalat

    • olen kuulema laiska

      Hyvä, että sinulla on työsopimus. Itse en sitä aikanaan osannut vaatia ja nyt on liki 15 vuotta mennyt siinä, että käytettävissä pitää olla 24/7, mikäli ei halua vielä normaalia enempää hiostusta, uhkailua ja ellei mikään muu auta niin kurkku suorana huutamista. Työnkuva laajenee koko ajan ja vastuu sen myötä. Nyt hoidan jo omistajallekin kuuluvia töitä, joihin minulla ei ole edes alan koulutusta, ja siitä, kun yritin keskustella, niin omistajan reagointi on pelkkää huutamista.
      Työaikalakeja meillä ei tunneta ja mikään työpanos ei riitä. Palkkaan ei ole näinä vuosina kuulunut minkäänlaisia yleiskorotuksia, lomat voi pitää pienissä pätkissä ja rahat niistä tulee parhaimmillaan liki vuoden viiveellä. Ja lomallakin pitää vastata omistajan puheluihin, parhaana esimerkkinä se, kun ei löytänyt pöydältään tarvitsemaansa työpaperia. Palkka tulee, kuinka tulee, jos siitä viikon myöhästymisen jälkeen huomauttaa niin heti tulee pelkkää huutoa vastaukseksi. Olen aika lamaantunut ja pöyristynyt kuinka suomalainen pienyrittäjä voi kohdella työntekijöitään joita ilman koko yritystä ei olisi enää vuosiin edes ollut olemassakaan, koska omistajan oma panos tekoina yritykseensä on sangen vähäinen, mukavampi on lomailla etelässä.

      • Pois ja äkkiä

        Nosta kytkintä ennen kun naksahtaa. Ja sitten kaduttaa...

        Vv.l.v


    • akavan_erityisalat

      Hei!

      Kun sinulla ei ole kirjallista työsopimusta, sinulla on kuitenkin oikeus saada kirjallinen selvitys työsuhteesi ehdoista. Kirjallinen selvitys pitää sisällään pitkälti samat asiat kuin työsopimuskin.

      Ystävällisin terveisin
      Akavan Erityisalat

    • Ihan mielenkiinnolla

      Tein aikoinaan muutaman vuoden hommia muutamassa telemarkkinointifirmassa provikkaliksalla. Siinä ei juurikaan työtunteja laskettu, päivät venyi hyvinkin aamu 9:stä ilta 10:een... välissä sentään pieni tauko. Provikka tuli tasan tarkkaan tuloksen mukaan, siihen ei vaikuttaneet työtunnit, eikä viikon työpäivien määrä (5-6tpv/vk). Sen tiedän, että täysin alipalkattuna olin, mutta mitähän kaikkea mulle olis ehkä pitänytkään maksaa? Ja niille jotka ihmettelee, miksi oon tuohon suostunut, niin pakko sitä on jollain itsensä elättää. Kuukausittaiset liksat jäi aina alle 2000€/kk ja siihen sisältyy myös kilsat.

    • akavan_erityisalat

      Hei!

      Tuntematta faktoja tarkemmin, emme osaa sanoa, onko sinulta jäänyt saamatta jotain korvauksia. Niinpä kannattaakin jatkossa olla tällaisissa tilanteissa yhteydessä omaan ammattiliittoon ja toimittaa heille mm. tieto sovellettavasta työehtosopimuksesta sekä työsopimuksesi. Tämä on suositeltavaa vieläkin sen tarkistamiseksi, voisitko edelleen vaatia mahdollisesti saamatta jääneitä korvauksia.

      Emme osaa sanoa, onko pitkissä päivissä ja viikoissa ollut tapauksessasi kyse varsinaisesta ylityöstä, jolta edellytetään lähtökohtaisesti mm. työnantajan aloitetta ja työntekijän suostumusta. Todettakoon kuitenkin, että mahdollisten ylityökorvausten määrittely voi olla hankalaa provisiopalkkaisessa puhelinmyyntityössä. Asia onkin syytä selvittää aina ennen ylitöistä sopimista, jolloin kannattaa varmistaa myös sisältyykö työehtosopimukseen ohjeita asian varalle. Myös työaikalaissa on mm. suorituspalkkaisia koskeva säännös ylitöiden perusosan laskemiseen.

      Terveisin,
      Akavan Erityisalat

    • +500%

      "Työsopimuksessani lukee ylitöiden sisältyvän palkkaan."

      ei se mitään haittaa jos ei tee ylitöitä.

      Ylityö on vapaaehtoista.



      " Työnantaja usein olettaa minun olevan työvalmiudessa myös iltaisin, viikonloppuisin ja pyhinä."

      Kerro sille, että oletus on väärä.

      Tämän jälkeen kerro sille, että palkasta versus työmotivaatioon, voidaan neuvotella.

    • rilliyrittäjätampere

      Jos ei ole motivaatiota, pitää pistää firmasta pihalle. Motivaatiosta ei neuvotella.

    • Työsuojelutarkastaja

      Työaikalain alaisia ovat pääsääntöisesti kaikki, jotka firmassa töitä tekevät, pois luettuna toimitusjohtaja ja firman itsenäisen osan johtaja. Eli kovin montaa ukkoa/akkaa ei saada keploteltua pois työaikalain alta, olipa nk, kokonaistyöaika tai ei. Kirottu keksintö tuo kokonaistyöaika!!!
      Puhelinmyynnissä ei ole olemassa yleissitovaa työehtosopimusta, ja tämä tarkoittaa, että myöskään mitään minimipalkkaa ei alalla ole. Silloin pätee se, mitä työnantaja ja työntekijä ovat työsopimuksessa sopineet. Tämä on myös järkyttävää, että nykyisinä työttömyyden aikoina voivat härskit työnantajat allekirjoituttaa mitä tahansa työttömällä työnhakijalla, muuten tämä joutuu karenssiin. Ei haittaisi työvoimaviranomaistenkaan vähän tietää, mitä työelämässä nykyisin tapahtuu!
      Muistakaa kaikki nälkäpalkalla töitä tekevät, että jos palkkanne on pienempi kuin toimeentulotuki, teillä on oikeus saada lisäksi toimeentulotukea!
      Ja liittykää omiin liittoihinne! Loimaan kassa ei etujanne aja, kerää vain rahat. Ilman liittoa olette todella heikoilla esim. palkkariita-asioissa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1514
    4. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1194
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1104
    Aihe