Tutustuminen lukiolaistyttöseen

halihalipusipusi18

Nyt vuodatetaan aikaansaamattomuuden ja suomalaisen ujouden ilosanomaa.

Olen 18-vuotias lukiolainen ja olen ihastunut yhteen koulumme tytöistä. Hän on vaaleahiuksinen ja kaunis. Muuta en sitten tiedäkkään. Mikä on sääli. Olemme olleet muutamilla samoilla kurseilla, mutta sanakaan emme ole vaihtaneet. Jonkinlaista silmäpeliä on olemassa, ainakin minun puolelta. Katseeni tarttuu häneen kuin magneetti ja uskon, että tämä stalkkaukseni ei ole jäänyt huomaamatta.

Olen itse oikeastaan melko yksinäinen soturi ja voisi sanoa, että avaudun hitaasti uusille ihmiselle. Tavallaan ujo, tavallaan en. Kavereideni mielestä olen kuitenkin hauska, rauhallinen ja kypsä. Tuntemattomien ihmisten seurassa olen tosin melko "awkward". Vaikka se kuulostaa kliseiseltä, haluaisin tytön rinnalleni jakamaan tätä arkea ja uskon, että voisin olla erinomainen ukkeli kelle vaan.

Tämä ihastuskohteeni olen nähnyt vain yhden tytön seurassa, joten hän ei kuulu mihinkään suurempaan "jengiin" ja olen myös huomannut, että hän on melko usein yksin. Tilanne täytyisi nyt jollakin tavalla hyödyntää ja alkaa tutustumaan tähän kyseiseen kaunokaiseen. Tässä kai tämä viestin pointti nyt on, että mitä pitäisi tehdä? Mennä viereen istumaan ja täräyttää, että olen ihastunut häneen? Mennä juttelemaan ja pyytää treffeille?

Rohkeammalla mentaliteetilla varustettu sankari olisi varmasti jo edennyt, mutta näillä mennään mitä on annettu.

16

319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valintasion

      Jos tarpeeksi haluat jotakin, keksit kyllä keinon. Facebook?
      Jos sen sijaan olet ujo haaveilija etkä oikeassa elämässä uskalla kuitenkaan mitään, anna jonkun toisen aloitteellisemman kaverin napata ihana tyttö itselleen. Siinä sitten vierestä katselet sauhu korvista nousten rakastuneitten pusuttelua joskus tulevaisuudessa. Mieti mitä haluat, ja toimi sitten!

    • lifemocker

      avaa juttelu yhteys ja ala pikkuhiljaa tutustumaan tyttöön.

      sitten jos tulette ok juttuun niin pyydä joskus ulos

      • Itsekö keksit?

        no shit sherlock?!!


      • lifemocker
        Itsekö keksit? kirjoitti:

        no shit sherlock?!!

        sua harmittaa kun et itse moista ajatellut? ;)


      • Itsekö keksit?
        lifemocker kirjoitti:

        sua harmittaa kun et itse moista ajatellut? ;)

        enpä arvannu että sä tuut tänne itsestäänselvyyksiä laukomaan. Oletpas ollut viisas kun olet tuollaisen keksinyt..


      • lifemocker
        Itsekö keksit? kirjoitti:

        enpä arvannu että sä tuut tänne itsestäänselvyyksiä laukomaan. Oletpas ollut viisas kun olet tuollaisen keksinyt..

        tähän paikkaan kun kokoontuvat ihmiset jotka eivät hei ymmärrä näinkään yksinkertaisia asioita, jos et ole huomannut ;)

        niin jonkun sitten heille pitää kertoa nämä normaaleille ihmisille ilmeiset asiat kun he eivät itse niitä näe jostain syystä


    • Diiseli

      Suoraan meet sanoo esim. et tää saattaa kuulostaa vähä randomilt mut mun mielest sä oot todella viehättävän näköinen ja mun oli pakko tulla tutustumaan suhun.. Ei mitään kiertelyä ja kaartelua! Tytöt arvostavat rehellisyyttä ja väitän, että tytöt kyllä huomaa jos poika/mies on kiinnostunut hänestä vaikkei mies sitä myöntäisikään. Ja myönnän ihan omasta kokemuksesta, että se ensi lähestyminen jännittää aina! Ero naisten kanssa menestyvien ja naisten kanssa menestymättömien miesten välillä on nimenomaa tämä, että toiset uskaltavat pistää itsensä likoon ja toiset taas eivät.

    • blondi tyty 17

      Pakko neuvoo sinuu, ku voin jotenki samastuu tuohon. ois kiva saada sultaki neuvoja, ku oon ihastunu sinunlaiseen pojuun!
      (ei kannata heti suoraan.. todellakaan, tytöt tykkää ihastuksen alkuhuumasta ja flirtistä)
      Tyttö istuu jossain - houkuttelet pari kaverii istuu sen luokse/ tai menet yksin, juttelette normaaleja, kysy tytöltä jotai hyvin perus (esim mitä kuuluu, onko sulla vapari, mikä tunti seuraavaks) tai jos tiedät tytöstä jotai nii sitte siihe liittyvää?

      Tuossa sinun tilasnteessa haluisitko, että tyty tekis alotteen, vai teetkö mieluummin sen itse?
      Pohdiskelen tässä, että kannattasko alottaa juttelee, vai odottelenko vaa...

      • lifemocker

        ainahan se on miehelle helpompi jos nainen osoittaa kiinnostuksensa... naisilla kun on vähemmän menetettävää (onnistuvat useammin)


      • ....
        lifemocker kirjoitti:

        ainahan se on miehelle helpompi jos nainen osoittaa kiinnostuksensa... naisilla kun on vähemmän menetettävää (onnistuvat useammin)

        tuo nyt ei liittyny minun vastaukseen ollenkaa


      • Höpöhöpö mocker!!
        lifemocker kirjoitti:

        ainahan se on miehelle helpompi jos nainen osoittaa kiinnostuksensa... naisilla kun on vähemmän menetettävää (onnistuvat useammin)

        Lifemocker: sä olet väärässä. Kyllä se menee ihan 50/50 kummat onnistuu enemän ja kummat vähemän. Se että sä et oo onnistunut ku kerran aikaisemmin ja muuten et milloinkaan, ei tarkoita sitä että muiden kohdalla olisi niin. Ei muut ole noin elämänluusereita kuin sinä.

        ÄLÄ VIITTI YLEISTÄÄ SUN KOKEMUKSIASI!!


      • halihalipusipusi18

        Kiitti neuvosta. Ihastumisesta ilmoittaminen suoraan tuntuuki vähän hurjalta. Siinä kohtaa monella varmaan menisi pasmat sekaisin.

        Idealitilanteessa tyttö tulisi tutustumaan/kertomaan ihastuksestaan, sehän on selvä. Helpottaisi tilannetta tällaisten suhteellisen ujojen poikien keskuudessa. Odotteleminen on todennäköisesti se huonoin vaihtoehto, mitä voi tehdä. Kuitenkin epäonnistumisen pelko estää toimimisen aika mallikkaasti, valitettavasti.


      • lifemocker
        Höpöhöpö mocker!! kirjoitti:

        Lifemocker: sä olet väärässä. Kyllä se menee ihan 50/50 kummat onnistuu enemän ja kummat vähemän. Se että sä et oo onnistunut ku kerran aikaisemmin ja muuten et milloinkaan, ei tarkoita sitä että muiden kohdalla olisi niin. Ei muut ole noin elämänluusereita kuin sinä.

        ÄLÄ VIITTI YLEISTÄÄ SUN KOKEMUKSIASI!!

        jos mies on vapaa ja nainen ei ole ruma/lihava niin onnistumisprosentit naisella about 90% saada mies treffeille

        suhdetta se ei tietenkään takaa, mutta tutustumaan pääsee naiset paljon helpommin kuin miehet


    • vbvbbvbbvb

      no voi luoja. kannata kovin kummosesti ihastua, ennen ku on tytön luonne selvillä. voi olla ties millanen kuspiä. tai sitten oikein mukava. ulkonäkö ei kerro MITÄÄN!

      • unoo

        No ihastuminen onkin vaan ihastuminen..


    • mullaeiooelämää

      Mikä siinä on kun jokaisessa keskustelussa, jonka avaan NIIN aina joku on pilkkaamassa lifemockeria. Ärsyttävää.
      Pitääkö pilkkaajat itseään jotenkin korkeammassa arvossa vai mikä on ongelma? Kaikki me ollaan VAIN ihmisiä, kukaan EI ole sen parempi kuin toinen. Ja kyllä, tuonhan pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta nähtävästi se ei sitä kaikille ole.
      Vaikka kuinka toisen kommentti ärsyttäisi ja potuttaisi, niin tarvitseeko sitä silti ruveta anonyymisti pilkkaamaan ja haukkumaan? Tosin, anonyyminä haukkuminen on niin helppoa..Kukaan ei tiedä millainen otus se sieltä ruudun toiselta puolelta kirjottelee. Tulkaas nyt muakin pilkkaamaan, ihan hauska nähdä mitä tästä keksitään! "läski ruma yksinäinen lehmä se siellä vikisee" - on sitten jo aika kulunut...

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1189
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      891
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      332
      664
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      626
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      618
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      600
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      576
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe