Niinkuin hyvin tiedetään, ydinjätteiden varastoinnissa on ollut ongelmia mm Saksassa, USA:ssa, Ranskassa ja Ruotsissa. Venäjällä tilanne on kaikkein pahin, koska siellä lähes kaikki jätteet ovat tilapäisissä varastoissa, joiden turvallisuus on heikko.
Myös suunniteltuun pitkäikäiseen ydinjätteiden varastointiin liittyy ongelmia. Kuparin nopea korroosio hapettomassa tilassa on vielä tuntematon prosessi. Lisäksi fissiilit ainekset voivat helposti tulla kriittiseksi, jos jätteen uraani tai plutonium pääsee konsentroitumaan.
http://www.nda.gov.uk/documents/upload/Post-closure-criticality-safety-studies-of-long-term-potential-for-a-nuclear-reaction-in-a-deep-repository-for-radioactive-waste-2002.pdf
http://scienceandglobalsecurity.org/archive/sgs05bowman.pdf
Myös suunniteltuun pitkäikäiseen ydinjätteiden varastointiin liittyy ongelmia. Kuparin nopea korroosio hapettomassa tilassa on vielä tuntematon prosessi. Lisäksi fissiilit ainekset voivat helposti tulla kriittiseksi, jos jätteen uraani tai plutonium pääsee konsentroitumaan.
http://www.nda.gov.uk/documents/upload/Post-closure-criticality-safety-studies-of-long-term-potential-for-a-nuclear-reaction-in-a-deep-repository-for-radioactive-waste-2002.pdf
http://scienceandglobalsecurity.org/archive/sgs05bowman.pdf
Vastaukset 43
Vanhimmat
Ydinjätehuoltovelvollinen ydinvoimayhtiö voi halutessaan pitkälle sanella sen, mikä on turvallista ja mikä ei. Näin siksi, että olemme kaikki ydinvoimayhtiöiden panttivankeja. Ydinjätteitä ei voi jättää paikalleen ja laki kieltää niiden maasta viemisen. Jos ydinvoimayhtiö lopettaa toimintansa, koko jumalaton kakkakasa on veronmaksajien piikissä.
Vastaaja, olet itsekin todennut muissa yhteyksissä , että lakia voidaan muuttaa.
Käytetyn ydinjätteen osalta viennin salliminen jälleenkäsittelylaitoksiin, olisi järkevää.
Suomen ydinjätemäärät ovat liian pieniä oman jälleenkäsittelylaitoksen perustamista ajatelle. Ja toisaalta maailmalla on jo jälleenkäsitteylaitoksia.
Älä unohda ydin-Suomi-skenaariota:
"Lisätietoa ydin-Suomi-skenaariosta"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9859596/#comment-61446561
Jos tuo viesti ei aukene, valvojat on ehkä taas sen syystä tai toisesta poistaneet. Avaa silloin sivu http://fifi.voima.fi/artikkeli/2009/elokuu/mita-se-lounatuuli-tietaa
"koko jumalaton kakkakasa on veronmaksajien piikissä."
Ei vaan rahat otetaan ydinjäterahastosta. Siellä on tällä hetkellä yli kaksi miljardia.
Loppusijoituksen kokonaiskustannukset on 3 miljardiia.
Niin, jos lasketaan mukaan myös tuleva käytetty polttoainen nykyreaktoreista ja Olkikolmosesta. Tähän asti kertyneen polttoaineen loppusijoituskustannus on vajaat 2 mrd.
Anteeksi: loppusijoitusLAITOKSEN kustannukset 3mrd£, käyttökustannukset 2400M€ vuoteen 2120. (sisältyy)
Kannattaa vähän vilkaista aiempaa keskustelua roskavoimalayhtiöstä:
"Roskavoimalayhtiö - ydinjätehuollon kauhuskenaario"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11121570
Luitko edes tota sun linkkiä? Sielä ei todellakaan sanota että kriittisyys voisi tapahtua helposti. Uraania jätteestä on 95% eli se tuskin sen puhtaammaksi konsentroituu mitenkään, lisäksi se ei voi fysiikan lakien mukaiseti tulla kriittiseksi. Plutonium voisi teoriassa varmasti konsentroitua siten että kriittisyys saavutettaisiin, mutta sen todennäköisyys on olemattoman pieni.
Mitä tulee kuparin korroosioon hapettomassa vedessä, se ei ole nopeaa(0,001mm/a) , mutta nopeampaa kuin on oletettu. Tällä hetkellä mm. VTT tutkii KYT2014 rahoituksella kuparin korroosiota pohjavesistimulantissa, joka on huomattavasti olellisempi prosessi kuin hapettomassa ultrapuhtaassa vedessä. Tuloksia taidettiin lupailla ensi vuonna. Ilman parempaa tietämystä voisin olettaa että KTH tekee myös samanlaisia tutkimuksia pohjavesistimulanteilla.
"Lisäksi fissiilit ainekset voivat helposti tulla kriittiseksi, jos jätteen uraani tai plutonium pääsee konsentroitumaan."
Suomen loppusijoitushankkeessa on kyse käytetyistä polttoainenipuista. Ne on poistettu reaktorista siksi että kriittisyyttä on enää vaikea ylläpitää, vaikka suurin osa reaktorin polttoainelatauksesta on vähemmän palanutta. Polttoainenipussa on myös aika optimimäärä polttoainetta ja "vesitilaa" moderointia varten. Uraanidioksidi sinänsä ei voi tihetä. Kaiken kaikkiaan on vaikea keksiä skenaarioita, joiden kautta yhdessä kapselissa oleva noin 2 tonnin polttoainemäärä voisi joutua kriittiseksi.
"Uraanidioksidi sinänsä ei voi tihetä."
Polttoainesauvat voivat rapautua ja liueta veteen, se vain on epäselvää, kuinka nopeasti ja millaisilla ehdoilla. Aiheesta löytyy ristiriitaaisia tietoja netistä.
"Luitko edes tota sun linkkiä? Sielä ei todellakaan sanota että kriittisyys voisi tapahtua helposti."
Kumpaa linkkiiä tarkoitit? NDA:n linkissä todetaan joitakin ehtoja, mitä tavallinen käytetty polttoaine ei ehkä täyttäisi. Toisaalta Sciencen linkissä ei näitä ehtoja anneta, siellä riittää vain polttoaineen konsentraatio tiettyyn kokoon, jolloin kallio voi toimia jo moderaattorina. Polttoaineen riastumisaste ei näköjään tarvitse olla korkea.
Tiedätkös, millaisina konsentraatioina uraani ja plutonium voivat liueta pohjaveteen? Mikrogrammoina litrassa, alle mg/l joka tapauksessa. Ei sellaisilla pitoisuuksilla kriittisyyttää saada aikaan.
"Mikrogrammoina litrassa, alle mg/l joka tapauksessa."
Käsittäkseni tuo on paljon enemmän, mutta vaikka pitäisikin paikkansa, niin tässä ole kyse veteen liuenneesta polttoaineesta vaan liukenemisen/rapautumisen kautta konsentroituneesta, toisin sanoen nesteen kuljettamasta polttoaineesta.
Tarkoitin sitä NDA:n linkkiä, toista en suoraan sanottuna vaivautunut lukemaan kun on oikeitakin haasteita ratkottavana.
Niin kuin sanoin ei käytetyn polttoaineen U235 rikastusaste riitä fissioreaktion käynistykseen ilman jotain erityistä hidastetta, mitä normaali vesi ei ole.
Plutoniumin kohdalla voisi teoriassa saada fissioreaktion olettamalla liukenemisen nopeaksi (mikä olisi kyllä huomattu jo polttoaineen jäähdytysaltaissa) ja sopivat virtausolosuhteet, mitä ei kyllä loppu sijoitustiloissa ole. Plutonium liukenisi pohjaveteen ja virtaisi paikkaan missä plutonium ei enää olisikaan liukoinen, ja saostuisi (taitaa vaatia vahvojen happojen ja emäksien ilmaantumista kallioperään). Tälle varmasti joku osaa laskea termodynaamisen todennäköisyyden. Laskemattakin veikkaisin että todennäköisyys on olematon.
" iukenemisen/rapautumisen kautta konsentroituneesta, toisin sanoen nesteen kuljettamasta polttoaineesta."
Mitenkähän lienee. Uraani painaa noin 19 kg/litra ja uraanioksidi n. 10 kg/litra.
Jos vesi tai muu neste alkaisi kuljettaa noin raskasta materiaalia, kulkusuunta olisi alaspäin, ei ylöspäin.
Vesi ei pysty kuljetettua maan pinnalle puolen kiometrin syvyyteen upotettua liukenematonta ydinjätettä, vaikka jäte olisi siellä ilman suojakapselia.
Plutoniummineralisaatio? Voin kertoa, että tuollaiset prosessit tapahtuvat paljon pitemmällä aikavälillä kuin plutoniumin puoliintumisaika, vaikka se ihmiselämän mittakaavassa saattaa näyttää pitkältä.
Yleensäkin tuollaiset tapaukset, joihin aloitusviestissä viitataan, ovat haarukoivia äärilaskelmia suunnittelua varten. ei niitä pidä ottaa kovin tosissaan.
"Voin kertoa, että tuollaiset prosessit tapahtuvat paljon pitemmällä aikavälillä kuin plutoniumin puoliintumisaika, vaikka se ihmiselämän mittakaavassa saattaa näyttää pitkältä."
Ai sinäkö väität tietäväsi, kuin kauan tuollainen tapahtuma voisi viedä aikaa? Plutoniumin puoliintumien vie 24 000 vuotta ja koska sitä on ydinjätevarastoissa tonneittain, niin sadassa tuhannessa vuodessa se ei ole kaikki läheskään kadonnut.
Loppusijoitus on täysin turvallista sinulle - siitä ehkä halukkuus vastuunsiirtoon?
"Vesi ei pysty kuljetettua maan pinnalle puolen kiometrin syvyyteen upotettua liukenematonta ydinjätettä, vaikka jäte olisi siellä ilman suojakapselia."
Ei tässä ole kukaan puhunut plutoniumin tai uraanin nousemisesta maan pinnalle.
Koko juttu sai alkunsa USA:n Hanfordista, jossa maaalaiset ydinjätevarastot vuotavat. Nestemäinen ydinjäte on ns historiallista jätettä ja se on kertynyt ydinaseiden kehityksestä. Vaikka plutoniumin osuus on varsin pieni tuossa jätteessä, silti on esitetty mahdollisuus sen muuttumisesta kriittiseksi.
Jätekapselit hajasijoitetaan, yksi kapseli paria aaria kohti. Päämotiivi hajasijloitukselle on lämmönnousun rajoittaminen mutta se myös varmistaa, ettei fissiili aine voi missään järkevässä skenaariossa kerääntyä niin, että syntyisi kriittisyys. Yhdessä kapselissa olevan fissiilin aineen määrä on niin pieni, ettei siinäkään voi syntyä kriittisyyttä missään järkevässä skenaariossa.
Kriittisyys on ollut huolena lähinnä ns. syvän poranreiän skenaarioissa, joissa suuri määrä käytettyä polttoainetta sisältäviä kapseleita sijoitettaisiin samaan pystyreikään. Jos kapselit ja muut aineet syöpysivät pois odottamattoman nopeasti, voisi plutonium gravitaation vaikutuksesta painua vajota muodostumaan. Mutta sellaista ratkaisua ei ole nykyään suunnitteilla.
Mikäli ydinjätteen halkeamiskelpoiset uraani tai plutonium jollakin tavalla keräytyisivät yhteen kriittiseksi massaksi loppusijoitustilan ulkopuolelle, spontaani ketjuraktio on teoriassa mahdollinen. Halkeamiskelpoisen aineen ja veden homogeeninen seos antaa yleensä pienimmän kriittisen massan. (VTT 1999)
http://www.vtt.fi/inf/pdf/tiedotteet/1999/T1953.pdf
"jollain tavalla kerääntyisiät yhteen"..."spontaani ketjureaktion on teoriassa mahdollinen".
Aikamoista jossittelua. Veden ja fisiilin aineen seoksessa on yleensä mukana muita aineita, jotka kaappaavat neutroneja. Aineen ja veden seos pyrkii yleensä laimenemaan, jolloin se geometria huononee kriittisyyttä ajatellen. Lisäksi uraanin ja plutoniumin liukoisuudet ovat alle ppm luokkaa, eikä sellaisilla pitoisuuksilla saa kriittisyyttä millään ilveellä, sillä myös vesi kaappaa neutroneja. Kyllä asiantuntijat tietävät tuon tilanteen mahdottomuuden, mutta vaikea sitä on tässä paremmin rautalangasta vääntää.
" Vaikka plutoniumin osuus on varsin pieni tuossa jätteessä, silti on esitetty mahdollisuus sen muuttumisesta kriittiseksi."
Käytetyssä ydinpolttoaineessa on fissiiliä materiaalia jäljellä yhteensä noin yksi prosentti sekoittuneena uraanioksidiin.
Oletetaan, että fissiili materiaali alkaisi jollain konstilla rikastua käytetyn polttoaineen (loppusijoitus)varastossa, niin että se muuttuisi kriittiseksi jossain kohdassa.
Mitä tapahtuisi? Ilmenisi lyhyen aikaa vähäistä lämmön nousua ja säteilyä, kunnes kriittisyys pian menetettäisiin olosuhteiden ja fissiilin materiaalin määrän ja konsentraation muuttuessa niin, että ketjureaktio pysähtyisi itsestään.
Tapahtuisi siis vähäinen fissiotehopurkaus, jota tuskin huomattaisiin varaston ulkopuolella.
Minkäänlaista ydinräjähdystä ei voisi sattua, koska sille vaadittavia olosuhteita ei loppusijoitusvarastossa voi esiintyä.
Joo tuosta on laskelmiakin esitetty. Venäjällä on useita koe- tai laivareaktoreissa olleita vismutti-lyjy-jäähdytteisiä reaktorisydämiä, jotka ovat käytön loputtua jähmettyneet niin, että polttoaine on jäänyt sisälle. Ne on sijoitettu maanalaisiin varastoihin muutamien metrien syvyyteen. Jähmettyessä vismutti-lyijymatsiisiin on syntynyt huokosia, ja jos varastosäiliö vuotaisi ja vesi tunkeutuisi huokosiin, tulisi systeemi kriittiseksi. Laskelmien mukaan ongelma jäisi paikalliseksi, esim. muodostuvat jodipäästöt ovat verraten vähäiset.
Varastoinnin suurin ongelma on se, ettei varastointia ole vielä missään suoritettu.
Taitaa suomi olla eka joka kunnolla tekee loppusijoituksen!!! Vesialtaissa varastoini voimaloiden katoilla on tyhmää.
"Käytetyssä ydinpolttoaineessa on fissiiliä materiaalia jäljellä yhteensä noin yksi prosentti sekoittuneena uraanioksidiin."
Sitä on noin kaksi prosenttia, 20kg uraania 235 ja 20kg plutonium 239 yhtä ydinjätekapselia kohden. Kriittisyyteen ei tarvita kuin 2kg käytännössä, teoriassa 500 grammaa plutoniumia.
Mutta tästä ongelmasta selviää helpolla: todetaan vain, ettei kriittisyys ole lopulta meille mikään ongelma, eikä vielä edes lapsillemme.
Nosto
On pelkkää tyhmää peelojen tapaista häiriökäyttäytymistä, nostella vanhoja viestejä tyhjillä kommenteilla. Se on ikään kuin massapostitusta joka on säännöissä kiellettyä.
Aikanaan kun nostomahdollisuutta suomi24:ään kaavailtiin tulevaksi, moni vastusti sitä, kun tiedettiin, että näillä palstoilla on paljon omituisia häiriköitä.
Jälleenkäsittely ei ole järkevä ratkaisu. Niistä lähtee ylivoimaisesti suurimmat päästöt ympäristöön. Lisäksi niissä on säilytyksessä aivan mielettömät määrät fissiotuotteita, erilaisissa maanpäällisissä säiliöissä. Esimerkisi Sellafieldissä on 2000kg cesimu 137 maanpäällisissä terässäiliöiss, eikä kukaan tunnu tietävän, että mitä sille pitäisi tehdä. Määrä vastaa noin 150-200 Tsernobylin päästöä, arvioista riippuen.
Olisi täysin kestämätöntä, että kaikki ydinvoimaloiden jätteet kiertäisivät jälleenkäsittelylaitoksissa niiden varastoaltaissa ja edeleen uudestaan prosessoiduissa polttoaineissa. Tämä ei vähentäisi radioaktiivisuutta lainkaan, mutta lisäisi riskejä säilytysten ja kuljetusten suhteen merkittävästi. Lisäksi päästöt ympäristöön moninkertaistuisivat.
Nykymuotoinen jälleenkäsittely ei toimi hyvin ja monet aiemmin polttoaineensa jälleenkäsitelleet maat ovat luopuneet siitä. Kustannusten kannalta jälleenkäsittely ja fissiilien aineiden kierrätys on kalliimpi ratkaisu kuin polttoaineen kertakäyttö. Jälleenkäsittelyssä syntyvät korkea-aktiiviset jätteet kiinteytetään lasiin. Loppusijoituksen kannalta ei ole suurta ero sillä, haudataanko lasitettua jälleenkäsittelyjätettä vai käytettyä polttoainetta sellaisenaan.
Jälleenkäsittelyllä on potentiaalia kehittyä, samoin hyötöreaktorit voivat tulla käyttöön. Ns. pyroprosesseilla jälleenkäsittely voitaisiin ehkä toteuttaa pienimuotoisena niin, että kaikki toiminnot (ydinvoiman käyttö, jälleenkäsittely ja polttoaineen valmistus) voitaisiin toteuttaa yhdessä "saarekkeessa" (tai "puistossa" tuulivoimatermiä lainatakseni). Tämä mahdollistaisi uraani- tai toriumpolttoaineen hyödyntämisen kymmeniä kertoja nykyistä tehokkaammin. Uuden ydinteknologian edellyttäisi suurta panostusta alan T&K-työhön ja nykyään vain Venäjällä, ehkä myös Kiinalla on sellaista toimintaa meneillään; sen käyttööntulo on siis varsin epävarmaa ja on parhaimmillaankin vuosikymmenien päässä.
" Esimerkisi Sellafieldissä on 2000kg cesimu 137 maanpäällisissä terässäiliöiss, eikä kukaan tunnu tietävän, että mitä sille pitäisi tehdä. "
Kyllä luonto tietää. 30 vuoden päästä siellä säiliössä on enää 1000 kg Cs-137, vaikka ihminen ei tekisi muuta kuin odottelisi.
Käytetyssä ydinpolttoaineessa on noin 1,5% fissiilejä aineita (Pu-239 n. 0,9%, U-235 n. 0,6%, (pitoisuuksissa pientä vaihtelua tapauskohtaisesti).
Fissiilien ainesosien ja U-238:n erottaminen ja uudelleenkierrätys on kestävän kehityksen periaatteiden mukaista. Menettely vähentää sekä luonnonuraanin käyttötarvetta että loppusijoitettavan ydinjätteen kokonaisradioaktiivisuutta.
Erottamalla plutonium käytetystä ydinpolttoaineesta loppusijoitettu jäte "luonnonmukaistuu" paljon nopeammin.
(http://www.stuk.fi/sateilytietoa/ukk/ukk/ydinturvallisuus/ydinjatteet/fi_FI/ydinjate3/
"Fissiilien ainesosien ja U-238:n erottaminen ja uudelleenkierrätys on kestävän kehityksen periaatteiden mukaista. Menettely vähentää sekä luonnonuraanin käyttötarvetta että loppusijoitettavan ydinjätteen kokonaisradioaktiivisuutta."
Joo, se on niin likaista ja kallista, että siitä haluaa eroon kaikki. Fission lopputuotteita ei sitäpaitsi kierrätetä juuri lainkaan ja koko homma ei oikeastaan vähennä loppusijoituksen tarvetta. Pelkästään plutoniumin (239) erottaminen ei tee jätteestä juuri sen lyhytaikaisempaa, vaikka vähentääkin säteilyä siellä loppupäässä.
Jos kaikki pitkäikäiset aktinidit eroteltaisiin ja transmutaation avulla "poltettaisiin" nopeassa reaktorissa, saataisiin ydinjätteen vaarallisuutta vähennettyä. Mutta tuokin on vasta idean asteella ja kustannukset saattaisivat nousta pilviin.
Uraanin ja plutoniumin erottaminen käytetystä ydinpolttoaineesta ei poista loppusijoituksen tarvetta, mutta vähentää suuresti loppusijoitettavan jätteen määrää ja keskipitkän/pitkän ajan radioaktiivisuutta.
Mitä tarkoitat, kun kerrot " Pelkästään plutoniumin (239) erottaminen ei tee jätteestä juuri sen lyhytaikaisempaa, "?
Transmutaatio soveltuu hyvin joidenkin radioaktiivisten isotooppien muuttamiseen vaarattomiksi tai nopeammin radioaktivsuutensa menettäviksi, mutta ei kokonaan poista loppusijoitustarvetta.
Nopeat rektorit moninkymmen-kertaistaisivat luonnonuraanin energiasisällön käytettävyyden ydinvoimaloiden polttoaineena. Toistaiseksi luonnonuraani on niin halpaa ja runsaasti saatavissa, että nopeille rektoreille ei ole ollut kaupallista tarvetta.
Tuohon tarkennusta. Nykyisenkaltainen jälleenkäsittely pienentää jätteen volyymia mutta ei juurikaan lämmöntuottoa, siksi tarvitaan lähes yhtä suuri loppusijoitustila. Aktiivisuus pienenee huomattavasti tuhansien vuosien ajanjaksolla. Hyvin pitkäikäisiä aineita on kuitenkin jälleenkäsittelyjätteessäkin, joten turvallisuustarkastelut on ulotettava noin miljoonaan vuoteen.
Ydinterrorismi on suurin kuviteltavissa oleva riski ydinjätteiden väliaikaisvarastoille.
Ydinterrorismi ei välttämättä ole suurin riski väliaikaisvarastoinnille. Aika paljon riippuu siitä, kuinka varastointi on suoritettu. Esimerkiksi Ranskasssa ja Venäjällä on surkeita varastointeja jotka uhkaavat vuotaa ympäristöön ilman mitään terrorismiakin.
Kääntäisin asian ylösalaisin: ydinjätteiden väliaikaisvarastointi on suurin riski, joka tulee uhkaamaan biosfääriä eri puolilla maailmaa. Siihen toki sisältyy uhka terrorismista, mutta se on vain osana riskistä.
Ydinvoima on jo nyt umpikujassa, se tosin myönnetään vasta vähän myöhemmin. Pahin on jo tehty, nyt katastrofia enää voidaan pahentaa, mutta mitään ei saa enää tekemättömäksi.
Nuo ovat noita ikivanhoja ydinasejätteiden välivarastoja. Ydinvoimalaitosten käytetyn polttoaineen jälleenkäsittelyssä syntyviä korkea-aktiivisia jätteitä ei nykyisen käytännön mukaan säilytetä nestemäisenä vaan kiinteytetään lasiin, mikä on varsin turvallinen olomuoto.
Selvää on, että emme voi tietää miten jo aiheutettu ylimääräinen säteily (ja säteilevät partikkelit, siis säteilevä aine, joka luonnolle muuten voi olla vieras) vaikuttaa koko ekosysteemiin pitkällä tähtäimellä. Seuraukset saattaa olla todella katastrofaalisia jälkeläisillemme.
Nuo vuodot säiliöistä ovat sentään aika vähäisiä ja niistä aiheutuva riski jää paikalliseksi maaperän saastumiseksi. Suurempia riskejä on Venäjällä. Siellä on aikanaan pumpattu nestemäisiä korkea-aktiivisia ydinasejätteitä huokoiseen maaperään. Lisäksi Tsheljabisnkin lähistöllä Karatshai-järvi; siellä on luonnonaltaassa korkea.aktiivisia jätteitä (nykyään kurottu lähes kokonaan umpeen). Kaikki paikat ovat verraten lähellä Venäjän suuria jokia. Kysymys on miten nämä maanalaiset nestejätteet käyttäytyvät seuraavien vuosisatojen aikana, jotka ovat kriittisimpiä cesiumin ja strontiumin takia. Radioaktiivisten aineiden kulkeutumista saatetaan joutua hidastamaan esim. pumppausten avulla.
http://www.king5.com/news/investigators/Worst-Hanford-tank-may-be-leaking-into-soil-212259211.html
Näkyy olevan ne riskit USA:ssakin melkoisia. Vaikka ennalta tiedettiin, että Hanfordin ydijätealtaat tulisivat vuotamaan ympäristöön, asialle ei kuitenkaan tehty yhtään mitään. Tässä on nähtävissä visio, joka koskee koko ydinalaa ja kaikkialla maailmassa. Vastaaviea tankkeja on eripuolilla maailmaa mm jälleenkäsittelylaitoksilla.
No selvyyden vuoksi, nuo Hanfordin säiliöt pitävät sisällään ydinasetuotannossa pääosin 1940-1960-luvuilla tuotettuja jäteliemiä. Ne ovat olleet koko ajan US armeijan vastuulla eikä esim. ydinvalvontaviranomaisella ole mitään asiaa sinne. Sotilasorganisaatioissa ydinjäteasiat eivät ole päällimmäisinä. Siviilipuolella ei tietääkseni ole vastaavia vuotoja.
Tuohan on todettu jo moneen kertaan. Mutta jos vetoat johonkin "ydinturvallisuusviranomiseen", niin eipä sielläkään tunnu löytyvän sellaista profiilia, joka kykenisi estämään vastaavat katasrofit. Usa:ssa erityisesti ydinturvallisuusviranominen on suunnullileen täysin kädetön, koska joskus aikojen alkaessa annetut luvat ja säännöt ovat siellä saavutettu etu, jota ei voi enää jälkeenpäin kumota.
" Vastaavia tankkeja on eripuolilla maailmaa mm jälleenkäsittelylaitoksilla."
Korjataan taas hieman, ettei jää vääriä käsityksiä. Siviilipuolen jälleenkäsittelylaitoksia maailmassa on todella vähän, puolenkymmentä. Nissä on nykyisenä käytäntönä, että tuollaiset korkea-aktiiviset jäteliemet kiinteytetään lasimassaan, jolloin vuotoriskejä ei ole. Esim. Ranskan LaHaguen laitoksella tuo toimii hyvin. Englannin Sellafield tulee jälkijunassa mutta ei sielläkään ole tietääkseni suurempia säiliövuotoja tapahtunut.