Mitenhän löytäisin toimivan seurustelusuhteen?

Niin, olen siis 30v mies, ja olen jälleen kerran pohtinut, että mitenhän löytäisi seurustelukumppaniksi kivan ja vapaan naisen? Melko heikolta näyttää tilanne ja tarjonta, vaikka välillä saattaa hetkellisesti näyttää lupaavammaltakin.

En ole oikeastaan koskaan vielä seurustellut pidempiaikaisesti, vaan naisjutut ovat minun osaltani jääneet ihan yhden käden sormin laskettavissa oleviin suhteenpätkiin sekä muutamiin yhden yön juttuihin. Lupaavalta juurikin näytti tässä kevättalvella, kun tapasin baarissa erään itseäni muutaman vuoden nuoremman naisen, jonka kanssa tapailtiin muutamia kertoja, kun hän vain kiireiltään ehti. Tapailu kuitenkin harveni, ja nyttemmin se on melkeinpä rauennut. Ongelmana oli juurikin se, että hänellä ei ollut aikaa työnsä ja muiden kiireiden takia, ja huomasin itsekin, että eipä se olisi tullut toimimaan.

Haluaisin siis löytää toimivan seurustelusuhteen, mutta vaikeaa se tuntuu olevan, ja seurustelukumppanin löytyminen yleensäkkin. Pointti kun on se, että olen ihan perusjamppa enkä mikään lätkänpelaaja, formulakuski tai rokkari. No, tuo oli tietysti kärjistetysti sanottu, kun eihän moni muukaan varmasti ole noita edellä mainittuja, mutta tarkoitin siis, että ihan perusmiehiä ollaan, jolla ei statusta ole kertynyt juurikaan normaalia ihmistä enempää. Haittaavia tekijöitä on myös mm se, että kaveripiiri on kutistunut vuosien saatossa aika mitättömäksi, joten kaveripiirissä tapaaminen on melko epätodennäköistä. Olen kyllä käynyt baareissa ja tanssipaikoilla sekä harrastuksissa, mutta niistä harrastuksissa ei kovin helppoa ole keneenkään tutustua, sekä baareissa ramppaaminenkin on melko turhaa, kun ei sieltäkään löydä kuin niitä yhden yön juttuja korkeintaan. Sitten täällä Pohjois-Suomessa Oulussa tuntuu vain olevan aika huonot naismarkkinat. Nettitreffejä on myös kokeiltu, mutta eipä se oikein tärppää sieltäkään. Se kun on täysin arpapeliä, lyhyesti sanottuna.

Haluaisin löytää siis noin omaa ikäluokkaa olevan, tai muutaman vuoden nuoremman ihan tavallisen nuoren naisen. Realistisilla toiveilla mennään, joten en haaveile mistään tavoitelluimmista parikymppisistä kaunottarista, vaan juurikin tavallisista aikuisista nuorista naisista. Eikä tavallinen ole automaattisesti ruma, vaikka ei niitä kauneimpia olekkaan. Olisi kiva jos vaikka tämän kevään tai kesän aikana löytyisi, niin ei tarvisi tätäkään kesää yksin olla, niinkö on jo monta kesää mennyt.

Itsestäni vielä, että olen siisti ainakin omasta mielestä. En ole lyhyt, vaan pitkä miehenkokoinen mies, jota on komeaksikin kehuttu. Myöskään en ole tämän palstan mentaliteetin tavoin alkanut naisia vihaamaan. Niistä harrastuksistani vielä, että tykkään käydä salilla ja uimassa, sekä pianonsoittoa harrastan myös, ja autoilen aika paljonkin. Että siis tällaista tällä kertaa.
172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eli olet unelmamies, jota on vaikea löytää. Mutta ihmeitä tapahtuu ja vihreä nurmikko voi olla tälläkin puolella aitaa. Norsuja vielä pitä kerätä 7 kpl yhteensä, niin toiveesi toteutuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kaapro1 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu