Mielenkiintoinen ajatusten vaihto nuorisolta

Koulussa (opettaja ei osallistunut) oppilaat keskustelivat keskenään Suomessa vaikuttavista uskonnoista ja lahkoista.

Huonoimman arvosanan sai jehovan todistajat. Ylivaltaisena syynä oli henkilöpalvonta, jolla tarkoitettiin Amerikasta johdettua toiminta kaikkialle maailmaan. Myös täysin antutuminen lahkon määräyksiin, koskipa se mitä tahansa elämän tai kuoleman asiaa. Oman ajattelun tukahduttaminen pelon ilmapiirillä tuntui myös hirvittävältä. Joku tyttö kiteytti jehovan todistajauuden sanoilla: "heidät opetettu tekemään kaikki uskonsa eteen, tuntematta asiaa, onko se väärin tai oikein. Heillä on pelko menettää ystävänsä ja elämänsä jehovan tappamana harmaassa gedonissa, elleivät noudata lahkon käskyjä. He jopa uhraavat lapsensa, pelastuakseen paratiisiin".

Nuorten suusta tulee asiallista tietoa.
598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jehovantodistajat muodostavat Suomessa uskontojen uhrien tuki ry:n suurimman asiakasryhmän.
USA:ssa jehovantodistajat ovat tutkimuksen mukaan alhaisimmin koulutettu uskontoryhmä.

Liikkeen toimintatapa on ammatti-ihmisten hahmottamana mielenhallintamenetelmä, ei suorastaan aivopesu -sanaa käytettäisi.

Tähän kuuluu maailmankuvan mustavalkoistaminen, me hyvät - muut pahat.
Kritiikitön annetun opin hyväksyminen ja omaksuminen (Esimerkkinä lehti, josta valtakunnansalilla jt:t erikseen lukevat painetun kysymyksen, ja erikseen toinen lukee siihen painetun vastauksen)
Jäsenet pidetään askareissa, joka tarkoittaa ettei aikaa jäisi ajatteluun, ja mieli olisi suunnattu askareisiin. Kuten ovityön suunnittelu ja toteutus, ovelta ovelle kävely.
Jäsenten toistensa valvonta, lahkorikkomuksista kantelu pomoille.

Äänestä
  • Kritiikitön annetun opin hyväksyminen ja omaksuminen (Esimerkkinä lehti, josta valtakunnansalilla jt:t erikseen lukevat painetun kysymyksen, ja erikseen toinen lukee siihen painetun vastauksen)****
    Vt- matsku kuitenkin kannustaa porukkaa vastaamaan
    nimenomaan
    OMIN SANOIN.

    Omin sanoin vastaava on siis asiaa omil aivoil ajatellut ja funtsinut ...
    mielessä on ehkä viitatessa ihan omin sanoin muotoiltu vastau kun viittaa puheenvuoron saadakseen,
    mut sit iskee*esiintymiskammo*
    ja vastaa lukemalla painetun txt:n...

    ihailen et kuiteskin uskaltaa sen lukea,
    moni istuu kuinpissi sukassa ja toivoo et joskus rohkaistuisi vastaamaan,
    edes jonkun raamatunjakeenjos uskaltautuisi lukemaan.. :)

    Täällä sitten tilannetta tuntemattomat luulevat ties mitä,...?

    mutta katsaus
    Verkkokirjastoon paljastaa ihan tosiasian:
    haku *omin sanoin* =>
    ...
    http://wol.jw.org/fi/wol/s/r16/lp-fi?q=omin sanoin&p=par

    Äänestä

Olisi ihan toivottavaa et ne

** nuoret**
osais antaa ihan konkreettisia esimerkkejä jos heilä kysyy mielipidettä?

ei siis
*mä oon kuullu*
*mäoon lukenu netistä*

Ihan kivoi neuvoi nuorille on jt-julkaisus,
mut toki valtaväestö nauraa ittesä kipeex niitä lukiessa: =>

**Toista omin sanoin...
Jos toistat saamasi neuvon kunnioittavasti vanhemmillesi omin sanoin,
he tietävät, että kuuntelit heitä

. Isä tai äiti voi esimerkiksi sanoa, että jätät huoneesi aina kamalaan kuntoon ja jollet siivoa sitä, saat kotiarestia.

Sinun mielestäsi huone on aivan siisti.
Sen sanominen ääneen tuskin kuitenkaan auttaa.

Yritä katsoa asiaa vanhempiesi näkökulmasta.
Voisi olla parempi sanoa, ilman sarkasmia, vaikkapa:
”Olet oikeassa. Huone on sotkuinen. Siivoaisinko sen nyt heti vai ruoan jälkeen?”

Kun otat huomioon vanhempiesi näkökannan, tunnelma todennäköisesti kevenee. Tämän jälkeen sinun on tietenkin tehtävä
niin kuin sinulle sanotaan (Efesolaisille 6:1).** LOL :D
http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/1102008121?q=omin sanoin&p=par

Äänestä

Minusta todistajat antavat hyvää valmennusta nuorilleen.
Käyttäytyvät kohteliaasti eivätkä pilkkaa vaikka toisella olisi puhevamma tms..

Koulussakin sen tuntee ,kuka o-n jt,
kun se ei pilkkaa muitten mukana ....

Tässä ehkäpä ajattelun aihetta--meille kaikille ....

**Puhetaidon opetusta
Jehovan todistajien seurakunnissa toteutetaan kautta maailman viikoittain raamatullista opetusohjelmaa niin sanotussa teokraattisessa palveluskoulussa.

Oppilaat osallistuvat luokkakeskusteluihin
ja pitävät esityksiä seurakunnan edessä ja saavat henkilökohtaista ohjausta,
joka auttaa heitä edistymään. Tuottaako tämä ohjelma tulosta? 19-vuotias Chris kertoo, millaisia kokemuksia hänellä on siitä.

”Ennen kuin liityin tähän kouluun
tunsin itseni vaivautuneeksi ihmisten joukossa”, hän sanoo.

”Minun oli mahdotonta nähdä itseäni lavalla yleisön edessä.

Jotkut seurakuntani jäsenet kuitenkin rohkaisivat minua sanomalla,
että vaikka vain änkyttäisin koko ajan, he pitäisivät puheestani
, sillä he tiesivät, miten vaikea minun on mennä lavalle.
Sitten he kiittivät minua jokaisen puheen jälkeen. Se auttoi valtavasti.”

http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/102003926?q=vain änkyttäisin&p=par

Äänestä

""""Kritiikitön annetun opin hyväksyminen ja omaksuminen (Esimerkkinä lehti, josta valtakunnansalilla jt:t erikseen lukevat painetun kysymyksen, ja erikseen toinen lukee siihen painetun vastauksen)****

""Vt- matsku kuitenkin kannustaa porukkaa vastaamaan
nimenomaan
OMIN SANOIN.""

Tuossa on käytännön esimerkki siitä mielenhallinnasta. Tuo kysymysten ja vastausten lukeminen salilla, sanasta sanaan, on totta, itse asiassa ei jt uskalla poiketa siitä, ja poikkeava huomautetaan eikä toiste pyydetä lukemaan kysymystä / vastausta.

Mutta tuo vastaus "OMIN SANOIN" täytyy myös olla jollakin tasolla totta. Ja jt mieltää, että salilla on salin tavat, täällä on paikallaan käyttää sanaparia "OMIN SANOIN".

Samoin jt lukee viime vuosien vartiotorneista että seura ei ennustanut vuodelle 1975 loppua ja ymmärtää että sen vuoksi asiaa ei tule tarkistaa vuotta 1975 edeltäneistä vartiotorneista.

Itse asiassa jt:t uskovat, kun salilla sanotaan että uskontoaiheisille net-palstoille ei saa mennä.
Täällä jt:na esiintyvät ovat lahkon erikoisvaltuutettuja propagandisteja, joiden karaistunutta mieltä ei ristiriitaisuudet enää vaivaa, kunhan lahkon eduksi pyritään esiintymään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Huolestuttavaa kirjoitti:

Koulussa (opettaja ei osallistunut) oppilaat keskustelivat keskenään Suomessa vaikuttavista uskonnoista ja lahkoista.

Huonoimman arvosanan sai jehovan todistajat. Ylivaltaisena syynä oli henkilöpalvonta, jolla tarkoitettiin Amerikasta johdettua toiminta kaikkialle maailmaan. Myös täysin antutuminen lahkon määräyksiin, koskipa se mitä tahansa elämän tai kuoleman asiaa. Oman ajattelun tukahduttaminen pelon ilmapiirillä tuntui myös hirvittävältä. Joku tyttö kiteytti jehovan todistajauuden sanoilla: "heidät opetettu tekemään kaikki uskonsa eteen, tuntematta asiaa, onko se väärin tai oikein. Heillä on pelko menettää ystävänsä ja elämänsä jehovan tappamana harmaassa gedonissa, elleivät noudata lahkon käskyjä. He jopa uhraavat lapsensa, pelastuakseen paratiisiin".

Nuorten suusta tulee asiallista tietoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu