Kosovolainen mies. APUA

Jasmine

Eksyin tänne ja haluaisin kysyä ulkopuolisilta ihmisiltä onko normaalia että olemme olleet nyt 1,5 vuotta yhdessä. Sukua olen tavannut naisia sekä
Miehiä PAITSI en niitä tärkeimpiä,eli vanhempia. Mies sanoo että vie minut näytille kun on varma siitä että olen hänen tuleva vaimonsa,ja sitten kun olemme suhteen siinä vaiheessa että oltaisiin valmiita kihlautumaan. Nielen selitykset,koska ollaan nuoria minä 18 hän 20. Suhde ollut yhtä vuoristorataa ja pelkään että tuhlaan nuoruuteni olemalla tämän miehen kanssa joka päätyykin lopuksi kosovolais naisen syliin.
1,5vuotta tuntuu kuitenkin jo pitkältä ajalta ja haluaisin kuulla muiden mielipiteet tästä asiasta...epävarma olen,varoiteltu on kosovolaisista ja mies sanoo rakastavansa mutta samalla pelkääväb vanhempien reaktiota,mutta on valmis muuttamaan kanssani yhteen vaikka vanhemmat ei sitä hyväksyisikään (siis sitten kun olemme kihloissa,jos nyt sinne asti päästään)

55

5342

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 8+19

      Ei se ylipäätään ole "normaalia" että kosovolainen mies seurustelee ja harrastaa seksiä 1,5 vuotta ilman avioliittoa. Tämän jälkeen kaikki on ihan arpapeliä ja mitään sääntöjä ei ole olemassakaan.

      • Jasmine

        Eletään vuotta 2013. Tunnen monen monta paria joissa kummatkin kosovolaisia. Ja ovat nuoria ja harrastavat seksiä vaikka eivät ole avioliitossa tai edes kihloissa.

    • pitkä sepitys

      Kosovolaiset eivät arvosta ketään muuta kuin albaaneita. Kun tarvitsevat jotain, ovat kanssasi maailman parhaita kavereita, kun eivät hyödy sinusta mitään, saat painua siinä tapauksessa hevon kuuseen.

      Ovat kaikki aika lapsellisia, heille ei ole muuta kuin oman maan musikki, liputtavat oman maan lippua koko aika, eivät ole kiinnostuneet muuta kuin omasta maasta ja omasta kulttuurista.
      Ovat laiskoja, kaikki pitäisi saada valmiina naaman eteen. Innokkaina ovat Kosovon itsenäistämisestä, mitään ei kuitenkaan tehtäisi asian eteen. Kosovossa kaikki laiskottelevat ja odottavat muun perheenjäsenten lähettävän rahaa, yleensä perheestä muuta poika lähetetään muualle Eurooppaan. Siinä tapauksessa avioidutaan vaikka suomalaisen naisen kanssa, kun on saatu pysyvä lupa tai kansalaisuus, niin suominaisen voi heittää roskikseen. Sitten into päällä metsästämään jotain naista Kosovosta. Kosovosta saa naisen kun naisen, koska kaikki haluavat vain päästä pois Kosovosta.
      Tehdään tietenkin lapsia paljon ja suurimman osan kosovolaisista sosiaalihuolto elättää koko perheen.
      Miehet käyvät diskoissa hakemassa panoseuraa, kun oman maan muijat hoitaa kotona mukuloitaan.
      Kosovolainen nainen ei saa aviotua kuin muslimin kanssa. Kovin naiset jakavat itseään ja flirttailevat, mutta joutuvat elämään kuin keskiajalla. Kosovolaiset naiset ovat todella kaksinaamaisia, miehet luuleva heidän kiltisti istuvan kotona, mutta totuus..... Lapselliset miehet nielevät kaiken, eihän kosovolaiset naiset petä.. :D

      Eli ei paljon hyvää sanottavaa, mutta muutama kosovolainen on ihan ok ja heidänlaisten toivovan jäävän Suomeen. Eli on heissä hyviäkin, mutta todella vähän.

      • Jasmine

        Jep samaa mieltä aika monessa asiassa kanssasi. Justiin toi että ollaan yhteyksissä vaan kun tarvitsee. Kun mulla on näitä naispuolisia kosovolaisia "kavereita".

        Mut siis tämähän mies on asunut koko ikänsä suomessa. Joten ei paprujen perässä ainakaan. Ehkä oon vaan korvike siks aikaa. Vaikka en haluais uskoa sitä. Tuntuu pahalta ku en oo oikee juurikaan kuullu suomi kosovo pareista jotka ovat naimsissa menee hyvin.yms. Parit puoliksi kosovolais suomalaiset lapset olen tavannut,mut heidän vanhemmat tietty eronneet.

        Haluaisin vaan mah paljon kommenttej j kokemuksia tälläsestä tilanteesta. Kun on se vaikeeta kun nää "tosiasiat" on vasta vähän aikaa sitten tullu mun tietoon. Ennen oon eläny onnellisena,mut nää jutut painaa kyllä päälle.

      • sepustusta
        Jasmine kirjoitti:

        Anteeksi, minulla vain on sellainen olo, että olet vain ajanviihde. Kosovossa on paljon nuoria kauniita naisia jotka haluavat päästä avioon "hyvinvointivaltioon", eli heitä ei kiinnosta jäädä Kosovoon.
        Voipi olla, että poikaystäväsi vanhemmat ovat jo katsoneet vaimon valmiiksi. Siellä kun eletään vielä niin alkeellisesti, että perheet sopivat avioliiton.
        Sinuna sanoisin morjens tolle jätkälle, minä en luottaisi. Tunnen todella paljon kosovolaisia ja voin sanoa todella pienen osan heistä olevan rehellisiä.
        Mitä tulee avioliittoihin, niin he kuitenkin loppupeleissä halauvat aina ottaa vaimon omasta maasta.

      • Jasmine
        sepustusta kirjoitti:

        Niinhän se valitettavasti usein on että nämä miehet vaan käyttävät hyväkseen.Mutta haluaisin sitten tietää että merkitseekö se että mies on esitellyt minua hänen muille sukulaisilleen (keski ikäisiä omat perheet ym,myös naisille) mitään? Vai onko sekin vaan ihan tätä perus paskaa mitä meille suomitytöille syötetään? Oletko itse kosovosta muuten vai onko sinulla muuten vain kokemusta näistä.

        Tässä tuli mieleen tämä yksi tapaus jossa kosovolainen NAINEN on onnellusesti naimisissa somalialaisen kanssa. Mutta ota näistä nyt selvää.

        Luottamus ja usko kieltämättä vähissä. Mutta ei se eroaminenkaan ihan helppo nakki ole. On se kyllä outoa miksei voi rakastua kehen haluaa ja mennä naimisiin kenen kanssa haluaa. Elämä on raakaa.

        On pakko päästä jonnekkin avautumaan tästä tilanteesta.

      • sepitystä

        Kyllä se perhe saattaa olla mukana huijauksessa ja varmaan onkin, Siinä vaiheessa kun kosovolainen mies jättää suomivaimon, niin koko miehen suku kääntää selkänsä suominaiselle. Ovat tulleet enempi röyhkeämmiksi, koska suominaiset ei enään ole helposti huijattavissa, siksi varmaan perheet alkaa olla mukana näissä huijausliitoissa.

        Mulla on todella paljon kosovolaisia kavereita ja osa on todella mahtavia. Olen tuntenut heitä jo monen monta vuotta. Olen niin läheltä nähnyt nämä kaikki huijaamiset ja hyväksikäytöt, siksi tiedän mistä kirjoitan.

      • Jasmine
        sepitystä kirjoitti:

        Missä huijauksessa? Siis siinä että heidän sukulaispoikansa saa tyydytystä ja seuraa? Ymmärrän kyllä pointin ja olen itsekin huomanut nämä kieroutuneet asiat.

        Kyllä se pistää miettimään. Tottakai puolustan omaa "toivoani" paremmasta vaikka olenkon hyvin tietoinen millaisia kieroutuneita ihmisiä täältä maapallolta löytyy.

        Haluaisin vaan tietää onko kosovossa oikesti se käytäntö että viedään kotiin kun kihlaus lähellä? Ja onko jotain vinkkejä siihen miten voisi paljastaa miehen "todellisen" luonteen.

        On se raakaa jos joku pystyy esittämään rakkautta,ja tätä tapahtuu valitettavan paljon. Itse hyväuskoisena en tietenkään haluaisi uskoa pahimpaan. Mutta kyllä se totuus vielä pilkistää.
        Mutta en lähtis yleistää,kuten esim me suomalaiset naiset yleensä kevytkenkäisiä ei se mitään vaikka olisi pannut 10miestä,mutta poikkeuksiakin on. Kuten minä. Yleistäminen on väärin.

      • sepisttsysät

        Tarkoitan, perhe ja suku voi olla mukana avioliittohuijauksessa. Ei se mikään tae ole, vaikka sut vietäisiin Kosovoon näytille, etteikö koko liitto olisi silti huijausta. Onhan Kosovossa paljon käynyt suomalaisia naisia kosovolaisten aviomiestensä kotona. Silti voi olla koko liitto pelkkää huijausta.

        En tiedä sinun tapausta, ehkä sinun vaan pitää käydä se läpi ja toivoa parasta. Ei kukaan oikein voi sanoa täällä onko miehesi tosissaan vai ei.

        Yleensä kun nuoripari menee kihlohin, niin miehen perhe menee pyytämään naisen kotiin lupaa avioliitolle. Sinne menee yleensä vaan miehet sopimaan asiasta. Teidän tapauksessa ei ole sama käytäntö, ellei sinun perhe mene sinne Kosovoon mukaan, mitä suosittelen todella.

    • Z o n j a

      Kyllä normaali kosovolainen mies menee vaikka läpi harmaan kiven saadakseen sen naisen, jonka kanssa haluaa perheen perustaa ja elämänsä elää.

      Toisaalta olette molemmat vielä hyvin nuoria. Eikö nyt olisi parempi opiskella ja hankkia ammatti sekä tutustua moniin ihmisiin kuin haikailla olemattomien kuvitelmien perään?

      • zenja

        Kyllä se nyt vaan niin on, poika menee naimisiin sen naisen kanssa kenet äiti on valinnut. Siinä ei paljon kysytä enään mitään. Kosovolaiset miehet on niin mammanpoikia, ettei edes kuselle mene ilman äidin lupaa. Heidät on pienestä saakka opetettu uskomaan äidin sanaa. Eli noi mammanpojat kuuntelevat enempi vaikka huonoa äitiä kuin Jumalan sanaa. Mikä tietenkin on aika ristiriidassa Islamin oppien mukaan.

      • lorkku86
        zenja kirjoitti:

        Jos äiti kerran valitsee pojalleen naisen. Niin minkä ikäsenä tämä tapahtuu? Onko joku tietty ikä millon mennää naimisiin?

    • lorkku86

      Olen vuoden seurustellut kosovolaisen miehen kanssa. Ja olen ollut yhteyksissä miehen perheeseen ja muihinkin sukulaisiin. Saadaan paljon kutsuja kaikkiin sukujuhliin ja muutenkin kyläilemään. Miehen suku on lähettänyt mulle hirveesti kultaa ja muutenkin koruja. Ei oo vielä ainakaan tullut kertaakaan mieleen että olisin hetkellinen "korvike" päinvastoin. Mies kohtelee kun prinsessaa. Ainakin toistaiseksi :)

      • zenja

        Vuosi on todella lyhyt aika puhua vielä yhtään mitään. Odota kun tutustut verikostoihin, huijauksiin ja laiskotteleviin albaaneihin. Näin läheltä kaiken kamaluuden tästä kultturista. On vain pieni osa kosovolaisista, jotka ovat reiluja ja rehellisiä.

      • Nak

        Eihän suomalaine kulttuurikaan ole mitään hienoa katseltavaa. En tiedä tulenko elämäni tämän kyseisen miwhen kanssa,mutta jos jotain tiedän niin sen että en aijo mennä naimisiin suomalAisen kanssa koska en halua elää tässä "suomi elämässä".

        Onnellisiakin tarinoita löytyy,mutta harvoin. Pitää vaan tietää faktat ja selvittää mitä tämä kaveri on miehiään. Olen kuullut kun mieheni ja veljeni riitelivät veli oli sitä mieltä että ei suomalIsta nAista voi ottaa,mutta mies pisti vastaan ja antoi esimerkin hänen onnellisesti elämvästä suomi kosovo parista. Ja tosiaan ei tienneet että olin kuulemassa joten en usko "teatteriksi"

      • :D :D
        Nak kirjoitti:

        Kuten kirjoitin, et voi tietää vielä mitään yhden vuoden perusteella. Mene asumaan Kosovoon ja tule vasta sitten keskustelemaan kulttuurista. Voi olla sinun muuttaneen ajatuksia Suomen kulttuurista. Kaikki näyttää vaan nyt sinusta hienolta ja upealta, mutta ole hyvä vain, ei kukaan kiellä kokelemasta kultturia, joka on suoraan kuin keskiajalta. he vain esittävät länsimaalaistuneen, totuus on aivan toinen.

      • lorkku86
        zenja kirjoitti:

        Vuosi on todella lyhyt aika puhua vielä yhtään mitään. Odota kun tutustut verikostoihin, huijauksiin ja laiskotteleviin albaaneihin. Näin läheltä kaiken kamaluuden tästä kultturista. On vain pieni osa kosovolaisista, jotka ovat reiluja ja rehellisiä.

        Niin laiskuudesta en tiedä, mun mies käy ainakin töissä ihan normaalisti ja pitää kodista huolta myös. Myös hänen lähipiirissä olevat jotka olen nähnyt. Sen olen huomannut että vanhempia kunnioitetaan paljon. Mikä on minusta ihan hyvä asia. Ihan normaalia elämää vietetään eikä ainakaa toistaiseksi ole tullut vastaan mitään "outoa" Verikosto siellä on ollut, oot ihan oikeessa, ainakin joskus ollut.

      • ewdewwjedjijp
        lorkku86 kirjoitti:

        Yhä edellee, et ole vielä nähnyt mitään. Olet vain vuoden ollut yhdessä "poikaystäväsi" kanssa Suomessa. Sitten kun olet enemmän tutustunut heidän kulttuuriinsa, niin tule uudestaan keskustelemaan asiasta.
        Verikosto on yhä edelleen. Niin kauan kun et ole maassa asunut, älä unelmoi jostain "ihqusta" kultturista, kun se ei sitä ole.

      • Jasmine
        ewdewwjedjijp kirjoitti:

        Minä itse ainakaan en oo pitäny heidän kulttuuria "ihquna" vaan tiedän myös että se on raakaa.

        Haluaisin tietää vinkkejä kun menee kyläilemään kosovolaisille että minkälaiset asit on tärkeitä ja miten kannattaa käyttäytä ja jos on joitain tapoja mitä ei tälläsen suomi tytön päähän ekana hyppäisi.

        Olisi ihan kiva tietäää mistä sä tiedät niin paljon tästä kulttuurista ja laiskuudesta. Onko itselläsi ollut joskus mies kosovosta?

      • fgergterterf
        lorkku86 kirjoitti:

        Olisi ihan kiva tietäää mistä sä tiedät niin paljon tästä kulttuurista ja laiskuudesta. Onko itselläsi ollut joskus mies kosovosta?

        Ei mun sen enempää tarvi itsestäni täällä kertoa. Tiedän vaan ja se siitä. En ole suomalainen, en ole kosovolainen. Ei sen enempää.

      • Sabahat
        Jasmine kirjoitti:

        Minä itse ainakaan en oo pitäny heidän kulttuuria "ihquna" vaan tiedän myös että se on raakaa.

        Haluaisin tietää vinkkejä kun menee kyläilemään kosovolaisille että minkälaiset asit on tärkeitä ja miten kannattaa käyttäytä ja jos on joitain tapoja mitä ei tälläsen suomi tytön päähän ekana hyppäisi.

        Kannattaa tosiaan käydä itse Kosovossa paikan päällä katsomassa, ennenkuin alkaa uskomaan kaikkea mitä täällä kirjoitetaan. Ja ota joku ystävä, äiti tms mukaan ja menkää yhdessä tutustumaan poikaystäväsi perheeseen ja sukuun. Kyllä se mies vie sut kotiinsa ja esittelee perheellensä, jos on tosissaan.
        Ja hyvät käytöstavat mukaan ja kannattaa opetella edes muutama sana albaniaa, että osaa edes tervehtiä :) ja on kohteliasta viedä jotain, kun menet kylään.
        Ei ne siellä elä missään keskiajalla tai kuin afrikassa :D
        Tiedän itse siellä monta kertaa käyneenä, mies myös kosovolainen.
        Olemme olleet yhdessä reilun vuoden ja mut esiteltiin miltei heti jo koko suvulle.
        Yleensä siellä tapana mennä naimisiin kuukauden "seurustelun" jälkeen, kuuluu perinteisiin. Ja ei kaikki todellakaan ota omanmaalaista vaimoa eikä ole huijaamassa sinisilmäisiä suomityttöjä :)
        Joka maahan mahtuu niin sammakoita kuin prinssejä ;)

      • Finska6
        fgergterterf kirjoitti:

        Ei mun sen enempää tarvi itsestäni täällä kertoa. Tiedän vaan ja se siitä. En ole suomalainen, en ole kosovolainen. Ei sen enempää.

        Eli katkera serbialainen :)

    • Chom chom

      En oikein tiedä, mitä sanoisin tai pitäisikö sanoa mitään... Mulla on mies täysin toisesta kulttuurista (Vietnam), mutta yhtä lailla kuulin aikanaan varoitteluja ja eniten niiltä, jotka ovat samasta maasta kotoisin kuin mieheni. Että ei se oikeasti naimisiin halua, haluaa vain leikkiä, kohta on uusi kuvioissa jne. jne. Olin tällaisia tapauksia kohdannut, joten ymmärsin kyllä riskin. Mutta tämä mies oli eri maata. Oleskelulupa oli selvä, joten sen takia mun ei tarvinnut olla huolissani.

      Miehelläni ei ollut perhettä Suomessa, mutta perheellä oli toki vaikutusta. Kyllä, äiti oli katsonut morsiamen valmiiksi. Mieheni tosin oli sitä mieltä, ettei missään tapauksessa olisi suostunut liittoon. Välit äitiin olivat ongelmalliset. Perheelle ei kerrottu seurustelustamme ennen kuin mieheni oli jokseenkin varma, että haluan hänen kanssaan naimisiin. Jos suhteemme olisi mennyt poikki, se olisi ollut miehelleni perheen edessä iso häpeä.

      Kuulostaa oudolta, että sinut on pidetty vanhemmilta salassa noinkin pitkään. Jos mies toimii vastoin vanhempien tahtoa, se vaatii tosi lujaa luontoa. Mies voi jäädä todella yksin. Mutta kuka osaa sanoa, jos vaikka mies olisikin siihen valmis?

      Itse koen, että mieheni perhe on hyväksynyt minut täysin. Elämme eri maailmoissa ja eri tavoilla, mutta koskaan ei ole kyseenalaistettu, ettenkö olisi hyvä vaimo miehelleni. Sillä on iso merkitys. Myös oma perheeni on hyväksynyt mieheni. Täällä Suomessa ennakkoluuloja saa kokea niin suomalaisten kuin vietnamilaisten taholta. Eipä meidän suhteeseen aluksi kovin moni uskonut. Miehelle esiteltiin sopivia morsiankandidaatteja, ja jopa minun paikalla ollessani haukuttiin suomalaisia naisia.

      Aika näytti, tässäkin tapauksessa. Tiedän, ettei kombinaatiomme ole kovin yleinen, ja tunnen tapauksia, jotka ovat päätyneet eroon. Mutta kullakin on oma elämänsä. Kun tavoitteet ovat yhteisiä ja keskitytään rakentamaan omaa elämää, muiden mielipiteistä ei niin tarvitse perustaa.

      Pidä pää kylmänä ja sydän lämpimänä. Kukaan ulkopuolinen ei teidän tilannettanne voi täysin tuntea. Puhu miehen kanssa, kerro huolistasi, suunnitelkaa seuraavia askeleita, harkiten. Huolehdi itsestäsi, hanki koulutus äläkä jätä kaikkea elämässä miehen varaan. Koskaan.

      • 743234234123§12323

        Kauniita ohjeita sinulta. Jos edes vähänkin tuntisit albaanien oma raakamaisen kulttuurin, et siinä noin kirjoittelisi.

        Jokainen voi halutessaan avioitua kenen kanssa haluaa, Minä ainakin haluan tuoda kaiken negatiivisen asian kyseisestä kulttuurista. On todella vähän onnistuneita liittoja kosovolaisen ja suomalaisen naisen väliltä. Mies voi olla vaikka kuinka hyväsydämminen ja rakastaa suomiavaimoaan, kuitenkin se perhe lopulta päättää kenen kanssa avioidutaan. Harva noista kosovolaisista mammanpojista on valmis pistämään välit poikki äitiinsä ja koko sukuunsa, vain ja ainoastaan suomivaimon takia.

        Esittävät länsimaalaistuneen. Siinä osissa kyllä, moni nuori kosovolainen nainen esittelee itsestään kuvia, sanoisinko todella seksuaalisia kuvia itsestään. Facebookit ovat täynnä näitä kosovolaisia pissiksiä, näistä kuvista päätellen on Islamin usko kaukana. Heidän kuvat on kun suoraan hu.orakadun ikkunasta. Sitten heidän oman maan miehet kuolaavat näitä kuvia, kuin ensi kertaa näkisi hieman paljasta pintaa. Naurettavaa katsoa, kun ensin on kuvia itsestä törkykuvineen, seurava kuva onkin Allahjuttuja?? Siis niin mautonta.

      • Chom chom
        743234234123§12323 kirjoitti:

        Olet oikeassa monessa asiassa.

        Vanhempien hyväksynnällä on iso merkitys. Ap:n tapauksessa kyse lienee toisen polven "maahanmuuttajasta", joilla paineet ovat varmaan omaa luokkaansa. Irtiotto vaatii varmuutta ja rohkeutta.

        On todella suuri uhraus, jos joutuu perheensä ja sukunsa hylkäämäksi sen takia, että haluaa itse valita puolisonsa (jos nyt ap:n tilanteessa on tästä kyse). Ja se asettaa tosi kovat paineet parisuhteelle. Silti on ihmisiä, jotka ovat tähän valmiita. Ja on vanhempia, jotka ajan myötä hyväksyvät vaikka sitten pitkin hampain miniän/ vävyn toisesta kulttuurista. Ei se helppoa ole. Itse koin rasittavaksi sen, että piti muka jatkuvasti osoittaa olevansa yhtä hyvä, jollei parempikin, vaikka onkin suomalainen. Pitäisi olla tietynlainen, jotta tulisi hyväksytyksi - ei mieheni silmissä, mutta muiden.

        Mieheni kulttuurissa on tapana, että "lapsi istuu siihen, mihin vanhemmat osoittavat". No, mieheni muutti nuorena pois kotoa, koska ei tullut toimeen äitinsä kanssa. Silti oli ns. hyvä poika, ei siis ollut joutunut mitenkään huonoille teille. Suomessa hän on valinnut seuransa tarkkaan. Hyväksikäyttäjiä ja huijareita kyllä löytyy, mutta aikuisen pitää itse miettiä, kenen seura on hyväksi. Kaikkeen ei pidä mennä mukaan ja oman kulttuurin huonoista puolista voi luopua. Hankalaa vain, jos on sukua täällä, silloin ei voi ajatella vain itseään.

        On totta, että onnistuneet suhteet ovat harvinaisia. Mutta pitäisikö elämänvalinnat perustaa todennäköisyyksille? Entä, jos kuitenkin on mahdollisuus? Ulkopuolisen on vaikea tietää kaikkea, eikä kukaan osaa ennustaa. Riskit on tietty hyvä tunnistaa.

      • lorkku86
        Chom chom kirjoitti:

        Jokainen pitäisi ottaa vastaa yksilönä,eikä sen perusteella mistä on kotoisin

    • 344346557567563

      En tunne todellakaan yhtään kosovolaista miestä, joka olisi valinnut suomalaisen naisen, jos perhe on vastustanut liittoa. Ei albaanikulttuurista kukaan halua jäättää omaa perhettä ja sukua. Ei, vaikka mikä olisi.

    • kosovolainen nainen

      Mutta suurin osa kosovolaisita miehistä kun ne mene kosovoon haluavat tutustua kpsovolaiseen tyttön ja tässä sukulaiset voivat ehdotta,mulla on miessukulaisia muissa euroopaan maaissa ja itse ovat haluneet kosovolaisen naisen.kunse lukee tätä palsta saa semmosen kuvan että nää miehet pakotetaan naimisiin.mikä mun mielestä kuulosta hauskalta.

      • vapaa nainen

        Niin, kosovolainen mies haluaa kosovolaisen naisen... johtuiskohan se ihan siitä ettei kosovolaisella miehellä ole muuta mahdollisuutta kun ottaa omasta maasta nainen, kun perhe on sen jo pienestä saakka aivopessyt. Ei kai kukaan normaali mies HAE sitä vaimoa kuin ostaisi jonkun lehmän. Normaalisti ihminen tapaa sen puolisonsa, missä lie.

        Toisekseen, eihän sinullakaan kosovolainen nainen ole muuta mahdollisuutta, kuin ottaa se aviomies Kosovosta, jossain tapauksessa käy muukin, kuhan vaan on muslimi. Luuletko etten tiedä teidän tavoista, jotka tulevat jostain keskiajalta. Kosovolaiset ei ole vielä heränneet vuoteen 2013.

      • Z o n j a
        vapaa nainen kirjoitti:

        Onhan selvää, että kosovolaiset miehet joitakin poikkeuksia lukuunottamatta haluavat vaimokseen ja lastensa äidiksi kosovolaisen naisen. Toinen kosovolainen ymmärtää toista, kielen ja kulttuurin, toiveet ja pelot, ruoat, huushollinpidon, lastenkasvatuksen. Kosovolainen haluaa kuitenkin loppujen lopuksi päästä takaisin Kosovoon, vaikka sitten sinkkiarkussa. Aika täällä Suomessa tai muualla on vain pakollinen välivaihe, samoin suomalaiset naisystävät, jopa vaimot.
        Kosovolaiset miehet ovat vuosikymmenet, jopa sadat, lähteneet kotimaastaan muualle rahaa ansaitsemaan. Perhe on pysynyt Kosovossa, mutta tuskinpa miehet ovat selibaatissa täälläkään eläneet.
        Taas tänäkin alkavana kesänä kosovolaiset miehet lähtevät joukoin Kosovoon kosiomatkalle, ja myös täällä asuvat kosovolaistytöt näyttäytymään sikäläisille miehille. Aikanaan puolisot tulevat sitten tänne.

      • Chom chom
        Z o n j a kirjoitti:

        Pisteet Zonjalle. Tätä yritin minäkin viestiä. Suomalaiset joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta haluavat puolisokseen oman kulttuurin edustajan, samoin kosovolaiset, samoin vietnamilaiset jne. jne. Mutta (harvoja) poikkeuksiakin on, vaikka toisenlainen valinta vaatii jonkinasteisia uhrauksia ja erilaista (perhe)elämää kuin mihin on itse kasvanut. Kaikista ei ole siihen. Tarvitaan joustavuutta puolin ja toisin ja oman elämäntavan puolustamista. Mulla ja miehelläni ei ole ollut sen suurempia kulttuurisia ristiriitoja keskenämme, mutta sen sijaan usein törmäämme ulkopuolisten käsityksiin, esim. ettei toisesta kulttuurista tullut puoliso voi koskaan tulla niin läheiseksi kuin oman kulttuurin edustaja.

        AP:n tapauksessa mies on syntynyt Suomessa. Voi olla, että hänen identiteettinsä ja tulevaisuuden suunnitelmansa poikkeavat siitä, mitä hänen vanhempansa toivoisivat. Tai sitten ei. Paha mennä sanomaan toisen puolesta. Mahdollinen muutto Kosovoon kannattaa ottaa vakavasti. Suomi ei ole kaikille jokin paratiisi, johon kerran päästyään ei ikinä kaipaa pois...

      • Anonyymi

        Niin mutta miksi he tulevat tänne takas ? Tukiaisten vuoksi varmaan !

    • grua 38

      moi itse ollut yli 10vuotta naimisissa kosovolaisen kanssa lapsia,ollut kosovossa osaan kielen kulttuurin ja kaiken huonon sekä hyvän siitä. nuori saa olla mutta ei tyhmä,suosittelen noin pitkän seurustelun jälkeen että vie sinut kosovoon että saan hiukan irti kulttuurista:) ja siitä onko tosissaan sinun kanssaan. onko perhe uskovainen muuten,rukoileeko tai tekeekö ramada. jos haluat avioitua kosovolaisen kanssa joudut useimmiten aina avioliitossa olemaan toinen vaikka luulisitkin että olet ensimmäinen.ota varovasti on vinkkini:)

    • Todettu on

      kaksi vuotta katselin tuota kosovolaista albaanilurjusta, mamalle lähettää tilipussinsa ja hyvä, jos on valmis asumiskuluihin osallistumaan, niitäkin pitää kysyä joka kuukausi, vaikka ollaan naimisissa. Mitään koulutusta ei ole, mutta joka asiasta tietää kaiken. Kaksinaamaisuuskin on tullut tutuksi, sellaista akkamaista panettelua kaikista kotona, mutta mielinkielin ollaan ulkopuolella, jos vaikka jotain hyötyisi. Oma hyöty joka paikassa edellä. Viidakosta, kun on tultu. Oma häpeä, kun uskoin lurituksia, nyt on opittu, toivottavasti ei tarvitse yhtään albaania ikinä enää nähdä.

    • zemraime

      Itse olen naimisissa Albanialaisen miehen kanssa (albania ja kosovo siis eri asia).. ja mulla useampi entinen kosovolainen kaveri.. ja kaikki he ovat sanoneet, että leikkivät vaan suomalaisten naisten kanssa, kunnes menevät naimisiin kosovolaisen naisen kanssa :) eli voi olla, että oot vaan ajanviete :(

      • zemraime

        Itse näin ensimmäistä kertaa miehen vanhemmat skypessä jo ensimmäisten viikkojen aikana. Olemme käyneet yhdessä Albaniassa ja asuimme 2kk perheen luona. Eli on aika outoa, ettei 1,5 vuoden aikana ole esitelty vanhemmille :)

    • Nuse oj nuse

      Kosovolaiset miehet eivät esittele tyttöystäviään perheelleen elleivät ole heidän kanssaan tosissaan.
      Olen itse naimisissa kosovolaisen kanssa ja näin myöskin mieheni vanhemmat, siskot ja veljet skypessä ensimmäisten viikkojen aikana.
      Olemme yhdessä käyneet Kosovossa. Asuimme anoppilassa ja tapasin paljon mieheni muita sukulaisia ja kavereita.
      Tuo mitä grua tuossa ylempänä sanoi, pitää paikkansa. Olet suhteessa aina tavallaan kakkosena...

      • never kosovo

        Ei se sitä tarkoita vaikka kuinka olisit ollut miehen perheen luona Kosovossa. Itse olin aviossa kosovolaisen kanssa 10 vuotta. Olen ollut tosi paljon Kosovossa ja aina kosovomiehen kotona ja tavannut koko suvun monta kertaa, siis MONTA.

        Yks päivä mun äijä lähti sanomatta sanaakaan ja meni suoraan kosovolaisen naisen luokse. Avioero paperit tuli perässä postissa. En saanut mitään kontaktia miehen perheeseen ja jos jonkun sainkin kiinni, niin olivat muka ymmällään että mitä nyt tapahtui. Sanon vaan sen, ettei mitään hyvää sanottavaa kosovolaisista. Ovat huijareita, kaksinaamaisia luusereita, rikollisia ja oman edun tavoittelijoita. Eli siis ei todellakaan mikään tae, vaikka kuinka ramppaisit Kosovossa perheen ja suvin luona, kaikki samaa paskasakkia.

      • 224323
        never kosovo kirjoitti:

        Kyllä tuo voi tapahtua suomalaisenkin kanssa.

      • halooooå
        224323 kirjoitti:

        Kyllä tuo voi tapahtua suomalaisenkin kanssa.

        Harvemmin suomalainen tarvitsee oleskelulupaa tai Suomen kansalaisuutta avioituakseen suomalaisen naisen kanssa. Yleensä suomalaisen puolison vanhemmat/sisarukset eivät ole rahasta riippuvaisia, eli ei tarvitse lähetellä rahojansa vanhemmilleen. Suomalainen voi ottaa itselleen sellaisen puolison kuin itse haluaa, eli ei pakkoavioliittoa. Siinä on jo vino pino, miksi suomalaisen kanssa solmittu avioliitto toimii paremmin, kun ei ole mitään muita rasitteita.

      • 224323
        halooooå kirjoitti:

        Kyllä suomalaisissa miehissä, niinkuin naisissakin löytyy paskoja. Ota rennosti ja ajattele tuota rodunjalostuksena...heikompi geeniset vaihtavat väriä...

      • halooooå
        224323 kirjoitti:

        Kyllä suomalaisissa miehissä, niinkuin naisissakin löytyy paskoja. Ota rennosti ja ajattele tuota rodunjalostuksena...heikompi geeniset vaihtavat väriä...

        Rennosti otan, pääsinhän paskasta eroon.

      • Saanko kysyä, mitä te tuolla "olet suhteessa aina tavallaan kakkosena" tarkoitatte? :)

    • ystävä kosovosta

      pitkä sepitys, pakko todeta että sinä et kyllä tiedä kosovolaisista pätkääkään. Pah hah hah.

    • lenita2

      Minä pelkäsin itse alussa samaa asiaa turhaan.Olin naimisissa kosovolaisen miehen kanssa 10v ja muista syistä johtui ero.En usko että kansallisuudella oli eron kanssa mitään tekemistä.Tuo pelkoni oli siis turhaa.Mieheni ihaili ja arvosti minua.Olenhan kunnon tyttö ja soittelee yhä ja pyytelee takaisin kanssaa.Luota sydämesi ääneen.

    • so fuckd up

      Pakko vastata tähän ketjuun...tapasin ja rakastuin Kosovolaiseen mieheen tämän vuoden Elokuussa. Alusta lähtien vannoi ja vakuutti rakkauttaan, kietoi minut niin tiukasti siihen haavekuvaan ( selvisi myöhemmin) että alun epävarmuudesta huolimatta rakastuin päätä pahkaa. 3 kuukautta meni hyvin, autoin miestä monin tavoin, mutta en rahallisesti huom. Ainut mikä herätti ihmetystä oli se että sitä yhteistä aikaa oli kovin vaikea löytää...tai sitä oli vain hetki kerrallaan. Vaiensin kuitenkin kaikki hälytyskellot, aina oli jokin selitys miksi ei voitu olla yhdessä jne. Sitten tipahti ensimmäinen pommi...olikin kokoajan asunut toisen naisen luona, mutta sen naisen kanssa ei kuulemma ollut mitään koska hän ei halunnut, asui vain siellä. Eikä kuulemma ollut uskaltanut kertoa minulle kun sitten olisin jättänyt hänet. Siinä vaiheessa yritin ottaa jalat alle ja perk...nopeaan, mutta rukoilemalla ja itkemällä sai minut heltymään ja suostumaan siihen että katellaan. Tämän jälkeen alkoi kahta kovempi piiritys, muutti pois sieltä kavereidensa luo ja tässä vaiheessa päivänä eräänä pamautti mut perheensä eteen skypessä. Aloin uskomaan että onkin tosissaan ja koska omat tunteet olivat edelleen niin vahvat, suostuin jatkamaan ja yritin jättää aiemmin tapahtuneen taka-alalle. Mietittyäni kuitenkin hetken että haloo...mikä kusipää, tekee noin toiselle naiselle ja varmaan tekisi saman minullekkin, pamahti lopullisesti. Mies sanoi että ei ole koskaan tuntenutkaan mitään minua kohtaan, kaikki on ollut valetta. Hän kuulemma YRITTI rakastaa mutta ei se onnistunut. Kaikki oli vain satua ja näyttelemistä. Haluaa Albanialaisen vaimon kuten kaikki, ja minä voin mennä. Ihan tosta vaan...ulos. Voikohan enään paljon kylmempää ja kusipäisempää ihmistä hakea?? täytyy sanoa että noin taitavaa näyttelijää en ole tavannut eläissäni...
      Tämä varoituksena niille jotka kosovolaisten kanssa aloittavat seurustelua tms. ja etenkin kannattaa varoa nimeltä mainitsematonta 27 vuotiasta miestä sieltä.

      • mietin vain

        Missä päin Suomea tämä 27 vuotias asustaa?

      • grua38

        Minkä näköinen ja missä päin,sanoiko mitä työ tekee

    • suora kysymys

      Ja kokemuksesi perusteella siis yleistät kaikki kosovolaiset miehet samaan syssyyn? et kai ole tosissasi tyttö kulta.

      Eli jos suomi nainen pettää miestänsä niin tarkoittaaks se automaattisesti,että te kaikki naiset olette kevytkenkisiä ja pettureita?

      • pensselitäti

        Täällä kirjoittajat kertovat omista kokemuksistaan. Toisten kokemuksista on paha kertoa, eikä kenelläkään voi olla kokemuksia esim. kaikista kosovolaisista.
        Toivoisin tälle palstalle sellaista toimintoa, että näppäintä painamalla viestiin liittyisi teksti: Eivät kaikki ole tällaisia, jokainen on yksilö tms. Toisaalta, luulisi sen jokaisen itsekin ymmärtävän.

    • Jessic

      Ystäväpiiriin kuuluu paljon kosovolaisia naisia sekä miehiä. Naiset pettää miten kerkiää (myös naimisissa olevat Tampereen ja Helsingin seudulla) heti kun tulee mahdollisuus.. baarissa, työpaikalla, netissä.. ja mites miehiin.. kokemusta on itsellä. Miehet ylimielisiä muka rikkaita sossupummeja. Pettäjiä joka ikinen kosovolainen mies, voin vannoa käsi sydämellä 95% heistä käyttää hyväksi, valehtelee, ja pettää.

      Muistakaa naiset kosovolaiset OTTAVAT ainoastaan kosovolaisen naisen loppupeleissä, ’elävät muka onnellista elämää’ ja molemmat pettää siinäkin suhteessa.

      Maailman likaisin, ylimielisin, paskin, valehtelevien kansa!!!

      ÄLÄ IKINÄ LUOTA KOSOVOLAISEEN TAI ALBANILAISEEN.

      Raha ahneita, nälkäisiä, pellejä.. ihan kaikki negatiiviset asiat löytyy kosovolaisesta/albani miehestä.

    • Kosovolaiseonpaskoja

      En ole tavannut ikinä eläessäni rehellistä kosovolaista ihmistä (ikää itsellä jo 26v) Turussa asustellut ja Tampereella. Tullut nähtyä kosovolais miehet ja naiset.. molemmat täysin kusipäitä, tunteettomia, kylmiä hyväksikäyttäjiä ihmiskuntaa.. olen tavannut paljon ulkomaalaisia mm. Kurdeja, turkkilaisia, irakilaisia, afgaaneja.. mikään noista ei ole ikinä ollut yhtä paha kuin yksikään kosovolaisista.

      He osaavat manipuloida, valehdella, pettää ja käyttää hyväksi ilman, että edes huomaat. Ottavat yhteyttä vain jos hyötyy itse jostain tai on saamassa jotain.

      Joten kiertäkää suosiolla Kosovo/albani ihmiset niin kaukaa kun voitte. Ette tuu pettymään.

      Epärehellisin KANSA IKINÄ!!

    • Kosovolaisetvalehtelee

      Tekevät rahaa pöydän alta, valehtelee kansalle, ei maksa veroja, pettää naisiaan. Mitä voit olettaa sellasilta ihmisiltä? Ne eivät ole edes muslimeja kun ei toimi koraanin mukaan! Koraanissa on kauniita asioita joita ne eivät osaa.

      Osaavat vain alistaa naisia, haukkua, lyödä, pettää valehdella jne. Kaikki mitä ylempänä sanottu heistä on totta! Samaa mieltä olen joten OLKAA NAISET VAROVAISIA.

      Kosovolaiset ei ole luotettavia, vaikka kuinka yrittää vakuuttaa ja uskotella teille.

      Kosovolaiset ei tiedä sanaa rehellinen tai luottamus. Ne ei arvosta ketään ihmistä paitsi ehkä oman maan kansaa eli kosovolaisia just ja just.

      Tosin en ymmärrä kun pettämistä tapahtuu maapallossa eniten juurikin kosovolaisten ja albanialaisten keskuudessa. Naiset joutuvat keittiöön. Mutta nekin pettävät heti kun mahdollisuus siihen, koska niiltä on riistetty kaikki oikeudet. Eivät saa tehdä mitään ilman miehen luopaa... todella sairasta ja niiden kulttuuri myös alentaa naista
      Joten jos et halua oikeuksia itsellesi, haluat tulla petetyksi OTA KOSOVOLAINEN KUSIPÄÄ

      Niiden ylimielisyys paistaa läpi kauas enkä ymmärrä syytä todellakaan.. heillä ei ole mitään mistä voisi olla ihminen kateellinen

    • Kosovoliars

      Kosovolaiset miehet ovat epärehellisiä! Juurikin samaa mitä ylempänä sanottu
      Heihin ei kannata luottaa yhtään missään asiassa.. kosovolaiset on pettäjä kansaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6679
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4320
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2740
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2070
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1613
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1427
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1104
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1061
    Aihe