Exän jälleennäkeminen vuosien jälkeen.

Onko kenellekkään ihmiselle tapahtunut niin että olisi tavannut ex miehensä/naisensa vuosien jälkeen niin että rakkauden roihu olisi syntynyt uudestaan? Tai onko kukaan koskaan kuullut että näin olisi jollekkin tapahtunut?

Lehdistä sitä saa lukea kaikkee kuinka jotkut keski-ikäiset on tavannut nuoruuden rakkautensa kymmenien vuosien jälkeen ja päättynyt sitten liittoon.

Onko kenellekkään "nuorelle" parille kuitenkaan näin tapahtunut? Esim parinkunta jotka on seurustellut pari kymppisinä ja tavannut toisensa taas jälleen parin kolmen vuoden jälkeen (pitämättä siinä välissä mitään yhteyttä).

Onko suhteet onnistunut, toiminnut ja rakkaus roihahtanut jälleen? tietenkin aikaisempi syy eroon vaikuttaa varmasti..

Oma syyni eroon oli aikoinaan aika. Silloin 20 vuotiaana olin/olimme paljon menossa vielä. Omat harrastukset, juhliminen, työt, koulut.. siitä sitten syntyi stressi, kriisi ja homma kaatui lopulta kun tasapainottelu kaikkien menojen kanssa ei onnistunut.
3541
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mulle kävi niin, tapasin muutama vuosi sitten 80-luvulla tapaamani uudelleen. Työtähän se vaati, mutta roihahti se vanha kekäle taas liekkiin. Tavattiin paikallisessa tanssipaikassa, osasi jo muuten tanssia paremmin kuin silloin. Aiemmin oli siis melkoinen puujalka. Oli siinä säpinää ilmassa...annoin mennä, vaikka tiesin, että on varattu. Keimailin minkä lasten hoidolta kerkesin... yövuorosta tekstailin.

Suhde katkesi kuitenkin siihen samaan vanhaan juttuun. Aloin taas räksyttää sille myöhästymisistä kuten ennen ja siihen se sitten päättyi. Toistamiseen siis samaan syyhyn. Että ottaa päähän...pääsin jo repsikan paikalle makeeseen autoon ja kivaahan se oli niin kauan kuin sitä kesti.

Äänestä

VAnha suola ei pääse uudelleen janottamaan, uskon että se on kyllä parinkymmenen vuodenkin jälkeen lähes mahdotonta.

Äänestä

Minulla roihahtaa vaikka sadan vuoden jälkeen tai tuhannen - miljoonan biljoonan, jos olen toista rakastanut eniten. Hän ei varmaan minua. Olen nainen, miehet eivät tunnu välittävän mistään. :(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vanha suola janottaa kirjoitti:

Onko kenellekkään ihmiselle tapahtunut niin että olisi tavannut ex miehensä/naisensa vuosien jälkeen niin että rakkauden roihu olisi syntynyt uudestaan? Tai onko kukaan koskaan kuullut että näin olisi jollekkin tapahtunut?

Lehdistä sitä saa lukea kaikkee kuinka jotkut keski-ikäiset on tavannut nuoruuden rakkautensa kymmenien vuosien jälkeen ja päättynyt sitten liittoon.

Onko kenellekkään "nuorelle" parille kuitenkaan näin tapahtunut? Esim parinkunta jotka on seurustellut pari kymppisinä ja tavannut toisensa taas jälleen parin kolmen vuoden jälkeen (pitämättä siinä välissä mitään yhteyttä).

Onko suhteet onnistunut, toiminnut ja rakkaus roihahtanut jälleen? tietenkin aikaisempi syy eroon vaikuttaa varmasti..

Oma syyni eroon oli aikoinaan aika. Silloin 20 vuotiaana olin/olimme paljon menossa vielä. Omat harrastukset, juhliminen, työt, koulut.. siitä sitten syntyi stressi, kriisi ja homma kaatui lopulta kun tasapainottelu kaikkien menojen kanssa ei onnistunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu