Pitääkö puolison vanhempien "kettuilua" kuuunnella vuodesta toiseen? Eikö toisella osapuolella ole oikeutta sanoa epäasiallisesta käyttäytymisestä?
Vuosia olen kuunneellut naljailua siitä, että olemme uusioperhe, siitä että puolisollani ei ole rintaperillistä, tuhlaan heidän polttopuita, lapseni ei osaa käyttäytyä, minä en osaa kasvattaa lastani, heidän suuresta huolesta, että heidän omaisuus päätyy minulle jne..mäkätystä on riittänyt, tämän tästä.
Lopulta sain tarpeekseni, ja ilmaisin kirjallisena mielipiteeni ja sen miten asianlaita on. Mitään vastausta ei kuulunut. Puolisoni oli kirjeestäni samaa mieltä, kunnes kuunteli vanhempiaan. Vanhempansa olivat peruneet jo aiemmin sovitun vierailun meille, koska kokevat etteivät ole tervetulleita. Asia käännetään taas päälaelleen, ja vika on tietysti minun.
Mielestäni tiet ovat kaksisuuntaisia, ja käytöstavat kuuluu myös vanhemille. Ihmettelen suuresti, että se joka käyttäytyy huonosti on oikeutettu loukkaantumaan, kun häntä huomautetaan asiasta. Mitä te tekisitti vastaavassa tilanteessa?
Minä en aio anteeksi pyydellä, koska en ole tehnyt mitään väärin.
Vuosia olen kuunneellut naljailua siitä, että olemme uusioperhe, siitä että puolisollani ei ole rintaperillistä, tuhlaan heidän polttopuita, lapseni ei osaa käyttäytyä, minä en osaa kasvattaa lastani, heidän suuresta huolesta, että heidän omaisuus päätyy minulle jne..mäkätystä on riittänyt, tämän tästä.
Lopulta sain tarpeekseni, ja ilmaisin kirjallisena mielipiteeni ja sen miten asianlaita on. Mitään vastausta ei kuulunut. Puolisoni oli kirjeestäni samaa mieltä, kunnes kuunteli vanhempiaan. Vanhempansa olivat peruneet jo aiemmin sovitun vierailun meille, koska kokevat etteivät ole tervetulleita. Asia käännetään taas päälaelleen, ja vika on tietysti minun.
Mielestäni tiet ovat kaksisuuntaisia, ja käytöstavat kuuluu myös vanhemille. Ihmettelen suuresti, että se joka käyttäytyy huonosti on oikeutettu loukkaantumaan, kun häntä huomautetaan asiasta. Mitä te tekisitti vastaavassa tilanteessa?
Minä en aio anteeksi pyydellä, koska en ole tehnyt mitään väärin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Get life! Ja anna heidän jo olla omissa oloissaan! Anna heille vihdoinkin rauha!
Sinä vain jaksat kerta toisensa jälkeen tulla marisemaan tuosta samasta asiasta.
Leave it alone!
Ei voi aina olettaa, että toiset ajattelevat samalla tavalla kuin itse. Olisikin ollut suuri ihme, jos he yhden kirjeen saatuaan, olisivat nöyränä tulleet pyytelemään anteeksi.
Ei, ei ihmiset käyttäydy näin. Ihmiselle on erittäin vaikeaa myöntää olleensa väärässä ja vielä vaikeampaa on kelkan kääntö eli näkökulman vaihtaminen.
Heille lienee ylitsepääsemätön juttu se, että eivät ole saaneet geenejään jatkumaan poikansa kautta. Sitä kautta tulevat muutkin ei-hyväksynnät ja epäasiallisuudet.
Et voi heidän arvomaailmalleen mitään, eikä ole sinun vastuullasi sen muuttaminen.
Neuvoisin sinua olla yrittämättä yhtään mitään. Anna olla. He muuttuvat tai sitten ei.
Jos nyt sattuisit tekaisemaan nykyisen miehesi kanssa yhteisen lapsen, niin ehkä saisit jonkinasteisen hyväksynnän lapsen kautta.
Aavistelen kuitenkin, että olet silti ikuisesti "merkitty" nainen heidän silmissään.
Ei voi mitään. Sinun on vain hyväksyttävä kamelit karvoineen päivineen. Vaikeaa se on. Ei käy kateeksi.
Jos jotain hyvää etsit, niin ota asia elämänläksynä. Joskus on parempi luovuttaa.
Mikä ei tapa, se vahvistaa. Saat vahvan minuuden, jos hyväksyt, että sinä et tarvitse heidän hyväksyntäänsä, heidän nöyrtymistään edessäsi, etkä heidän anteeksipyyntöjään.
Olet itse itsellesi riittävä, ja niillä eväillä voi tulla onnelliseksikin. Kun sen vain oivaltaa, että onnellisuus on itse hankittava.
Kuulostaa siltä että teetpä asiat mitenpäin tahansa, kääntyy syyttävä sormi sinuun. Ajattelevat varmaan että sinua saa kiusata siihen asti että reagoit, ja kun reagoit, oletkin itse turhasta valittava ym. Ihan tuttu käyttäytymismalli muissakin suhteissa, ihan epätervettä touhua ja siihen ei auta muu kuin tilanteiden välttäminen. Ei itseään tarvitse laittaa kiusaamisen alaiseksi. En sitten tiedä miten välttely onnistuu kun on suvusta kyse. Mutta jos puhe ei auta, niin mitä on tehtävissä. Ei mitään.
Tuota kirjettä en itse kirjoittaisi. Mitä se muuttaa. Senkin tulkitsevat itselleen sopivaksi. Sano heille että voivat olla yhteydessä, kun osaavat käyttäytyä.
Hommatkaa avioehto, jos ei ole, ja pistäkää testamenttiin lahjoituskohde. Tai sitten hommaatte yhteisen lapsen. Ja maksakaa puista, niin eivät enää ole appivanhempiesi. Muun jutun annat mennä läpi korvien.
VAI NIIIN