Lempi porvariräppäri?

Rap4EverInMyHeart

Hei!

Itse olen syntynyt rikkaaseen perheeseen, koska vanhempani eivät ole idiootteja (eli köyhiä), vaan ovat ansainneet elämänsä aikana suurehkon omaisuuden. Myös kaveripiiriini on sitä mukaa oikeastaan melko luonnollisestikin kertynyt vain ns. kermaa, yläluokan ihmisiä. Jo yläasteella erotuimme hienojen, AITOJEN rap-vaatteiden ansiosta eduksemme. Ja kyllähän tyttöjä riitti :)

En toki sano, etteikö joskus köyhistäkin lähtökohdista voisi tulla ainakin kohtuullinen räppäri, mutta jos rehellisiä ollaan niin jotenkin vaivaannuttavaahan niitä on kuunnella.

Yksi omista suosikeista näistä "kultaisista lapsista" on ehdottomasti räppäri Asa. Kaverilla riittää rahaa kuin roskaa vanhempiensa ansiosta, ja suorastaan röyhkeästi tienaa vielä hiton paljon lisää musiikillansa :DD

Eihän tuollaisesta "köyhät kyykkyyn" -asenteesta voi olla kuin pitämättä! :D

Niinpä kysyisinkin nyt teiltä, että ketkä ovat teidän rikkaaseen perheeseen syntyneitä lempiräppäreitänne?

8

244

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • samaamieltä

      Hmm, hyvä kysymys. ei noita oikeesti synnynnäisesti rikkaita räppäreitä oo iha kamalasti. mutta mu mielestä parhaat porvari räppärit on paleface ja cheek. niitä ei ainakaa paljo köyhät oo koskaa kiinnostanu :DD

    • voitinn

      Riippuu vähän mikä lasketaan rikkaudeksi? Noh, jos varman päälle otetaan niin eiköhän näistä umpirikkaista se tuo Avain varmaan ole paras.

    • EMINƎM

      "En toki sano, etteikö joskus köyhistäkin lähtökohdista voisi tulla .....ainakin kohtuullinen räppäri....., mutta jos rehellisiä ollaan niin jotenkin vaivaannuttavaahan niitä on kuunnella. "
      Mitenkäs Eminem? kosvoi lapseta asti ghettossa huumeita käyttävän äitinsä kanssa ja lopettu koulun kesken... Eminemistä on kyllä tullut enemmän ku kohtuullinen rappari HUOM rappari ei räppäri

    • fdddd3332

      elisiis olet kerma perse joka elää pappa betalar asenteella. kun isi ostaa kaikeinen mopo ikläisenä mopoauton ja kortin ja sitten 18v ostaa sulle ajokortin ja jonkun uuden bemarin tai audin

      • Rap4EverInMyHeart

        En mää oo mikään kermapeppu. Mutta kyl mä saan melkein mitä vaan haluun :)

        Sen takia tykkäänkin kuunnella muita vastaavia ihmisiä. Semmosia, ketä ei köyhät kiinnosta. Kuten vaikka Asa ja Paleface. Ihan huippua räppiä ja hauskaa! :)


      • Rap4EverInMyHeart kirjoitti:

        En mää oo mikään kermapeppu. Mutta kyl mä saan melkein mitä vaan haluun :)

        Sen takia tykkäänkin kuunnella muita vastaavia ihmisiä. Semmosia, ketä ei köyhät kiinnosta. Kuten vaikka Asa ja Paleface. Ihan huippua räppiä ja hauskaa! :)

        sinun tapaiset idiootit eivat tajua mitaa oikeasta elamasta... kayppas joku kaunis paiva kysymyssa silta isilta paljonkos on jotuduttu ottamaan lainaa kaikkiin autoihin, taloon, kesamokkiin ja muuhun mihin normaali kansalainen keraa itse rahansa ennen ostoa eika kymmenia vuosia sen jalkeen...


    • Cheek=shittiä

      Niini Stöö :D
      rikkaat rapparit on perseestä... it's all about bling bling.
      fast cars, money, pussy and weed... fuck'em all

    • 50centt

      Vaikka en hänen musiikkinsa valtava ystävä niin 50 cent. Syntyi teiniäidille ja jo nuorena toimi jonkin tasoisena langarina. Pelastui kuitenkin rapin avulla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1732
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      913
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      105
      705
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      654
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      628
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      51
      575
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      51
      562
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      18
      549
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    Aihe