Palava ensirakkaus on päättymässä, tosin on tässä nyt viime syksystä tehty varmaan sitä eroa (ainakin mies). Olemme 30-vuotiaita, takana on 12 vuoden suhde josta 5 aviossa. Olemme aika perusihmisiä, akateeminen koulutus molemmilla. Mies yhtäkkiä tunsi syksyllä olonsa tukahtuneeksi, yhteiset suunnitelmat jäivät taka-alalle, lopetti sormuksen käyttämisen ahdistuksen takia ja lopulta muutti kotoa alkuvuonna. Olin aluksi aivan shokissa, mutta ajattelin hänellä olevan vain kolmenkympin kriisi, jossa hänen täytyy löytää oma paikkansa. Kyseessä on todella sitoutunut ja ihana tyyppi, joka on aina ollut loistava puoliso.
Yritimme vielä työstää asioita alkuvuodesta miehen asuessa omassa vuokra-asunnossaan, ja tuon vuokra-asunnon sopimus päättyy kesäkuussa. Mies ei nyt pysty edes miettimään kotiin muuttoa, ja muut ihmisetkin taitaa jo kiinnostaa. Mies muutti omasta aloitteestaan, mutta minä autoin asunnon etsimisessä. Mies on maksanut oman vuokrakämppänsä ja omasta halustaan myös lainanlyhennystä yhteiseen asuntoomme.
Olemme tavanneet tämän asumuseron aikana noin 1-2 kertaa vko, kirjoitelleen pitkiä sähköposteja, chattailleet, urheilleet, katselleen telkkaria jne. Tulemme edelleen toimeen tosi hyvin, ja meillä on mukavaa yhdessä. Seksiä on ollut harvakseltaan, koska mies ei ole halunnut olla epäreilu minua kohtaan. En jaksa enkä enää pysty odottamaan, kun toinen ei pysty lupaamaan yhtään mitään ja olen ihan ilmaa. Minulle riittäisi se, jos edes yrittäisimme korjata asiat, mutta toinen ei voi luvata minulle MITÄÄN – ei edes yritystä. Minut on sysätty todella syrjään, ja olen tähän asti hiljaisesti hyväksynyt sen, koska olen ajatellut miehen tulevan järkiinsä jossain kohtaa. On todella rankkaa, kun minut aina huomioinut ihminen ei enää osoita oikein mitään minua kohtaan.
Mies on joutunut tukemaan minua aikanaan pitkän masennuksen läpi, mutta se asia on hoidettu ja kunnossa. Minulla on taustana lapsuuden perheen päihdeongelmia, Ja turvattomuus on vaikuttanut minuun vielä parikymppisenä. Olen saanut omia asioita järjestykseen, ja nyt olen paljon tasapainoisempi ihminen kuin varmaan koskaan. Mies olisi toivonut enemmän läheisyyttä, seksiä ja kosketusta tuolla ajalla kun olin masentunut. Se on jotenkin jäänyt kaivelemaan häntä. En voi korjata menneisyyttä, olen yrittänyt olla parempi puoliso. Lisäksi viime keväänä havahduin vauvakuumeeseen, mutta jäin toiveeni kanssa aika yksin. Mies haluaa kyllä lapsia, mutta asia on aina ennen siirtynyt opiskeluiden tai töiden takia. Itse en ole aikaisemmin ollut mitenkään lapsikeskeinen ihminen, mutta haluaisin edes yrittää lapsia sitoutuneessa parisuhteessa. Jotenkin tässä tilanteessa olemme ajautuneet aina vain kauemmaksi. Mies on halunnut lisää vapautta ja minä olisin toivonut yhteisiä unelmia perheenä. Kyllähän tässä on vuosien varrella ollut kaikkea, mutta minusta ei mitään ylitsepääsemätöntä tai sellaista mitä ei voisi antaa anteeksi. Tästä mieskin on ainakin jossain kohtaa ollut samaa mieltä ja haluaisi tietää voiko hän palata jos ja kun tajuaa tehneensä pahan virheen.
Kyseessä on ihminen, jota rakastan ja kunnioitan, mutta olen itkenyt viime syksystä lähtien niin paljon, etten enää fyysisesti enkä henkisesti jaksa. On se vaikeaa miehelläkin, mutta ei suostu yhtään tinkimään tilantarpeestaan. Terapiaan ei ole suostunut, mutta nyt eropäätöksen tehtyään on luvannut käydä terapiassa. Joten tässä sitä valmistaudutaan eroon, mies jätti avaimensakin jo kokonaan minulle ja annoin oman sormukseni hänelle. Vuosi sitten kuvittelin olevani tilanteessa, jossa pitkien opiskeluiden ja työelämään siirtymisen jälkeen alkaisi yhdessä uusi elämänvaihe, ja elämäämme avautuisi tila ehkä lapselle. Mutta tulikin kaveripiirin ensimmäinen avioero! En vieläkään pysty ymmärtämään tätä! Olen päättänyt, etten anna tämän musertaa minua vaan suuntaudun tulevaisuuteen. Olen pystynyt työstämään tätä nyt jo asumuseron aikana, ja se helpottaa kyllä eteenpäin siirtymistä.
Mutta omaisuus täytyy varmaan jakaa, koska mies joutuu vuokramaan uuden kalliimman asunnon heinäkuusta alkaen, eikä pysty enää maksamaan yhteistä asuntolainaa. Enkä oikeastaan haluakaan sitä. Yritän ostaa miehen asunnosta ulos, riippuu tosin siitä saanko pankin suostuteltua. Minulla on tällä hetkellä määräaikainen työ, joka hankaloittaa lainansaantia. Jos vaihdan asuntoa, niin täällä maksaisin paljon pienemmästä asunnosta lähes yhtä paljon, joten sinänsä minun kannattaisi melkein pysyä nykyisessä asunnossa.
Meillä on n. kaksi vuotta sitten ostettu yhteinen asunto, jonka arvo on nyt 205 000.Yhteistä lainaa jäljellä asunnosta 124 000. Asuntoon on sijoitettu minun isältäni lahjana saamiani rahoja 27 000, joihin miehellä ei avio-oikeutta. Miehellä on ennen avioliittoa otettua opintolainaa n. 9000 ja minulla rahastossa n. 10 000. Kysyisin fiksummilta, että miten ositus meidän tapauksessamme menisi? Olen itse järkeillyt, että minun tulisi maksaa miehelle n. 27 000, jota minulla tietysti ei käteisenä tai muunakaan irtonaisena omaisuutena ole.
Yritimme vielä työstää asioita alkuvuodesta miehen asuessa omassa vuokra-asunnossaan, ja tuon vuokra-asunnon sopimus päättyy kesäkuussa. Mies ei nyt pysty edes miettimään kotiin muuttoa, ja muut ihmisetkin taitaa jo kiinnostaa. Mies muutti omasta aloitteestaan, mutta minä autoin asunnon etsimisessä. Mies on maksanut oman vuokrakämppänsä ja omasta halustaan myös lainanlyhennystä yhteiseen asuntoomme.
Olemme tavanneet tämän asumuseron aikana noin 1-2 kertaa vko, kirjoitelleen pitkiä sähköposteja, chattailleet, urheilleet, katselleen telkkaria jne. Tulemme edelleen toimeen tosi hyvin, ja meillä on mukavaa yhdessä. Seksiä on ollut harvakseltaan, koska mies ei ole halunnut olla epäreilu minua kohtaan. En jaksa enkä enää pysty odottamaan, kun toinen ei pysty lupaamaan yhtään mitään ja olen ihan ilmaa. Minulle riittäisi se, jos edes yrittäisimme korjata asiat, mutta toinen ei voi luvata minulle MITÄÄN – ei edes yritystä. Minut on sysätty todella syrjään, ja olen tähän asti hiljaisesti hyväksynyt sen, koska olen ajatellut miehen tulevan järkiinsä jossain kohtaa. On todella rankkaa, kun minut aina huomioinut ihminen ei enää osoita oikein mitään minua kohtaan.
Mies on joutunut tukemaan minua aikanaan pitkän masennuksen läpi, mutta se asia on hoidettu ja kunnossa. Minulla on taustana lapsuuden perheen päihdeongelmia, Ja turvattomuus on vaikuttanut minuun vielä parikymppisenä. Olen saanut omia asioita järjestykseen, ja nyt olen paljon tasapainoisempi ihminen kuin varmaan koskaan. Mies olisi toivonut enemmän läheisyyttä, seksiä ja kosketusta tuolla ajalla kun olin masentunut. Se on jotenkin jäänyt kaivelemaan häntä. En voi korjata menneisyyttä, olen yrittänyt olla parempi puoliso. Lisäksi viime keväänä havahduin vauvakuumeeseen, mutta jäin toiveeni kanssa aika yksin. Mies haluaa kyllä lapsia, mutta asia on aina ennen siirtynyt opiskeluiden tai töiden takia. Itse en ole aikaisemmin ollut mitenkään lapsikeskeinen ihminen, mutta haluaisin edes yrittää lapsia sitoutuneessa parisuhteessa. Jotenkin tässä tilanteessa olemme ajautuneet aina vain kauemmaksi. Mies on halunnut lisää vapautta ja minä olisin toivonut yhteisiä unelmia perheenä. Kyllähän tässä on vuosien varrella ollut kaikkea, mutta minusta ei mitään ylitsepääsemätöntä tai sellaista mitä ei voisi antaa anteeksi. Tästä mieskin on ainakin jossain kohtaa ollut samaa mieltä ja haluaisi tietää voiko hän palata jos ja kun tajuaa tehneensä pahan virheen.
Kyseessä on ihminen, jota rakastan ja kunnioitan, mutta olen itkenyt viime syksystä lähtien niin paljon, etten enää fyysisesti enkä henkisesti jaksa. On se vaikeaa miehelläkin, mutta ei suostu yhtään tinkimään tilantarpeestaan. Terapiaan ei ole suostunut, mutta nyt eropäätöksen tehtyään on luvannut käydä terapiassa. Joten tässä sitä valmistaudutaan eroon, mies jätti avaimensakin jo kokonaan minulle ja annoin oman sormukseni hänelle. Vuosi sitten kuvittelin olevani tilanteessa, jossa pitkien opiskeluiden ja työelämään siirtymisen jälkeen alkaisi yhdessä uusi elämänvaihe, ja elämäämme avautuisi tila ehkä lapselle. Mutta tulikin kaveripiirin ensimmäinen avioero! En vieläkään pysty ymmärtämään tätä! Olen päättänyt, etten anna tämän musertaa minua vaan suuntaudun tulevaisuuteen. Olen pystynyt työstämään tätä nyt jo asumuseron aikana, ja se helpottaa kyllä eteenpäin siirtymistä.
Mutta omaisuus täytyy varmaan jakaa, koska mies joutuu vuokramaan uuden kalliimman asunnon heinäkuusta alkaen, eikä pysty enää maksamaan yhteistä asuntolainaa. Enkä oikeastaan haluakaan sitä. Yritän ostaa miehen asunnosta ulos, riippuu tosin siitä saanko pankin suostuteltua. Minulla on tällä hetkellä määräaikainen työ, joka hankaloittaa lainansaantia. Jos vaihdan asuntoa, niin täällä maksaisin paljon pienemmästä asunnosta lähes yhtä paljon, joten sinänsä minun kannattaisi melkein pysyä nykyisessä asunnossa.
Meillä on n. kaksi vuotta sitten ostettu yhteinen asunto, jonka arvo on nyt 205 000.Yhteistä lainaa jäljellä asunnosta 124 000. Asuntoon on sijoitettu minun isältäni lahjana saamiani rahoja 27 000, joihin miehellä ei avio-oikeutta. Miehellä on ennen avioliittoa otettua opintolainaa n. 9000 ja minulla rahastossa n. 10 000. Kysyisin fiksummilta, että miten ositus meidän tapauksessamme menisi? Olen itse järkeillyt, että minun tulisi maksaa miehelle n. 27 000, jota minulla tietysti ei käteisenä tai muunakaan irtonaisena omaisuutena ole.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Täällä ihan sama tilanne, ikä ja aikakin täsmää. Mies tahtois yhtäkkiä erota.. Itse olen ihan rikki, koitan päivästä toiseen selvitä.
Miehellä on jo uusi, myönsi kun tarpeeksi jankkasin. Ei kuulemma välitä enää yhtään miltä minusta tuntuu. Uusi tytteli viettää jo öitään vielä minullekin kuuluvassa kodissa. Tuntuu pahalle.
Tsemppiä sinne!
Niinpä Ap."Yksi tyttönen." Jokaisella ihmissuhteella on elinkaarensa. Toisesta
ihmisestä on vaikea päästää irti, koska tunteet repii "sydämen rinnasta." Sitä voi
analysoida läheisriippuvuudeksi, turvattomuudeksi, ripustautumiseksi, mustasuk-
kaisuudeksi, yhtä kaikki, helvetillistä kärsimistä.
Sanotaan, että aika parantaa, ja niin käy aina. Menneessä ei voi elää, uudelleen
aloittaminen päätyy usein haaksirikkoon.
Sinulla on aivan järkevät ajatukset asunnon suhteen ja mitä ositukseen tulee,
ainoastaan juristi pystyy katsomaan avio-oikeuden alaisen omaisuuden.
Jos nyt jotain sanon, niin ainakin pystyt rakastamaan ja tekemään työtä ja se on
Freudin mukaan terveen ihmisen merkki. Panosta itseesi! Olet ainoa ihminen
maailmassa, jonka kanssa olet varmasti syntymästä kuolemaan asti.Sanovat,
että itseä on kohdeltava hellästi ja rakastaen, ja eiköhän tuo ole totta.
Kirjoittele, miten sinulla menee!
Mitä sinulle nykyään kuuluu?
Jätän tuon alkuosan kommentoimatta ja menen suoraan ositukseen...
Se, miten osituksen sovitte tehtäväksi ei ole mikään "tilit tasan"-kaavan mukaan menevä "must"-juttu. Erosin parisen vuotta sitten miehestäni, meillä oli yhteinen okt. Päätimme jättää kaiken sen ulkopuolisen henk koht omaisuuden ja velat osituksen ulkopuolelle ja kaikessa yksinkertaisuudessaan homma kävi niin, että talolle määriteltiin käypä arvo, siitä miinustettiin jäljellä oleva asuntolaina ja kun mies halusi jäädä taloon asumaan ja pankki antoi vihreää valoa hänen lainahakemukselleen, hän maksoi minulle tasinko puolikkaan velattoman okt:n verran. Minun opintovelkani saamani pieni ennakkoperintö samoin kuin hänen rahastosijoituksensa jätettiin osituksen ulkopuolelle ja asiasta laitettiin mustaa valkoiselle.
Sovitte sitten, mitä sovitte, niin se, että teette asiasta virallisen asiakirjan, ositussopparin, on se oleellisin seikka - kun molemmat ovat sen allekirjoituksellaan vahvistaneet kaksi esteetöntä todistajaa myös, homma on taputeltu eikä sitä pääse kumpikaan osapuoli jälkeenpäin moittimaa.