Krista Siegfrids: Eurooppa ei ollut valmis esitykselleni
Kuinka idioottimainen on ihmisen oltava että päästää suustansa tuollaisia mielettömyyksiä. Bimbo siis väittää että syy on eurooppalaisissa ihmisissä eikä hänessä itsessään ja esityksessään!
Voi perkele sentään.
Kuinka idioottimainen on ihmisen oltava että päästää suustansa tuollaisia mielettömyyksiä. Bimbo siis väittää että syy on eurooppalaisissa ihmisissä eikä hänessä itsessään ja esityksessään!
Voi perkele sentään.
Vastaukset 28
Vanhimmat
samaa mukamas kovinkin hyvää puolustelua käyttävät milloin minkinlaiset "taiteilijat" tuottamastaan paskasta.
Aivan. Siksi Suomen kulttuuria (myös "korkeakulttuuria") pitää rahoitta massiivisesti kun se on niin huonoa ettei siitä kukaan halua maksaa.
noin vaikuttaisi olevan, sillä jokaisessa myydyssä ooppetralipussa on160€ tukea!
Syy on tietysti suomalaisessa yleisössä siinä missä Siegfrids väitti vian olleen eurooppalaisissa ihmisissä! koska eivät hyvän päälle ymmärrä....
Ja kohta häviämme kolmannen kerran, kunhan Venäjä saa hyökkäysvoimansa valmiiksi Saksan suosiollisella rahoituksella.
Eiköhän ensin hävitä jenkeille pronssipelissä.
Suomella ei ollut viisuedustajaa, vaan RKP:llä ja Setalla. Eli homot ja suomenruotsalaiset hävisivät.
Kyllä Suomella oli. En nähnyt SETAn nimeä viisulistoilla.
Eiköhän ensin hävitä jenkeille pronssipelissä.
No se on helppo hoitaa!
Lohduttakaamme itseämme: Suomi pärjää PISA-tutkimuksissa maailman parhaiten DDR:stä kopioidun koululaitoksensa ansiosta, ja Helsinki on Pohjolan valkea kaupunki. Suomi on myös maailman johtava eukonkannon maa, ja meillä on kansallinen ylpeytemme, maamme talouden veturi, NOKIA. Lohduttakaamme.
Lohduttakaamme itseämme: Suomi pärjää PISA-tutkimuksissa maailman parhaiten DDR:stä kopioidun koululaitoksensa ansiosta, ja Helsinki on Pohjolan valkea kaupunki. Suomi on myös maailman johtava eukonkannon maa, ja meillä on kansallinen ylpeytemme, maamme talouden veturi, NOKIA. Lohduttakaamme.
Mamut ja suomenruotsalaiset ovat romuttaneet PISA menestyksemme...
Hahhah. Suomenruotsalaisia täällä on aina ollut, ja hekin ovat vauhdilla vähentyneet.
Kukaan ei ole romuttanut menestystämme. Mehän olemme EU:n mallimaa ja koekaniinikenttä. Ja meillä on rauhan nobelisti Ahtisaari. Hyvä Suo... Ahtisaari!
Suomen pitäisi vielä olla osa Ruotsia tai Venäjää, koska yksin me emme pärjää ulkona kylmässä maailmassa. Isot pojat kiusaavat Suomea.
Suomenruotsalaisten määrä ei vähene, se on pysynyt vuosikymmenestä toiseen samana viitenä prosenttina väestöstä. Päinvastoin, suomenruotsalaisten vaikutusvalta suhteessa heidän väkimääräänsä on pikemminkin noussut, minkä RKP:n painoarvo politiikassa todeksi osoittaa.
" Suomi saavutti jääkiekon MM-kisoissa MERRRRKITTÄVÄN TORRRRJUNTAVOITON", sanoisi tähän ärrävikainen jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroth, jääkärikenraali ja ihminen.
Pää rohkesti pensaaseen, impivaaralaiset! Pyydetään vain anteeksi kaikilta, kuten entinen pääministerimme muslimeilta. Anteeksi Ruotsi pusua. Anteeksi Venäjä Natoa.
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=917091
Tottahan toki Suomi häviää USA:lle pronssipelissä, sillä kummempiakin on nähty.
Vaikuttaa kuin tässä maassa ei muuta osattaisi kuin kehua ja ylistää omia edustajia maasta taivaaseen ja povaillaan niiden varmasti voittavan milloin missäkin kilpailussa, mutta kun sitten kaikki meneekin persiilleenm niin syitä etsitään muusta kuin omasta huonoudestaan.
On tämä ihmeellistä.
Nyt on taas menossa yksi tapahtuma mikä saa kansalaisten huomion pois olennaisista asioista. Eli Euroviisut. TV ja uutistoimistot toittovat jatkuvasti informaatiota siitä miten Euroviisuissa Suomi menestyy. Siltä ei voi välttyä jos seuraa mitään mediaa.
Tämä on yksi hyvä esimerkki siitä miten saadan ihmiset alistettua mediatotalitarismiin. Tarjotaan jokin sekundaarinen aihe mihin media kiinnittää kaiken huomionsa. Samaa aikaan varjoissa voidaan tehdä mitä vaan. Kun kansalaisten huomio on pissisviihteessä niin unohtuu työttömyys, talouskriisi ja uhkaavat ympäristökatastrofit kokonaan. Kriisiaikoina tämä on juuri se mitä valtaeliitti toivoo.
Mutta eipä tittytainment ole ainoa harhautus millä ihmisten mielet täytettyä turhuudella. Media syöttää koko ajan "viihdettä" jonka tarkoitus on tehdä ihmisistä passiivisia kuluttajia joita ei kiinnosta lainkaan tulevaisuus ja joita voi kusettaa miten haluaa. On myös tehty tutkimustuloksia joiden mukaan runsas televisionkatselu oikeasti tyhmentää ihmisiä. Sen vuoksi ihmiset ovat nykyään kyvyttömämpiä kuin aiemmin. Kun lapsesta asti tuijotetaan tyhminä kuola suupielestä valuen tv:n väkivaltapornoa ja älyttömyyksiä. Aikuiset tuhoavat lastensa aivot antamalla heidän katsella telkkaria tuntikausia päivässä.
Kuten Terence McKenna sanoi; televisio on huume. Se on addiktoiva huume jolla suurin osa ihmisistä vetää päänsä päivittäin sekaisin ja jonka pitkäaikaiskäytöllä on vakavia seurauksia mielenterveydelle. Jos haluat säilyttää älysi, niin laita se helvetin laite kiinni! Ala lukea vaikka kirjoja, niin aivot säilyy paremmassa kunnossa. Ja jätä myös viinan kittaaminen.
Todella.
Suomi24 / Viihde / Musiikki / Euroviisut
Euroviisut
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3456
Tälle pissisroskalle on siis ihan oma keskustelupalsta jossa noinkin kummallisesta asiasta kiinnostuneet voivat keskustella keskenään.
Tuo on niin äärettömän tärkeä asia että onhan siihen avattava ihan oma palsta!
Voiu hyvänen aika sentään.
TV suoltaa SAASTAA24h/vrk, siksi olisi syytä luopua koko viheliäisestä laitteesta.
Siksipä juuri tulikin voimaan YLE-vero! Voit heittää toosasi tunkiolle, mutta maksamisesta et pääse pakoon.
Ollut se palsta siellä jo monta vuotta, kaikkein tyhemmät eivät kuitenkaan ole löytäneet sinne, vaan spämmäävät tänne tuolle palstalle kuuluvaa roskaa. Eivät tajua palstajakoa ollenkaan.
Sitten usein ihmettelevät kun tämä palsta jumittaa, ei se ihme ole kun kaikenlaisia kissanristiäsiä ja muita vastaavia tänne spämmätään, menehän se palstan reititin tukkoon lopulta.
Euroopassa ei oikein iske tämä paikallinen kulttuuri jota sinne yritetään tuputtaa.
TÄSTÄÄ AIHEESTA ON JO YKSI, parempi, ALOITUS!!! ÄLÄ TEE UUTTA!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11478853
Lopeta saatanan paviaani toi jollotus!!!!
Ennen tehtiin vain aloitus tai kaksi aihetta kohden, sitten myöhemmin alkoi palstan tyhmentyminen ja jokainen vääntää aivopirunsa palstalle aloituksena, tulee sata avausta aiheesta=hyvin tyhmää..
Hyvä esimerkki siitä mitä hiusväri tekee, kun imeytyy tukan juuriin ; )
Ding Dong
Ps. luulin muuten että tuo "tyttösuudelma" oli tarkoitettu vitsiksi ? No ei, voi elämä : (
"Krista Siegfrids: Eurooppa ei ollut valmis esitykselleni"
Hohhohhooo... onkos mokomaa kuultu. Ding Dong ei tajua että
Eurooppa on valovuosia edellä tuollaisten esitysten.
periaatteessaha neiti sanoi aivan oikein vaikkakin vahingossa, ettei eurooppalaiset olleet valmiita tuohon esitykseen.
Se on helppo uskoa, ja toivon mukaan euroopalaiset ei milloinkaan tule niin "valmiiksi" että vapaaehtoisesti käyvät täyttä paskaa nielemään.
Krista on nätti ja hyvä esiintyjä,,mutta kappaleseen kyllästyy jo sen puolivälissä.
Euroveisujen tuloksesta voidaan nähdä paljonko homojen kannatus on oikeasti, eli muutaman prosentin luokkaa. Ainoastaan täällä rappion tyyssijoilla moinen moraalittomuus saa kannatusta.
Ei suomalaiset kannata homoutta, ainoastaan Suomessa asuvat ruotsia puhuvat. Heillä on valtaa aivan liikaa.
Tutkikaa näiden artistien taustat ennen kuin lähätette sinne nolaamaan koko suomen kansan. Laulukilpailu on laulukilpailu ja mielenosoitukset järjestetään muualla.
Joskus aikoinaan Suomessa oli näyttely jossa esiteltiin suuren taiteilijan tuotoksia jotka oli tehty hänen omista jätöksistään ja verestä. Sielläpä ne muoviputken sisällä kauniisti kelluivat paskat, kuset, räkä ja veri..mitä kaikkea muuta lie ollurkaan.
Kun näyttely ei oikein menestynyt, niin silloinen kulttuuriministeri ettei SUOMALAISET OLLEET VIELÄ VALMIITA tälläiselle taiteelle.
Syy oli silloinkin ihmisissä eikä "taiteen" tekijässä, joten pitkät on perinteet tälläkin asialla.
-En muista tämän blondirouvan nimeä, mutta taisi jossain vaiheessa toimia jonkun aikaa myös puolustusministerinä jonka aikana joutui kiusalliseen tilanteeseen eduskunnassa kun joku piruuttaan kyseli minkalainen aseistus on joissain taistelukoneessa.
Etunimeltään hän ei kuitenkaan ollut Elisabeth. .
Lindén, Suvi Helmi Tellervo
Edusti kokoomusta.
Toivottavasti ei koskaan olekaan valmis tuollaiseen sikailuun. Kyllä monenlaista moraalittomuutta ja sekoilua on jo yli äyräidensä muutenkin.
Kappaleen nimi pitäisi olla bimbong.
No saipa omalle asialleen julkisuutta.
Lähes kokonaan samalla kaavalla on tehty Perryn video, moni piti syystäkin kaiketi täydellisenä plagiaattina.
Itse ensimmäisen kerran kappaleen kuultuani ja nähtynä pidin suoraan apinoituna Perryn esityksestä.
Samoin ding dong malline ollut aikaisemmin jo eurosekoiluissa.
Jonkinlaista omaperäisyyttä voisi osoittaa enemmän.
hyvähän se olisi, mutta olisiko sanoittajalta, säveltäjältä ja esittäjältä olleet eväät lopussa monellakin tavalla ja sen vuoksi huomiota yritettiin kääntää muihin asioihin. Edes sellaisessa kilpailussa kuin Euroviisut ei yleisöä kannattaisi aliarvioida.
Toivottavasti Eurooppa ei ole ikinä valmis tuollaiseen esitykseen.