Jos parisuhteen yksi osa-alue ei toimi, voiko suhde toimia?

Liian syvällinen?

Tiedän, että kohta saan kaikenmaailman nettimeuhkaajien vihat niskoilleni, mutta kerron silti. Toivottavasti täältä löytyy edes joku asiallinen vastailija.

Eli: Olen 22-vuotias ja olen ollut parisuhteessa noin 3 vuotta, tuosta ajasta avoliitossa noin 1,5 vuotta minua vuoden vanhemman jätkän kanssa. Minulla on ns. täydellinen poikaystävä. Hän on varakas, vastuuntuntoinen, huomaavainen, kiltti, huumorintajuinen, hyvännäköinen, sopivasti urheilullinen, hyvä sängyssä, rentoa seuraa, ymmärtäväinen ja fiksukin. Ongelmana on se, että hän ei saa minua "henkisesti tyydytettyä". Eli minusta hän ei ole tarpeeksi syvällinen, pohdiskeleva ja analysoiva ihminen. Itse olen todella pohdiskeleva hetkessä eläjä, ja vähän hälläväliä asenteella tylsissä arjen askareissa. Mieheni on taas todella täsmällinen arkiasioissa eikä osaa heittäytyä hetkeen, vaan elää aina ns. järkevästi. Koen, että hän ei ole tarpeeksi viisas mies minulle, ja että joudun aina potkimaan perseelle jos haluan syvällisiä keskusteluja. Hän kyllä ymmärtää minun mietteitäni, ja hän haluaa kyllä keskustella asioista, mutta aina minun aloitteesta, enkä minä koe saavani keskusteluistamme oikeen mitään irti. Syvälliset puheemme on lähinnä sitä, että minä pohdin ja hän nyökkäilee.

Olenko liian vaativa? Onko tämä ongelma liian pieni syy erolle? Voimmeko saada tämänkin osa-alueen parisuhteestamme toimimaan, jos minä olen se, keltä mieheni ajattelua oppii?

238

9922

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lifemocker

      tulisi ihan ekana mieleen, ettet sä ole tarpeeksi viisas tälle miehelle....


      "Voimmeko saada tämänkin osa-alueen parisuhteestamme toimimaan, jos minä olen se, keltä mieheni ajattelua oppii?"

      riippuu täysin siitä, milloin sinä lopetat tuon haihattelun ja kasvat aikuiseksi...

      • Liian syvällinen?

        Noh viisautta on toki monenlaista, enkä väitä etteikö mieheni olisi viisas. Hän vain on sitä niin eri alueilla kuin minä


      • vesillä liikkuja
        Liian syvällinen? kirjoitti:

        Noh viisautta on toki monenlaista, enkä väitä etteikö mieheni olisi viisas. Hän vain on sitä niin eri alueilla kuin minä

        Hai joka verkkoon joutuu eikä siitä pois pyri voi siinä pysyäkkin.


      • hail man

        Hail to lifemocker!


      • deft.
        Liian syvällinen? kirjoitti:

        Noh viisautta on toki monenlaista, enkä väitä etteikö mieheni olisi viisas. Hän vain on sitä niin eri alueilla kuin minä

        ATM-kunkku lifemockerin katkeriin vuodatuksiin ei kannata suhtautua vakavasti.


      • lifemocker
        deft. kirjoitti:

        ATM-kunkku lifemockerin katkeriin vuodatuksiin ei kannata suhtautua vakavasti.

        sinun oma ongelmasi jos et pysty hyväksymään totuuksia ja faktoja. hajoa niihin :)


      • dftghukl
        lifemocker kirjoitti:

        sinun oma ongelmasi jos et pysty hyväksymään totuuksia ja faktoja. hajoa niihin :)

        haista sinä mursu paska!


    • En tajunnut ajoissa

      Minun tilanteeni oli sinun iässäsi täysin samanlainen. Mies ei muuttunut ja minä kärsin tuosta henkisen puolen puuttumisesta. Jaksoin sitä lähes 20 v., mutta nyt jälkikäteen ajattelen, että olisi pitänyt etsiä ajoissa sopivampi mies.

      • Liian syvällinen?

        Olen juuri tuota alkanut miettimään, etten vain haaskaisi nuoruuttani väärään mieheen :/ Jos meillä ei ole syvällistä henkistä yhteyttä nyt kun 3 vuotta on jo kulunut, niin tuleeko sitä henkistä yhtäyttä koskaan olemaan..?


      • tähhäh

        "Mies ei muuttunut..."? Olisit itse muuttunut!


      • ....................
        tähhäh kirjoitti:

        "Mies ei muuttunut..."? Olisit itse muuttunut!

        Naisenko pitää aina olla se joka muuttuu?

        Miten se onkaan että aina kun tällä palstalla nainen uskaltaa sanoa vaativansa mieheltä jotain, tulee vastaukseksi heti että naisen pitäisi olla se joka mukautuu tilanteeseen? Eikö mieheltäkin voi vaatia jotain?


      • Cybkjuycttcbhb
        .................... kirjoitti:

        Naisenko pitää aina olla se joka muuttuu?

        Miten se onkaan että aina kun tällä palstalla nainen uskaltaa sanoa vaativansa mieheltä jotain, tulee vastaukseksi heti että naisen pitäisi olla se joka mukautuu tilanteeseen? Eikö mieheltäkin voi vaatia jotain?

        Naisethan ne yleensä miestä haluaa muuttaa, ei toisin päin.


      • minä kyl puhun
        Liian syvällinen? kirjoitti:

        Olen juuri tuota alkanut miettimään, etten vain haaskaisi nuoruuttani väärään mieheen :/ Jos meillä ei ole syvällistä henkistä yhteyttä nyt kun 3 vuotta on jo kulunut, niin tuleeko sitä henkistä yhtäyttä koskaan olemaan..?

        hei liian syvällinen! mutta kun vaihdat niin seuraava kaveri voi olla syvällinen ja taas paljon muita huonompia asioita tulee tod.näköisesti kaupan päälle.eikö nykymiehesi ole juuri normaali suomalainen?ettei vaan taustalla ole vieraan kullin halua? jota peitellään milloin milläkin tekosyyllä! ja aina puoliskossa vika?


      • AINO HELENA

        minua lohduttaa, että joku toinenkin on tuhlannut elämästään 20-vuotta.Minä olen jo kuusikymppinen,mutta olen nyt laittanut eron vireille,vaikka olemme asuneet tässä vasta viisi viikkoa!! Miksi olen tuhlannut aikaa näin kauan,ehkä poikani vuoksi, joka halusi asua kotona yli kaksikymppiseksi?


      • KALLE KELLO
        Cybkjuycttcbhb kirjoitti:

        Naisethan ne yleensä miestä haluaa muuttaa, ei toisin päin.

        Miksi ketään pitää edes yrittää muuttaa? Ei varmasti ole yhtään pariskuntaa, kenellä menee kaikki ajatukset, mielihalut ym yksiin, ei varmasti ole. Eikö pidä yrittää hakea ratkaisuja, jotka tyydyttäisivät kumpaakin osapuolta? Keskustella tai sopia yhteisistä pelisäännöistä. Jos sinä et tykkää tuosta, voin tehdä sen itsekin ja sinä voit tehdä tuota -tyyliin. Miksi ketään pitäisi muuttaa, eikö meidän kaikkien pidä hyväksyä se, että ne mielipiteet eroaa.


      • öpötin

        mutta kun se raha ratkaisee....


      • Olisko kullista kyse
        minä kyl puhun kirjoitti:

        hei liian syvällinen! mutta kun vaihdat niin seuraava kaveri voi olla syvällinen ja taas paljon muita huonompia asioita tulee tod.näköisesti kaupan päälle.eikö nykymiehesi ole juuri normaali suomalainen?ettei vaan taustalla ole vieraan kullin halua? jota peitellään milloin milläkin tekosyyllä! ja aina puoliskossa vika?

        Kulli- ja pilluihmiset eivät ymmärrä kuin omat syynsä.


      • fddsfddf
        .................... kirjoitti:

        Naisenko pitää aina olla se joka muuttuu?

        Miten se onkaan että aina kun tällä palstalla nainen uskaltaa sanoa vaativansa mieheltä jotain, tulee vastaukseksi heti että naisen pitäisi olla se joka mukautuu tilanteeseen? Eikö mieheltäkin voi vaatia jotain?

        Naisilla monesti mies on projekti joka on työstettävä haluttuun suuntaan. Miksei toistapäin?


      • Andy-xx
        Liian syvällinen? kirjoitti:

        Olen juuri tuota alkanut miettimään, etten vain haaskaisi nuoruuttani väärään mieheen :/ Jos meillä ei ole syvällistä henkistä yhteyttä nyt kun 3 vuotta on jo kulunut, niin tuleeko sitä henkistä yhtäyttä koskaan olemaan..?

        Ei tule koskaan olemaan. Ihminen ei voi koskaan muuttaa kumppaniaan haluamallan tavalla.


      • Hyväksykää
        .................... kirjoitti:

        Naisenko pitää aina olla se joka muuttuu?

        Miten se onkaan että aina kun tällä palstalla nainen uskaltaa sanoa vaativansa mieheltä jotain, tulee vastaukseksi heti että naisen pitäisi olla se joka mukautuu tilanteeseen? Eikö mieheltäkin voi vaatia jotain?

        Jos joltain pitää vaatia jotain niin kannattaako olla ensikään???


      • HÄÄLP
        Liian syvällinen? kirjoitti:

        Olen juuri tuota alkanut miettimään, etten vain haaskaisi nuoruuttani väärään mieheen :/ Jos meillä ei ole syvällistä henkistä yhteyttä nyt kun 3 vuotta on jo kulunut, niin tuleeko sitä henkistä yhtäyttä koskaan olemaan..?

        Ei taida elätillä olla elämässä isoja asiota kun pikku jutuista tulee noin isoja
        taidat olla sellanen takertuja

        Hanki elämä itelles

        jos luulet tuon johtuvan itsestäsi olet vain omaan napaan tuijottava narttu.


      • PENAALI ANTTI
        KALLE KELLO kirjoitti:

        Miksi ketään pitää edes yrittää muuttaa? Ei varmasti ole yhtään pariskuntaa, kenellä menee kaikki ajatukset, mielihalut ym yksiin, ei varmasti ole. Eikö pidä yrittää hakea ratkaisuja, jotka tyydyttäisivät kumpaakin osapuolta? Keskustella tai sopia yhteisistä pelisäännöistä. Jos sinä et tykkää tuosta, voin tehdä sen itsekin ja sinä voit tehdä tuota -tyyliin. Miksi ketään pitäisi muuttaa, eikö meidän kaikkien pidä hyväksyä se, että ne mielipiteet eroaa.

        JUU MEILLÄ AINA HAETAAN RATKAIJUJA JOTKA TYYDYTTÄÄ MOLEMMAT....

        AIKA HYVIN ON ONNISTUTTU TULEMAAN....SAMAAN PÄÄTÖKSEEN

        JA MONASTI YHTÄ AIKAA


      • Liian syvällinen?
        minä kyl puhun kirjoitti:

        hei liian syvällinen! mutta kun vaihdat niin seuraava kaveri voi olla syvällinen ja taas paljon muita huonompia asioita tulee tod.näköisesti kaupan päälle.eikö nykymiehesi ole juuri normaali suomalainen?ettei vaan taustalla ole vieraan kullin halua? jota peitellään milloin milläkin tekosyyllä! ja aina puoliskossa vika?

        No nykyisessä kullissa ei ainakaan vikaa ole ;)


      • mies-yli-laidan
        minä kyl puhun kirjoitti:

        hei liian syvällinen! mutta kun vaihdat niin seuraava kaveri voi olla syvällinen ja taas paljon muita huonompia asioita tulee tod.näköisesti kaupan päälle.eikö nykymiehesi ole juuri normaali suomalainen?ettei vaan taustalla ole vieraan kullin halua? jota peitellään milloin milläkin tekosyyllä! ja aina puoliskossa vika?

        Joo oon samaa mieltä. Ihminen on kokonaisuus. Vaihtaisitko miehesi esim. taiteiljija/opiskelija/tukijaan, joka olisi älykäs/herkkä/syvällinen, komea ja huomaavainen rakastaja, mutta ei arvostaisi materiaa tai yhteiskunallista statusta, eikä identifisoisi itseään perus-suomi-mieheksi. Kannattaa miettiä loppuun asti.


      • näinhän se menee
        fddsfddf kirjoitti:

        Naisilla monesti mies on projekti joka on työstettävä haluttuun suuntaan. Miksei toistapäin?

        Joo, ihan normaalia esim., että nainen pukee miehen, puuttuu miehen tyyliin. Jos mies taas vaatii naisen tyylin muutosta, puuttuu naisen pukeutumisen, kyseessä on narsismi. Sama pätee elämäntapoihin ja käytökseen.


      • kaikkea kanssa
        näinhän se menee kirjoitti:

        Joo, ihan normaalia esim., että nainen pukee miehen, puuttuu miehen tyyliin. Jos mies taas vaatii naisen tyylin muutosta, puuttuu naisen pukeutumisen, kyseessä on narsismi. Sama pätee elämäntapoihin ja käytökseen.

        Niinpä, mulle mies kelpasi ihan missä vaatteissa vaan, mutta kakkoselle ei. Piti olla tietynlaiset paidat ja kengät, jopa hiustyyli piti muuttaa. Huvittavaa oli, että kuljetteli niitä oikeanlaisia miellyttämisvaatteita mukanaan muovipussissa, jotka sitten veti päälleen, että kakkoselle kelpasi. Ai niin, ja hajusteetkin osti mieleiset, kun ei edes tuoksunut oikealle.


    • Tuhoavaa analyysiä

      Et sinä vaikuta erityisen syvälliseltä ihmiseltä vaan äärimmäisen analyyttiseltä, hiukan naivilta, pinnalliselta ja ennakkoluuloiseltakin. Mittaat toisen ihmisen "täydellisyyttä" sillä, miten "hyvin" tai "huonosti" hän vastaa sinun henk.koht. tarpeisiisi juuri nyt, tuossa elämänvaiheessasi, ja "älykkyyttä" sillä innostuuko hän sinun kanssasi keskustelemisesta vaiko ei.

      Todellisuus on huomattavasti tuollaisia karsinoita laajempi ja monikerroksisempi jo käsitteenäkin ja syvällisyys jotakin, mikä muuttuu ja muovautuu elämänkokemusten myötä – myös sinussa itsessäsi.

      Sinäkään et takuulla vastaa "täydellisesti" avomiehesi kaikkiin tarpeisiin, hän ei vain pidä kirjaa sinun "vioistasi" ja arvota sinua ihmisenä niiden mukaan – saatikka mieti jo avoeroa naisesta, jossa on myös vikoja...

      Monen miehen hiljentää nimenomaan nainen, joka kuulostaa pohtivan asioita niin pikkutarkasti, ettei mies koe siihen olevan mitään lisättävää tai koe tulleensa millään tavalla inspiroiduksi keskustelemaan naisen valitsemasta aiheesta.
      Syy ei silloin ole miehen.

      Ehkä sinäkään et vain osaa vielä inspiroida avokkiasi syvällisempiin keskusteluihin mistään aiheesta, tai ehkä hän on syvällinen eritavalla kuin sinä ja sinä et vain kykene vielä hyväksymään sitä, koska olet vasta omankin kehityskaaresi alkupäässä.

      Tai ehkä mies kokee menevänsä jo muutaman askeleen sinun edelläsi oivallusten ja ahaa-kokemusten portaikossa, ja on vain niin tahdikas luonteeltaankin, että antaa sinun tarpoa rauhassa ilman omien mielipiteidensä väliin tunkemista. Sen luokan älykkyys menee monelta ääneen analysoivalta ohi hilseen joka päivä.

      Kokemuksesta voin kertoa, että erittäin älyllisen kumppanin kanssa elämisessä on myös omat negatiiviset puolensa, joten kun parisuhteessa on suurin osa niistä sinun kutsumistasi "osa-alueista" tasapainossa, kannattaa uskaltaa nauttia siitä ja uskaltaa olla kiitollinen, että on älynnyt valita rinnalleen ihmisen, jossa haasteetkaan eivät ole kovin negatiivisia.

      • kysyjä

        Taitaa analogi keskuudessa .


      • Tietoonvaltaa

        Puhut täyttä soopaa ! kerrot tarinan kuin lehdestä se kuullostaa tältä ......höpö...höpö....höpö...höpö... HAH..HAH...HAH...HAH... HAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA


      • hyvä aloitus ap

        Tuo riippuu siitä, mikä on itselle tärkeää. Jos ap (ja moni nainen) kokee henkisen yhteyden erittäin oleellisemmaksi ja vähemmän tärkeämmäksi kuin vaikka seksin, niin silloin se pitää laittaa etusijalle.

        Minä olen tavallaan samantyyppisessä tilanteessa kuin ap, eli joka päivä mietin valintaa, omalla kohdallani henkisen yhteyden mutta huonon seksin ja toisaalla hyvän seksin, mutta ei henkistä yhteyttä - miesten välillä. En osaa sanoa, kumpi olisi tärkeämpää, en ole pystynyt ratkaisemaan ongelmaa vielä.


      • Höynä-Anni
        hyvä aloitus ap kirjoitti:

        Tuo riippuu siitä, mikä on itselle tärkeää. Jos ap (ja moni nainen) kokee henkisen yhteyden erittäin oleellisemmaksi ja vähemmän tärkeämmäksi kuin vaikka seksin, niin silloin se pitää laittaa etusijalle.

        Minä olen tavallaan samantyyppisessä tilanteessa kuin ap, eli joka päivä mietin valintaa, omalla kohdallani henkisen yhteyden mutta huonon seksin ja toisaalla hyvän seksin, mutta ei henkistä yhteyttä - miesten välillä. En osaa sanoa, kumpi olisi tärkeämpää, en ole pystynyt ratkaisemaan ongelmaa vielä.

        N-ussit siis tällä hetkellä molempien kanssa?


    • ajattelen- siis olen

      Sinä olet kovin nuori, ja sinulla on paljon kehitettävää. Mutta, hyvä pohja jo alulla!
      Jos osaisit nyt hakea tukea ja uutta näkökulmaa, oppia myös joustavuutta ja paljon paljon muuta, sinusta varmasti ajan oloon kasvaa loistava pohdiskelija ja keskustelija!
      Mitähän, jos poikakaveriltasi et saa mitään vastakaikua, hakeutuisit ihan harrastusmiessä johonkin keskustelupiiriin tai kerhooa? Niitä varmasti löytyy joka puolelta ja eri tarpeisiin! Sieltä voisi olla paras aloittaa?
      Jos oppisit avaamaan mieltäsi (joustavuus) ja oppisit olemaan vähemmän musta-valkoinen ja ennakkoluuloinen, lukisit paljon ja laajasti, kirjoittaisit itse ylös ajatuksiasi...
      Näin aloin itse, ja olen tämän 20 vuoden aikana oppinut valtavasti, vaikkakaan valmis en ole kai koskaan! Innostuksneni tarttui myös tyttäreeni, (22-vuotta) joka asuu yhdessä täysin eri suuntaan suuntautuneen pojan kanssa. Suhde toimii, koska tyttö saa se "sielunravinnon" mikä puuttuu suhteesta, muualta.
      Nyt en osaa sanoa suomessa kun emme siellä asu, mutta löytyyhän sieltä kai vielä näitä työväenopistoja ym opintopiirejä mitä joskus ennen? Tai sitten ihan netistä etsimällä mitä omassa kaupungissa/paikkakunnalla olisi tarjolla?
      Ero tämän takia on mielestäni kyllä aivan turha eikä ainakaan rakentava ratkaisu!
      Jos nimittäin tämä on ainoa probleemanne?

      • tee noin

        Pätevä analyysi tilanteesta oli jo edellä, tässä oli tähän saakka luettuna paras neuvo. Et voi edellyttää, oikeastaan kukaan toinen olisi samalla hetkellä kiinnostunut samoista syvällisyyksistä. Ja siinä kun putkiaivo kiteyttää koko asian yhteen virkkeeseen, josta implisiittisesti voi johtaa vastauksia myös aihetta sivuaviin kysymyksiin, voi tippaleipäaivo puhua pari tuntia eri puolilta asiaa tarkastellen. Ja molemmilla oli asiasta ja niistä reunustavistakin sama käsitys. Voiko kumpikaan sanoa oman tapansa olevan oikean? Yksi vain turhautuu sanojen vähyydestä, toinen niiden paljoudesta.


      • sama tilanne

        Minun mielestäni tämä oli tähän asti paras neuvo. Itsekin olen ollut jo lähes 10 vuotta suhteessa miehen kanssa jolla on paljon sellaisia ominaisuuksia josta pidän, ja sitten muutama josta en ihan pidä tai en vieläkään ymmärrä. Juuri ne syvät keskustelut eivät tapahdu hänen kanssaan koskaan, eikä hän myöskään ole spontaani eikä aina tykkää mennä minnekkään ulos "tekemään jotain kivaa". Tällä hetkellä olen tämän pulman ratkaissut sillä että syvät keskustelut ja spontaanit "mennään hei tekemään tätä!"-hetket olen viettänyt sitten jonkun muun kanssa, yleensä hyvän ystävän kanssa. Toki unelmissani mieheni tekisi nämät asiat minun kanssani, mutta en stressaa siitä ainakaan nyt vielä.


      • kolmas kerta toden..

        Ihmettelen näitä vastauksia.Minun nuoruudessani ei kukaan kaveripiirissä päätynyt avioliittoon parikymppisenä valitun seurustelukumppanin kanssa.
        Sitä saattaa seurustella vuosikausia ja huomata että homma ei toimi.
        Tein itsekin oikein kun en väkisin alkanut lapsia tekemään ja kasvattamaan vaan erottiin sovussa.

        Jotkut parit tosin päätyvät uudelleen yhteen kun välillä seurustelevat jonkun toisen kumppanin kanssa.


    • Hansuliii

      Hei,

      ymmärrän kyllä ettäasia mietityttää. Nykyajan ongelma on kuitenkin se, että annetaan liian nopeasti periksi. Jos hän on kaikin muin puolin täydellinen, kannattaako todella heittää suhdetta hukkaan yhden "Epäkohdan" takia? Kyllä miehesikin voi oppia, mutta toista ei pitäisi haikailla muuttaa vaan arvostaa tätä tällaisena kun on.

      Tosiaan olisiko nuo henkisemmät keskustelut parempi käydä sitten jonkun muun kanssa? Ystävien, äidin, sisarusten?

      Minunkin mieheni on kaikinpuolin (ainakin melkein :) ) täydellinen mutta ei me juuri puhuta mistään syvällisestä ellei tule aihetta. Välillä minuakin huolettaa se ja totean asian miehelleni. Hän puhuu minulle asioistaan, mutta ei ole kovin murehtivaista tyyppiä. Siksi ei ole aihettakaan monesti henkisiin keskusteluihin. Ei kaikki suhteet sitä kaipaa.

      Mutta jos tämä asia tulee sinulle kynnyskysymykseksi etkä pysty heittämään sitä pois, saattanee olla parempi jatkaa itsekseen täydellisen miehen metsästystä...

    • geghetdghdgre

      Ai eikö muka riitä, että hän on varakas?

      • kaksi tapaa

        Varmaan saanut jonkin perinnön tai sitten voittanut lotossa. 23-24-vuotiaana ei muulla tavalla varakkaita olla.


      • gfhgshgssghsfgh
        kaksi tapaa kirjoitti:

        Varmaan saanut jonkin perinnön tai sitten voittanut lotossa. 23-24-vuotiaana ei muulla tavalla varakkaita olla.

        22-vuotiaan ajatukset puolison (23-24) varakkuudesta voi olla melko mielenkiintoisia.

        todennäköisesti tässä puhutaan lähes tai ainakin melkein loppuun maksetusta honda civicistä.

        mahdollisesti myös puolison kokonaan maksama 2kk takuuvuokra voi riittää varakkaan titteliin.


      • anonyymi.

        Miksi varallisuuden pitäisi olla jotenkin määrittävä tekijä? Luulisi nykyaikana päässeen yli oletuksesta, että miehen varallisuuden tarjoaisi kaiken tarpeellisen. Ehkä keskiaikana. Raha tuo helpompaa arkea, mutta vain tiettyyn rajaan asti. Siitä lähtien muut asiat täydentävät elämää enemmän.

        Nii.


      • hgfhgfhfhfhfhf
        anonyymi. kirjoitti:

        Miksi varallisuuden pitäisi olla jotenkin määrittävä tekijä? Luulisi nykyaikana päässeen yli oletuksesta, että miehen varallisuuden tarjoaisi kaiken tarpeellisen. Ehkä keskiaikana. Raha tuo helpompaa arkea, mutta vain tiettyyn rajaan asti. Siitä lähtien muut asiat täydentävät elämää enemmän.

        Nii.

        "Siitä lähtien muut asiat täydentävät elämää enemmän."

        toivottavasti sellaset kuten naisen varallisuus, ihmettelen miksi varakkaiden pitäisi aina hankkia naisia mitkä ihailisi miehen varakkuutta.

        kyllä alle 3000 euron tilinauha kertoo naisesta jo jotakin...


    • n34-

      Ero. Tai parisuhdeneuvoja. Jos toinen ei koskaan puhu MITÄÄN, helkkarin vaikeaa olla.

    • hthththth

      Aivotutkijat ovat todenneet, että me kaikki olemme sokean evoluution kehittämiä biologisia robotteja. Miehesi on pelkkä atomeista tehty robotti. Etsimäsi "Henkisyys" on pelkkää aivokoneiston sähkökemiallista toimintaa.

      Elämä on lyhyt. Älä siis turhaan etsi henkisyyttä äläkä syvällisyyttä vaan nauti robotistasi kunnes jomman kumman robotin koneisto pettää.

      • Iloakuinpallia

        Olipa masentava viesti..


      • Kerroit totuuden

        Henkisyyttä (tai hengellisyyttä) oikein oivallettuna on nimenomaan nauttia tästä "robotista" tarkkailijan perspektiivistä. Olet siis täysin oikeassa mutta en ole varma käsitätkö sitä.


      • soul kindred
        Iloakuinpallia kirjoitti:

        Olipa masentava viesti..

        Sanos muuta. Vaikka ihminen on biologiaa ja kemiaa, ihminen on myös jotain muuta, jonka tuo biologia ja kemia mahdollistaa.


    • mek

      Ei kaikkia kiinost amitkään syvälliset keskustelut ja kun ollaan parisuhteessa ja seksi toimii ja kaikki muukin toimii niin miksi pitää keskustella ja pohdiskella asioita jos toista ei huvita.

      • ....................

        No ehkä vaikka siksi että joillekin meistä (sinulle selvästikään ei) se syvällinen puoli on tärkeä. Sen verran tärkeä että ei saa suhteesta sitä mitä kaipaa jos kumppania ei kiinnosta keskustella.

        Tämä on niin tyypillistä suomi24:sta, heti tyrmätään ja vähätellään kun nuori tyttö ilmaisee toiveitaan parisuhteessa. Todella ikävää nähdä kuinka täällä oikein opetetaan nuorelle että mieheltä ei sitten saa vaatia mitään.

        Suosittelen aloittajaa etsimään neuvoja jostain muualta kuin tältä roskapalstalta. Tilannettasi sen enempää tuntematta on kovin vaikea sanoa mitään varmasti. Voisitko esimerkiksi puhua asiasta jonkun sinulle läheisen aikuisen naisen kanssa?


      • margariinikäpy
        .................... kirjoitti:

        No ehkä vaikka siksi että joillekin meistä (sinulle selvästikään ei) se syvällinen puoli on tärkeä. Sen verran tärkeä että ei saa suhteesta sitä mitä kaipaa jos kumppania ei kiinnosta keskustella.

        Tämä on niin tyypillistä suomi24:sta, heti tyrmätään ja vähätellään kun nuori tyttö ilmaisee toiveitaan parisuhteessa. Todella ikävää nähdä kuinka täällä oikein opetetaan nuorelle että mieheltä ei sitten saa vaatia mitään.

        Suosittelen aloittajaa etsimään neuvoja jostain muualta kuin tältä roskapalstalta. Tilannettasi sen enempää tuntematta on kovin vaikea sanoa mitään varmasti. Voisitko esimerkiksi puhua asiasta jonkun sinulle läheisen aikuisen naisen kanssa?

        En usko, että "tyrmäyksessä" on kyse siitä, että nuori tyttö ilmaisee toiveitaan suomi24:ssä, vaan siitä, että hänen unelmien prinssistään puuttuu yksi ominaisuus 12:sta.

        "Mieheltä ei sitten voi vaatia mitään."

        Niin, koska kysehän nyt oli rahattomasta, rumasta ja vastuuntunnottamasta puliukosta, joka ei ole hyvää seuraa, ei kiltti eikä huumorintajuinen, ja vielä surkea sängyssä.

        Totta kai JOTAIN saa vaatia, mutta pitääkö sitä vaatia KAIKKEA.

        Jos ap olisi jättänyt listaamatta prinssinsä ominaisuudet niinkuin jonkun täysivarustellun auton, josta puuttuu penkinlämmitin, ihmiset eivät taatusti olisi tälläkään roskapalstalla näin vinkuneet.


      • Liian syvällinen?
        .................... kirjoitti:

        No ehkä vaikka siksi että joillekin meistä (sinulle selvästikään ei) se syvällinen puoli on tärkeä. Sen verran tärkeä että ei saa suhteesta sitä mitä kaipaa jos kumppania ei kiinnosta keskustella.

        Tämä on niin tyypillistä suomi24:sta, heti tyrmätään ja vähätellään kun nuori tyttö ilmaisee toiveitaan parisuhteessa. Todella ikävää nähdä kuinka täällä oikein opetetaan nuorelle että mieheltä ei sitten saa vaatia mitään.

        Suosittelen aloittajaa etsimään neuvoja jostain muualta kuin tältä roskapalstalta. Tilannettasi sen enempää tuntematta on kovin vaikea sanoa mitään varmasti. Voisitko esimerkiksi puhua asiasta jonkun sinulle läheisen aikuisen naisen kanssa?

        No ei kai täältä ny kukaan oikeesti apua hae :D :D Kunhan kokeilin :D Ja joo, netissä yleensäkin täytyy osata suodattaa juuri nuo nettimeuhkaajien tekstit toisesta korvasta sisäään ja toisesta ulos. Onneks silti osa osaa kirjottaa ihan hyvinkin :)

        Ja joo-o, keskustelen kyllä ihan livenä tästä läheisten kans :D Kokeilin vaan et saisko täält netist uusia näkökulmia :)


    • 9ei2,j

      Joissakin naisissa (ja miehissä) ärsyttää ikuinen analysointi ja saman jauhaminen. Asiat on niin kuin ne on! Olen ehkä vähäsen putkiaivoinen, mutten jaksa kauaa jankuttaa jotain asiaa, mistä ei voi edes mennä vannomaan. Eniten väsyttää ihmissuhdeanalysoinnit.
      Eri asia on tietty jos ihmisellä ei ole mitään mielipiteitä mistään. Ei edes radikaaleista asioista kuten tasa-arvosta, turkiseläimistä, politiikasta jne. Jos joku vastaa aina että ihan sama, alkaa epäilyttämään että onko henkilöllä sittenkään omia aivoja.

      • epäilijä...

        Ei kyse ole jankutuksesta, ylianalysoinnista eikä jauhamisesta, vaan siitä että miehellä olisi kapaseiteettia puhua joskus jotain, eikä olla yhtä hiljainen kuin seinä. Mitä yhteistä on, jos on mykkä kuin muumi? Tuskin itsekään nykyään jaksan puhua liikoja, mutta nuorille naisille on tärkeää löytää yhteys... Mistä muualta se löytyy kuin puheesta joskus. Ei naista voi pitää itsestäänselvyytenä... Pitäisikö toisen arpoa mitä mieltä mies on, tai mitä hän ajattelee. Eivät naiset ole mitään ajatuksenlukijoita ja kun on niin erilainen ajatusmaailma yksilöillä sekä sukupuolilla. Että pääsee samaan suuntaan edes jossain. On suhteessa paljon muutakin, kuin puhe, mutta kuitenkin. Tietty jos aivoissa ei liiku mitään paitsi näennäinen "järkevyys" ja jäykkyys, eikä rentoutta ole että olisi luova... Siinäpä sitten olla mykkiä ja kommunikoimattomia muumioita. 23-vuotiaalta pojulta ei kannata tosin liikoja odottaa, jos ei puhukaan mitään. Ei ehkä ole mitään annettavaa? Miksi aloittajan pitäisi ketään opettaa... ei ei.

        Jotkut miehet eivät puhu lainkaan naisille vaan seksi kiinnostaa tai seksistisyys. Ei se ole parisuhde, vaan mies hakee seksiä tai on etääntynyt lopullisesti. Tai ei halua aidosti tutustua. Sellainen alentava käytös loukkaa pahiten älykästä naista. Ei jää hyvää mielikuvaa.


      • Munasuussa?
        epäilijä... kirjoitti:

        Ei kyse ole jankutuksesta, ylianalysoinnista eikä jauhamisesta, vaan siitä että miehellä olisi kapaseiteettia puhua joskus jotain, eikä olla yhtä hiljainen kuin seinä. Mitä yhteistä on, jos on mykkä kuin muumi? Tuskin itsekään nykyään jaksan puhua liikoja, mutta nuorille naisille on tärkeää löytää yhteys... Mistä muualta se löytyy kuin puheesta joskus. Ei naista voi pitää itsestäänselvyytenä... Pitäisikö toisen arpoa mitä mieltä mies on, tai mitä hän ajattelee. Eivät naiset ole mitään ajatuksenlukijoita ja kun on niin erilainen ajatusmaailma yksilöillä sekä sukupuolilla. Että pääsee samaan suuntaan edes jossain. On suhteessa paljon muutakin, kuin puhe, mutta kuitenkin. Tietty jos aivoissa ei liiku mitään paitsi näennäinen "järkevyys" ja jäykkyys, eikä rentoutta ole että olisi luova... Siinäpä sitten olla mykkiä ja kommunikoimattomia muumioita. 23-vuotiaalta pojulta ei kannata tosin liikoja odottaa, jos ei puhukaan mitään. Ei ehkä ole mitään annettavaa? Miksi aloittajan pitäisi ketään opettaa... ei ei.

        Jotkut miehet eivät puhu lainkaan naisille vaan seksi kiinnostaa tai seksistisyys. Ei se ole parisuhde, vaan mies hakee seksiä tai on etääntynyt lopullisesti. Tai ei halua aidosti tutustua. Sellainen alentava käytös loukkaa pahiten älykästä naista. Ei jää hyvää mielikuvaa.

        Muumit eivät ole mykkiä.


      • miten vaan
        epäilijä... kirjoitti:

        Ei kyse ole jankutuksesta, ylianalysoinnista eikä jauhamisesta, vaan siitä että miehellä olisi kapaseiteettia puhua joskus jotain, eikä olla yhtä hiljainen kuin seinä. Mitä yhteistä on, jos on mykkä kuin muumi? Tuskin itsekään nykyään jaksan puhua liikoja, mutta nuorille naisille on tärkeää löytää yhteys... Mistä muualta se löytyy kuin puheesta joskus. Ei naista voi pitää itsestäänselvyytenä... Pitäisikö toisen arpoa mitä mieltä mies on, tai mitä hän ajattelee. Eivät naiset ole mitään ajatuksenlukijoita ja kun on niin erilainen ajatusmaailma yksilöillä sekä sukupuolilla. Että pääsee samaan suuntaan edes jossain. On suhteessa paljon muutakin, kuin puhe, mutta kuitenkin. Tietty jos aivoissa ei liiku mitään paitsi näennäinen "järkevyys" ja jäykkyys, eikä rentoutta ole että olisi luova... Siinäpä sitten olla mykkiä ja kommunikoimattomia muumioita. 23-vuotiaalta pojulta ei kannata tosin liikoja odottaa, jos ei puhukaan mitään. Ei ehkä ole mitään annettavaa? Miksi aloittajan pitäisi ketään opettaa... ei ei.

        Jotkut miehet eivät puhu lainkaan naisille vaan seksi kiinnostaa tai seksistisyys. Ei se ole parisuhde, vaan mies hakee seksiä tai on etääntynyt lopullisesti. Tai ei halua aidosti tutustua. Sellainen alentava käytös loukkaa pahiten älykästä naista. Ei jää hyvää mielikuvaa.

        Haukotus. Se ajatuksenlukukyvyttömyys on yleensä yksinkertaisesti tyhmyyttä. Ja myös "älykkään naisen" omakehu aina merkki juuri päinvastaisesta. Sen enempää ei tuota vuodatusta kannata lisää analysoida.

        Mutta eihän netistä tila kesken lopu, sanotaan. Joten sana on rajatta vapaa tyhmimmillekin ihmisille.


      • leskiäiti <3
        epäilijä... kirjoitti:

        Ei kyse ole jankutuksesta, ylianalysoinnista eikä jauhamisesta, vaan siitä että miehellä olisi kapaseiteettia puhua joskus jotain, eikä olla yhtä hiljainen kuin seinä. Mitä yhteistä on, jos on mykkä kuin muumi? Tuskin itsekään nykyään jaksan puhua liikoja, mutta nuorille naisille on tärkeää löytää yhteys... Mistä muualta se löytyy kuin puheesta joskus. Ei naista voi pitää itsestäänselvyytenä... Pitäisikö toisen arpoa mitä mieltä mies on, tai mitä hän ajattelee. Eivät naiset ole mitään ajatuksenlukijoita ja kun on niin erilainen ajatusmaailma yksilöillä sekä sukupuolilla. Että pääsee samaan suuntaan edes jossain. On suhteessa paljon muutakin, kuin puhe, mutta kuitenkin. Tietty jos aivoissa ei liiku mitään paitsi näennäinen "järkevyys" ja jäykkyys, eikä rentoutta ole että olisi luova... Siinäpä sitten olla mykkiä ja kommunikoimattomia muumioita. 23-vuotiaalta pojulta ei kannata tosin liikoja odottaa, jos ei puhukaan mitään. Ei ehkä ole mitään annettavaa? Miksi aloittajan pitäisi ketään opettaa... ei ei.

        Jotkut miehet eivät puhu lainkaan naisille vaan seksi kiinnostaa tai seksistisyys. Ei se ole parisuhde, vaan mies hakee seksiä tai on etääntynyt lopullisesti. Tai ei halua aidosti tutustua. Sellainen alentava käytös loukkaa pahiten älykästä naista. Ei jää hyvää mielikuvaa.

        Epäilijän kirjoitus taisi nyt heitää vähän yli aiheen. Mielestäni aloittaja ei sanonut ettei hänen miehensä puhu koskaan mitään mistään...
        Hän ei vaan pohdiskele asioita yhtä syvällisesti kuin aloittaja. No, mä olen jo 50v nainen ja olen elämäni aikana tavannut todella harvoin miestä joka pohdiskelisi jotain syvällisesti :) Yksi pojistani taitaa olla sellainen, mutta se on kyllä miehissä todella harvinaista. Ja kertoihan tuo nainen itse olvan " vähän hälläväliä asenteella tylsissä arjen askareissa. Mieheni on taas todella täsmällinen..." tuo voi yhtälailla ärsyttää miestä joka on täsmällinen....mutta antaa naisen olla sitä mitä hän on. MIksi ihmeessä meidän naisten pitää aina yrittää muuttaa sitä miestä, miksi ei voi hänen antaa olla sellainen kuin on???

        Oma avioliittoni kesti 30 vuotta ja päättyi mieheni kuolemaan...en koskaan vaatinut miestäni olemaan jotain muuta kuin mitä hän oli. Hän oli hyvä sellaisenaan vikoineen ja virheineen...hänessä oli paljon hyvää. Kukaan ei ole täydellinen ja liitot kestäisi pitempään jos jokainen ymmärtäisi ettei toista tarvitse muuttaa. Me ihmiset ollaan erilaisia ja se on vaan hyväksyttävä tai sitten on parempi elää yksin.


      • ,.,.
        leskiäiti <3 kirjoitti:

        Epäilijän kirjoitus taisi nyt heitää vähän yli aiheen. Mielestäni aloittaja ei sanonut ettei hänen miehensä puhu koskaan mitään mistään...
        Hän ei vaan pohdiskele asioita yhtä syvällisesti kuin aloittaja. No, mä olen jo 50v nainen ja olen elämäni aikana tavannut todella harvoin miestä joka pohdiskelisi jotain syvällisesti :) Yksi pojistani taitaa olla sellainen, mutta se on kyllä miehissä todella harvinaista. Ja kertoihan tuo nainen itse olvan " vähän hälläväliä asenteella tylsissä arjen askareissa. Mieheni on taas todella täsmällinen..." tuo voi yhtälailla ärsyttää miestä joka on täsmällinen....mutta antaa naisen olla sitä mitä hän on. MIksi ihmeessä meidän naisten pitää aina yrittää muuttaa sitä miestä, miksi ei voi hänen antaa olla sellainen kuin on???

        Oma avioliittoni kesti 30 vuotta ja päättyi mieheni kuolemaan...en koskaan vaatinut miestäni olemaan jotain muuta kuin mitä hän oli. Hän oli hyvä sellaisenaan vikoineen ja virheineen...hänessä oli paljon hyvää. Kukaan ei ole täydellinen ja liitot kestäisi pitempään jos jokainen ymmärtäisi ettei toista tarvitse muuttaa. Me ihmiset ollaan erilaisia ja se on vaan hyväksyttävä tai sitten on parempi elää yksin.

        Asenteella "toisen pitää muuttua" ei koskaan kannata lähteä parisuhteeseen. Jotenkin tuntuu, että aloittajan tapauksessa yhdessä on kaksi turhan erilaista ihmistä. Jos koko ajan miettii, että toinen ei oikein tunnu siltä oikealta, ei se sitten sitä ole. Ihmiset ovat varmasti kaikki erilaisia ja se on hienoa, mutta toiset tulevat keskenään toimeen paremmin. Kyllä jokaisen pitäisi jaksaa etsiä kumppania niin kauan, että löytyy sellainen, jonka kanssa tuntee olevansa kotona. On tavallaan laiskuutta jäädä suhteeseen, joka ei tunnu omalta. Parisuhde ei koskaan ole ristiriidaton, mutta ei se saa olla ikuinen pakkotyömaakaan. Mieluummin rauhan satama, jossa toimia siivittää ilo ja yhteisymmärrys.


    • Tiphe--

      Olennaista on mielestäni se, onko mies aidosti kiinnostunut ns. "syvallisista asioista", eli lukeeko hän kirjoja ja lehtiä (siis muitakin kuin Iltalehteä...). Onko hänella riittävästi tietoja maailman asioista, jotta hän kykenee ylipäänsä syvälliseen keskusteluun jonkun kanssa. Jos vastaat kyllä, niin sitten sanoisin, että miehesi ei vain ole luonteeltaan pohdiskelija, vaikka onkin fiksu. Sinun pitäisi jollain tasolla hyväksyä tämä hänen luonteenpiirteeksi, jos haluat hänen kanssaan jatkaa, etenkin kun miehesi on muuten mielestäsi lähes täydellinen.

      Jos taas miehesi ei ole kiinnostunut mistään mitä maailmassa tapahtuu, eli hän ei ole millään lailla ns. yleissivistynyt eikö haluakaan olla, niin sitten teillä voi olla isompi ongelma. Nimittäin vuosien saatossa tällainen tietynlainen sivistymättömyys alkaa kyllä rassata suhdetta.

      Sanon tämän kokemuksesta: Olen sinua aika paljon vanhempi nainen ja serustelin sinun iässäsi miehen kanssa, joka ei lukenut mitään eikä tiennyt mistään mitään. Hän oli silti ihan älykäs, mutta minä, erittäin tiedonhaluisena ja älyllisenä ihmisenä en olisi koskaan hänen kanssaan voinut loppuelämää viettää. Syvällinen keskustelu on minullekin erittäin tärkeää suhteessa.

      Nyt olen naimisissa miehen kanssa, jonka kanssa voimme keskutella aamuun saakka maailman menosta; hän on täsä suhteessa kuten minä, vaikka muuten olemme erilaisia. Mutta tämä on tässä iässä erittäin tärkeä asia suhteessa, ei enää ulkonäkö tai varakkuus.

      • tättähäärämä

        Täällä puhutaan keskusteluista ja syvällisista keskusteluista. Onko kirjoista keskusteleminen syvällistä? Entä päivänpolttavista uutistapahtumista keskustelu?

        No ei ole. Syvällisyyttä ei määrittele keskustelun aihe, vaan tapa, jolla sitä käydään.


        ALoittajalle myös tedoksi, että jos miehesi on mielestäsi hyvää seuraa, silloin arvostat hänen henkisiä ominaisuuksiaan. Syvällisyydenkaipuustasi en osaa sanoa mitään, kun en tiedä mitä tarkoitat sillä. Kysyin kerran ex-mieheltäni, mitä hän elämässään kaipaa sillä hetkellä eniten. "Uutta autoa", oli vastaus. Oliko vastaus pinnallinen vai ei, siihen en osaa vieläkään sanoa mitään.


    • 71017

      Pitääkö kaikki saada yhdeltä ihmiseltä? Eikö "maailmanparannus"-keskusteluja voisi käydä muidenkin kanssa?

      • kevättä rinnassa

        juuri samaa ajattelin itsekin... eikö ap voisi keskustella syvällisistä asioista jonkun muunkin kanssa, kenties ystävän, joka osaisi asioista filosofisesti ja pohdiskelevasti keskustella aloittajan kanssa?


      • Peili?

        "Pitääkö kaikki saada yhdeltä ihmiseltä?"

        Pitää. Muuten ei voi tulla tänne Suoli24:ään syyttämään kumppania kaikesta, mikä on omasta mielestä suhteessa pielessä :-)

        Alko just hillittömästi naurattaa nää aloitukset :D


      • -.,-.,

        Se lienee osoitus henkisestä nuoruudesta, että täydellisyyttä osataan vaatia ja odottaa, vain yhden ihmisen tehtävä on antaa joka hetki se kaikki.

        Oireelle on miehisetkin vastineensa: Naista saa kohdella ala-arvoisesti, jos hän ei ole kuten exä (jota kaipasin eilen), Grace Kelly (jota ihailin tänään) tai Patricia Kaas (huomenna juutuubissa).


      • Kettunensi
        kevättä rinnassa kirjoitti:

        juuri samaa ajattelin itsekin... eikö ap voisi keskustella syvällisistä asioista jonkun muunkin kanssa, kenties ystävän, joka osaisi asioista filosofisesti ja pohdiskelevasti keskustella aloittajan kanssa?

        En minä ainakaan haluaisi jakaa elämääni ihmisen kanssa, jonka en voi tehdä asiotia, josta eniten nautin. Eli keskustella.

        Todella tyhmää edes kysyä tuollaista "eikö nyt voisin jonkun muun kanssa keskustella".


    • kysyjä

      Oletko ihan varma?

    • ~c~

      Sitten kun löydät sen syvällisen pohdiskelijan, voit joutua huomaamaan, että hän ei tyydytä sinua seksuaalisesti.

      No mutta hei, kolme vuotta on riittävän pitkä aika tossa iässä. Suhteiden ei tarvi kestää iäisyyttä.

      • vähän mielikuvitusta

        On muitakin asioita, joita syvällinen pohdiskelija ei kenties täytä.
        - ulkonäkö
        - luotettavuus
        - hyvä työ
        - käytännöllisyys
        - sopiva määrä sosiaalisuutta

        ym ym ym ym ym


    • pitääkö

      ei kai monikaan ole pitkässä suhteessa pelkän varakkuuden ja seksin takia pelkästään kyllä kai se on jolle jakaa ilot ja surut keskenään ilman harmia. täydelliset naiset ja miehet sarjat tveessä ovat viihdettä josta arki puuttuu.

    • elämänkirja

      Kommunikoinnista 80 prosenttia on sanatona viestintää. Sanallinen viestintä on epäkäytännöllistä, koska sanallinen viestintä perustuu teorioihin. Jos luet kirjan niin toinen ymmärtää saman kirjan erillailla. Elokuvan jokainen näkee samanlailla, mutta elokuvassa on myöskin erimielisyyttä. Mitä vähemmän puhuu niin sitä epätodennäköisesti tulee erimielisyyksiä ja parisihde kestää loppuelämän.

      • filosofi3

        Tämä on jo liian syvällistä puhetta. Aloittaja tarkoittaa small talkia.


      • zzxxzz

        Ehkä näin on, mutta harva haluaa olla suhteessa, jossa 80% kommunikoinnista on sanatonta. On olemassa toki ihmisiä, joilla ei ole tarvetta puhua, mutta minä en tunne yhtään tällaista ihmistä. Tunnen vain puheliaita ihmisiä, jotka tykkäävät puhua kaikesta maan ja taivaan välillä. En jaksaisi olla puhumattoman ihmisen kanssa.


    • sgsgsgsgsf

      ehkä sun ei kantsis vaatia kaikkia asioita mieheltäsi.. voithan ystävystyä jonkun kanssa jonka kanssa voit puhua syvällisesti!
      itse olen 25v perheen äiti ja ei mieheni jaksa/viitsi/ole kiinnostunut jaarittelemaan kaiken maailman vauvan jutuista(tietty tärkeistä asioista jutellaan) nämä kaikenmaailman jaarittelut hoidan sitten muiden perheenäitien kanssa. et voi vaatia mieheltäsi liikoja. ehkä suhteessa mättää nyt joku muu kun tämä yksi piirre vai ärsyttääkö sinua kun hän onniin täydellinen että pakkohan siinä on olla jotain vikaa?

      • jonninjoutava2

        Tarkistatko koskaan tietoa mistä juttelet toisten äitien kanssa vai meneeko jutut toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos merkityksettömänä sosiaallista kanssakäymistä ylläpitävänä jutusteluna. Itse en välitä paskan vertaa tiedon oikeellisuudesta ihmisten kanssa puhuttaessa.


      • itsekeskeiset
        jonninjoutava2 kirjoitti:

        Tarkistatko koskaan tietoa mistä juttelet toisten äitien kanssa vai meneeko jutut toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos merkityksettömänä sosiaallista kanssakäymistä ylläpitävänä jutusteluna. Itse en välitä paskan vertaa tiedon oikeellisuudesta ihmisten kanssa puhuttaessa.

        Ei muista tarvitse välittää, jos saat mitä haet muista ihmisistä. Ihmiset joilta saat mitä haet ovat merkityksettömiä hyötykäytössä. Pitää keinotella, että saat mahdollisimman paljon ja pitkään hyötyä mitä sitten haetkaan.


      • Hohhjsjooaaa
        jonninjoutava2 kirjoitti:

        Tarkistatko koskaan tietoa mistä juttelet toisten äitien kanssa vai meneeko jutut toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos merkityksettömänä sosiaallista kanssakäymistä ylläpitävänä jutusteluna. Itse en välitä paskan vertaa tiedon oikeellisuudesta ihmisten kanssa puhuttaessa.

        Ap ei valittanut sitä, etteikö ukkonsa osaisi jaaritella. Ei hän mitään vauvanpaskanväriaiheisia keskusteluja näytä kaipaavan. Etkö itse näe mitään eroa löpinän ja kunnon keskustelun välillä?


      • Hohhjsjooaaa
        jonninjoutava2 kirjoitti:

        Tarkistatko koskaan tietoa mistä juttelet toisten äitien kanssa vai meneeko jutut toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos merkityksettömänä sosiaallista kanssakäymistä ylläpitävänä jutusteluna. Itse en välitä paskan vertaa tiedon oikeellisuudesta ihmisten kanssa puhuttaessa.

        Ap ei valittanut sitä, etteikö ukkonsa osaisi jaaritella. Ei hän mitään vauvanpaskanväriaiheisia keskusteluja näytä kaipaavan. Etkö itse näe mitään eroa löpinän ja kunnon keskustelun välillä?


    • roolihahmo

      Sani miehelle että katsoo esim. Salattuja elämiä tai lukee alan kirjoja. Tyhjästä on paha nyhjästä, jos ei ole tietoa. Ihmiset eivät ole synnynnäisiä sosiaallisessa kanssakäymisessä. Sosiaallisuutta pitä oppia ja useinmiten oppia saa muilta ihmisiltä, jotak ovat oppineet edeltäjiltään jne.

    • aölskfj

      Kuulostaa aivan minun elämältäni... Jospa laitetaan ukot vaikka kaljalla käymään ja keskustellaan yhdessä syvällisiä?

    • saatanapettääihmisen

      Nyt minä tiedän mitä termi "itseään fiksumpi" tarkoittaa.

    • pätkä pitkä

      näin vertaus kuvallisesti alle 5 vuoden suhde on kuin uusi auto jota pestään harjataan vahataan mutta tekninen vika tien päällä saa sormen suuhun mutta pitkässä suhteessä ei kiilloteta peltiä mutta tekninen vika korjataan tien päällä koska se tunnetaan jo.

    • tuota noin...

      Kokemuksesta sanon ,että hae sellainen kaveri itsellesi joka pystyy ja haluaa keskustella asioista syvällisemminkin. Elämä on paljon antoisampaa tällaisen ihmisen kanssa. Olen mies ja kumpanini ei ole oikein mihinkään aloitteellinen ja mihinkään syvälliseen keskusteluun ei pystytä. Mikään typerys kumppani ei kumminkaan ole. Semmoista pinta liitämistä lähinnä.

    • ---------------

      Minulla lähenee 15-vuotishääpäivä mieheni kanssa ja koko yhdessäolomme ajan olen paininut tuon mainitsemasi ongelman kanssa. Minä todella tarvitsen sitä syvällistä ja analyyttistä keskustelua ja pohdintaa, mutta miestäni ei kiinnosta mikään, mikä ei konkreettisesti liity häneen juuri nyt tällä hetkellä. Niinpä emme keskustele. Olen yrittänyt pinnallistaa itseäni ja unohtaa nuo henkiset tarpeeni, mutta se ei ole onnistunut. Olen yrittänyt ajatella, ettei minun tarvitse keskustella niistä kenenkään kanssa, mutta sekään ei ole onnistunut. Olen yrittänyt etsiä keskusteluseuraa muualta ja se on jollain tavoin mahdollistanut sen, että yleensä pystyn olemaan muutoin niin täydellisen miehen kanssa. Väittäisin, että moni muu puute olisi helpommin kestettävissä kuin tuo. Jos jossain vaiheessa päättäisin pariutua uudestaan syystä tai toisesta, niin en enää toista kertaa valitsisi miestä, jonka kanssa henkinen yhteys ei pelaa. En sen takia aio kuitenkaan enää erota.

      Oli miten oli, tuskinpa täydellistä ihmistä on olemassa, jokaisen kanssa on ne omat ongelmansa. Nyt sinun pitää päättää, että millaisen miehen haluat ja mitkä puutteet hänessä olet valmis kestämään. Ja jos päätät pysyä nykyisesi kanssa, niin mieti myös, miten saat tyydytettyä ne henkiset tarpeesi, koska ilman sitä et pysty elämään hänen kanssaan ainakaan onnellisena. Ehkä löydät jonkun muun ystävän, joka pystyisi paikkaamaan miestäsi tuossa asiassa?

      Ja niille, jotka sanovat, että kasva itse. Olisitko itse valmis vaikka elämään suhteessa, josta alusta asti puuttuu seksi, eikä ole näkyvissäkään sen tulemista kuvaan mukaan? Aika harva sitä haluaa ja väittäisin, että useimmat suhteet kaatuisivat siihen alkuvaiheessa tai sitten sitä pitäisi hakea jostain muualta. Tämä on aivan sama asia. Kun on jokin tarve, jonka tyydyttämistä puolisolta kaipaa, niin se tarve silloin on, eikä sille mitään voi.

    • softeuroplayer

      Niin kuin sanottu, voihan sulla olla tai voit hankkia ystäviä, jotka puhuvat asioista samaan tyyliin kuin sinä. Mutta jos miehesi kanssa olemista ei voi "sietää", hänen monista hyvistä puolistaan huolimatta, niin mun mielestä on vähän huono ratkaisu olla sellaisessa suhteessa vuodesta toiseen.

      Kuvauksesta päätellen olet muuten varmaan N (intuitiivinen) ja miehesi S (tosiasiallinen). Ks. Myers-Briggs persoonallisuusteoria.
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Myers–Briggsin_tyyppi-indikaattori

    • Oletko ottanut

      huomioon, että jos lähdet äijääsi vaihtamaan niin et välttämättä koskaan löydä tilalle yhtään sen parempaa?

      Tai jos rimasi on noin korkealla, että pitäisi olla kaikki sama mitä edellisellä sivistynyt (muutenhan downgradaisit....) niin oletko varautunut siihen että voit joutua odottelemaan sitä parempaa vuosia?

      Mielestäni nyt perfektionismisi saattaa olla tärvelemässä täysin toimivan suhteen.

    • hyyry-

      Ketjun aloittaja odottaa ja olettaa, että puolison tulee olla samanlainen, kuin hän itse on.
      Tuo on selvää itsekkyyttä.
      Jos ei tuohon mieheen tyydy, niin melko todennäköisesti yksin saa tietään kulkea.

    • et tiedä

      Tiedätkö ylipäätänsä mitä syvällinen keskusteleminen tarkoittaa?

    • Ymmärränpuhumattakin

      Ota mies jätä poika ! Niin saat onnesi !

    • käsky

      Ihmiset katuvat kuolivuoteella tekemättömiä valintoja. Ei mitään muttia ja mies vaihtoon. Isompi munanen tuo seksielämään tunnetta.

    • tietoonvaltaa

      Jätä poika ota mies ! Sanon nyt että minä tiedän ! tieto on valtaa se on kaikkea sitä mitä tarvitset :)) ota yhteyttä niin kerron sinulle muutamia asioita niin ymmärrät ettei mikään enään riitä ! Tiedän kaikesta kaiken !

      • Palikka?

        Et tiedä ettet tiedä.


      • Toisteppäin

        "Jätä poika ota mies "

        Tämän miehen ja 22v. tyttösen kohdalla vaikuttaa olevan toisinpäin.

        Tai näytä minulle kaksikymppinen miljonäärimies.


    • parittaja

      Minä tiedän sinulle sopivan miehen. Mies on elänut kohta 20 vuotta samassa 30 neliön vuokra.asunnossa, kerran kuukaudessa käyden ulkona ja peseytymisestä mitään tietoa. Mitä sanot?

      • Juustomulkku

        Hyi helvetti.... oksennus menasi tulla...


      • kuka, missä

        Vetänyt käteen 20 vuotta. Ei saatana! Viranomaisen pitäisi käydä miehen luona, koska 70 prosentin varmuudella miehellä on lapsipornoa., jos on elänyt sisällä yksin 20 vuotta.


      • ilmianto
        kuka, missä kirjoitti:

        Vetänyt käteen 20 vuotta. Ei saatana! Viranomaisen pitäisi käydä miehen luona, koska 70 prosentin varmuudella miehellä on lapsipornoa., jos on elänyt sisällä yksin 20 vuotta.

        Pienikin epäilys pedofiliasta pitää ilmoitta viranomaisille. Viranomaiset tutkivat tietokoneen. Tietokoneelta voidaan palauttaa tiedotoja vaikka windowsin asentaa uudestaan tai nettiliikennettä tutkimalla. Nimi ylös ja tieto viranomaisille.


    • Näinkin voi olla

      Minulla on vähän samanlainen ongelma, mutta olen mies. Ihan miehinen, en naismainen ujeltaja niinkuin vois aatella tästä ongelmasta.

      Naiseni on muuten hemmetin hyvä, mutta keskustelutaso on mitä on. En nyt ihan näillä näkymin kuitenkaan ole naista vaihtamassa...

    • ja on hyvä suhde

      Ei tule helpottamaan . Minun mieheni on samanlainen. 10 v yhdessä oltu ja olen jo 33 vuotta.

      Mies ei yksinkertaisesti osaa puhua, eikä kestä sitä että hypin aiheesta toiseen..joten olen ratkaissut sen ystävilläni. Puhun heidän kanssaan syvällisiä, miehet voi sitten keskenään olla miehiä :D

      • ja on hyvä suhde

        Mitä? miksi on tullut noin paljon miinusmerkkejä? :) Tämä oli tarkoitus olla positiivinen viesti, eli ei se mitään jos ei mies osaa puhua tai kiinnosta puhua kun käytännön asioista niin voihan niitä syvällisiä puhua ystävienkin kanssa jos mies muuten on hyvä mies.

        Miehellä menee kaikki aika kuulemma "rahaa tehdessä" niin käsitän hyvin ettei paljon illalla enää jaksa syvällisiä puhua.
        Käytännön asiat kun toimii, en koe ettei meillä olisi yhteyttä koska meillä on. Ei vaan tule puhuttua mitään henkeviä jos olen oikein tuon ongelman käsittänyt.


      • Punishmentor
        ja on hyvä suhde kirjoitti:

        Mitä? miksi on tullut noin paljon miinusmerkkejä? :) Tämä oli tarkoitus olla positiivinen viesti, eli ei se mitään jos ei mies osaa puhua tai kiinnosta puhua kun käytännön asioista niin voihan niitä syvällisiä puhua ystävienkin kanssa jos mies muuten on hyvä mies.

        Miehellä menee kaikki aika kuulemma "rahaa tehdessä" niin käsitän hyvin ettei paljon illalla enää jaksa syvällisiä puhua.
        Käytännön asiat kun toimii, en koe ettei meillä olisi yhteyttä koska meillä on. Ei vaan tule puhuttua mitään henkeviä jos olen oikein tuon ongelman käsittänyt.

        Minäkin annoin sinulle pari miinusta rangaistukseksi.


    • jorma 10''

      Syvällisiin "keskusteluihin" vaaditaan mies, jolla on mittaa.

    • Mietintääää

      No, mieti katotko sitä vai et. Et voi kaikkea yhdeltä ihmiseltä saada tai vaatia. Meneekö kippo neg vai pos puolelle. Sama huumorintaju ja sama älyllinen taso tuo toisen lähelle. Ei raha, sliipattu ulkomuoto tai yhdessä urheileminen. Mikset puhu mieheles tästä? Voihan olla et hää ajattelee susta samaa..? Onko teillä huumoria? Hauskaa keskenänne? Jutut samalla tasolla? Ellei mitään noista, lähtisin testaamaan uusia miehiä, nuori kun veilä olet.. Voit tietenkin harkita että teet lapset hänen kanssaan niin pääsevät varakkaaseen sukuun (jos se nyt oikeasti ns varakas on)

      • Liian syvällinen?

        Puhunkin, ei kuulema ajattele, kyllä, kyllä ja kyllä tietyissä asioissa. Siksihän tää punnitseminen juuri vaikeaa onkin, koska minulle parisuhteessa kaikkein tärkeintä on syvällisyys ja henkinen yhteys. Huumorintaju ja yhteiset arkiajattelut toki ovat osa tätä, ja siitä olen meidän parisuhteessa kiitollinen. En vaan tiiä pitäskö tässä nyt pysyä siksi että se on järkevää vai mennä tunteella kohti suhdetta josta kokisin saavani enemmän henkistä "tyydytystä"


    • linnea992

      Meillä on mieheni kanssa ollut jo kauan eri mieltymykset seksin suhteen (mieheni ei ole 'seksuaalinen ihminen', minä taas olen). Joskus on aika hankalaa sen asian suhteen. Mutta suhteemme on silti niin upea, ja mieheni on niin upea, että en osaa kuvitellakaan elämää ilman häntä. Meissä kaikissa on puutteita ja joskus suhteessa on hankalaa, ja kaikkea ei voi vain saada. Joskus ne ongelmat ja puutteet täytyy vain hyväksyä ja nähdä ne positiiviset asiat - koska ei se ruoho oikeasti ole juurikaan koskaan vihreämpää siellä aidan toisella puolen.

    • Tuhlaat ruutia

      Sinulla ei ilmeisesti vielä muita miehiä ole juuri ollut, jos olisi niin ymmärtäisit arvostaa miestäsi. Nyt jos jätät hänet niin kyllä niitä riittää ja kaikissa on jotain vikaa. Menetyksesi ja sen mitä olisi pitänyt tehdä, ymmärrät sitten elämän kolhimana nelikymppisenä, toivoen että voisit kelata ajan takaisin ja tehdä sen mikä oli viisainta. Usko tyttö hyvä, ettei miehestä naiskaverin kaltaista henkistä ystävää voi ikinä saada. Todennäköisesti hän pitää syvällisiä puheitasi turhana lätinänä, jonka jälkeen hän voi taas käydä asiaan - saada sinut toimimaan pikkuvaimonaan. Sellaisia ne kaikki ovat, valitan.

      • voi voi

        Et siis koskaan ole tavannut fiksua miestä, valitan.


    • ökfÖLDKFV

      Ensinnäkin olette molemmat vielä nuoria, Ajan saatossa ihminen kehittyy ja tulee uusia ulottuvuuksia. Miksi et voi vain hyväksyä miestäsi sellaisena kuin hän on, sen sijaan että alkaisit muokata hänestä mieleistäsi? Yksi elämän suurista oivalluksista on se, että tajuaa ettei puolison kuulu täyttää sinun jokaista tarvettasi. Kirjoitat miehestäsi kuin autosta, joka on ihan kiva, mutta se on väärän värinen tms.On sangen itsekästä ajatella toisen olevan pelkästää itseä varten. Hän vastaa osaan tarpeitasi, osan hoitaa ystävät ja jonkun toisen osan työ- tai opiskelukaverit, tulevat lapset jne. Parisuhteen rikkaus on siinä, että voi olla oma yksilönsä omine eriävine mielipiteineen ja sen kaiken voi hyväksyä. Onko mieleesi tullut, että SINUSSA on joku puute hänen mielestään, mutta hän kohteliaana ei ole tuonut sitä esille? Harrasta pohdintaa kavereiden tai muiden samanhenkisten kanssa ja nauti miehesi seurasta sellaisena kuin hän on. Muuten, mistä olet varma ettei hän pohdiskele? Ehkä hän tekee sitä muiden kanssa?

    • finsi

      En tiedä onko tästä apua, mutta onhan ihmisillä usein monta ystävää ja tietyissä asioissa kääntyy aina tietyn ihmisen puoleen. Ei yhtäihmistä voi vaatia eikä edes olettaa täyttämään kaikki tarpeesi. SIksi meilllä on erinlaisia ystäviä, jotka osaavat erinlaisia asioita ja juttuja. Parisuhteessa ei voi täyttää kaikkia toisen vaatimia tarpeita. Ei tarvitse tyytyä vähempään, jos tunnet että hän ei ole se oikea. Mieti tarkaan onko syvällinen keskustelu juuri se tärkeistä tarpeista jotka haluat parisuhteessa täyttyvän, vai voisiko ystävät täyttää tämän tarpeen?

    • Huumorin keinoin...

      Miamissa on kauppa, jossa myydään aviomiehiä. Kaupan sisäänkäynnillä on ohje kaupan käytöstä: "Voit vierailla kaupassa vain yhden kerran.

      Kerroksia on kuusi ja eri kerroksissa miesten ominaisuudet ovat erilaisia. Voit valita miehen mistä tahansa kerroksesta, tai voit mennä ylöspäin, mutta et voi enää palata alempiin kerroksiin ostoksille!"

      Nainen menee kauppaan.

      Ensimmäisessä kerroksessa myydään miehiä, joilla on työ. Hän jatkaa ylöspäin.

      Toisessa kerroksessa myydään miehiä, joilla on työ ja jotka pitävät lapsista. Hän jatkaa edelleen ylöspäin.

      Kolmannessa kerroksessa myydään komeita miehiä, joilla on työ ja jotka pitävät lapsista. "Vau" nainen ajattelee, mutta jatkaa silti ylöspäin.

      Neljännessä kerroksessa myydään komeita miehiä, joilla on työ, jotka pitävät lapsista ja jotka auttavat kotitöissä. "Tämä vaikuttaa todella hyvältä" nainen ajattelee "Melkein tekisi mieli jäädä tänne", mutta hän jatkaa silti ylöspäin.

      Viidennessä kerroksessa myydään komeita, romanttisia miehiä, joilla on työ, jotka pitävät lapsista ja jotka auttavat kotitöissä.

      Nainen tuntee suurta houkutusta jäädä, mutta toivoo ylemmässä kerroksessa olevan tarjolla jotain vielä parempaa, joten hän jatkaa ylöspäin..

      Kuudes kerros on tyhjä, lukuunottamatta kylttiä, jossa lukee "Olet 6. kerroksen 31 456 012. vierailija. Täällä ei ole miehiä. Tämän kerroksen olemassaolon tarkoitus on ainoastaan todistaa että naisia on mahdotonta miellyttää. Kiitos vierailustasi Aviomieskaupassa."

    • 40 vuotta naimisissa

      Komemuksesta voin kertoa, että pitkän ja onnellisen parisuhteen edellytyksenä on puolisoiden samankaltainen arvomaailma. Mikäli voit rehelliseti myöntää, että olette arvomaailamltanne samoin ajattelevia, tulette todennäköisesti onnistumaan, mutta mikäli ette, toisen tavat, tottumukset yms. alkaa päivä päivältä tuntumaan ikävemmiltä. Lopulta riitelette aivan mitättömistä seikoista.

    • Analytico

      Luepa kirja: 'Rakkauden kieli.' Alkuperäisteos nimeltä: 'Five love languages'.

      Hyvin usein meillä ihmisillä on erilaiset kielet kiintymyksen ja rakkauden ilmentämisessa. Se, miten yksi ilmaisee rakkauttaan, voi toiselle olla 'hepreaa'.
      Koska me ihmiset voimme muuttaa vain itseämme, omaa käyttäytymistämme, väärin tulkittu kieli puolisolta aiheuttaa juuri kuvaamaasi ilmiötä.
      Se,. missä sinä haluat keskustelun sanoin päästä 'lähelle', saattaa olla puolisollesi vaikeaa ymmärtää, koska sinäkään et ymmärrä hänen kieltään.
      Yhdelle rakkauden ilmaiseminen on antaa lahjoja. Sen puoliso saattaa nalkuttaa olevan tuhlausta ja turhuutta, koska "en tarvitse mitään".
      'En ainakaan 'tuota'!
      Toiselle tärkeää on yhteinen aika. Kolmas pitää hellistä sanoista. Joku haluaa kosketella, kyhnätä kainalossa, jne.
      Tiedän useita pareja, jotka po kirjan luettuaan ovat kiitelleet vihjeestä, koska ovat oppineet tuntemaan toisen Rakkauden kielen ja muuntamaan omaansa.

    • Analytico

      Jäi sanomatta, että Rakkauden kieli - kirjan kirjoittaja on tri Gary Chapman.
      Googlettaenkin saa käsitystä, koska referaatteja löytyy.

    • Someone.

      Tässä on punnittava, kuinka tärkeänä mitäkin asiaa parisuhteessa pitää. Monesti on helppo jälkikäteen arvioida, tuliko tehtyä oikea päätös jäädessä suhteeseen vai tuliko siitä enemmänkin tunne, että haaskasi vain aikaa elämästään. Joskus - luultavasti aika monestikin- elämän valintatilanteissa ei ole oikeaa tai väärää toimintatapaa, on vain erilaisia vaihtoehtoja, joista valitessa syntyy omanlaisensa elämänpolku.

      Joskus vasta jälkeenpäin havahtuu, että jos olisin silloin valinnut toisin, elämäni olisi nyt ihan erilaista. Mutta ei meistä kukaan osaa täydellisesti ennustaa tulevaa. Pitää vain löytää positiivinen suhtautumistapa asioihin: Valitsin silloin näin, koska se tuntui silloin aivan oikealta valinnalta. Olen nyt kokemusta rikkaampi, oppinut paljon itsestäni, elämästä ja ihmissuhteesta.

      Ymmärrän hyvin tuon syvällisyyden kaipuun. Kolme vuotta suhteessa oltua alkaa merkitä yhä enemmän ne asiat, mitkä pitävät suhteen pitkään koossa. Se ei enää ehkä ole niin paljon ulkonäkö ym. vastaavat seikat. Ainakin minulle on erittäin tärkeää voida keskustella syvällisestikin oman puolisoni kanssa. Se luo suhteeseen sellaista henkistä läheisyyttä, mitä kumppaniltani tarvitsen, tunnepuolen ja fyysisen läheisyyden lisäksi. Minulla on siis tarve kokea henkistä läheisyyttä elämänkumppanini kanssa.

      Mutta toisaalta, jollekulle tämä asia ei ole niin tärkeä, tai hän kokee saavansa saman tarpeen tyydytettyä esim. ystävien kanssa keskustellessa. Ihmiset ovat erilaisia. Täydellistä ihmistä ei ole, mutta pitää punnita tosiaan, mikä itselle on tärkeää. Mitkä on ne tärkeimmät tarpeet, joihin toivoo toisen ihmisen pystyvän vastaamaan, jotta voisi olla suhteessa onnellinen.

    • niii....

      moi!

      Koen tuota itsekkin todella paljon, itse olen kans todella huono puhumaan asioista ja se vaivaa minua. mutta se auttaa aina kun toinen osapuoli antaa sitö monoa persuksiin ja pakottaa puhumaan. ei se tarkoita sitä että pitää erota heti jos ei pysty puhumaan kaikkea. olin itsekkin kihloissa ja ero tuli tuollaisesta asiasta, jos todella välität hänestä älä ole heti eroa hakemassa koska tulet kaipaamaan häntä ja sen jälkeen sua ottaa pattiin niin lujaa että ei "normaali" elämästä tule enää mitään..

    • -HenkinenMies-

      HENKISYYS on yliarvostettua.. jos HENKISYYTÄ kaipaat niin kannattaa hommata kumppani Aa-kerhosta tai sitten kiihkouskovaisten piireistä..Käykää ensialkuun kuuntelenassa pari Leo Mellerin saarnaa niin pääsette siään henkioppeihin.. Myös Vanhoillislestadiolaisten kokouksiin kannattaa mennä..sillä sielläkin opetetaan Hengistä..on Kososlainen,hempeä,kuiva henki.. siinä henkisyyttä näin aluksi.. noin pääsette Henkiseen Valaistumiseen suhteessane..

    • fweff

      Hankit vaan itelles homomiesystävän, ne on parhaita miehiä tyydyttämään naisen henkiset tarpeet!

      Kuten moni muukin on täällä jo todennut, niin kaikkea ei voi saada. Olette kyllä vielä melkoisen nuoria ja henkinen kasvunnekin on vielä kesken.

      Henkiset miehet, vrt. Jeesus ovat lähes aina köyhiä ja nöyriä. Ei niitä kiinnosta maallinen mammona, eikä muukaan pintaliito ja materialismi. Näin se usein vain menee. Tiede ja taide ovat paljon mielenkiintoisempia kuin formulat ja bodaus. "Jostain syystä" nainen valitsee kuitenkin sen bodaavan urpon.

      Ja tämä nettihän on mitä mainion tapa tyydyttää niitä henkisiä tarpeitaan. Täällä voi keskustella ihan mistä vain ja monen eri persoonan kanssa. Eihän tätä oikein voita mikään. Tietysti keskustelijoiden taso vaihtelee ja tämä "Suoli24" ei nyt ole muutenkaan sieltä tasokkaimmasta päästä. Itsekin keskustelen täällä mielelläni ja omien mietiskelyiden kirjoittaminen tänne nettiin auttaa muutenkin selkeyttämään ajatuksia. Ex-muijani ei muuten sietänyt sitä, että keskustelin täällä netissä muiden kanssa. Sen kanssa ei kauheesti pystynyt näistä henkisistä jutuista oikein edes juttelemaan ja ei se mua paljon haitannut. Oltiin kuitenkin yli 20 vuotta yhdessä ja pari jo aikuista lastakin siinä ehdittiin maailmaan pyöräyttää. Suhde voi toimia muillakin tasoilla ihan tarpeeksi hyvin, ilman mitään syvällisyyksiä, joita joskus myös pasganjauhannaksikin kutsutaan. Voihan sitä höpöttää viisauksia ja muuta filosofista, mutta arkitodellisuus on yleensä ihan muuta kuin jatkuvaa jauhantaa.

      Kyllä se mieheskin vielä tuosta kasvaa ja ehkä innostuu jostain henkisemmästä jutusta. Ootte todella nuoria vielä ja kehittymisen varaa riittää. Jotenkin vaikutat vielä vähän lapselliseltakin. Nykyihmiset onkin lapsellisempia kuin ihmiset vielä muutama vuosikymmen sitten. Elämä on liiankin helppoa ja kokoajan pitää vaan juhlia ja pitää hauskaa. Ei siinä juuri ehdi itseään kehittämään. No, kyllä sitä kerkiää itseään kehittämään vähän vanhempanakin. Nuorena kuuluukin mennä ja kokea asioita, syvällinen elämän pohdinta voikin vaan johtaa pöpilään.

      Anna siis miehelles aikaa.

    • fssfbb

      Yksinkertainen vastaus: "Jätä mies." Koska miehesi ansaitsee paremman naisen.

    • Cgi,hjvktrdykxlu

      Ei mies halua pohtia. Mies haluaa mennä, tykittää kamaa, soittaa citaraa ja nuzzia kauniita naisia, huom. laitoin tuon monikossa. Pohtiva mies ei pesää saa saati tarvitse. Miehesi pitäisi jättää sinut, jottavoisi joskus elääkin kunnolla.

    • aro1

      Kuulen sinua, mutta minulla on sinulle kysymys; Rakastatko (enää) miestäsi? Vai oliko rakkaus vain hänen täydellistä imagoa ja ulkoista olemusta kohtaan eikä itse persoonaa? Kysymys saattaa olla arka, saatat kimmastua, koska et ole/halunnut miettiä asiaa. Nyt kuitenkin pyydän sinua miettimään.

      Tunteiden vähentyessä tulee paremmin esiin vastapuolen ''huonot'' piirteet. Ja älä pelkää, se saattaa olla suhteiden eri aikoina täysin normaalia, mutta siksi on olemassakin käsite rakkaus. Jos rakastatte toisianne, niin eronhan ei pitäisi olla vaihtoehto? Jos rakastat miestäsi niin ero-vaihtoehdon sijasta pitäisi miettiä ratkaisuja.

      ''Tuhoavaa analyysia'' puki mielestäni aika hyvin tämän tilanteen sanoiksi. Haluan vain lisätä sen, että sinulla tosiaan on käynyt erittäin hyvä flaksi miehesi kanssa. Hän kuulostaa kutakuinkin loistavata. Ja se onkin hieman pelottavaa, sillä minusta tuntuu, että olet saanut heti alkuun niin hyvän miehen, että et osaa arvostaa sitä (tuollaiset ovat harvassa). Voin melkein vannoa, että jos eroat hänestä niin ei mene montaa hetkeä kun juokset häntä koipien välissä takaisin.

      • koomista66

        "Kuulen sinua" :D

        Miten olisi: ymmärrän, mitä tarkoitat.

        Ei kaikkia juttuja tarvi englannista suoraan kääntää.


    • älä eroa.

      Olenko liian vaativa? Onko tämä ongelma liian pieni syy erolle?

      Olet liian vaativa ja syy on liian pieni erolle. Et tule ikinä löytämään ihmistä joka pystyy vastaamaan kaikkiin tarpeisiisi täydelisesti. Tälläiset vaatimukset eivät kerro syvällisestä ajattelusta, vaan minusta tämä tuntuu enemmänkin pinnallisuudelle ja turhamaisuudelle. Et voi toista "opettaa" ilmaisemaan itseään ja keskustelemaan samalla tavalla kuin itse teet, eikä tarvikaan.

      Eli minusta hän ei ole tarpeeksi syvällinen, pohdiskeleva ja analysoiva ihminen.

      Kyse voi olla ihan sukupuoleen liittyvistä eroistakin. Jaarittelut, pohdiskelut ja asioiden pyörittelyt, on usein juttuja joita naiset harrastavat. Mun mielestä normaalit heteromiehet ei sellaista osaa. Ei se tarkoita, että olisivat jotenkin pinnallisempia, vähemmän ajattelevia yms vaan se ei vaan kuulu miesten tyyliin. Älä väheksy miestäsi vähemmän viisaaksi, jos hän ei osaa jututtaa sinua kuten haluaisit. Älä vaadi mieheltäsi kaikkia, vaan hommaa kavereita jotka osaa keskustella kanssasi ja täyttää tämän tarpeen.

    • EiOikeitaVastauksia

      Tähän kysymykseen on tullut erittäin hyviä ja erittäin huonoja kommentteja. Minä en yritä kertoa, mitä sinun pitäis tehdä, kerron tässä vaan omia kokemuksia, joudut tietysti tekemään sitten päätöksiä ihan itse.

      Mulla oli pitkään poikaystävä, jota rakastin, mutta jonka kanssa koin olevani eri tasolla henkisesti, monellakin tavalla. Meillä meni kyllä aika usein sukset ristiin milloin mistäkin asiasta, mutta tärkeimpänä puutteena koin sen, ettei hän ollut innokas pohdiskelija ja keskustelija kuten minä.

      Huomasin ihastuvani aina uudelleen ja uudelleen muihin miehiin, ja huomasin heissä yhteisen piirteen: heidän kanssaan oli ihanaa keskustella ja henkinen yhteys tuntui vahvalta.

      Vuosien seurustelun jälkeen sain lopulta sanottua, että haluan erota, meidän molempien parhaaksi.

      Sitten tutustuin mieheen, joka oli todella syvällinen, runollinen jopa, loistava keskustelija, väittelijä ja sanan käyttäjä. (Ja ei, vaikka monet täällä sellaista vihjailevat, tällaisen miehen ei ole pakko olla homo tai huono sängyssä. Ei todellakaan.) Hänen kanssaan koin huumaavaa sielunyhteyttä ja rakastuimme. Sitten tuli ensimmäinen ristiriita meidän suhteessa. Pian huomasin, että hänelle sanat ja puhe olivat myös suojautumiskeino. Hän ei halunnutkaan paljastaa minulle sieluaan, vaan peitellä sitä sanojen ja vertauskuvien, taitavan väittelyn alle. Hän ei halunnut hävitä sanasotia. Lopulta tämä ongelma paisui niin suureksi, että nuori ja hauras rakkaus oli aikoja sitten tallottu kuoliaaksi.

      Kolmas mies tuli kuvaan yllättäen, enkä ensin halunnut suhteesta vakavaa, aiempien suhteiden pettymyksistä johtuen. Meillä oli vain mukavaa yhdessä. Mutta pian huomasin, että tämä mies halusi keskustella, rehellisesti ja avoimesti. Hän pohdiskelee ja on syvällinen, mutta tietyissä tilanteissa osaa myös olla putkiaivoisempi kuin minä ja olla ottamatta kaikkea kovin vakavasti. :D Hän tyydyttää keskustelun ja syvällisyyden tarpeeni, mutta on silti myös "jalat maassa"-tyyppi. Hänen kanssaan koen sielujen yhteyttä, vaikka emme ole kaikessa samanlaisia tai täydellisiä.

      Ollaan oltu nyt muutama vuosi yhdessä. Uskon ja toivon kovasti, että tämä mies on SE elämäni mies. Minä löysin sen oikean vaihtamalla. Tiedän, ettei kaikille näin onnekkaasti käy. Luulen silti, että tämä polku oli myös niiden hyväksi, joista erosin.

      Pitää miettiä, mitä puutteita toisessa voi sietää ja mitä ei. Minun kohdallani on niin, etten voi sitä keskustelua ja syvällisyyttä saada keneltäkään muulta niin, että se korvaisi tämän puutteen kumppanissani. Rakas ja "täydellinen" ihminen voi olla "väärä" sinulle. Ainakin juuri tällä hetkellä. Nää on vaikeita juttuja. :D

    • pistä poikki

      "Olenko liian vaativa? Onko tämä ongelma liian pieni syy erolle?"

      Koskaan ei ole liian pieni syy erolle. Harva ihminen on täydellinen vaikka monet naiset haluavatkin kuvitella olevansa täydellisiä. Mutta aina sitä voi keksiä syitä erolle.

      Halusit täydellisen miehen ja löysit sen. Ei hän tule pärjäämään elämässä taloudellisesti eikä häntä kiinnosta urheilukaan sen jälkeen jos hän alkaa pohtimaan jotain syvällisiä asioita.

      Mutta ehdottaisin että jätät poikaystäväsi ja menet jonnekin sillan alle juttelemaan denan kanssa. Eiköhän hänellä ole sellaisia tarinoita kerrottavana joita poikaystäväsi ei ole kertonut. Toivotan oikein hyvää loppuelämää sinulle ja tulevalle puolisollesi. Siis mikäli päädyt menemään naimisiin jonkun kodittoman maailmaa kiertäneen pultsarin kanssa. He kun ovat luopuneet rahan ja hienon kropan tavoittelusta nähdäkseen elämää hieman syvällisemminkin, mutta ovat myöhemmin elämässä tajunneet ettei tässä elämässä saa arvostusta muun kautta kuin rahan ja hienon kropan avulla. Sen jälkeen he ovat tarttuneet pulloon kun missään ei ole mitään järkeä.

    • MiesJaUkrainanainen

      Muutaman vuoden suhde, eikä sinänsä mitään ongelmia ja nainen ajattelee jo eroa. Eipä kyllä yhtään ihmetytä että suomalaiset miehet löytää parempia ja uskollisempia vaimoja ulkomailta, varsinkin entiset itäblokin maat on täynnä oikeita naisia, jotka ajattelevat kotiaan ja miestään ennen "mukavuutta".

    • Hihihihiii

      Huomaatteko taas mikä tulee naisilla ensimmäisenä luetellessa miehen hyviä puolia: "Hän on varakas, vastuuntuntoinen, huomaavainen, kiltti, huumorintajuinen, hyvännäköinen, sopivasti urheilullinen, hyvä sängyssä, rentoa seuraa, ymmärtäväinen ja fiksukin."

    • Vetti2

      Vierasta mulukkua sun on alkant tekkee mieli. Naisille käy niin aina muutaman vuoden välein, kun suhteeseen tylsistytään

    • 8+6

      Miehesi kuulostaa kaukaa viisaalta, ja sinä taas jännitystä ja vaikeuksia hakevalta pikkutytöltä. Voin kertoa, ettei tuollainen asetelma tule muuttumaan vuosien saatossa miksikään.

      Sinulle ei riitä fiksu ja turvallinen mies. Pitää olla jännä ja yllätyksellinen. Sellainen, jota ei voi ennakoida, joka ryyppää rahanne ja pahoinpitelee. Mutta syvällisyyshän on tärkeää. Syvällisyyshän on sitä, että elää irrallaan arkirealiteeteista ja vähät välittää normeista.

      • Joo, sama asia...

        Täh? Että kun toinen pohtii keskusteun tärkeyttä parisuhteessa, mitä muuten mainitsee kyllä arvostavansa kovasti ja kehuu kumppaniaan, niin sinä nimittelet häntä pikkutytöksi ja esität hänen haluavan alkoholistin ja väkivaltaisen miehen...
        Ootko sä ihan terve?


    • phangbien

      Onnellisuus on joskus me vain katsoimme toisiamme ja hymyili. onni on yksinkertainen ja olen aina toivoa olimme kaikki samaa. kiitos www.yepi3.info | www.gazo3.net

    • tiiiiiina1

      Minulla samaa ongelmaa. Seurustelua ei ole vielä noin paljon ja olen vanhempi. Että ei tämä mikään ikäkysymys ole.
      olen myös paljon pohtinut sitä, että tarviiko suhde oikeasti sitä, että voisi keskustella syvällisiäkin asioita. Riitatilanteet kuitenkin kertoo sen, että kyllä niistä keskustelutaidoista olisi hyötyä. Ei ole kovin mukavaa, jos kerrot toiselle miltä tuntuu, niin toinen alkaa vänkäämään vastaan ja kuvittelee keskustelun olevan joku väittelytilaisuus. Ja kyllä mua ainakin kiinnostaisi tietää, mitä sen miehen päässä liikkuu ja millasia ajatuksia hänellä on. Mutta jos toinen vaan nyökyttelee, niin mitä siitä saa irti, ei yhtään mitään!
      Ja ongelmahan tulee siinä kohtaa, kun suhde muuttuu vielä enemmän arkisemmaksi ja kun ei olla enää missään huumassa harrastamassa seksiä kaiken aikaa. Sen jälkeen se suhde on sitä, että mies menee omissa menoissaan ja nainen omissa. Jollekin tämmöinen sopii, mulle taas ei. Me ollaan niin erilaisia, yhdelle sopii yksi, toiselle toinen.

    • jiipee34545

      Jos miehesi on jostain ns. syvällisestä asiasta kanssasi eri mieltä, niin miten reagoit? Suututko tai yritätkö miehen olemaan kanssasi samaa mieltä? Jos näin on, niin rohkaiseeko tuollainen keskustelemaan kanssasi vai rohkeiseeko se välttämään keskustelua?

      • Pettäjäkö?

        Ainahan on mahdollista että miehesi pettää sinua silloin tällöin tai jatkuvasti. Vaikka olisi pettänyt vain yhden kerran niin alkaa keskustelun aiheet oman akan kanssa olla vähissä. Voipi olla että katuu tekoaan ja muuttuu rinnallasi pikkuhiljaa muumioksi tai voi olla että olet se kotikone jota joskus tarvitaan. Oli niin tai näin...Vieraissa kulkeminen tuhoaa ukon puheenparret aika tehokkaasti. Mieti tätä puolta ja puntaroi haluatko elää jonkun tuppisuu huorapukin valheissa?
        Mahtavaa jos hän on ollut tosiaankin uskollinen ja sinä vain nuori niitä näitä kyllästymiseen asti höpisevä tyttönen, silloin kaikki on korjattavissa ja henkinen kasvu voi alkaa yhdessä. Pettäminen turmelee suhteen lopullisesti ja salatut syrjähypyt varsinkin luo fiiliksen että mikä ihme on vikana? Kysy suoraan onko pettänyt? Jos on niin jätä samantien!


    • Mieti nyt

      Ensin kerrot olevasi syvällinen, toisessa kohtaa kerrot olevasi hetkessä eläjä. Miten sovitat nämä yhteen? Mies on järkevä, sellaisessa miehessä lienee viisauttakin. Tiedätkö paljonko hän pohdiskelee ja analysoi, vaikka ei syvällisesti kanssasi keskustelekaan. Viisautta sekin. Kaipaat sinut haastavaa keskustelijaa. Et halua ymmärtää miestä ja hänen toimintapoja koska itse haluat puhua. Pidät itseäsi viisaana, se haiskahtaa omahyväisyydeltä koska et ymmärrä miehen näkökulmaa. Etsi itsellesi haastellinen mies mutta älä vingu enää sen jälkeen siitä mitä häneltä puuttuu. Et voi saada kaikkea, täydellinen et ole itsekään. Noiden kertomiesi asioiden perusteella sinulla on hyvä mies, olet vain liian vaativa. Todellisista elämän ongelmista tuskin vielä tiedätkään. Sinulle riittää vain syvällinen pohdiskelu ja puhuminen niistä ja ajattelet sen olevan viisautta?

      • helppo uskoa

        Syvällinen ja impulsiivinen (= hetkessä eläjä) eivät sulje toisiaan pois millään tavalla.


      • helppo uskoa

        Syvällinen ja impulsiivinen (= hetkessä eläjä) eivät sulje toisiaan pois millään tavalla.


    • törkyturpa

      En yleistä, mutta miehet eivät ehkä ilmaise sanallisesti asioitaan niinkuin naiset, rakkauden osoitukset voivat olla pienia tekoja ja syvälliset asiat hyvin yksityisiä. Vaikka niistä ei puhuta, ne ovat olemassa. Ehkä mies voi arkailla tulla niin lähelle, että pistää koko persoonansa peliin. Itsellä oli vaihe, jolloin päätin, että mitään en itsestäni kerro, ettei riitatilanteessa toinen voi minua loukata, käyttää heikkoja kohtiani minua vastaan.
      Minusta olisi tosi hyvä, jos puoliso elää järjellä ja "tylsästi". Ainoa "vaatimukseni" on huumorintaju, jonka pitäisi jotenkin osua kohdakkain.

    • Pythagoras, N

      Suhde muuttaa muotoaan usein jossain välissä. Te kummatkin olette kuitenkin vielä nuoria. Ajan kanssa asiat muuttuvat suuntaan, jos toiseenkin.

      Sinänsä ehkä hieman vaikuttaa, että kumppanisi ei olisi tarpeeksi fiksu sinulle. Itse olen saman tyyppinen, syvällinen keskustelija. Ajan myötä kyllä oma mies alkoi avaamaan ajatuksia ihan 'kunnolla'. Jos keskustelu kumppakin kanssa ei tyydytä, aina voi turvautua fiksuihin ystäviin (tai kenties jopa vanhempiin/sisaruksiin).

      Parisuhde vaatii aina työtä kummaltakin osapuolelta. Tämänkin voisi kääntää niin,että ehkä kumppani jollain osa-alueella ajattelee jossain välissä samoin sinusta.Jotain ei löydy... Usein totuus on se, että kaikkea on mahdotonta saada. Pahaimmat suhteet alkaa usein silkasta himosta, tai hiljalleen syttyen rakkaudeksi.

      Sanontq vastakohdat tåydentää toisiaan, pitää myös hyvinkin paikkansa. Oma äö on yli normaalin tason, hyvinkin. Lieheki myös. Välillä syvälliset keskustelut menee qika vääntämiseksi. Mies osaa kyllä elää hetkessäkin. Olemme toistemme vastakohtia. Aluksi ajattelin, ettei tämä tule toimimaan. Vuosikausia olemmeolleet yhdessä.

      Heitetäänpä ajatus ilmoille, jos miehesi olisi toisen kanssa, miltä sinusta tuntuisi? Jos tietäisit hänellä olevan jonkun uuden kumppanin? Jos te pitäisitte esim.kk:n tauon. Miltä tuntuisi. Tämä voi antaa viitteitä siihen, mikä on oikea suunta.

    • Pythagoras, N

      No niin... Piti kirjoittaa, että mieheniin äö myös on korkeaa luokkaa.

    • oleeol

      Sanoisin kokemuksesta, että pidemmän päälle ei toimi. Jos ei pysty kumppaninsa kanssa puhumaan jostain elämänalueesta, joka on itselle tärkeä, kannattaa
      etsiä sopivampi kumppani

    • KOKENUT SETÄ

      mikä helvetin pakkomielle akoilla on aina yrittää muuttaa miestä! ei tule onnistumaan! silloin MIES lähtee, hiiri JÄÄ alistettavaksi rouvan tahtoon, ja sitten se mies ei taas käy kun on niin NÖSSÖ JEES JEES HIIRI!

    • elämä sua opettaa

      laske vaan hyvä mies vapaaksi ja ota joku retku tilalle...

      • lknbvcx

        Ai, miehet jotka osaavat keskustella, ovat sitten retkuja vai?
        Arvasit nyt ihan pieleen.


    • Rationalisti26

      Itse olen oman naiseni mielestä samanlainen, kuin sinun miehesi ja hän on samanlainen pohdiskelija kuin sinäkin. Hän on myös jokus sanonu, että en ole mukamas syvällinen pohdiskelija jne. Tosiasiassa hänen pohdiskelunsa ja ihmettelynsä ym. on välillä sellaisia itsestäänselvyyksiä, että minä vain juuri nyökkäilen ja enkä jaksa asiaan sen enempää paneutua, koska ne tuntuvat välillä ihan turhilta ja ajanhukalta. Tietenkin kuuntelen häntä ja enkä viitsi aina pahoittaa hänen mieltä, kun hän pohtii jotain... vaikka kyllä joskus tulee vähän rumasti sanottua, että mitä tuollaisia pohdit. Vaikka hän pohtiikin kaikkea, niin muuten hän on ihan fiksu, ihana, kaunis ja huomaavainen, että hänen pohdiskelunsa ei minua haittaa... mutta en aina vaan pysty ymmärtää miksi pohtia selviä asioita tai sellaisia mitä kukaan ei voi täysin selittää.

    • Kypsyminen vie aikaa

      Sun miehes täyttää pian 24 vuotta. Se ei oo paljoo. Vaikuttaa siltä, että olette osin toistenne vastakohtia. Jatka sitä henkistä perseelle potkimista. Se tekee sun miehelles ja tälle maailmalle hyvää.

    • Peräänantava

      Jos suhde epäilyttää jo tuossa vaiheessa on ero oikea ratkaisu. Parin vuoden jälkeen ihmisen tulisi olla vielä onnensa kukkuroilla, tuollaiset "ongelmat" yleensä huomataan siinä 10-15 vuoden kohdalla.

      Etsi sellainen kumppani jonka kanssa voit ajatella eläväsi myös ne vaikeat ajat yhdessä. Kaltaisellesi analyyttiselle pohdiskelijalle ns. järkevä mies ei varmasti ole paras kun kriisi koittaa. Koska selvästi tämä hänen rationaalinen ajattelu ei täydennä teitä hyväksi pariksi..

    • Paraneeko vaihtamalla? Voi mennä vaikka rutkasti huonompaan ja sen jälkeen saat olla koko ajan etsimässä. Parisuhde on kehittymistä molemmin puolin ja sinussakin on varmasti vikoja sekä puutteita, joita miehesi on kehittynyt ymmärtämään ja hyväksymään. Oletko valmis samaan vai luovutatko? Miten suhtautuisit, jos miehesi ajattelisi sinusta tähän samaan tyyliin tai se mies, johon aiot vaihtaa?

    • Letta....

      Jos olisit ihan aidosti syvällinen ihminen ja ehkäpä jopa viisas, et moisia ajattelisia ainakaan tuollaisella lähestymistavalla.

      Pohtiminen ja asioiden puntarointi ei ole yhtään sen parempaa tai viisaampaa tai syvällisempää kuin se, että on täsmällinen arkiasioissa tai ei ossa "heittäytyä hetkeen", mitä liene sillä tarkoittanetkaan...

      Olet vielä nuori ja et ymmärrä sitä, ettei todellakaan parisuhde täytä kaikkia sinun toiveitasi vaan onnesi on riippuvainen enisijassa omista toiminnoistasi ja asenteestasi. Mielestäni sinä syvällisenä ihmisenä voisit todistaa olevasi se, mitä luulet ja keskittyä siihen, että täytät miehesi tarpeet, myös ne henkiset. VOi olla, että hän kokee sinut joutavanpäiväseksi jankkaajaksi, joka ei saa muuta aikaan kuin jatkuvaa pohdintaa...

      Toisaalta tämä koko kirjoitus vaikuttaa provolta mutta jollakin voisi todellakin olla tuollaiset ajatukset.

    • Se on vaan ....

      .... niin, ettei Mersusta saa Ladaa sitten millään konstilla ja päinvastoin näin verrannollisesti!

      Hyvää päivänjatkoa!



      .

    • emännänviisautta

      Sinulla ON loistoyksilö-mies! Opettele ARVOSTAMAAN häntä ja hänessä olevia piirteitä. Älä vaadi häntä keskustelemaan, vaan juttele itse ajatuksiasi hänelle ja kysäise kuin ohimennen välillä, mitä mieltä sinä olet tästä, vaatimatta erityistä vastausta?

      Arvelen, että hän on jo ärsyyntynyt keskusteluvaatimuksistasi, etkä tasan saa pakottamalla tai vaatimalla muuta kuin pahemman tilanteen aikaan. Arviointisi hänestä ja itsestäsi vaikuttaa siltä, että pidät itseäsi parempana kuin kaveriasi, ja se on ihan väärä perusta!
      Ala kunnioittaa miehen ominaisuuksia, joita sinulla ei ole ja ajattele, miten HYVIN TÄYDENNÄTTE TOISIANNE!!! On elämän rikkaus, että on erilaisia ihmisiä, ei voi pakottaa toista omaan muottiin!

      VIISAUTTA on ajan myötä lähemmäs toista hivuttautuminen ja siten kekusteluyhteyden luominen, ei vaatiminen, että sun on pakko tai otan eron (edes omissa mielikuvissaan!). Ikinä ei toinen pakottamalla muutu, ei edes halua, mutta pakottamalla itse kaivaa suhteesta maata altaan ja hankkii omaa eroaan!!!

      Ekaksi pyydä häneltä anteeksi, että olet yrittänyt vääntää häntä muuksi kuin mitä hän on!
      Hanki syvällisistä keskustelemaan muualta kumppaneita, mutta viisaasti samaa sukupuolta olevia, mitä itse, tai anonyymejä täältä netistä, tyydyttämään keskustelutarpeesi ja antamaan näköaloja, mutta ÄLÄ kuuntele eroon usuttajia! Erolla uhkaaja ja sitä takaporttinaan käyttävä ei ikinä opi niitä SYVÄLLISIÄ asioita, mitä erilaiset elämänkuviot ovat tarkoitetut opettamaan ja niistä kasvamaan!!! Älä kokaan uhkaa erolla! Silloin olet lyönyt kiilan parisuhteeseesi ja luottamus körsinyt kovan kolauksen!

      Ikinä et löydä puolisoa, jossa ei ole jotain virheitä tai puutteita ja joka olisi täydellinen! Mies, jolla kuvailemasi ominaisuudet, on aika töydellinen, vaikka ei keskustelisikaan. Hän voi silti ymmärtää ja ajatella hyvin syvällisiä ja olla sivistynyt ja viisas! Viisaampi kuin hölösuu vaatija! Ihmisiä ollaan kaikki!

    • KALLE KELLO

      Itse olet hälläväliä tyyppi ja poikaystäväsi jämpti.. Kuule, lyökää kantapäät vastakkain. Kaksi noin erilaista ihmistä on vaikea yhdistelmä. Kumpikin olette ihan kakaroita vielä, ei teistä ole lopunelämäänne yksissä olemaan. Raha ei ratkaise, muista se.

    • "Ilsk¤¤lks

      Eiköhän erittäin monessa suhteessa ole juuri tuo "ongelma", että mies on kiinnostunut eri asioista kuin nainen? Sen huomaa siitä, että kun vierailee toisten pariskuntien luona, niin naiset juttelevat omista asioistaan ja miehet omistaan. Minusta se on ihan okei.

      Itsellänikin on erilaisia ystäviä: pari sydänystävää, joiden kanssa keskustellaan mistä tahansa, lukuisia kavereita, joiden kanssa on eritasoista seuraa esim. shoppailuun, bilettämiseen, urheiluun, kävelylenkeille, mökkireissulle. Sitä henkistä tyydytystä saan itse pitkälti työstä, joka on haastavaa ja myös ystävien kanssa. Sen vuoksi en ole koskaan kokenut, että minun pitäisi miehen kanssa käydä läpi elämäntarkoitusta, politiikkaa, ympäristöasioita tms, jotka ovat minulle tärkeitä.

      En usko täydellisiin ihmissuhteisiin enkä täydelliseen avo-/aviomieheen. Jos miehen kanssa on hyvä olla kaikin puolin, niin muutama epätäydellisyys sopii siihen kuvaan mainiosti. Ethän itsekään ole täydellinen...

    • Isopahalupus

      "Varakas, fiksu, ymmärtäväinen" = sinua huomattavasti vanhempi = hänellä on historia ja elämä ajalta ennen sinua. Kaikesta siitä hän ei halua puhua, voi olla kipeitä muistoja ja kokemuksia.

      22-vuotiaan elämänkokemuksella ei tätä ehkä ymmärrä. Sinun on vielä helppo avautua siitä lyhyestä elämästä jonka olet kokenut.

      Varaudu hyväksymään tämä.

    • dgvdfvggdf

      Juu, tiedän tuon tyypin miehet. Todennäköisesti hän kokee sun juttus vähän semmosina "höpö höpö"-juttuina, mutta kohteliaasti kuitenkin nyökkäilee ja heittää muutaman sanan takaisin, mutta hän ei jaksa, ei osaa semmoisista jutella. Häntä kiinnostaa enemmän toisenlaiset aiheet, esim. ajankohtaiset uutiset ym. "fiksut" jutut.

      • silpparinpetewhillu

        Just näin. Lue tosta alempaa parisuhdeen ylläpito kirjoitus Pleieri blogista. Se ehkä selventää asiaa vielä enemmän.


    • Petekoiralentäjä
      • Hehhehhee!

        Tosi hölmöä alkaa esittelemään parisuhteen sääntöjä ym. Jokainen suhde on erilainen. Jokainen pelinainen/mies erilainen. Ei ole olemassa mitään tiettyä kaavaa millekään asialle. Ihmiset muokkaa suhteesta omanlaisensa. Oli se sitten seksisuhe, seurustelusuhde, vapaa suhde tms.


      • löytyskonnektoitus,+
        Hehhehhee! kirjoitti:

        Tosi hölmöä alkaa esittelemään parisuhteen sääntöjä ym. Jokainen suhde on erilainen. Jokainen pelinainen/mies erilainen. Ei ole olemassa mitään tiettyä kaavaa millekään asialle. Ihmiset muokkaa suhteesta omanlaisensa. Oli se sitten seksisuhe, seurustelusuhde, vapaa suhde tms.

        Toimivat mainiosti nuo tekstien opit. Kaikista ei ole vakavaan parisuhteeseen, Tuskin luit edes noita tekstejä


      • Hehhehhee!
        löytyskonnektoitus,+ kirjoitti:

        Toimivat mainiosti nuo tekstien opit. Kaikista ei ole vakavaan parisuhteeseen, Tuskin luit edes noita tekstejä

        Kyllä noita tekstejä olen lukenut. Ihan suoranaista sontaa. Asioita tarkastellaan tiettyjen stereotypioiden kautta. Missäs on vinkit play-womaneille? Saisi nauraa.
        Ai niin, mutta naistenhan ei tarvitse 'opiskella' nettisivuila naisten iskemistä.

        Oikeasti, tunge nyt nuo jatkuvat linkkisi "esan" alle ja leiki, että tiedät jostain jotain.


      • risti-riita
        Hehhehhee! kirjoitti:

        Kyllä noita tekstejä olen lukenut. Ihan suoranaista sontaa. Asioita tarkastellaan tiettyjen stereotypioiden kautta. Missäs on vinkit play-womaneille? Saisi nauraa.
        Ai niin, mutta naistenhan ei tarvitse 'opiskella' nettisivuila naisten iskemistä.

        Oikeasti, tunge nyt nuo jatkuvat linkkisi "esan" alle ja leiki, että tiedät jostain jotain.

        Samaamieltä. Laatuaika suhde vaikuttaa seksisuhteelta. Siinä voi kylä tavata naisen/miehen kavereitakin. Sivusto on pelkkää paskaa. Säälittävät luuserit opiskelevat nwtistä.käytäntö on ainut oikea tapa opiskella.


      • Rx Hexaus
        Hehhehhee! kirjoitti:

        Kyllä noita tekstejä olen lukenut. Ihan suoranaista sontaa. Asioita tarkastellaan tiettyjen stereotypioiden kautta. Missäs on vinkit play-womaneille? Saisi nauraa.
        Ai niin, mutta naistenhan ei tarvitse 'opiskella' nettisivuila naisten iskemistä.

        Oikeasti, tunge nyt nuo jatkuvat linkkisi "esan" alle ja leiki, että tiedät jostain jotain.

        Naisten ei tosiaan tarvitse opetella lähestymään miehiä ja se johtuu http://pleieri.blogspot.com/2013/04/miehet-riskinottajina.html tästä.

        Mikä tarkemmin on sontaa? Kaikki asiat blogissa pitää paikkansa kuten http://pleieri.blogspot.com/2013/04/perusasiat.html ja http://pleieri.blogspot.com/2013/04/kylla-ei-ja-ehka-naiset.html

        Samat periaatteet sopii tosin naisillekin monessa kohtaa, jos he tekevät aloitteita.


    • ajatuksiani

      Kuulostaa siltä, että arvostat asioiden pohtimista, analysointia ja arvojen välistä vuoropuhelua, jossa voi syntyä syvempiä oivalluksia. Vaikea sanoa, mikä tilanteessasi voisi auttaa. Kaikilla ihmisillä ei luontaisesti ole kykyä abstraktiin ajatteluun ja on hankala arvioida, missä määrin ihminen voi sitä oppia.

      Olen itse myös järkevä ja täsmällinen mies, mutta osaan kyllä heittäytyä hetkeen. Sisäinen maailmani vain on niin tavattoman syvä ja rikas, ettei sieltä aina voi eikä kannata tuoda asioita pintaan. Hyvä kysymys on myös, milloin nämä tunteet ihmisten välillä kohtaavat?

    • qqkk

      When the sun in shining, and you should not to asking the sun , you want more sun shining.

    • Ihmettelyä

      Eikö ole kaksi täysin eri asiaa, olla vuorovaikutuksessa syvällisistä asioista tai olla vuorovaikutuksessa syvällisesti toiseen? Eikö voikin keskustella ulkokohtaisesti näennäisesti syvällisistäkin asioista, mutta onko se tyydyttävää, jos ei tunne toisen kanssa henkistä yhteyttä ja yhteenkuuluvaisuudentunnetta?

      Jos kyse vain ja ainoastaan pohtivan keskustelun puutteesta, sitä voisi tosiaan toteuttaa monen muun kanavan kautta, mutta jos haluaa sitä sielunyhteyttä ja vuorovaikutusta elämän tärkeimpään ihmiseen, voiko sitä joku muu kontakti korvata? Ja voiko sielunyhteys -tunne että puheella on merkitystä, ja se menee perille sydämen syvyyksiin saakka- tulla aikojen saatossa?

      • Todellinen viisaus?

        Nimimerkillä Ihmettelyä kirjoittava kysyi kysymykset, jotka osoittavat viisautta ja syvällisyyttä sanan ymmärtääkseni parhaimmassa merkityksessä: kirjoittaja avasi näkökulman, jota kukaan ei voi ohittaa ja joka laittoi kaikki muutkin viestiketjussa esille tulleet kysymykset kumppanin ominaisuuksista oikeisiin suhteisiinsa.

        Juuri tuollaista on arvostamani viisaus ja syvällisyys. Siis sellaista, joka kykenee osoittamaan asioiden todelliset merkitykset ja siten näyttämään suuntaa sinne minne kannattaa mennä. Mistähän kirjoittajan viisaus kumpuaa?


      • syvät värit

        Mitä muuten ovat ne syvälliset asiat, joista voi keskustella ilman syvällistä vuorovaikutusta? Minusta sellaista ei ole. Jos vuorovaikutus tökkii, ei keskustelu ole kovin hedelmällistä oli aihe kuinka syvällinen hyvänsä.
        JA edelleen kyllä kysyn: mitä ovat ne syvälliset aiheet.

        Omasta mielestäni syvällistä on kaikki, joka tarkastelee mitä tahansa asiaa monesta näkökulmasta ja jossa keskustelijatkin oppivat uutta ja voivat jopa muuttaa käsitystään ja mielipidettään. Luulen, että ap kaipaa tämäntyyppistä keskustelua aiheesta riippumatta.


    • Erotkaa

      Kannattaa erota ennen kuin masennut tuohon tilanteeseen täysin. Kyllä se ihannekumppani vielä löytyy, ei hätää.

      • lugiim

        Onkohan tossa nyt mitään ideaa. Pystyn väittämään, että ei ole olemassa parisuhdetta, jossa jokin asia vastapuolessa ei ärsytä. Itse pidin lähes kaikista naiseni tavoista, jutuista, tyyleistä jne, eikä se alle 1%, mistä en pitänyt, ei se minua haitannut. Olen juuri samanlainen mies, mikä tuossa ketjun aloitus viestissä kuvaillaan. Minun naiseni otti ja lähti. Tai kavereitahan me vielä ollaan, mutta tuntuuko se sitten samalta? Ei tietenkään. Jokaisen oma päätöshän se on, mitä elämällään tekee. Jotkut haluaa ottaa riskejä ja lähtee katsomaan onko ruoho todellakin vihreämpää aidan toisella puolella. Itse en ole sitä sorttia. Joku toinen voi olla kauniimpi/komeampi, mutta samalla voi olla erittäin herkkä suuttumaan yms.


    • hroposkooppia???

      Minkälaisia ne sinun syvällisyydet sitten on?

      Jotain new age hörhöttelyjä kenties?

    • Aikuinen nainen

      Aloittaja...jos etsit täydellistä parisuhdetta niin joudut aina pettymään. JOten silloin on parempi elää yksin. Miksi ihmeessä kuvittelet että sinun pitää saada kaikki haluamasi. Mitäköhän miehesi ajattelee...voi olla että hänen mielestään sinä et ole tarpeeksi fiksu hänelle...mutta hän on ehkä liian kiltti sanomaan sitä...tai sitten hän on tarpeeksi aikuinen tajuamaan että mikään parisuhde ei ole täydellinen vaan hyväksyy sut sellaisena kuin sä olet...kaikkine puutteinesi ja ehkä liiallisine pohditoinesikin. Olisit tyytyväinen että sulla on hyvä mies ja kaikki hyvin ja lopeta haihattelu. Luulen että olet vaan kyllästynyt ja etsit näin oikeutusta lähteä suhteesta joka ei jollain osa-alueella tyydytä sua. Ehkä se ei kaikilla osa-alueilla tyydytä miestäsikään, mutta hän kestää sua silti.

      Kasva aikuiseksi...vaikka lapsihan sä vielä olet ikäsi puolesta ainakin...ja näköjään mieleltäsikin :)

      • ex-hihhuli

        Lasten kaltainen on taivasten valtakunta ja se on maan päällä!


    • Kulissit nurin

      Aina on niin, että nainen on jotain vailla. Kunnon riitely ja piiskaus tekisi varmaan terää. Kokeilepa saatko miehesi edes kunnolla kimpaantumaan. Jos et siihen pysty, et ole itse hänelle mikään haaste. Kuullostaa muuten aivan samalta kuin Panu Rajalan vollotus Katri Helenasta.

    • pömppis

      Eiköhän jokainen itse tiedä, toimiiko suhde tai onko se sellainen jota kannattaa jatkaa. Aika jäävejä me muut olemme sanomaan, mitä sinun/teidän pitäisi tehdä...

      Ette ehkä ole henkisesti samalla aaltopituudella, jolloin miestä ei kiinnosta, mitä puhut, vaan hän tosiaankin vain nyökkäilee ja/tai joojottelee. Ja mitä ajatteluun tulee, niin oletko varma, että mies haluaa oppia sinulta mitään? Omasta mielestäsi olet syvällisempi, mutta asia voi olla myös päinvastoin, ehkä miehen mielestä sinä olet se, joka ei tyydytä henkisesti? Ja sen takia hän ei halua keskustella asioista.
      Ehkä hän haluaa vain seksiä ja läheisyyttä, ja se henkisesti samalla aaltopituudella oleva nainen on joko hakusessa tai sitten odottamassa muualla. En tarkoita että mies pettää sinua, vaan, että ehkä hän keskustelee "henkeviä"ja syvällisiä jonkun toisen kanssa, ja on tyytyväinen asiaintilaan.
      Et kerro minkälainen ikäero teillä on, joten voisin kuvitella, että jos sitä on,niin sekin tekee asiat hankalaksi. Mies on varakas, heti tuli mieleen joku pukupelle esimies, pomo tmv.., jonka rinnalla olet harmaavarpunen, vaatimattomampi, eri piireistä. Tuskin tyhmyydellä on varakkuutta onnistunut kartuttamaan, eli veikkaisin että hän saattaa olla hyvinkin ajattelua osaava, eikä tarvitse sillä osa-alueella sinulta apua. En tiedä onko näinkään, mutta sellainen olo tulee, haluamatta ketään loukata tällä kommentilla.
      Aina ei ulkonäöstä (tai toisen varakkuudesta) ole kiinni se, miten henkisesti sovitaan yhteen, molemmat voivat olla kauniita, tai keskivertokansalaisen näköisiä (ei siis kaikkien tarvitse olla erittäin hyvännäköisiä, jokainen on kaunis tavallaan) . Seksi voi olla tyydyttävää ja joillakin suhde toimii puhumattakin. Monesti sitä vain koittaa kaikkensa, jopa sitä yksinäistä keskustelua, että suhde pysyisi kasassa, vaikka syvällä sisimmässään tietää, että ei toinen keskustelulahjojen takia halua yhdessä olla..
      Kannattaisi varmaan mieheltä itseltään kysyä, että mikä on homman nimi. Tiedän, että se vastauksen kuuleminen pelottaa, mutta toisaalta, sitten ainakin tiedät, kannattaako suhdetta pitää pystyssä.

      • ---------

        Onha alussa selvästi, ikäero on 1,5 vuotta???


      • sananannasnsan

        "Aika jäävejä me muut olemme sanomaan, mitä sinun/teidän pitäisi tehdä..."

        Ai niinkö. Millähän tavalla me olemme jäävejä?

        Jäävi ei tarkoita tietämätöntä, vaan esteellistä. Minulla ei ainakaan ole mitään estettä puhua asiasta.


      • sananannasnsan

        "Aika jäävejä me muut olemme sanomaan, mitä sinun/teidän pitäisi tehdä..."

        Ai niinkö. Millähän tavalla me olemme jäävejä?

        Jäävi ei tarkoita tietämätöntä, vaan esteellistä. Minulla ei ainakaan ole mitään estettä puhua asiasta.


      • sananannasnsan

        "Aika jäävejä me muut olemme sanomaan, mitä sinun/teidän pitäisi tehdä..."

        Ai niinkö. Millähän tavalla me olemme jäävejä?

        Jäävi ei tarkoita tietämätöntä, vaan esteellistä. Minulla ei ainakaan ole mitään estettä puhua asiasta.


    • ....................

      Ota ero oikeasti. Ymmärrän täysin, jos haluat suhteelta henkistä haastetta. Kyllä niitä fiksuja ja syvällisiäkin ihmisiä on olemassa. Voi olla, että miehesi on käytännönihminen ja sinä puolestasi sellainen abstraktiajattelija. Minun äitini oli kaltaisesi ja oli lähes 20 vuotta liitossa miehen kanssa (isäni), joka arvostaa pinnallisia arvoja.

      Äiti otti eron, kun lapset kasvoimme aikuisiksi ja isäni suuttui tästä. Otti uuden vaimon, josta kuulema aidosti välittää. Sellainen ihan fiksu nainen, jota lähinnä kiinnostaa keskustella naamansa maalamisesta ja vaatteiden ostamisesta. Yllättävää kyllä suhde toimii, vaikkakin pidän isääni ihan fiksuna.

      Minusta henkinen yhteys suhteessa on kaikkein tärkein. Elämä on sellaista, että kaikkea ei voi saada yhdestä ihmisestä.

      • ....................

        Kun tapasin mieheni hän oli todella rationaalinen ja käytännönläheinen. Hän ei pohtinut pahemmin asioita tai ainakin näin hän toi asian ilmi. Itse puolestani olin periaatteessa käytännönläheinen, mutta minulla oli todella syvällinen ja abstraktimieli.

        Huomasin alusta alkaen, että miehen kanssa keskusteluyhteystoimi ja se toimii edelleen. Miehessä minua harmitti se, että hän ei ole eikä tule olemaan aloittajan kuvaileman kaltainen mies.

        Pohdin asioita mielessäni: pinta vai sisin ja kallistuin jälkimmäiseen. Oltuani tässä liitossa useamman vuoden huomasin, että mieheni on juuri sopiva minua. Kaipaan henkistä haastetta enkä pinnallisia ominaisuuksia.

        Minusta viestin on selkeä vastaus: tee valintasi niin kuin minä tein.


    • pömppis

      Eiköhän jokainen itse tiedä, toimiiko suhde tai onko se sellainen jota kannattaa jatkaa. Aika jäävejä me muut olemme sanomaan, mitä sinun/teidän pitäisi tehdä...

      Ette ehkä ole henkisesti samalla aaltopituudella, jolloin miestä ei kiinnosta, mitä puhut, vaan hän tosiaankin vain nyökkäilee ja/tai joojottelee. Ja mitä ajatteluun tulee, niin oletko varma, että mies haluaa oppia sinulta mitään? Omasta mielestäsi olet syvällisempi, mutta asia voi olla myös päinvastoin, ehkä miehen mielestä sinä olet se, joka ei tyydytä henkisesti? Ja sen takia hän ei halua keskustella asioista.
      Ehkä hän haluaa vain seksiä ja läheisyyttä, ja se henkisesti samalla aaltopituudella oleva nainen on joko hakusessa tai sitten odottamassa muualla. En tarkoita että mies pettää sinua, vaan, että ehkä hän keskustelee "henkeviä"ja syvällisiä jonkun toisen kanssa, ja on tyytyväinen asiaintilaan.
      Mies on varakas, heti tuli mieleen joku pukupelle esimies, pomo tmv.., jonka rinnalla olet harmaavarpunen, vaatimattomampi, eri piireistä. Tuskin tyhmyydellä on varakkuutta onnistunut kartuttamaan, eli veikkaisin että hän saattaa olla hyvinkin ajattelua osaava, eikä tarvitse sillä osa-alueella sinulta apua. En tiedä onko näinkään, mutta sellainen olo tulee, haluamatta ketään loukata tällä kommentilla.
      Aina ei ulkonäöstä (tai toisen varakkuudesta) ole kiinni se, miten henkisesti sovitaan yhteen, molemmat voivat olla kauniita, tai keskivertokansalaisen näköisiä (ei siis kaikkien tarvitse olla erittäin hyvännäköisiä, jokainen on kaunis tavallaan) . Seksi voi olla tyydyttävää ja joillakin suhde toimii puhumattakin. Monesti sitä vain koittaa kaikkensa, jopa sitä yksinäistä keskustelua, että suhde pysyisi kasassa, vaikka syvällä sisimmässään tietää, että ei toinen keskustelulahjojen takia halua yhdessä olla..
      Olette melkoisen nuoria kuitenkin, eli epäilen tätä syvällisten juttujen syvälisyyttä, koska elämänkokemusta uupuu, en ole mikään tuomitsemaan keskustelunne aiheita, mutta luulen, että ne syvälliset on kuitenkin ihan perusjuttuja, joista haluat jutella miehen kanssa. Kokeile antaa miehelle aihe, josta hän haluaa keskustella, kiinnosti sinua tai ei, huomaat itsekkin, että ei ole aina niin helppo osallistua keskusteluun joka ei itseä innosta.
      Kannattaisi varmaan mieheltä itseltään kysyä, että mikä on homman nimi. Tiedän, että se vastauksen kuuleminen pelottaa, mutta toisaalta, sitten ainakin tiedät, kannattaako suhdetta pitää pystyssä.

    • ei hiillostusta

      Parisuhde on valintakysymys.Kukaan ei ole täydellinen puoliso toiselle.Jos ylipäätään haluaa olla parisuhteessa yhtään kenenkään kanssa on myös hyväksyttävä toisen puutteita.
      Keskustele syvällisiä ystäviesi kanssa,äläkä hiillosta puolisoasi tai yritä muokata häntä.Hän saattaa kyllästyä sellaiseen.Ihan hyvä mieshän sulla tuntuu olevan.

    • hththth

      Barbien mielestä Ken ei ole syvällinen.

    • FB-KermaPe*se

      Aloittaja vaikuttaa pohdintoineen nykyään niin yleisesti pinnalliselta,
      "MulleHetiKaikkiNyt", tyyliin.. Tyypillinen FB, BissisKermaperse, joka ei tiedä edes mtä todella elämältään haluu..

      Elänyt liian helpossa elämässä, kun kokee elämässään todellisia pysäyttäviä vastoinkäymisiä, niin on jo onnellinen kun on edes terve..

    • Sitä saa mitä tilaa

      Etkö ole jo saanut kaikkesi, prinsessa? Sanoit, että hän on varakas, vastuuntuntoinen, huomaavainen, kiltti, huumorintajuinen, hyvännäköinen, sopivasti urheilullinen, hyvä sängyssä, rentoa seuraa, ymmärtäväinen ja fiksukin.

    • harmoonikka

      onko sinulla elämässäsi joku muu ihminen jonka kanssa voisit harjoittaa syvällisä keskusteluja? esim joku ystävä, sukulainen, tuttava? jos tuo on oikeasti ainut "huono"puoli miehessäsi.Hän on mielestäni sellainen josta kannattaa pitää kiinni.

    • magariinikäpy

      Ota ero ehdottomasti, ja päästä miehesi pälkähästä. Ei vaikuta siltä, että tunnepohjaisesti välittäisit hänestä ollenkaan, kun tuolla tavalla mittailet hänen ominaisuuksiaan.

      Pitääkö sinun mielestäsi siis miehen olla kaikkea tätä: varakas, vastuuntuntoinen, huomaavainen, kiltti, huumorintajuinen, hyvännäköinen, sopivasti urheilullinen, hyvä sängyssä, rentoa seuraa, ymmärtäväinen, fiksu ja vielä syvällisiä ajatteleva? Vai vaihtaisitko tuolta jonkun toisen ominaisuuden saadaksesi tilalle sen, mitä nyt haluat?

      Ja oletko miettinyt asiaa toisinpäin? Jos vaikka katsoisit peiliin ja miettisit, mitähän ominaisuuksia itseltäsi löytyy miehen näkökulmasta. Mitäpä jos tuosta litanjasta sinä omaat ainoastaan juurikin ne syvälliset ajatukset? Eipä ilmeisesti se miehesi kuitenkaan notku internetissä itkemässä tuntemattomille. Vaikuttaa, että hän ansaitsee sinua paremman naisen.

      Ja lopuksi, kannattaisi ihan ensimmäisenä ottaa asia puheeksi ihan sen miehesi kanssa. Tietääkö hän edes, että ajattelet tällä tavalla? Mene sitten ja ota ero, ja katso miehesi ilmettä, kun sanot, että tuntemattomat ihmiset internetissä käskivät.

      • .mies32

    • ajattelija-66

      Tulee väkisinkin mieleen, että millä osa-alueelle sinä et tyydytä miestäsi?

    • Elisa Mäntylän-Aho

      "Ongelmana on se, että hän ei saa minua "henkisesti tyydytettyä". Eli minusta hän ei ole tarpeeksi syvällinen, pohdiskeleva ja analysoiva ihminen."

      ei kaikki ole syvällisiä
      pohdiskelevia
      tai muutenkaan humanistista tuubaa sössöttäviä kahvilan kukkahattutätejä



      "Mieheni on taas todella täsmällinen arkiasioissa eikä osaa heittäytyä hetkeen, vaan elää aina ns. järkevästi. Koen, että hän ei ole tarpeeksi viisas mies minulle, ja että joudun aina potkimaan perseelle jos haluan syvällisiä keskusteluja. "

      oletusarvo: miehet eivät jaksa syvällisiä keskuteluja.
      stereotyyppimiehelle ne ovat pitkäpiimäsitä turhan mussutusta jostain teemasta kuten "miltä musta nyt tuntuu" yms.
      Tätä varten mies toivoo, että naisella on naisystäväpiiri, jossa ko. aiheet käsitellään.


      " Hän kyllä ymmärtää minun mietteitäni, ja hän haluaa kyllä keskustella asioista, mutta aina minun aloitteesta, "

      Eli on ihan riittävän viisas ja fiksu just sulle.
      katos kun se on sitä sosiaalista kompromissiä.

      Koska miehet eivät pääsääntöisesti jaksa jauhaa jonninjoutavaa kikkiä kukista ja perhosista, hän kuitenkin myötäilee sinua, koska olette parisuhteessa.


      Mahtanetko sinä aloittaa keskustelun vaikka jääkiekosta, rallista tai jostain mistä hän on kiinnostunut?

      Ja erityisesti vielä useita kertoja viikossa?

      Jaksatko sinä jutella asioista jotka eivät juuri sinua kiinnosta?
      Ja vielä aloittaa keskustelun, vaikka ei juurikaan huvita?

    • Kyl se siitä

      Nyt näyttää siltä että olet itse kasvanut ihmisenä niin, että haluat toisesta jotain syvällisempää, kuin mihin hänessä olet ihastunut. Aika näyttää kehittyykö mies siihen suuntaan, kiinnostaako sellainen edes. Itse lopetin sun ikäisenä miessuhteen, joka oli kaikkea tuota mitä itse sanot, mutta juuri syynä lopettamiseen oli se, että miehen syvällisyys rajoittui automerkkien pohdintaan. Nykyisin tämäkin mies on yli 40 ja kehittynyt aikuiseksi, hän itse kertoi olleensa kovin lapsellinen vielä 20-25 ikäisenä. Kaikki ei kehity samaan tahtiin, varsinkin miehet tossa iässä ovat tosi lapsellisia, joten kannattaisi ehkä odotellla. Keskustelua syvällisistä asioista voit herätellä...

      Ehkäpä sellaista täydellistä pakettia ei ole olemassa, ei naisissa eikä miehissä, että kaikki natsaa. Jos kaikki natsaa, on se liian hyvää ollakseen totta, ja toinen onkin aina sitä, mitä toinen haluaa kunnes kaksinaamaisuus jotenkin paljastuu. Meillä pitää olla valuvikoja, se kuuluu inhimillisyyteen. Mutta älyllisesti kovin eri tasoiset ihmiset eivät kyllä kauan yhdessä viihdy.

      Ihmissuhteessa on pääasia, että on TARPEEKSI OLENNAISIA yhteisiä asioita, yhteinen alue jossa asiat toimivat. Aina on niitä asioita jotka ei ehkä toimi. Esim. jos mies olisi kaikkea tuota mitä sanot, ja sen lisäksi vielä syvällinen ja älyllinen, niin hän saattaisi olla vaikka joku haiseva sottapytty, joka taas on tosi harmittavaa, jos mies on muuten hyvä. Mikä on itsellesi on tärkeintä tai olennaista toisessa?

    • Just...

      Hienoa yleistystä " miehet eivät jaksa syvällisiä keskusteluja" Minä rakastan niitä ja olen 32v mies, että näin. Mutta se on hienoa kun nämä kaikenmaailman feministirekkalehmät tietää millaisia KAIKKI miehet ovat!

    • pudotusarkeen

      Mailmassa ei ole mitään syvällistä, samaa paskaa päivästä toiseen. Kuhan hieman kasvat niin huomaat asian ja rupeet arvostamaan sitä perusturvallisuutta koska muuta ei ole eikä tule.

    • En näe kirjoituksessasi mitään viitteitä siitä, että olisit sen syvällisempi kuin poikaystäväsi, mutta koska koet itse niin, on parempi että eroatte.

      Se, että poikaystäväsi vain nyökkäilee puhuessasi voi johtua ihan siitäkin, että hän kokee sinun juttusi liian epäsyvällisiksi, eikä jaksa niihin siksi perehtyä ;)

    • olet haihattelija

      Oikein syvällisiä ajattelevaa miestä ei varmaankaan ole edes olemassa. Paras olisi niitä haluamiasi syvälllisiä keskusteluja tehdä naispuolisen ystävän kanssa. Miehesi varmaankin osaa ajatella, mutta aloittajalla on sen verran suppeaa oma ajattelu, että luulee viisaiden ihmisten ajattelevan hänen tyylillään. Hän ei yritäkkään ymmärtää toisin ajattelevaa.

      Hällä väliä asenne kielii myös omituisesta henkilöstä. Hahmottuu, kuva, että mies on älykkö aj nainen tuuliviiri vailal päämäärää. Siis haihattelija. Joka vain phtii, pohtii, saamatta mitään valmiiksi.

      • vincent rambo

        Hah! Meillä ja muualla miehet kirjoittavat aika pirun syvällistä kirjallisuutta. Ihanko pohtimatta ja aikaan saamatta sellainen syntyy?

        Hän voi olla haihattelija, mutta sinä olet sokea.


    • Astro33

      Astrologinen tulkinta teidän molempien kartoista antaisi sinulle lisä ymmärrystä siitä miksi sinusta ehkä tuntuu vain siltä, että kommunikointi ei toimi tarpeeksi syvällisellä tasolla. Suosittelen lämpimästi hyvää osaavaa astrologia! :)

    • ei uutta vittu solen

      näähän nää näähän ne nää on ratkaisevia kaikenlaisen rikollisen toiminnan huippuja, vaikka en sano enempää, suoraaan sanon, nää on älyvapaa porukka, aina silloin tällöin vedetään okein fittnessisiilisist

    • kyrpä-heikki

      minä voisin tulla tyydyttämään sinut jos ymmärrät mitä tarkoitan.

    • K0o0K

      Aloittajalla.

      Kannattiko lähteä suhteeseen pelkkien pintapuolisten ja todellisuudessa täysin toissijaisten asioiden vuoksi?

      Juuri tuohon materialismin palvontaan retkahtaa aika moni nainen tässä maassa nykyään ja sitten ruikutetaan kun ei olekaan kultahanhella päässä mitään. Osasyy siihen on median ja viihteen antama täysin pääjäinen "esimerkki".

      Ja pelkuruus olla oma itsensä.

    • otataijätä

      Ota keskustelija, saat ystävän. Ota MIES saat hyvää seksiä. Molemmat ei mahdu samaan pakettiin.

      • donnamobile

        hahahah, missä maailmassa olet aikasi viettänyt?
        natinnollien ja kokonaisvaltainen seksi on aivojen temmellystä, pelkkää fyysistä seksiä pystyy saamaan dildolta.
        aivot ovat huikaiseva kiihotusväline.

        yhteen ja samaan paketiin voi mahtua vielä paljon enemmän kuin ystävä ja mies.
        mutta täytyy tietää, minkälaista pakettia haluaa/tarvitsee.


    • narttubitch

      miehesi on pelkkä tossu tatinhakkaaja

    • nainin MM nainin

      tietotoimintaa vuodesta .... seuranneena menetin kaikkeni on hengellinen todellisuus todella paha, kyllä sijataan nainen mies perus aineksissa minun luku piiriini, jäin ilman, sateenkaaret ja kirkkohomot ja - papit "tänään yölläkö koemme €urooppalaisen tulonsiirron vuoteessa, katsos minä vihaan uskovaisii sen yhdenkin estäneenä moskeijalla sitä, mää oon saanu monet kerrat sillai kiirettä pitää seurustella, ai naiskennella" - henkinen ja fyysinen ulottuvuus herkkyys astein on avoimilla markkinoilla, ongelma - naiskennellessa se pitäisi jo näkyä tämä Saldo ......................................................................................................................... niin, niin, köyhällä ei naida eikä rikkaallakaan keskustellessa se ei parane ja vapaa- aika (TERVEISIÄ KULTTUURIKYTTÄÄJÄLTÄ)

    • siivelläeläjävarmana

      Minä heivaisin aloittajan kaltaisen naisen pellolle.... Heti alako v..ituttaa kun luin sanan "varakas". Aloittaja jaksanu olla miehensä kanssa 3vuotta sen takia kun mies sattuu oleen varakas. Iha varmana. Hihihih. Voi sitten ostella meikkejä ja vaatteita, käydä ulkomailla ja kalliissa ravintoloissa. Hih.

      Hanki ite oma varakkuutes.

    • Extrovertinna

      Hm...
      Miten ja mistä syystä olet aikoinasi mahtanut alkaa seurustelun tämän miehen kanssa, jos henkisttä yhteyttä/haastetta ei löydy?

      Rikkaus antaa taloudellista turvaa(?), seksi hetken (max. 300 panoa) tyydytystä, mutta vain henkinen yhteys ja yhtyminen tekevät parisuhteen, missä kasvaa ja kehittyä.

      Katso ympärillessi, kiinnostu ihmisistä, jotka osaavat puhua ja ilmaista itseään kaikilla tasoilla.
      Vain se riittää pitämään mielenkiintoa yllä ja ravitsee sinua pidemmän päälle.

      Onnea elämääsi!

    • karu totuus

      yhteenveto: jälleen joku TÖRPPÖ ÄMMÄ etsii täydellistä miestä.
      näitä itkuvirsiä mahtuu miljoona tusinaan. sama kuin jotkut miehen pöljäkkeet etsii täydellistä naista. täydellinen ihminen on taruolento, ei sellaisia ole.
      parisuhde on yleensä kompromissien summa ja jos se ei kelpaa niin tervemenoa etsimään parempaa. 100-vuotiaana vanhanapiikana tai vanhanapoikana voi sitten miettiä että menikö jotain pieleen vai ei?

    • Tee mitä tykkäät

      Mitenkähän sitten kävisi, kun kohdallesi sattuisikin mies, jolla löytyy paljon tietoa ja omia mielipiteitä.

      Sitten varmaan pillittäisit sitä, kun mies ei olekkaan samaa mieltä kanssasi. Siinähän voisi tuntea itsensä uhatuksi ja jopa tyhmäksi viisamman kumppanin rinnalla.

      "Itse olen todella pohdiskeleva hetkessä eläjä, ja vähän hälläväliä asenteella tylsissä arjen askareissa. Mieheni on taas todella täsmällinen arkiasioissa eikä osaa heittäytyä hetkeen, vaan elää aina ns. järkevästi."

      Eli miehesi pyörittää arkea, kun sinä "pohdiskelet". Voihan se pistää miehen hiljaiseksi, joo.

    • INTJ-mies 30 v

      Tämänkin keskustelun kommenteista näkee, että niitä oikeasti syvällisiä ihmisiä on vähän. Jos ei itse ole syvällinen, ei voi ymmärtää, mitä merkitsee se, että pystyy kohtaamaan kumppanin samalla henkisellä tasolla.

      On myös viitattu stereotyypioihin, joiden mukaan miehistä ei tahdo löytää syvällisyyttä. Noh, minä olen 30-vuotias mies, joka kyllä elää jalat maan pinnalla eikä ole käytännön tumpelo, mutta joka samaan aikaan ei meinaa löytää riittävän syvällistä naista.

      Aloittajaa neuvoisin tutustumaan personaallisuusindikaattoriin nimeltä MBTI eli Myers-Briggs Type Indicator. Aloittaja vaikuttaa kertomansa perusteella olevan intuitikko eli henkilö, joka ajattelee abstraktisti, vastakohtana konktreettiselle aistijalle. Kaikissa on tietysti kumpaakin, mutta jokainen on enemmän jompaa kumpaa. Intuitikkoja on vain 25 % kaikista ihmisistä (sukupuolijakauma on 50-50), joten on helppoa ymmärtää, että intuitikot törmäävät useammin siihen, että toiset eivät puhu hänen kanssaan samaa kieltä.

      Intuitikko on kiinnostuneempi ideoita kuin konkretiasta, ja esimerkiksi itse törmään useimpien ihmisten kanssa keskusteluissa siihen, että vastapuoli tarttuu jutuissani yksityiskohtiin, jotka eivät ole merkityksellisiä sen kannalta, mitä yritän sanoa. Joudun jatkuvasti katkaisemaan ajatukseni täsmentääkseni jotain, millä ei ole itse asian kannalta mitään merkitystä. Toisen intuitikon kanssa on paljon helpompi keskustella.

      En toki sano, että MBTI:hin tutustuminen toisi helpon ratkaisun aloittajan ongelmaan, mutta sen tiedän, että MBTI voi auttaa aloittajaa ja hänen poikaystäväänsä ymmärtämään toisiaan paremmin.

      • Onko tarua vai

        Ohoh kylläpä sitä ollaan niin täydellistä skeidaa että. Ei käytännön tumpelo? ja syvällisyyttä vaikka muille jakaauskotko itsekkään tuohon paskaan?


    • sammytar

      Ei toista ihmistä voi muuttaa. Jos et tyydy ukkoosi niin vaihda se.Toinen tuskin koskaan tulee täysin mieleiseksesi kaikilta puoliltaan. Älykkyys ja syvällisyys on yliarvostettua soopaa mut vaan mun mielestä tosin. Toinen ongelma on arvioijasta johtuva ongelma: osaako oikeasti arvioida toisen puheiden syvällisyyttä. Myös vaikeneminen voi olla viisautta.

    • tyttelis

      Joskus tulee pohdiskeltuu sitä samaa, mut sittenpäs mietitään sitä et sitä täydellistä ihmistä ei ole, kuten en myöskään näe itseni olevan.
      T.25v neitokainen, seurustellu 2,5v, asuttu yhes 0,5v.
      Joitain puutteita tulee aina olemaan jokaisen ihmisen kans. Eikä heitä voi pakottaa muuttumaan.
      Toki voit kokeilla onko se ruoho vihreempi aidan toisel puolel, mut samaa ihmistä et saa varmaan ikinä takas.

    • ihme kanttura?

      anna hyvä ihminen miehesi olla rauhassa. tuollainen päällepäsmäri kuin sinä on rasittava! ei aina tarvitse puhua ja pälpättää.. anna miesparalle aikaa myös itselleen, ihme tantta sinäkin olet, olisko paras ehkä elää yksin jos et voi kunnioittaa toista sen verran että jättäisit hänelle edes vähän tilaa.

    • filosofian isä

      Et yllä lähellekään miehesi tasoa. Häntä takuulla kyllästyttää omat " syvälliset " analyysisi. Todennäköisesti miettii miten pääsisi sinusta eroon siististi. Fiksu kaveri haluaa NAISEN eikä naiivin näsäviisasta pikkutyttöä.

    • vesicafellica

      Vaikea sanoa tuntematta teitä, mutta sen olen kyllä pannut merkille, että syvällisyys ja pohdiskelevuus harvoin liittyvät ihmissuhteisiin, luontoon, kauneuteen tms., jos kyse on rahan perään olevasta ihmisestä. Silloin ajattelu on analyyttistä ja sen kohde on tienaaminen ja yleensä vastaparina kuluttaminen tai muiden resurssien kuten kauniiden naisten tai komeiden miesten hankkiminen kumppaniksi tai petikaveriksi.

      • tyypittelyä

        Kyllä syvällinenkin ajattelu on analyyttistä, vaikka kohde ei olisikaan materia tai turvallisuuteen liittyvät asiat. Myös turvallisuushakuinen voi olla syvällinen.
        Kulutuskeskeisyys ei taas oikein istu syvällisyyteen, mutta ei mahdottomuus sekään, kuluttamisen syyt kun voivat olla mitä tahansa, vaikkapa ahdistuksen lievittäminen. Henkisesti arat tai herkät ihmiset (masentuja-tyypit) taas uovat usein syvällisiä.


    • että mitäkä..

      Oletko ajatellut sitä, että sinun syvälliset pohdinnat on niin pöljiä juttuja, että mies ei jaksa niitä kuunnella. Kohteliaisuutta nyökkäille kuin puuhevonen sirkuksessa. Ehkä hän ajattelee, etät "voi veljet mitä paskoo vaan ihan hyvä hanuri".

    • Mieti rauhassa

      Jos kaipaa ihmissuhteelta sellaista syvyyttä, jota toinen ei pysty antamaan luonteiden yms eroavaisuuksien vuoksi, voi se jollekin olla niin suuri asia että johtaa eroon. Riippuu siitä mitä suhteelta kaipaa ja tarvitsee, jokainen on yksilö. Pohdintasi ei ole vähäpätöinen vaan voi tuntua ja todella olla hyvinkin suuri asia - loppujen lopuksi vain sinä itse voit kuitenkin tietää, miten suuri asia (ts. muodostuuko siitä kynnyskysymys).

      Älä anna liikaa painoarvoa täällä kirjoitelluille asiattomille vastauksille. Ja muista, että ihmiset jotka eivät kaipaa sellaista syvyyttä kuin sinä, eivät ymmärrä tilannettasi.

      Itse erosin miehestä, jonka kanssa ei myöskään ollut jakamisen syvyyttä ja rakastuin naiseen, jonka kanssa tunnepuolen syvyys ja keskustelun syvyys on ollut mieletöntä (ei toki koko ajan - kaikissa ihmissuhteissa on omat kuoppansa ja haasteensa). Henkilökohtaisesti en enää pystyisi olemaan parisuhteessa, jossa ei olisi mahdollisuutta syvälliseen maailmojen jakamiseen. Mutta kuten sanottu, ihmissuhteissa on niin monia puolia eikä koskaan yhdestä ihmissuhteesta voi saada kaikkia tarpeita täytettyä, ja jokainen on oman elämänsä ja oman itsensä asiantuntija. Se ratkaisu mikä on hyvä toiselle, ei sovi toiselle.

    • catariinamur

      Hei ap,

      Olen järkyttynyt saamastasi palautteesta. Parisuhteen tärkein asia tulisi olla tuo henkinen syvyys ja jos sitä löytyy, ei oikeastaan muilla asioilla ole juurikaan väliä. Asuisit vaikka röttelössä ihmisen kanssa, jonka kanssa voit jakaa sielunkumppanuuden. Kyllä se on niin, että jos olet ns. sen oikean kanssa ja tunnet sielun yhteyttä tähän ihmiseen, puhuminen ja sama aallonpituus löytyvät luonnostaan, eikä toisen seurassa ole tylsää.

      Nämä vastaukset täällä vain kertovat sen, miten surullisen moni Suomen maassa tyytyy osaansa ja ajattelee, että pitää olla onnellinen sen kanssa, mitä on saanut, eikä ansaitse parempaa, vaikka molemmat osapuolet menettävät tällä logiikalla lopussa. Sitten keski-ikäisenä tulee se sielunkumppani vastaan ja aloitetaan salasuhteita, kun ei ole koskaan voinut oman puolison kanssa samalla tavalla puhua ja huomataan, mistä on jäänyt paitsi. Ei siis ole ihme, jos niin monet parisuhteet ovat onnettomia, eikä oma kumppani nappaa, kun on jo alunperin valittu väärin perustein.

      • jojioh

        Niin teoriassahan sen mukavan miehen voi vaihtaa koska vaan siihen täydelliseen sielunkumppaniin. Käytännössä sitä voi eron jälkeen joutua etsimään vuosikaudet ja välttämättä sitä ei löydy koskaan ja sitten jos löytyykin niin opittuasi tuntemaan henkilön syvemmin selviää ikäviä luurankoja kaapista... Mutta jokainen tehkööt miten itse parhaakseen näkee. Jokaisen oma elämä kyseessä.


      • joku taso hei
        jojioh kirjoitti:

        Niin teoriassahan sen mukavan miehen voi vaihtaa koska vaan siihen täydelliseen sielunkumppaniin. Käytännössä sitä voi eron jälkeen joutua etsimään vuosikaudet ja välttämättä sitä ei löydy koskaan ja sitten jos löytyykin niin opittuasi tuntemaan henkilön syvemmin selviää ikäviä luurankoja kaapista... Mutta jokainen tehkööt miten itse parhaakseen näkee. Jokaisen oma elämä kyseessä.

        nimenomaan, löytyy narsisteja jotka ensin esittävät herkkää ja ymmärtäväistä, saattavat olla fiksujakin, saavat sinut avautumaan ja esittävät mielipiteitään, mutta muistakaa, kuherruskuukaudesta siinä vain on kyse. hyvin usein suhde muuttuu kun muutetaan samankaton alle miehen kanssa, sitä on ikäänkuin miehen vallan alla, omistuksessa ja sitten tulee oikeat luoteenpiirteet vsta esille

        varokaa taloudellisia hyväksikäyttäjiä, pyrkikää valitsemaan aina normaali, ei se joka vaikuttaa kaikessa omituisuudessaan mielenkiintoiselta tai jännittävältä, tai erityislahjakkaalta tms., se ei auta jos on tuulen huuhtoma perse


    • uskomatonta mutta to

      No voi voi ja haloo.
      Ongelmahan on selvästikkin sinun pienestä päästäsi lähtöisin. Elämä on täynnä valintoja ja olen sitä mieltä että tee valintasi ja selvitä itsellesi mitä sinä haluat elämältäsi. Käsittämätöntä että edes esität kysymyksesi julkisesti sillä ei kukaan muu voi tuohon antaa ratkaisua kuin sinä itse tyttö hyvä.

    • Mikälie dorka se o

      Yritä puhua hänelle ja saada hänet ymmärtämään keskustelemisen tärkeys sinulle. Selitä, että haluat hänen kertovan omista ajatuksistaan, tunteistaan, kokemuksistaan aiheesta. Ehkä hän yrittää oppia puhumaan ja keskustelemaan enemmän.

      Toisaalta hän voi olla tyhjäpäinen pintaliitäjä, tai keskinkertainen, tasapäinen arkityyppi, joka ei pahemmin ajattele. Mistään mitään. Suurin osa ihmisistä on tällaisia tylsämielisiä idiootteja, jotka vain elävät elämäänsä eteenpäin, töistä kaupan kautta kotiin katsomaan televisiota -elämää. Tällaiset henkilöt eivät edes osaa ajatella omilla aivoillaan, heidän samea mielensä ei kykene muodostamaan itsenäisiä ajatuksia ja mielipiteitä. He ovat "sieluttomia" ja voit henkisesti aina pahoin tällaisessa suhteessa.

      Jotkut ovat sellaisia, että heitä ei kiinnosta pätkääkään, mitä kumppani sanoo. Muiden asiat ja puheet eivät heitä kiinnosta, vain heidän omat asiansa ovat tärkeitä! Jotkut miehet ottavat kauniin nukkenaisen, eivätkä ole pätkääkään kiinnostuneita heidän ajatuksistaan ja persoonastaan. Nyökyttelevät vaan ja ynähtelevät ikäänkuin kuuntelisivat, mutta ovat poissaolevia ja vain kuuntelevinaan.

      Toisaalta hän saattaa olla syvällinen tyyppi, mutta jonka on vaikea ilmaista itseään sanoin tai sitten hän ei kykene avautumaan sinulle. Umpimieliset ja itse epäluotettavat ajattelevat, että kaikkea, mitä muut heistä tietävät, muut voivat käyttää heitä itseään vastaan, eivätkä siksi avaudu edes kumppanilleen koskaan.

      Kukaan täällä ei kykene kertomaan, mikä olisi oikea ratkaisu sinulle, sinun täytyy itse päättää se. Ehkä kuitenkin, jos kaikki on muuten hyvin, yrittäisin etsiä keskusteluseuraa muualta, ainakin mikäli mies on erittäin rikas. ;) Mutta jos olet tarpeeksi sielukas ja syvällinen, et kykene vaihtamaan sielujen yhteyttä rahaan. Silloin ainoa vaihtoehto pidemmän päälle on etsiä uusi, oikealta tuntuva mies, mikäli hän ei opi keskustelemaan asian tärkeydestä puhumisesta huolimatta.

    • henkinen yksinäisyys

      Kenenkään ei pitäisi alkaa vakavasti seurustelemaan tai muuttamaan avo/avioliittoon alle 25-vuotiaana.
      Oikeasti kun ihminen kehittyy juuri tuolla henkisellä puolella vielä siihen 25v ikään asti, vaikka fyysisesti olisikin jo mies/nainen jostain 16v asti.

      Omassa tuttavapiirissäni ei ole ketään, joka liian nuorena sitoutuneena e olisi sitten eronnut jo viimeistään 30 (ja tällöin kärsii myös ne pienet lapset).

      Ota asiaan vähän etäisyyttä ja mieti, mitä sinä haluat elämältäsi. Olet vasta 22 vuotias. Kenties olette molemmat vasta opiskelijoita, eli laita tarmosi vaikka opintoihin ja jätä kotileikit vähemmälle. Etsi mies, joka on enemmän samankaltainen kanssasi, tai sitten tyydyt siihen, mitä sinulla jo on.

      Täydellistä ihmistä ei vaan ole, mutta henkinen epäsuhta tai suuri ero vaikka juuri koulutustasossa vaikeuttaa parisuhdetta.
      Tämä on suurin syy, miksi kaupungit on täynnä sinkkunaisia. Naisilla on korkeakoulututkinto, ei heillä ole henkistä yhteyttä siihen peruskoulu-amismieheen. Naisia haukutaan tämän takia nirppanokiksi ja prinsessoiksi, kun heille ei "hyvä mies kelpaa". Pointti onkin siinä, että monelle miehelle riittää se, että kotona on yleiskone, ruokaa ja seksiä saa riittävästi. Juttelut ja henkiset hifistelyt on akkojen juttuja. Elä sitten sellaisen kanssa onnellisesti?
      Eli mielummin yksin, kun liian erilaisen kanssa.

      • Awartti_b_b_40v

        http://pleieri.blogspot.com/2013/04/valinpitamaton-iloinen-mies.html Tossa hyvää pohdintaa onko vakavassa suhteessa edes mittee tolkkua


      • mies itsekin

        "Monelle miehelle riittää se, että kotona on yleiskone, ruokaa ja seksiä saa riittävästi. Juttelut ja henkiset hifistelyt on akkojen juttuja."

        - En olisi voinut itse paremmin kiteyttää. En väitä, että kaikki miehet olisivat tällaisia, mutta kyllä tässä on osuttu aivan asian ytimeen.


    • Outi 48

      Niin , kannattaa asioita pohtia ja keskustella kumppanin kanssa . Mulla aikuisella naisella suhde joka kestänyt vuoden , jos puhutaan asioista niin hyvin usein tulee esille se hänen ex- naisystävä , viime aikoina hellyyden ja jopa seksin puute koettelee suhdettamme , puhuminen ei ole auttanut , hän kokee asian ahdistavaksi ?! Olen umpikujassa , mitä voin enää tehdä muuta kuin erota ?! Kaveri kyllä muutoin ihan kunnollinen... tykkään kovasti ! Itse sanoo et kova stressi koulusta ja työn saamisesta , mutta en taida enää jaksaa tilannetta...

    • naisetontymiä

      Syvällinen keskustelu ja nainen. Mahdoton yhtälö. Ap on juuri sillä ikää kun luulee tietävänsä kaikesta, kaiken. Monesta asiasta tiedetään hieman ja näillä eväillä sitten yritetään tehdä fiksua vaikutusta itsestä. Todella rasittavaa seuraa. Toivottavasti ukkonsa ymmärtää äänestää jaloillaan. Minä ainakin menisin ja kovaa.
      Tämä on ainoa oikea mielipide tähän keskusteluun, syvällisesti.

    • jkkl

      ei voi

    • figy

      Mulla vähän sama ongelma.

      Olen 22. Mies 38. Ja turha kommentoida ikäeroa. Parisuhteessa 8kk, nyt avoliitossa.

      Poikaystäväni on kaikkea mitä aloittajankin. Ihana, huomaavainen, kiltti, ymmärtäväinen jne. Mutta ei tarpeeksi pohdiskeleva/tarpeeksi fiksu. Tiesin sen jo alussa, mutta hyväksyn sen. Nyt opin elämään ihmisen kanssa, joka on mukava, mutta jonka kanssa en ikinä tule käymään syvällisiä keskusteluja niistä aiheista, joista haluaisin. Ja – se ei haittaa minua.

      Pohdiskelevuus on aina ollut minulle todella iso asia. Mutta koskaan en ole tavannut tällaista miestä. Hän kohtelee minua niin hyvin. Hän rakastaa minua.

      Itse neuvoisin aloittajaa eroamaan – harva fiksu ihminen tyytyisi tuohon. Mutta jos haluaa elää elämänsä (selvästi) tyhmemmän kanssa, se on oma valinta. Mä uskon kyllä että siinä käy niin päin, että ei mies opi sinulta mitään, vaan sinä tyhmistyt miehesi tasolle.

      Ja se vastakodat täydentävät toisiaan. Joidenkin kohdalla on niin, joidenkin ei. Meillä riitaa tulee juuri niistä asioista, joista ollaan eri mieltä. Niillä ei täydennetä toisiamme, vaan ne on puutteita toisissamme, tyhmiä kun olemme.

      Hah, ja joku sanoo täällä että naisen pitäisi muuttua. Miten sitä tyhmemmäksi muututaan? Paitsi tietenkin niin, että lakkaa keskustelemasta ja kestää tyhmää miestä vuodesta toiseen. ;)

      Ja vielä sen voin kertoa, että kaikki jotka minut tuntevat, ihmettelevät miksi olen tämän miehen kanssa. Me rakastamme toisiamme. Se riittää.

      • confused again

        Jotenkin hämmentävää.


    • hihiuh

      no kokeileppa erota niin asia selviää...

    • ....................

      Älä ole "tyhmän kanssa".

      Vai oletko sinä se tyhmä.

      Kaksi tyhmää sopii yleensä hyvin yhteen.

    • korjaaja1

      Korjatkaa se "yksi osa-alue" itse. Jos minä sen korjaan niin te rikotte sen kuitenkin uudestaan...

    • hatuttaa
    • siinä
    • Ojasta allikkoon

      Jos et pysty yhtä pikkujuttua korjaamaan niin ei sinun parisuhteistasi koskaan voi mitään tulla. Tulet todennäköisesti aina etsimään uuden miehen itsellesi kun jotain pientäkin tapahtuu etkä koskaan pysty elämään normaalia perhe-elämää !

    • thuthao
    • perusjuntti

      No voithan sinä erota, mutta mitä sinä sittä saat? Et varmaankaan löydä yhtään sen fiksumpaa seuraa. Voihan meissä miehissä olla sellaisia havukka-ahon ajattelijoita ja henkevien keskusteluiden tulkkeja, mutta sellaisista ei taas ole isäksi, aviomieheksi ja rakastajaksi. Kuitenkin, vaikka kaikki maailman nettihörhöt nyt hyökkää minunkin ajatelman kimppuun, niin väitän naisella ja miehellä olevan sen verran aivoissa eroa jo ihan luonnon puolesta, että miehistä keskimäärin, et löydä keskustelukumppania itsellesi. Ja jos löydät, niin miksi tuota nykyistä potkia pois sen takia? Rupattelet jonkun hipin kanssa netissä tai vaikka missä ja hoida muu elämä tuon tavallisen hepinheiluttajan kanssa. ;o)

      • mitenhäntuontekis

        Meillä parisuhteessa samanlaista ongelmaa. Vaan mä olen miehenä se pohdiskelevampi osapuoli, jota oravanpyörässä keikkuminen ja elämän tuhlaaminen siihen sekä tylsät arkirutiinit harmittaa enemmän. Ollaan oltu melkein vuosikymmen yhessä. Tuntuu että en saa naiseltani vastakaikua ja ymmärrystä omiin mietintöihin. Tälläki hetkellä mietitään suhteen jatkoa. Ei viittis erota, kun on yks lapsi ja perhe-elämä kiinnostas itseä enemmän, kuin sinkkuna elely. Toisena päivänä taas miettii, että jos elämä ois sittenki onnellisempaa kun asuttas eri osoitteissa. Ihmiset muuttuu ajan kuluessa, ei sille mitään voi.


    • asfgioagfg

      Ei minusta sinun kannata erota varakkaasta miehestä vaan käyttää häntä hyväkseen esimerkiksi opiskelujesi ajan ja dumpata mies vasta kun alat oikeastai olla kurkkuasi myöten täynnä. Yritä ymmärtää että et voi muuttaa miestä, ainakaan hetkessä mutta voitte silti arvostaa toistenne ainutlaatuisuutta ja kasvaa hyvässä, tasapainoisessa suhteessa ihmisinä ja saada turvaa toinen toisistanne. Sinuna en lähtisi renttujen ja muiden kusipäiden poljettavaksi vaan pitäisin kiinni talousasiat kunnossa pitävästä nuoresta miehestä, ja nauttisin nuoruudesta, jos se vain on suinkin mahdollista. Nappaat sitten vanhempana jonkun sopivamman, eivät miehet tuossa iässä ole missään muotoa kypsiä, joten ole onnellinen että sinulla on edes joku hyvä. :)Tosin jos nyt löytäisit jonkun täydellisen ehkä kannattais vampata, jos sitoutuukin muualle, mutta sellaista arpapeliähän elämä on.:)

    • ebog3org

      This article gives me a lot of useful information. Thank you
      Kizi
      Yepi

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      415
      4574
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      247
      2274
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      70
      1700
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      161
      1452
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      304
      1380
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1147
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      138
      1117
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      79
      1103
    9. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1085
    10. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      119
      977
    Aihe