Keskustelua käkikellot
Vastaukset 6
- käkikello on Saku!!
Varsinkin MM-jääkiekkoselostajat tv:ssä ja muussakin mediassa mainitsivat toistuvasti Sveitsin olevan "käkikellomaa." Tässä kohdin urheilutoimittajain asiantuntemus pettää: käkikello on kotoisin Saksan Schwarzwaldista. Tarkkaa tietoa ei ole käkikellon ensimmäisestä rakentajasta, mutta siellä Lounais-Saksassa se kuitenkin värkättiin.
Sveitsi on toki vanha kelloteollisuusvaltio, jossa on toki tehty ja varmaan tehdään myös jonkin sortin piipittäviä seinäkellojakin.
Ks. http://en.wikipedia.org/wiki/Cuckoo_clock - Aito kelloharrastaja
Käkikellot ovat vanhaa (huonoa) tekniikka. Paljon järkevämpää on vaikka hankkia seinälle Clas Ohlsonista laadukas Prologue-seinäkello! Se on käynniltään paljon tarkempikin kuin perinteiset käkikellot!
- Anonyymi00004UUSI
Käen tuleminen esiin luukusta ei ole vain käkikelloihin kuuluva ominaisuus. Nimittäin oli tutulla ennen kello josta tasatunnein luukku aukesi kello heilauttihe käen esiin sieltä. Kello olikin käsikello! Sillain avokämmenellä heilautti, kuin että heips.
Kunnes sitten kerran olin tutulla käymässä ja kello oli kohta 12. Ajattelin odottaa ja katsoa että käsikello heilauttaa käen 12 kertaa. Ni arvatkaapa mitä kävi!
No luukku avautui ja käen heilautus tapahtui…
…mutta keskistä näytti se käsi.
(Tarkennetaan varmuuden vuoksi että oli ostettu se kello Keskisen kellosta.)
Näin.- Anonyymi00005UUSI
Ja tuon melkein hauska vitsi päätit laittaa jakoon vuoden2013 lapsellisen ketjun välityksellä?
Minä ainakin odottelen lisää noin "hauskoja" vitsejä lisää tähän perään ja pidän jännityksestä käet taskussa. - Anonyymi00006UUSI
Anonyymi00005 kirjoitti:
Ja tuon melkein hauska vitsi päätit laittaa jakoon vuoden2013 lapsellisen ketjun välityksellä?
Minä ainakin odottelen lisää noin "hauskoja" vitsejä lisää tähän perään ja pidän jännityksestä käet taskussa.Kun käet taskussa ootat, ni muistappa että parempi pyy pivossa kuin kynmenen oksalla.
Uutta viziä tulee hetkenä minä hyvänsä, odota sillä aikaa ja pidä sinä hyvänänsä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1411563- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69946Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi296820- 68743
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37629
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7591- 60587
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33571