KORHOSEN MARTTI JOKELTELEE JÄRKEVIÄ !

Korhosen martti vaatii Suomeenkin Ruotsissa nuorison käytössä olevia EPA TRAKTOREITA!
Minä tein vastaavan ehdotuksen jo mennä kesänä päättäjille ja mm, liikenneministeriöön!
Epa traktorit olisivat turvallisimpia kuin nykyiset muoviset mopoauto katiskat, ja nuorisolla olisi tekemistä kun rustaisivat vanhoista Mersuista ajokkejaan = olisivat pahanteosta poissa, ja oppisivatkin jotakin!
Mutta, mutta, tästäkin asiasta kuten käytettyjen tuontiautojen verotuksesta päättävät varmasti autojen maahantuojat, ja erityisesti mopoautojen maahantuojat!
Alla olevan liirum laarum vastauksen sain ehdotukseeni!

"Puurunen Juhani
20.8.2012

-> minä
Hei

Kiitos ehdotuksestanne. Sillä selvästi tähdätään liikenneturvallisuuden parantamiseen ja kansalaisten liikkumisen helpottamiseen. Tieliikenteessä käytettävien moottoriajoneuvojen luokittelussa noudatetaan Suomessa, kuten useimmissa muissakin EU-maissa pääasiassa EU-säädöksistä tulevia perusteita. Seuraamme luonnollisesti kehitystä EU:ssa ja pyrimme vaikuttamaan siihen maamme erityispiirteiden edellyttämällä tavalla. Näihin luokituksiin on lähivuosina tulossa muutoksia, kun parhaillaan viimeistelyvaiheessa olevat T-luokkien (traktorit ym) ja L-luokkien (mopo, moottoripyörä, mopoauto ym) uudet puiteasetukset tulevat voimaan.

Traktori on tarkoitettu maa- ja metsätalouden tarpeisiin. Tarkoituksenmukaista ei ole, että traktoria koskevia teknisiä vaatimuksia sovelletaan henkilökuljetukseen tarkoitettuihin ajoneuvoihin sillä perusteella, että ajoneuvon kuljettajan ajo-oikeus ei oikeuta henkilöauton kuljettamiseen. Ajoneuvon luokittelutiedon muuttaminen eli esimerkiksi henkilöauton muuttaminen traktoriksi on kuitenkin periaatteessa mahdollista katsastustoimipaikalla tehtävässä muutoskatsastuksessa. Edellytyksenä muutoksen hyväksymiselle on, että ajoneuvo täyttää sen uutta luokitusta koskevat turvallisuus- ja ympäristövaatimukset. Käytännössä ongelmaksi voi tässä tapauksessa muodostua vaatimustenmukaisuuden osoittaminen. Traktoreille on esimerkiksi joitain työturvallisuusvaatimuksia, joita henkilöautoille ei ole.

Liikenneturvallisuuden kannalta katsottuna on tietysti selvää, että törmäystilanteessa nykyaikainen henkilöauto antaa kuljettajalle ja matkustajille paremman suojan kuin esimerkiksi mopoauto, jos törmäystilanne ja ajonopeudet ovat samat. Toisaalta muuta liikennettä hitaammin liikkuvien, melko isokokoisten ajoneuvojen lukumäärän kasvaminen lisäisi ohitustilanteita ja aiheuttaisi sitä kautta lisää vaaratilanteita. Energiatehokkuuden ja kasvihuonepäästöjen kannalta kevyempi ajoneuvo on lähtökohtaisesti parempi ja yleisesti ottaen ajoneuvo toimii paremmin niillä nopeuksilla, joille valmistaja on sen tarkoittanut."


Late Lapista. SSSS Ry!
362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Missäs ne miinuspinnat nyt viipyvät? ja palstan 24/7 päivystäjä vajakin räksytykset?


Late Lapista. SSSS Ry!

Äänestä

Late.
Montako mopofiudee siel teillä oikein kiitää. Väitän et suurempi vaara on mällää poroon ku mopofiudeen. Kliffa vehje se mopofiude on siihen mahtuu gimma sisälle tsittaa ja siel voi keskittyy muuhun ku siihen et toinen tsigaa taivaalle , rupeeks stiggaa vodaa ja toinen tsigaa ettei muurahaiset hyökkää kimppuun ,Sit niis on soittimet sisällä josta voi lysnaa musaa. Vehje kulkee sen mitä lähiöissä voi tsöraa. Late funtsaa nyt mitä jengi tuumais ku joku skloddi vetäis Belaruksella tai joillaan muulla junttivehkeellä nutalle joraa tääl Stadissa ,sit viel yöllä tsörais Manskuu pitkin Hietsuu tsimmaa. Hoh Hoh Hoo ei olis riemulla rajoja. Antaa nuorten vaa tsöraa mopoilla ja mopofiudeilla. Kerran ne on hetken skloddeja ja sit alkaa aikuisuus.

Äänestä

Jaahas jaahas! Hintti murteen vääntäjäkin heräsi!
Kyllä täällä muutama mopoautokin pyörii, mutta sitäkin enemmän epa traktoreita, pojat jopa tytötkin ovat alkaneet niitä rustaamaan vanhoista diesel Mersuista !


Late Lapista. SSSS Ry!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Late Lapista. kirjoitti:

Korhosen martti vaatii Suomeenkin Ruotsissa nuorison käytössä olevia EPA TRAKTOREITA!
Minä tein vastaavan ehdotuksen jo mennä kesänä päättäjille ja mm, liikenneministeriöön!
Epa traktorit olisivat turvallisimpia kuin nykyiset muoviset mopoauto katiskat, ja nuorisolla olisi tekemistä kun rustaisivat vanhoista Mersuista ajokkejaan = olisivat pahanteosta poissa, ja oppisivatkin jotakin!
Mutta, mutta, tästäkin asiasta kuten käytettyjen tuontiautojen verotuksesta päättävät varmasti autojen maahantuojat, ja erityisesti mopoautojen maahantuojat!
Alla olevan liirum laarum vastauksen sain ehdotukseeni!

"Puurunen Juhani
20.8.2012

-> minä
Hei

Kiitos ehdotuksestanne. Sillä selvästi tähdätään liikenneturvallisuuden parantamiseen ja kansalaisten liikkumisen helpottamiseen. Tieliikenteessä käytettävien moottoriajoneuvojen luokittelussa noudatetaan Suomessa, kuten useimmissa muissakin EU-maissa pääasiassa EU-säädöksistä tulevia perusteita. Seuraamme luonnollisesti kehitystä EU:ssa ja pyrimme vaikuttamaan siihen maamme erityispiirteiden edellyttämällä tavalla. Näihin luokituksiin on lähivuosina tulossa muutoksia, kun parhaillaan viimeistelyvaiheessa olevat T-luokkien (traktorit ym) ja L-luokkien (mopo, moottoripyörä, mopoauto ym) uudet puiteasetukset tulevat voimaan.

Traktori on tarkoitettu maa- ja metsätalouden tarpeisiin. Tarkoituksenmukaista ei ole, että traktoria koskevia teknisiä vaatimuksia sovelletaan henkilökuljetukseen tarkoitettuihin ajoneuvoihin sillä perusteella, että ajoneuvon kuljettajan ajo-oikeus ei oikeuta henkilöauton kuljettamiseen. Ajoneuvon luokittelutiedon muuttaminen eli esimerkiksi henkilöauton muuttaminen traktoriksi on kuitenkin periaatteessa mahdollista katsastustoimipaikalla tehtävässä muutoskatsastuksessa. Edellytyksenä muutoksen hyväksymiselle on, että ajoneuvo täyttää sen uutta luokitusta koskevat turvallisuus- ja ympäristövaatimukset. Käytännössä ongelmaksi voi tässä tapauksessa muodostua vaatimustenmukaisuuden osoittaminen. Traktoreille on esimerkiksi joitain työturvallisuusvaatimuksia, joita henkilöautoille ei ole.

Liikenneturvallisuuden kannalta katsottuna on tietysti selvää, että törmäystilanteessa nykyaikainen henkilöauto antaa kuljettajalle ja matkustajille paremman suojan kuin esimerkiksi mopoauto, jos törmäystilanne ja ajonopeudet ovat samat. Toisaalta muuta liikennettä hitaammin liikkuvien, melko isokokoisten ajoneuvojen lukumäärän kasvaminen lisäisi ohitustilanteita ja aiheuttaisi sitä kautta lisää vaaratilanteita. Energiatehokkuuden ja kasvihuonepäästöjen kannalta kevyempi ajoneuvo on lähtökohtaisesti parempi ja yleisesti ottaen ajoneuvo toimii paremmin niillä nopeuksilla, joille valmistaja on sen tarkoittanut."


Late Lapista. SSSS Ry!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu