Olemme ulospäin normaali perhe. Sopusuhtainen aviopari, 2 lasta, koira, omakotitalo, farmarivolvo ja kesämökki. Naimisissa oltu jo 6 vuotta.
Minulla on ollut salasuhde jo pitemmän aikaa, 3 vuotta.
Onko rakkaus loppu, kun ei tunne enään suurempaa syyllisyyttä pettämisestä. Välitän toki molemmista miehistä, mutta en osaa valita heidän välillään. Tämä tilanne on itseäni tyydyttävä tilanne kaiken kaikkiaan. Toisaalta erokaan ei kiinnosta, koska jäisin taloudellisesti heikoille erotilanteessa, koska meillä on avioehto tehtynä.
Mistä sen tosiaankin tietää rakastaako toista vaiko vain välittää toisesta?
Minulla on ollut salasuhde jo pitemmän aikaa, 3 vuotta.
Onko rakkaus loppu, kun ei tunne enään suurempaa syyllisyyttä pettämisestä. Välitän toki molemmista miehistä, mutta en osaa valita heidän välillään. Tämä tilanne on itseäni tyydyttävä tilanne kaiken kaikkiaan. Toisaalta erokaan ei kiinnosta, koska jäisin taloudellisesti heikoille erotilanteessa, koska meillä on avioehto tehtynä.
Mistä sen tosiaankin tietää rakastaako toista vaiko vain välittää toisesta?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Olet kyllä oikea saasta. Sinä tuskin olet koskaan kokenut oikeaa rakkautta ketään kohtaan. Suruksi käy lastesikin puolesta kun ovat tuollaisen äidin saaneet. Palveluksen teet, kun lähdet perheesi luota ja jätät lapset isälle. Et rakasta ketään muuta kuin itseäsi, joten jos haluat edes jotain hyvää saada aikaiseksi muiden elämässä niin ero perheestäsi on ainoa oikea vaihtoehto.
Osa on vain kateellisia,kun samaa puuroa pitää päivästä toiseen syödä. Kel onni on se onnen kätkeköön. T:Samassa tilanteessa oleva vaimo
Tuskin kukaan on kateellinen ihmisille, jotka elävät valheentäytteistä elämää?
Kun vertaat ihmisiä puuroon, huomaa hyvin kuinka vähän arvostat ihmisiä. Kaikki tietää teidän kaltaisten tyyppien olevan itsekkäitä paskoja, eihän muuten kukaan tekisi tuollaista toiselle ihmiselle. Meillä ihmisillä on kyky rakastaa - valitettavasti osa ihmisistä ei siihen kykene poikkeavien aivojen tms takia. Teidän kaltaiset osaa kuitenkin ajatella, ja voinette tajuta sen, että esim miehenne, jotka ehkä osaavat rakastaa - ansaitsevat myös sen rakastavan kumppanin.
Onneksi itse synnyin rakkauteen kykenevänä, sitä parempaa ja voimakkaampaa tunnetta ei ole. Suruksi käy teitä jotka eivät pääse tätä kokemaan.
Mistä sen tosiaankin tietää rakastaako toista vaiko vain välittää toisesta?
Lue täältä suomi24 niin tiedät, mitä tunnet
Tässä on sinulle video, missä nainen on samassa tilassa, mies ei kiinnosta ja on vielä naitettu suvun toimesta 17 vuotta vanhemmalle miehellle. Yhdessä hetkessä tilasnne voi muuttua, kun Jumala koskettaa ihmisen sisintä!
http://www.youtube.com/watch?v=MsZaKJgtVgE
Oi älytön nainen!!! Oletpa sopan keittänyt!! Aviopuolison pettäminen on A V I O R I K O S!!! Olet siis rikollinen! Petit lupauksesi, petit toisen luottamuksen, olet petturi!!! Olet saastuttanut myös äitiytesi pettämällä lasten isää. Ei muuta kun totuus julki ja otat vastaan, mitä tulee! Ennemmin tai myöhemmin paljastuu kuitenkin petoksesi, ja mitä kauemmin elät petoksessa, sitä rankempi on se tilanne, kun paljastut! Jos miehesi on ollut uskollinen ja luottanut, on hyvin todennäköistä, että hän lemppaa pihalle tuollaisen kaksnaamaisen luuskan. Ihmettelet vielä, ettei omatunto syytä enää! Sehän on jo kuoleutunut, miten se enää syyttäisi, kun sitä ei enää ole! Pettämisen jatkamisesta on aina seurauksena se, että omatunto LAKKAA toimimasta!!! Pettäminen on siis tehnyt sulle itselles kaikista pahinta! Kun tuo tulee julki, niin vielä sen karvaasti tajuat, että ei ois ensinkään kannattanu lähteä pettämään!
Ei oo muuta vaihtoehtoa, ku kertoa, mitä oot tehny toisen selän takana 3 VUOTTA, pyytää nöyrästi anteeksi, jos osaat, ja jättää miehelle päätösvalta, mitä tekee, hyväksyykö sinua enää vai sanooko good bye, koeta pärjätä! Taidan arvata ...
HALOO! "...itseäni tyydyttää tilanne..." Ajatteletko ketään muita ollenkaan kuin itseäsi? Lapsiasi? Täytyy sanoa, että olet kyllä aikamoisen sopan keittänyt ja vielä sen itse syöt, eikä takuulla maistu kovin makealle silloin! Karvasta on ja kitkerää, ja itkien syöt, mutta oma on keittämäsi!
Jos kotona mennee hyvin ja lapsetkin on onnellisia,niin miksipä pitäisi hyvää muuttaa. Pidä ehdottomasti toinen jannu varalla, kun mieskään ei mittään aavista. Itsellä ku kaikki hyvin ni jaksaa sitä arkeaki kotona. Mullakii (n) kokemuksia toisesta suhteesta (pitkäaikainen) ja homma toimii. Aviorikosta ei enää ole nimikkeenä, että silleen. Osa naisista täälä on vaan kateellisii, kun sulla menee hyvin:)
Ihan täyttä paskaa taas tämäkin aloitus. Kunnon perheen stereotypia vain kopsattu tänne provoksi: aviopari, 2 lasta (varmaan vielä tyttö ja poika), koira, omakotitalo, farmariauto ja mökki.
Suoli24:aa parhaimmillaan taas.
" Mistä sen tietää rakastaako toista, vai välittääkö toisesta vain"--- tätä siis kyselet ?
Mistä tiesit, että rakastat miestäsi kun avioiduit hänen kanssaan? Rakastuminen
ja ihastuminen on vähän hurmoksellisempaa kuin rakastaminen johon liittyy se,
ettei petä rakkauden kohdetta, tuntee vastuuta toisesta ja iloitsee saadessaan
tehdä toisen elämästä hyvää.
Olet kyllästynyt hyvinvointiin ja haet seikkailua joka sekin jo näyttää maistuvan puul-
ta. Luulet ehkä olevasi "moderni", mutta kauhistuttavaa on myös se, että äitiytesi
taitaa myös olla hakusessa. Miltä se tuntuu olla petollinen vaimo, sillä koko
perhettäsihän sinä tavallaan petät, vai avoimestiko siitä kerrot ?
Salli nyt sitten miehellesi myös samat oikeudet! Ja esittele kiva setä lapsillekin.
Yhteisestä hyvästä kannattaa nauttia.
Asiasi on hyvin, niin miksi pohtia enempää. Pohtii sitten,kun jokin muuttuu. Minusta on hienoa, että olet saanut kaiken järjestymään. Itsellänikin (N) on ihan sama tilanne, enkä pohdi sitä sen enenpää. Kerranhan sitä vain eletään:)
Kuulkaapa kaikki hurskastelija-paremmintietävät. Itselleni tuli sellainen tilanne että jäi yksin kolmen lapsen nelikymppisenä äitinä, liittoa ei kertakaikkiaan voinut jatkaa miehen luonteen vuoksi. Olin aina ollut kiltin tytön perikuva, ja yhtäkkiä siinä sitä oltiin keskellä idyllistä asuinaluetta, ilman miestä hyveellisenä eks-vaimona. Vuosia kun kului, sitä alkoi miettiä että viisaampaa olisi ollut etsiä kivoja miehiä lähipiiriinsä jo nuorempana, liitossa ollessaan. Olisi sitten ollut edes jokin numero mihin soittaa, kun miestä kaipaa mutta ei ole. Keski-ikäinen nainen on sinkkumarkkinoilla jo sellainen vitsi, että uuden hyvän miehen löytämisestä olen jo luopunut mahdottomana haaveena.
Hiukan olen katkera ylipuritaanisesta kasvatuksestani, ei mennyt elämä loistavasti putkeen vaikka kuinka luuli tekevänsä kaiken oikein.
"What do the pure, chast and innocent get finally? They get bored."
Niin, elämässä onnen voi usein saavuttaa vain tallomalla muita jalkoihinsa. Niille, joita muiden kärsimys ei kiusaa, asiassa ei ole ongelmaa. Meille muille elämässä voi mennä vain ojasta allikkoon.
"Mistä sen tosiaankin tietää rakastaako toista vaiko vain välittää toisesta?"
Kuvittele, että omakotitalonne on liekeissä ja miehesi makaa sisällä tuupertuneena. Onko ensimmäinen reaktiosi rynnätä taloon sisään raahaamaan miehesi ulos?
Sama testi toimii lapsiin ja koiraan nähden.
Ei se tommonen oo mikään välittämistesti! Normaali ihminen pelastaa jokaisen ihmisen hengen, jos vaan paikalla on ja pystyy jotain tekemään.
Samaa mieltä! Jokaisella on sisimmässään aikomus tehdä hyvää toiselle ja välittää... kaikki pelastaisivat ihmisen. Pelastaisin tietysti tuntemattomankin, puhumattakaan läheisistä! Ja kun ihmisellä on historia jonkun kanssa niin syntyy kiintymyssuhde, joka on välittämistä, halua pitää huolta. Mutta rakkaus toiseen on eri asia.
Voihan olla, että oma halu on lähimpänä. Minä ainakin välitän molemmista miehistäni ja vain toisen kans olen naimisissa. Toisen kanssa on taasen intohimoinen suhde. Turha kenenkään on olla kateellinen siitä, että minulla on 2 miestä,heh, molemmat naimisissa, mutta vain toinen minun kanssani:) Elämä on valintoja. Tämä sopii meille.
Valintoiii ! Jos sairastut vakavasti ja homma ei enää pelitä, niin tottakai himomies
maksaa sairaalalaskusi, käy sinua katsomassa ja pukkaa pyörätuolilla.
Kaikkea et elämässä voi valita. Piipahda neurologisella ja syöpäosastolla, myös
lasten ja nuorten, niin typerät silmäsi avautuvat. Kohtalosi ja terveytesi voi hetkessä
muuttua, ja menttaalipuoli näyttää jo olevan avun ulottumattomissa.
Kysyit, mistä sen tietää, rakastaako. Itse tiedän sen siitä, että haluan elää mieheni kanssa, olla onnellinen hänen kanssaan ja sitoutua häneen ja perheeseemme. Viihdyn hänen seurassaan. Haluan helpottaa hänen elämäänsä ja olla hänelle hyvä. Haluan olla hänelle rehellinen ja luottamuksen arvoinen.
Kun pettää tuntematta syyllisyyttä, silloin rakkaus on loppu. Turha selitellä asioita itselleen parhain päin. Moni puolustelee, että salasuhde tuo kipinää ja ettei halua satuttaa puolisoaan, mutta jos ei halua satuttaa, miksi ylipäätään lähteä pettämään? Eikö ole itsestään selvää, että pettäminen satuttaa? Ja jos päättää satuttaa, silloin ei rakasta. Yksinkertaista! Jos ajattelee vain omaa etuaan ("itseäni tyydyttävä tilanne"), silloin ei rakasta. Jos pari sopii, että on lupa rinnakkaissuhteisiin, silloin kyse ei ole pettämisestä.
Sinulle, joka ripitit hurskastelijoita: mielestäni ihmisen tulisi toimia sen mukaan, mikä hänelle itselleen on tärkeää, ei sen mukaan, miten muut tekevät. Ei esim. tarvitse pettää, jos puoliso pettää, jos itse pitää uskollisuutta merkittävänä arvona. Kiltteys on pohjimmiltaan hyvä asia, mutta ei tarkoita sitä, että pitäisi unohtaa omat tarpeensa. En pidä ajattelusta, jonka mukaan muut ihmiset ovat vain käyttötavaraa - niitä voi haalia ympärilleen ja ottaa, mitä milloinkin sattuu tarvitsemaan.
Aloittajalle. Kysyt mistä tietää, onko rakkaus loppunut. Oli provo tai ei, niin vastaus on mielestäni aika yksinkertainen. Ei rakkaus ole loppunut kun se ei ol varsinaisesti koskaan alkanutkaan.
Usko pois, kun rakastat toista ihmistä, tiedät sen. Tiedät myös, milloin se alkaa hiipua.
Rakkautta ei ole se, että pettää, valehtelee, satuttaa ja kieroilee toisen selän takana. Se on ihan jotain muuta. Itsekästä ja hieman narsistista toimintaa.
Monet ihmiset pettävät, ja palaavat sitten petetyn luokse ja huomaavat rakastavansa. Tuskin kukaan "rehellinen" pettäjä kuvittelee, että rakkaus puolisoon on kunnossa kun nohjuaa toisen kanssa. Mutta jos on kerran rakastanut, niin rakkaus voi kyllä löytyä uudestaan. Mutta puolisoaan rakastavat pettäjät ovat kyllä sellainen paradoksi, jota en ihan yhdellä suupalalla niele.
Arjessa ja pitkässä liitossa kun se rakkaus voi välillä käväistä siellä pakkasen puolella, vaikka se ei aina tarkoita, että kaikki on ohi. Liian ruusunpunaisin lasein täällä moni miettii elämäänsä. Täydellistä täytyy olla, kaikin puolin. Todellisuudessa elämä on pieniltä osin täydellistä, mutta ne hetket ovatkin sitten odottamisen arvoisia. Siinä välissä on vähän sitä sun tätä. Ihan mukavia asioita, kunhan asennoituu oikein.
Eletään vain kerran, niin ymmärrän aloittajan valintaa. Koska se on tietoinen valinta. Onni voi löytyä noinkin ja se täytyy ymmärtää. Ei voi ymmärtää,jos itse ei ole kokenut. Mitä toinen ei tiedä ei voi myöskään satuttaa, pitää täysin paikkaansa. Minulla on myös ollut/on edelleen parisuhde ja pari suhdetta. Homma toimii molemminpuolin oikein mallikkaasti. Kumpikaan mies ei tiedä toisistaa mitään:)
Avioliittoa solmittaessa luvataan puolisolle uskollisuutta, ja tämä on tapana usein muissakin parisuhteissa. (Jos on toisin sovittu, se on puolisoiden välinen asia.) Vaikka oletettaisiin, ettei puoliso saisi tietää, pettäminen on silti väärin. Väärä teko on väärin, vaikkei siitä jäisi kiinni.
"Eletään vain kerran" - niinpä! Niin elää se puolisokin vain kerran. Eikö hänellä ole oikeutta päättää, elääkö pettäjän kanssa? Ai niin, mutta eihän puolisoa tarvitsekaan ajatella, kunhan itse on onnellinen, niinkö?
Mistään rakkaudesta ei ainakaan voi puhua, jos tietoisesti valitsee sen, että satuttaa puolisoaan ja antaa tämän elää valheessa. Jos on epärehellinen tällaisessa asiassa, miten on luoton laita ylipäätään? Ei salailu suojele puolisoa, sillä vain peittää sen, että on itse kykenemätön elämään rehdisti ja vastuunsa kantaen, tuli eteen mitä tahansa. Pelkureita olette. Täällä eletään vain kerran: jotkut muita ja itseään pettäen, jotkut ns. ihmisiksi.