Mikä lääkkeeksi yksinäisyyteen?

Aloita jokin mukava harrastus. Liikunta vaikuttaa mielialaan positiivisesti. Kesä on tulossa, käy uimassa, lenkillä tai ihan vaan kävelyllä. Piristää kummasti, kunto kohenee ja mieliala siinä samassa.

Hanki koira. Ravaa koulutusryhmissä, näyttelyissä, pentutapaamisissa jne. ja kohta et enää muista edes sanan yksinäisyys tarkoitusta.

Lopeta vanhoissa ystävyyssuhteissa roikkuminen (olet nyt uhka vaimojen mielestä, et ole tervetullut illalliselle varsinkaan naisellisesti pukeutuneena) ja etsi uusia sinkkupiirejä. Esim. eurosinkut, seurakunnan aikuistoiminta ym jne.

Ei se helppoa ole yksinäisyyteen tottua. Liikunta, kulttuuri ja uudet kokeilemattomat harrastukset ovat olleet mun lääke yksinäisyyteen eron jälkeen. Kun neljännesvuosisadan on elänyt samassa parisuhteessa on sitä aikas'tavalla urautunut ja vaikeaa se on kieltämättä lääkkeitä löytää. Pahasti on minullakin vielä prosessi kesken vaikka on kulunut lähes kaksi vuotta konkreettisesta erosta. Aika kuitenkin hoitaa hiljalleen asiaa eduksesi ja yksinäisyys alkaa helpottaa. Itse olen ajatellut etten ihan heti törmäilisi uuteen suhteeseen mutta nyt alkaa jo tuntumaan siltä, että mukavaa kaveriahan tässä kaipaa.

Niin hyviä vinkkejä kaikki. Mutta kyllä tosiaan se tutustuminen on vaikeaa. Kaveria kaipailen minäkin, mutta kyllä sitä naisseurassakin olisi kiva mennä ja toimia. Vaan kun kaikki naisystävät ovat niin hurjan kiinni omissaan. Monella on vaativa mies. lapsenlapsia ja vielä vanhemmat hoidettavana. Nää taakat vaihtelee niin kovin.

Tärkeintä on, että pitäisist yhteyttä ainakin siihen parhaaseen ystävääsi ja toivottavasti hän sellainen, että todella jaksaa kuunnella.
Sinun pitää voidakin puhua pahaa oloasi pois mahdollisimman paljon.


Jos sinulla ei näin hyvää ystävää ole, niin tilaa aika mahdollisimman pian surakunnan ilmaiseen perheasianneuvottelu pisteeseen, siellä on terapeutit jotka kuuntelevat sinua ja olet vaitiolovelvosllisten ihmisten kanssa juttelemassa, voit näyttää kaikki tunteesi, kertoa vihasi, tämän yksinäisyytesi, itkeä. Kaikki on luvallista.

Sinunhan ei tarvitse kenellekään kertoa edes käyneesi tällaisessa keskustelupaikassa, mutta ihan varmasti usean käynnin jälkeen löytyy erilaisia vastauksia ja pääset mukaan elämään.

Mutta pidä sittenkin yhteyttä ystäviisi, läheisiisi, jospa jaksaisit joskus kysyä, mitä heillekin kuuluu, elä missään nimessä jätä heitä elämästäsi pois.

Itse kävin useita kertoja etsimimässä "tietä eteenpäin" ja nyt pystyn jo aika hyvin olemaan mukana elämässä ja hyväksymään yksinkin olon, olen löytänyt siitäkin hyviä puolia.
Ystävätkin pyytelevät mukaan, onneksi eivät karanneet.

"Tiedän tunteen", kiitos kovasti neuvoistasi. Olen yrittänyt myös tuota yksinäisyyden sietoa, mutta luonnollisesti siinä on rajansa. Tuo Kirkon keskusteluapu oli uusi tieto.

Liikkeellä täytyy pysyä, sen olen tajunnut ja käynkin siellä täällä. Yritän myös sitkeästi pitää ystäviä keskustelussa vaikka tunnenkin itseni aika maanvaivaksi tällä hetkellä. Sinkkuystäviä minulla ei ole. Tunnelma olisi varmaan aika eri, jos näin olisi.

Olen ajatellut entisen vaimoni ja minun perheystävistä niin ettei he välttämättä osaa oikein ajatella meitä yksilöinä kun olemme aina esiintyneet heille parina. Iso osa yhteisistä ystävistä on kadonnut mutta on kuitenkin ystävissämme myös niitä jotka ovat pysyneet minun ystävinä edelleen.

Edellisen "Tiedän tunteen" kirjoittajan kanssa olen täsmälleen samaa mieltä siinä:" nyt pystyn jo aika hyvin olemaan mukana elämässä ja hyväksymään yksinkin olon, olen löytänyt siitäkin hyviä puolia."

Sinulle Julia55 toivon ettet jää yksin ja saat ystäviä sekä ennen kaikkea löydät sen mitä olet etsimässä. Minulla kesti lähes kaksi vuotta ennenkuin ymmärsin mitä loppuelämältä haluan. Nyt vaan pitäisi löytää nainen joka haluaa suunnilleen saman suunnan elämälleen.

Laita ystävän etsintä ilmoitus nettiin tai lehteen. Käy kulttuuririennoissa. Aloita itse jutustelu, jonkun miellyttäväksi tuntemasi ihmisen kanssa mies ja/tai nainen, koska voit olla ystävä ja juttuseuraa jonkun aviossakin olevan miehen kanssa. Usein juuri Mies on virkistävämpää juttuseuraa, kuin ahdaskatseinen nainen. Aloita jokin Harrastus.

Kiitos teille loistavista ja innostavista ohjeista.
Oletan itsekin kuten "lilltrask", että menee tästä parikin vuotta ymmärtää itseään. On varmaan kuten "juttuseura virkistää" totesi oltava avarakatseinen juttukumppanien etsinnässä. Varmaan ei ensimmäiseksi olekaan järkevää hakea seuraa tositarkoituksella.

Aina seuran haussa Julia55 kannattaa olla tosissaan tai ainakin kannattaa kertoa tilanteensa avoimesti. Sillä jos nimimerkkisi on ikäsi tai syntymävuotesi tapaat toisen myös elämää nähneen ihmisen. Uskoisin kaikilla vapailla ikäisillämme olevan kokemuksia suhteen kariutumisista ja näin ollen ovat kokeneet pettymyksen. Siksi väittäisin ettet missään nimessä ole ainut yksinäinen tässä suuressa yksinäisten joukossa vaan kaikki ns. nyt vapaat ovat jossain vaiheessa käyneet saman kamppailun. Siksi on kuitenkin tärkeää itsesi kannaltakin, että olet ihmissuhteissa vakavissasi ja avoin. Siinä tapauksessa jos et vielä kykene vakavaan suhteeseen vaan haluat vain ystävyyttä on se hyvä kertoa Hänelle ja antaa hänen päättää riittääkö se hänelle. Jos kaveri ajattelee uskon, että se riittää. Jos ei riitä, et menetä siinä tyhjäpäässä mitään.

Tuo seuranetsintä on vähän niin ja näin, samaa sukupuolta olevien seura on aluksi suositeltavampaa, silloin ehtii koota itsensä ja ajatuksensa, eikä uusi suhde pääse niskan päälle, tarkoitan alakin viedä väärään suuntaan.

Seuraa on hyvä olla, mutta tarkoin harkittua, että ei riikkoonnu ja pety taasen uudelleen.

Hyviä varoituksia, kiitos! "Varovaisuus mukaan" on varmaan oikeassa tuossa. Lilltraskin huomio sai muistamaan, että myös miehillä on tunteet, kun tuossa avioeron jälkimainingeissa meinaa sekin unohtua.