Onko sellaisia miehiä....

qogogo

......joiden mielestä seksi kuuluu vain parisuhteeseen? Eli miehiä, jotka kieltäytyisivät seksistä, jos joku tuntematon kaunokainen sitä haluaisi kanssasi?

Olen aika vanhoillinen tapaus, vaikka olenkin aika seksuaalinen ja pervo naiseksi, katson paljon pornoa, runkkaan päivittäin jne. Silti minua ei yhtään, ei siis yhtään kiinnosta seksi jonkun epämääräisen ihmisen kanssa. Haluaisin samanmoisen ihmisen miehekseni, mutta kaikki taitaa haluta suhteessa mahdollisimman nopeasti seksiä. Suhteen tulisi kestää ennen seksiä 3-6 kk, ennen kuin olisin valmis yhdyntään. Haluaisin ensin rakentaa luottamusta kunnolla tähän ihmiseen, ja tietää millainen hän oikeastaan on. Samalla saisin tietää, että tämä mies oikeasti pitäisi MINUSTA, eikä roiku kanssani vain seksin takia.

Joku nyt tietenkin sanoo, ettei parisuhdetta voi alkaa rakentaa ilman, että tietää millaista seksi on. No olen asiasta eri mieltä. Jos molemmat kuitenkin viehättävät toisiaan , niin seksi ei ole ongelma. Seksin harrastamistakin opetellaan yhdessä uuden kumppanin kanssa, ja pikkuhiljaa tutustutaan siihen mistä asioista toinen tykkää jne. Seksin pitäis siis toimia jos molemmat tykkäävät ja viehättyvät toisistaan, eli siksi seksiä ei tarvitse heti suhteen alusta alkaen harrastaa.

Tämän asian vuoksi minäkin olen yhä 21-vuotiaana naisena neitsyt. Kaikki miehet joita olen treffeillut ovat halunneet minusta vain seksiä viimeistään muutaman tapaamisen jälkeen. En ole tavannut ketään sellaista, joka haluaisi viettää kanssani aikaa lenkillä, elokuvissa, kotona, tehdä retkiä....kaikkea mukavaa. Tosin olenkin vain tavannut miehiä, jotka ovat olleet tyhmiä kuin saappaat, joten sellaisilta nyt ei voi odottaakaan mitään muuta kuin saapasta seisokissa.

Haluaisin fiksun miehen, joka myös haluaa sitä seksiä, mutta malttaa odottaa ja tykkää minusta :) Loppujen lopuksi muita vaatimuksia en paljoa omaa, sillä minulle kelpaa niin työssä käyvät kuin syrjäytyneetkin tapaukset. Kunhan ei ole mikään mielipuoli. Ulkonäölläkään ei ole suurta merkitystä, kunhan on edes jotenkin huoliteltu ulkonäkö. Mielestäni lähes kaikki miehet ovat komeita tai söpöjä, ja vastenmieliseksi miellän vain resupekat, jotenkin epämuodostuneet tai yli 100kg painavat ihmiset.

Onkohan tällaista tapausta olemassa miehissä, vai elänkö elämäni vanhanapiikana?

11

179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 20+1

      kyllä minä nyt malttaisin odottaa, kunhan nyt sentään sen verran voisit joustaa että vetäisit käteen aina välillä ja ottaisit joskus myös poskeen ja jos saisi hieman pelata sormiflipperiä pimperon kanssa niin ei mitään ongelmaa

    • kunnon mies.

      Kyllä on pakko päästä naimaan ennen papin aamenta. En ottais mitään pihtari naista joka pihtaa kirkkoon asti. En nyt heti tietenkään tavattuani ala vonkaamaan et voin odottaa 2 kk max.

    • Tässä yksi. Ei vaan nappaa hypätä samantien petiin tuntematta toista. Ai niin mutta mulla onkin painoa yli 100kg, joten voinet unohtaa mut samantien...

    • Singlelife for life

      ''Onko sellaisia miehiä joiden mielestä seksi kuuluu vain parisuhteeseen?''

      On.

      Sen takia en ole saanut seksiä.

    • M29w

      Voi, sähän oot ihan unelmanainen monen miehen mielestä. Hienoa, että sunlaisiakin naisia vielä on olemassa! Itse en odota noin pitkää pidättäytymistä keneltäkään, enkä itsekään ole toistaiseksi...Mutta ymmärrän kyllä, että jotkut haluavat tutustua ihmiseen kunnolla ennen ekaa kertaa.

      Täytyy myöntää, että itselläni on ollut tapana hypätä tyttöystäväkandidaattien kanssa jo parien treffien jälkeen sänkyyn keskimäärin. Mutta nyt hieman vanhempana olisin kyllä valmis odottamaan mikäli kyseessä olisi sellainen nainen, johon ihan oikeesti olisin ihastunut ja jonka kanssa voisi harkita alkavani kulkemaan yhtä polkua siitä lähtien.

      Se on pääasia, että tietäisin naisen tykkäävän seksistä. Kyllä tuon 3 kk (miksei jopa tuon 6kk:kin....) voisin odottaa, kunhan ei ihan avioliittoon asti tarvitsisi ootella. Ihan vaan sen takia, että en tiedä onko avioliitossa muutenkaan mieltä. Luulisi, että rakkaus olisi jo riittävä yhdessäpitävä voima?

    • ''''''''''''''''''''

      ei ole lellaista miestä, joka ei seksiin suostuisi kauniin naisen kanssa.

    • dksfisdfj2

      Olen 22-vuotias maalaistaustaisena saanut myös kohtalaisen vanhoillisen hyvän kasvatuksen, josta olen vanhemmilleni äärimmäisen kiitollinen.

      Mulla on vähä sama ongelma, mutta naisten kanssa. Itsekin haluaisin tutustua naiseen paremmin ennen seksiä. Vaikka olen mielestäni pohjimmiltani kunnon poika niin käyttäytymiseni ja urheilullisuuteni vetoaa kieltämättä tälläisiin "pissiksiin", jotka ovat valmiita avaamaan haaransa vaikka heti. Miehenä tietysti kova paikka, jos oikein hyvännäköinen ehdottaa vaikka baarissa ties mitä. Valitettavasti muutamia kertoja olen ratkennut.

      Mielestäni tälläinen on huono alku parisuhteelle. Siksi en ole koskaan seurustellut, vaan odotan tavallista maanläheistä, fiksua ja sellaista joka kestää kaikenkaltaista huumoria, jolle voin "omistautua" kokonaan.

      • 16+7

        hou,hou,hou, jolupukkiko se siellä kertoo tarinoiga, että ihan naiset saman tien availevat haaransa nähdessään tavallisen maalaisjuntin. Älä nyt viitti..


    • Ikisinkku M

      joo, täälä yksi, hyvinkin maltan odottaa tuon puoli vuotta, kun se on kulunut niin ota yhteyttä, päästään sitten heti panemaan :D

    • 28w

      Täällä yksi, olen muutamat pakitkin antanut selvästi vain yhdenillan huumaa hakemassa oleville naisille. Pakkien jälkeen on haistateltu ja on haukuttu mm. homoksi eli ihan sama oletko miehenä pakkien antajana tai vastaanottajana niin härskin tekstin kuuleminen vastapuolen suusta on arkipäivää.

      Elämänkumppanilta haen aitoa sielunkumppanuutta ja haluan todella tutustua ihmiseen kunnolla ennen sänkyhommia - nekin sujuvat paljon paremmin, luonnollisemmin ja nautinnollisemmin kun kumppanin tuntee ja häntä kohtaan on aidosti tunteita. Valitettavasti omien kokemusten mukaan kovinkaan monet naiset eivät ole tällaiseen hitaaseen tutustumiseen valmiita vaan sänkyyn pitäisi hypätä ihan viimeistään neljänsillä-viidensillä treffeillä tai rukkaset tulee koska ei ole kuulemma sitä kuuluisaa kipinää.

    • onononononon777777

      Kuulostat ihan fiksulta. En nyt sano, että tuo 3-6kk on kaikille oikea aika, mutta ei siinä mitään vikaa ole. Toivottavasti löydät saapasta fiksumman miehen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      98
      1653
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1083
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      425
      1057
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      166
      972
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      792
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      772
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      81
      699
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      665
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      661
    Aihe