Mieheni on ulkomaalainen ja työttömänä. Hän ei tällä hetkellä saa mitään tukia. Tulevaisuudessa toivottavasti jotain pientä työttömyyskorvausta. Meille tulee kamalan paljon stressiä raha-asioista kun elämme vain minun rahoilla ja meitä on neljä henkeä perheessä. Haluaisin antaa enemmän ja tiedän, että häneltä puuttuu monia tärkeitä asioita ja ruokakuluissa joutuu välillä pihistelemään jne. mutta talouttani rasittaa aiemmin syntyneet velat (mm. siitä että jouduin opiskelemaan pari kuukautta viime vuonna, muutto, häät). Miten te muut, joilla on ollut työttömyyttä perheessä, olette selvinneet vaikean ajan yli ilman eroa?
talous kuormittaa
parisuhdetta
7154
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kai tämä oli sinulla tiedossa ennen häitä, että aviopuoliso joutuu lain mukaan elättämään puolisoaan?! Miksei miehesi mene opiskelemaan, että saisi sitä kautta opintotukea ja ajan kanssa töitäkin?!
Seukkasin vähän aikaa pakolaisen kanssa, ja voi hyvänen aika sitä hyväksikäytön määrää! Pakko oli pistää suhde poikki, kun eihän sellaisesta mitään tule, että toista käytetään taloudellisesti hyväksi joka asiassa!
Nyt äkkiä ero vireille ja mies omaan asuntoon, niin johan alkaa saamaan jotain tukiakin ensihätään!
No, oliko tuosta neuvosta sinulle jotain hyötyä, ap?
Ero vaan äkkiä vireille niin SUN ongelmat on sillä hoidettu, ja muusta viis.
Tätä tasoa tämä "keskustelu" on täällä.
Sinuna pyrkisin keskusteluun livenä ihmisten kanssa ja kannustamaan miestä, vaikka hän ei juuri nyt kykene tukemaan perhettään rahallisesti. Hän on kuitenkin tärkeä ihminen lastensa elämässä ja jo siinä on syy pysyä yhdessä ja positiivisena.
Ne rahan tienaamisen konstit ovat kaikille kaikkialla samanlaiset ja kaikki perheet pysyvät yhdessä kun tukevat toisiaan vaikeidenkin aikojen eteen tullessa. Kuka tahansa saattaa joutua työttömäksi nykyään, joten niitä selviytymisen konsteja on keksittävä niidenkin, jotka elävät pelkkien tukien varassa.
Vanhat lainatkin joutuu aina maksamaan, mutta miten ja missä tahdissa se tapahtuu on myös sopimuskysymys. Kun ottaa asioista selvää, kykenee suunnittelemaan arjen menotkin paremmin.
Nimenomaan! Keinoja on keksittävä kaikkien, jotta tulisi toimeen. Siksipä tuntuu kummalliselta, että mies ei haluaisi lähteä opiskelemaan perheensä hyväksi. Tulevaisuudessa koulutuksesta on pelkästään hyötyä!
Kiinnostaisi kyllä kuulla, että millainen dynamiikka on AP:n ja miehen välillä... miksi mies ei halua nähdä vaivaa perheensä eteen?
Miehellä tässä on ongelma työttömyyden ja rahattomuuden takia. Ero ja eri asunnot siihen asti, kun mies alkaa tienaamaan, auttaa siis ensisijaisesti MIESTÄ itseään, ja samalla koko perhettä. Nythän mies ei saa mitään tukia avioliiton ja yhdessä asumisen takia.
Mistä tiedät, että perheessä on lapsia, ja että ne ovat miehen omia? Neljä henkeä voi käsittää vaikka kaksi aikuista, koiran ja kissan. Mies voi ns. muuttaa kirjoille muualle, ja muuten viettää aikaa yhdessä kuten ennenkin.
Mikä ihmeen hinku ja pakko on olla naimisissa, ellei kyse sitten ole taas kerran näistä mamuista, jotka havittelevat oleskelulupaa avion kautta. Epäilenpä, että nyt on ap:ta vedetty höplästä, kuten monia muitakin sinisilmäisiä suomineitosia..
Miten sä käsität tuosta pätkästä tekstiä, ettei mies HALUA kouluttautua tms.?
En minä ainakaan käsittänyt sitä niin. Taustalla voi olla vaikka millaisia syitä siihen työttömyyteenkin, ap ei niistä vain kerro.
Joten enpä kommentoi enempää, koska tämä on just sitä spekuloivaan kuvittelemista joka ei perustu tietoon.
Aivan, kirjoituksesta ei käy selville kaikkea. Mutta näin loogisesti ajateltuna, jos itse olisin työttömänä ja eikä rahaa tulisi mistään, suuntaisin ehdottomasti opiskelemaan. Ja kielitaitoon on turha vedota, koska kansainvälisesti käytettyä englantia käytetään yleisesti opetuskielenä. Myös meillä Suomessa.
Riippuu täysin siitä, miksi mies on työttömänä... fyysinen vamma tai jokin muu... toisaalta, jos hän ei fyysisesti tai henkisesti kykene töihin, niin silloinhan hänen pitäisi kuulua eläkkeen piiriin? Ja AP sanoo, että hänen miehensä ilmeisesti tulee kuulumaan työttymyyskorvauksen piiriin, joten ilmeisesti mies ei kuulu ryhmään, jolle myönnettäisiin eläke? (Eli hän on myös opiskelemaan kykenevä)
Ja AP puhuu HÄNEN taloudestaan, joten veikkaisin, että tilanne on jatkunut pitkään ja AP on omaksunut olevansa vastuussa taloudesta, vaikka tilanteen ei oikeasti kuuluisi olla näin. Vaikka AP:n mainitsemat häät viime vuonna voisi viitata miehen muuttaneen Suomeen äskettäin?
Tarkoitukseni ei ole katsoa tilannetta ulkomaalaisen näkökulmasta, vaikkakin myönnän että se luo perspektiiviä joillekin mahdollisille esiintyville ongelmille. Katson asiaa vain näkökulmasta, jossa mies, joka on työtön ja ei saa tukea, ei auta vaimoansa huolehtimaan perheestä.
Ja ihmissuhteen näkökulmasta sanoisin, että keskusteleminen toisen kanssa on tärkeää. Sinun tulisi kertoa miehellesi, että sinua stressaa tilanteenne. Ja jos hän aidosti rakastaa sinua, hän ymmärtää, että tilanne on mikä on. Miksi haluaisit antaa hänelle enemmän? Tunteeko hän samoin sinua kohtaan? Ja ennen kaikkea: mitä tarpeita hänellä on? Eikö elämä ole jo aika hyvin, jos rahaa riittää ruokaan ja vuokraan? Kaikilla ei ole sitäkään. Ja jos mies ei tee asian eteen mitään ja vaatii sinulta kaiken... olet valinnut väärän miehen. Keskustelkaa!
työtön suomi mies ei kelpaa joka tulee omillaan toimeen mut ulkomainen mies kelpaa joka ei saa mitään tukia