Sitoutumiskammo

Olen vähän päälle parikymppinen nainen. Takana useita vaikeita pidempiä seurustelusuhteita. Seurustelen tälläkin hetkellä. Jokaisen suhteen alun jälkeen minulle on alkanut vähitellen hiipimään ahdistusta, alakuloisuutta, milloin mitäkin. Jossain määrin myös alan hillitsemään tunteitani toista kohtaan, jotta ne eivät syvenisi liikaa. Pelkään liikaa, että minua satutetaan tai että alan riippumaan toisessa. Alan etsimään hirveästi syitä, miksi erota. Saatan myös alkaa katsomaan muita miehiä vaikka en ole aikeissa edes tehdä mitään, mutta kai se on jonkinlainen pakokeino. Edellisissä suhteissa olen pettänyt muutamia kertoja, mutta enää en sille tielle lähde, eroan mieluummin.

Tämän pelon takia, tunteeni toista kohtaan alkavat jossain määrin viilentymään ja huomaan halua erakoitua. Menetän samalla myös intressini omaa elämää kohtaan. Minua ei kiinnosta enää tehdä mitään tai nähdä ketään tai varsinkaan pitää itsestäni huolta. Tälläkin hetkellä ahdistaa ja tekisi mieli juosta kaikkea karkuun. Minulla taitaa olla aika paha sitoutimiskammo. Pohjimmiltani oikeasti kaipaan syvää rakkautta ja elämänkumppania, mutta pelkään kiintyä liikaa. Minuun on aikaisemmin sattunut, aivan likaa. Pahinta on, että olen pohjimmiltani hyvin herkkä ja kaipaan todella paljon huomiota ja hellyydenosoituksia. Muuten alan kehittämään päässäni kaikennäköistä, joka taas johtaa haluun etsiä ulospääsyä. En osaa sietää kyllästymistä tai sitä pelkoa, että toinen vähitellen kyllästyisi tai alkaisi pitämään itsestäänselvyytenä minua.

Alan myös helposti riippumaan ja elämään toisen ihmisen kautta. Tämän takia viilennän tunteitani, koska en osaa pitää itseäni tasapainoisena ja kurissa suhteissa. Joka kerta kaikki aina päätyy (ainakin mielessäni) johonkin ahdistukseen. Aina ajattelen, että nyt pystyn ja olen rauhassa, mutta pikkuhiljaa kaikki taas hiipii ja kärjistyy tunteiden sekamelskaan.

Toisen seurassa ja välillä yksinkin taustalla on koko ajan tietynlainen alakuloinen fiilis, joka kummittelee. Jossain vaiheessa se kärjistyy romahtamiseen, yksinäisyyteen tunteeseen, mutta mieluummin olen jotenkin senkin kanssa kuin että riippuisen toisessa kiinni ja vaivaisin toista ongelmillani. Koen olevani riesa toiselle, joten usein pyrin haluamattani pitämään nämä omana tietonani kunnes on liian myöhäistä. Tälläkin hetkellä istun kotona romahtamispisteessä tähän olotilaan ja koen että en voi kenellekään puhua eikä kukaan minua ymmärtäisi.

En enää tiedä, mitä tehdä. Olen kyllästynyt suhteisiin, jopa miettinyt, että en halua yhtään ketään, en mitään. Parempi olla yksin, erakoitua kaikesta. Joskus aikaisemmin elin kauheassa yksinäisyyden pelossa enkä osannut olla ilman parisuhdetta, mutta nykyään koen että se olisi jopa helpotus tästä kaikesta. Aina kun aloitan suhteen, olotilani lopulta valahtaa ja muuttuu yhä synkemmäksi ja kierommaksi eikä sille näy loppua. Mä voin vatkaa näitä vaikka loputtomiin päässäni vaikka yritän rauhassa suhtautua. Se ei auta. Olen yrittänyt pitää itsestäni huolta ja tehdä asioita, mutta kaikki tuntuu tyhjältä. Olen kai kylmettänyt itseni pärjäämään tässä elämässä, edes jotenkin. Onko kenelläkään muulla ollut samanlaista ja mitä tässä tilanteessa kannattaisi tehdä? Onko jotain keinoa, miten päästä tästä eroon? Vai onko ainoa keino vain taas jättäytyä näistä suhdeleikeistä pois, sitäkään en oikeasti haluasi, mutta jotenkin nää mun pelot ottaa pahasti valtaa ja estää mua olemasta normaalisti.
24647
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Kerron sulle alkuun erään totuuden, se on ettei ole olemassakaan sellaista kuin sitoutumiskammo. Sitoutumiskammo on veruke sille, ettei oikeasti ole vakavissaan toisen kanssa.

Todennäköisesti nytkin olet kumppanin kanssa joko vääristä syistä tai et ole muuten varma hänestä. Tämä "sitoutumiskammo" liittyy myös itsekkyyteen, olet ilmeisesti aika itsekäs ja vielä tuijotat omaan napaasi, se kuuluu toki ikääsi.

Kasva rauhassa, älä solmi mitään vakavia suhteita ja elä elämääsi. Ole myös rehellinen kumppaneillesi, siitä mitä tunnet heitä kohtaan. Sitten kun se oikea tulee, niin huomaat olevasi valmis, ja aikuistumisen myötä olet valmis myös luopumaan itsekkyydestäsi.

Äänestä
  • Hmm, pisti miettimään tuo viestisi. En kyllä ainakaan halua olla itsekäs toista kohtaan, sillä pyrin itsekin huomioimaan toista yhtälailla kuin toivoisin itseänikin huomioitavan ja mielelläni teen toisen eteen paljonkin pyyteettömästi, mutta onhan se tietysti kiva välillä itsekin saada takaisin. Se tässä harmittaakin, kun tuo taustalla oleva pelko häiritsee tätä kaikkea. Ehkä se pelkääminen tavallaan on itsekästä, mutta yritän koko ajan päästä siitä eroon, mutta se ei hellitä ja tulee pakokauhu. Yleensä yritän olla antamatta sille liikaa valtaa, mutta se hiipii jostain puskista taas. Siksi mä tätä tässä kirjoitankin, koska haluaisin oppia luottamaan toiseen ja antaa kaikkeni pelkäämättä.

    Mulla on tällä hetkellä todella hyvä ja tasapainoinen mies. Koskaan ei oo kukaan mua näin hyvin kohdellut. Taitaa mulla sen takia mennä niin pahasti pupu pöksyyn. Haluaisin olla hänelle yhtä hyvä kumppani, luotettava, avoin ja rakastava. Se haavoittuvuus ja että jotain yhtäkkiä tapahtuisi estää mua kuitenkaan täysillä olemasta niin. Pystyn nämä kyllä itselleni järkeilemään, että ei ole syytä kokea näin, mutta eipä se tätä mun olotilaani tunnu muuttavan

    Äänestä

  • Erakko kirjoitti:

    Hmm, pisti miettimään tuo viestisi. En kyllä ainakaan halua olla itsekäs toista kohtaan, sillä pyrin itsekin huomioimaan toista yhtälailla kuin toivoisin itseänikin huomioitavan ja mielelläni teen toisen eteen paljonkin pyyteettömästi, mutta onhan se tietysti kiva välillä itsekin saada takaisin. Se tässä harmittaakin, kun tuo taustalla oleva pelko häiritsee tätä kaikkea. Ehkä se pelkääminen tavallaan on itsekästä, mutta yritän koko ajan päästä siitä eroon, mutta se ei hellitä ja tulee pakokauhu. Yleensä yritän olla antamatta sille liikaa valtaa, mutta se hiipii jostain puskista taas. Siksi mä tätä tässä kirjoitankin, koska haluaisin oppia luottamaan toiseen ja antaa kaikkeni pelkäämättä.

    Mulla on tällä hetkellä todella hyvä ja tasapainoinen mies. Koskaan ei oo kukaan mua näin hyvin kohdellut. Taitaa mulla sen takia mennä niin pahasti pupu pöksyyn. Haluaisin olla hänelle yhtä hyvä kumppani, luotettava, avoin ja rakastava. Se haavoittuvuus ja että jotain yhtäkkiä tapahtuisi estää mua kuitenkaan täysillä olemasta niin. Pystyn nämä kyllä itselleni järkeilemään, että ei ole syytä kokea näin, mutta eipä se tätä mun olotilaani tunnu muuttavan

    Mistä olet saanut sen käsityksen, että olisi oltava jonkun kanssa? Ehkä parisuhde ei sovi sinulle. Kokeile nyt olla yksin ainakin puoli vuotta, josko pelkotilat ja ahdistukset katoaisi.

    Äänestä

  • ~c~ kirjoitti:

    Mistä olet saanut sen käsityksen, että olisi oltava jonkun kanssa? Ehkä parisuhde ei sovi sinulle. Kokeile nyt olla yksin ainakin puoli vuotta, josko pelkotilat ja ahdistukset katoaisi.

    Ei mulla ole sellaista käsitystä, että olisi oltava. Jos ei ole sopivaa miestä, niin en väkisin yritä olla jonkun kanssa. Olen mieluummin yksin. Nyt olen vain sattunut löytämään ihan mielettömän miehen ja olisi sääli, jos näiden typerien ongelmieni takia joutuisin hänestä luopumaan. Mutta ymmärrän senkin, jos se sitten on järkevin ratkaisu enkä saa itseäni tasapainoon.

    Onko teidän mielestä järkevintä sitten erota tässä tilanteessa? Ei mulla kuitenkaan sellaista oloa ole etten hänen kanssaan vakavissaan olisi. Taidan olla pohjimmiltani liaankin vakavissani, joten yritän rauhoitella itseäni etten menisi liikaa pettymään, jos jokin menisi mönkään. Salaa unelmoin jo yhdessä asumisesta ja yhteisestä tulevaisuudesta. Siksi mulla tavallaan on toinen jalka ulkona, ettei sitten sattuisi liikaa. Siksi tämä onkin niin tuskallista, kun revin itseäni kahteen suuntaan. Todella sekavaa.

    Sen takia apua täältä kysynkin, koska on vanhempaa ja ehkä viisaampaa porukkaa, jotka osaisi auttaa minua. Mutta, jos täällä moni on sitä mieltä, että parempi olla yksin, niin täytyy kyllä vakavasti harkita, koska en halua ruveta kenenkään tai itseni kanssa pelleilemään, jos en sitten oikeasti ole valmis kun tällaisia ajattelen ja pelkään. Se kyllä harmittaisi suuresti, mutta niin se elämä sit näköjään välillä kuljettaa ja pakko se on hyväksyä mitä on tullakseen.

    Kognitiivisesti kaikki länsimaiset naiset tietysti tietää, ettei ole pakko olla kenenkään kanssa, mutta jossain mielen syvyyksissä se käsitys silti elää, vaikka tiedostamattomana.

    Kuulosti (minusta) vain siltä, että sinulla olisi jostain syystä itsetarkoitus olla suhteessa, kun toivoisit nykyisen suhteesi onnistuvan vaikka sinulla on epäilyksiä. Monesti siellä takana on silloin ajatus (ei ehkä sinulla mutta ihmisillä yleisesti), että tätä parempaa en ikinä saa, joten tämän kanssa on onnistuttava kun kuitenkin jonkun kanssa haluan kuitenkin olla.

    Olenpa väärässä tai oikeassa, joka tapauksessa pelkosi, epävarmuutesi kertoo jostakin. Sen alkusyy on mahdollista selvittää ja siitä voi päästä eroon.

    Itse en kyllä ajattele noin ettenkö parempaa saisi. Kuten sanoin, olen välillä niin pelokas, että alan joskus vilkuilemaan muitakin miehiä ja etsimään väkisin jotain syitä miksi erota. En kuitenkaan ole aikeissa tehdä mitään ja jos nyt päättäisin erota, en todellakaan uutta suhdetta kaipaisi. Aikaisemmin mainitsin kokevani jollain tasolla, että olisi jopa helpotus olla yksin ja erakoitua tästä kaikesta, koska en jaksa enää elää tämän pelon kanssa.

    Lisäksi mietin myös, että ei ole oikein, että nykyinen kumppanini joutuu kestämään minun pelkoja ja epäilyjäni syyttä. Se on varmasti hänelle todella raskasta. Surullisena ja turtuneena katson siinä vieressä hänen yrityksiä, kun en voi tälle mitään. Hän voi tietysti yrittää vakuutella, mutta ei se ole hänen tehtävä minun ajatuksiani muuttaa. Minun on itse tultava siitä pelosta, mutta jokin estää minua liian voimakkaasti ja katson hänen rakkauttaan minua kohtaan, kuin harson takaa, johon en saa kosketusta vaikka kuinka haluaisin. Muutamina hetkinä olen siihen pystynyt ja ollut viikonkin rauhassa, mutta sitten valtaa vain entistä pelokkaampi olo myöhemmin. Hetkessä olen taas kerännyt muurit ympärilleni ja mennyt lukkoon.

    Äänestä

Olet siis seurustellut väkivaltaisten miesten ja juoppojen kanssa ja nyt pelkäät että kaikki ovat sellaisia joten et halua sitoutua.

Äänestä
  • Jokseenkin näinkin voisi sanoa. Muutaman juopon/päihdeongelmaisen/henkisesti tasapainottoman kanssa olen seurustellut aikaisemmin. Aikaisemmat suhteeni ovat olleet melko sairaita tätä suhdetta lukuun ottamatta enkä halua sellaiseen enää päätyä. En ajattele, että kaikki ovat sellaisia, mutta kyllä mä sitä taidan kuitenkin pelätä.

    Äänestä

  • Erakko kirjoitti:

    Jokseenkin näinkin voisi sanoa. Muutaman juopon/päihdeongelmaisen/henkisesti tasapainottoman kanssa olen seurustellut aikaisemmin. Aikaisemmat suhteeni ovat olleet melko sairaita tätä suhdetta lukuun ottamatta enkä halua sellaiseen enää päätyä. En ajattele, että kaikki ovat sellaisia, mutta kyllä mä sitä taidan kuitenkin pelätä.

    Miten tällaisesta pelosta sitten pääsee eroon?

    Äänestä

  • Erakko kirjoitti:

    Miten tällaisesta pelosta sitten pääsee eroon?

    Ei pelosta tarvitse eroon päästä. Anna pelon olla, elä siinä, äläkä tunne syyllisyyttä tunteistasi.

    Itse olen päälle nelikymppinen ja tunnistan hienoista kirjoituksistasi itseni. Väkivaltaa ja alistamista 40 vuotta takana, joten aikamoista mielen ja tunteiden mylläkkää on aloittaa uutta suhdetta minullakin. Koko ajan etsii merkkejä toisen mielenhäiriöistä, että osaisi ajoissa paeta. Suojamekanismeja ja hälytyskelloja tämä nainen täynnä, mutta silti on kova tahto tästä kaikesta selviytyä, että periksi ei haluaisi antaa, jos sen seurauksena on ikuinen yksinäisyys.

    Mitäs jos mentäisiin päivä kerrallaan ihanien löytöjemme kanssa.. Pikkuhiljaa avautumista ja puhumista tunteistamme ja toiveistamme.. yksi päivä johtaa toisiin päiviin, viikkoihin, kuukausiin.. Siinä ajassa varmaan opimme luottamaan toiseen ja "terälehti" kerrallaan avautuisimme suhteelle.

    Kiitos sinulle tästä aloituksesta, ja paljon voimia ja uskoa rakkauden parantavaan voimaan!

    Äänestä

  • kiitos ja halit :) kirjoitti:

    Hienoa, että olet päässyt huonosta suhteestasi eroon ja pystyt seisomaan omilla jaloillasi. Näin minäkin olen tehnyt enkä enää mihinkään alistu. Toivottavasti sinunn pelkosi helpottaa ja saat ansaitsemasi miehen rinnallesi!

    Ehkä se syyllisyys on pahinta, kun tiedän tavallaan olevani huono toista kohtaan, kun en osaa tuntea normaalisti pelkojeni takia. Koen olevani toiselle riippakivi, enkä haluaisi olla.

    Olen yrittänyt tuota päivä kerrallaan, mutta pian huomaan taas olevan tunteiden myllerryksessä. Mutta katsotaan nyt kuitenkin, eihän tätä elämää voi laskelmoida, kun tilanteet ja kaikki muuttuu jatkuvasti.

    Äänestä

Oletko toisaalta ihan sitoutumiskyvytön, jos sinulla on kuitenkin pidempiä seurustelusuhteita? Ehkä hyppäät kuitenkin liian pian uuteen suhteeseen? Ehkä ei nyt täysin tarvitse unohtaa suhteita, mutta voisi pitää vähän taukoa. Toisaalta, jos nykyinen kumppani vaikuttaa hyvältä ja olet jo suhteen ehtinyt aloittaa niin ei ehkä kannata erota.

Jos sinulla on ikäviä kokemuksia, en ihmettele, että pelottaa miten tässä suhteessa käy. Koita ottaa päivä kerrallaan, älä ajattele liian pitkälle.

Äänestä

Olen aina sanonut että kiltillä miehellä ei tee mitään. Naiset haluaa just niitä väkivaltaisia juoppoja ja sit itketään palstalla et mitä nyt pitäis tehdä.
Ainoa vaihtoehto on että et seurustele koskaan kun et kerran luota miehiin.

Äänestä

Minä joudun elämään yksin koko elämäni ja sekös kurja kohtalo on. En toivoisi edes pahimmalle vihamiehelleni samaa kohtaloa kuin minulle. mut näin se elämä vaan menee et minä en saa ikinä rakkautta.

Äänestä

kannattaisiko ihan käydä ammattiauttajan kanssa juttelemassa noista fiiliksistä?

Äänestä

Kiitos ja halit :) kirjoitti hyvin asiasta. Keskusteemalla peloista pääsee parhaiten eroon ja sitä kautta toiseen luottaminen kasvaa. Vähän kerrallaan tai sopivasti kerrallaan edeten. Kaikki mennyt on läpikäytävä, muuten se muhii taustalla ja sotkee tekemisiäsi?

Tämä minusta koskee kaikkia ongelmien ratkomisia, täytyy kohdata pelot ja ongelmat, käsitellä ne omalla tavallaan pois mielestä. Sinulla kun on hyvä mies rinnalla niin uskon, että osaa suhtautua tilanteeseen sopivalla vakavuudella?

Tsemppiä ja kyl kiltillä miehelläkin tekee paljon, ainakin minun mielestä, kun koen olevani myös kiltti :) Antamisen iloa ainakin voi tarjota, jollei muuta?

Äänestä
  • Kiitos m 40 ystävällisistä sanoistasi! Vaikutat oikein kiltiltä mieheltä, jollainen on ainakin minulle mieluinen kumppani :)

    Rakkautta ja halit, ja tietysti sellaisia ihan kaikille!

    Äänestä

  • Oikeassa olette ja sitöhän se teki ja muhi. Onneksi uskalsin kohdata pelkoni ja mieheni suhtautui hyvin. Kiitos teille ja kaikille muille viisaista sanoistanne. Ja ehdottomasti kiltillä miehellä tekee paljon. Eikä se meinaa, että jos on kiltti mies, niin on automaattisesti epätyydyttävä ja tylsä suhde ja etteikö suhde voisi olla tulinen ja kaikin puolin naista tyydyttävä. Turhaa ladella stereotypioita. Ei tässä ollut laisinkaan kyse siitä, että kaipaisin jotain juoppoa elämääni, kuten joku täällä totesi. Juurikin niistä juoppojen aiheuttamista peloista haluan eroon ja osata taas luottaa luottamuksen arvoisiin ihmisiin.

    Äänestä

Samat tunnelmat, tuota kutsutaan paremmin nimellä "läheisriippuvuus" eli olet joutunut elämään lapsena synkkää elämää sua on kieroon kasvatettu.
Jos se on ollut alkoholisti tai muu päihderiippuvainen, tai sitte esimerkiksi himouskovainen tai muuten hurahtanut henkilö..
Etsi terapiaa ja vertaistukia..
Tai sitten olet alkoholisti tai muu riippuvuus vetää sua puoleesi.
Itselläni on ainakin riippuvuuksia itsellä, sekä perheessä olen joutunut katselemaan riippuvuuksia ja osallistumaan niiden ylläpitokierteeseen.
Epäilen ainakin että omat ongelmat johtuvat niistä, ja sen verran tutulta teksti kuulostaa että en ihmettelisi vaikka jotains amaa taustalla.
Vai onko se luonnekysymys? Sitä en tiedä, apua en ole löytänyt muuta kuin selvitä elämästä YKSI PÄIVÄ kerallaan.
Eroamista en suosittele, ellei kumppanisi ole oikeasti huono sua kohtaan.
Silloinkin voist harkita vaikkapa aika lisää, tai taukoa..suhteesta toiseen hyppiminen ei auta ennenkuin on päässään saanut selvitettyä kuka minä olen, mitä minä elämältä haluan,jne. Niitä asioita voi miettiä myös parisuhteen aikana, niin olen ymmärtänyt että yksikään suhde ei mene siten että on kaksi valmista ihmistä jotka alkavat olemaan yhdessä.
Vaan on oltava tilaa noille mietinnöille, ilman että pitää miettiä aina sanaa EROAIMINEN..
Suhteenkin ehtoja voi muuttaa mieleiseksi. On vapaita suhteita, on tapailusuhteita, on panosuhteita ja on asumista yhdessä ja voi myös asua erillään.
On hyvä että ihmisellä on JOKU oma ihminen, puoliso tai muu.

Äänestä

Kiitos kaikille vinkeistä ja asiallisista viesteistä. Olen saanut purettua oloani ja luulen, että nyt on taas helpompi jatkaa tätä elämää taas vähän vapaampana näistä peloista. Toistaiseksi minulla on nyt helpompi olla itseni kanssa ja sain juteltua mieheni kanssa asioista rehellisesti ja tuntuu että taakkaa olisi harteiltani lähtenyt ja jonkinlaista luottamusta syntynyt välillemmä. Tämä mies on kuitenkin melkoinen löytö ja olen valmis taistelemaan ja tekemään töitä itseni kanssa, jotta voitaisiin olla kunnolla. Sovittiin, että rauhassa ollaan ja jos minulle tulee jotain pelkoja, niin puhun niistä rohkeasti heti hänelle. Hän sanoi, että haluaa olla kanssani vaikka minulla on tämä ongelma ja että seisoo takanani. Eiköhän me saada tää yhdessä rullaamaan pikkuhiljaa. Olen niin onnellinen etten perääntynyt, sillä nämä pelkoni rajoittavat onneani. Onneksi uskalsin kohdata pelkoni ja uskalsin olla rehellinen.

Äänestä

Onnea sinulle/teille! Sinä ansaitset onnea parisuhteessa. Sano joka aamu ääneen itsellesi peilin edessä: Olen hyvä arvokas ihminen. Rakastan ja olen rakastettu. (Jumalalle kiitos).

Jos tulee takapakkia, ihan rohkeasti hakeudut pari- tai psykoterapiaan kuntoutumaan. Olet senkin ansainnut, että annat kaikki mahdollisuudet itsellesi naisena ja puolisona.

Äänestä
  • Kiitos kauniista sanoistasi (Jumalaan en osaa yhtyä, mutta jokaisella ihmisellä on omat uskomuksensa ja olkoon hyvä niin :)). Itseasiassa kävin juttelemassa erityisen pätevän ammattiauttajan luona ja varasin vielä toisen ajan varmuuden vuoksi.

    Äänestä

Olisipa joku nainen olemassa joka haluis minuun tutustua yhtä kovasti kuin sinä halut olla miehesi kanssa. Mut voihan sitä haaveilla.

Äänestä

terapia vois auttaa. oletko silti aina suhteissa vaikka ne sua noin paljon ahdistavat?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Erakko kirjoitti:

Olen vähän päälle parikymppinen nainen. Takana useita vaikeita pidempiä seurustelusuhteita. Seurustelen tälläkin hetkellä. Jokaisen suhteen alun jälkeen minulle on alkanut vähitellen hiipimään ahdistusta, alakuloisuutta, milloin mitäkin. Jossain määrin myös alan hillitsemään tunteitani toista kohtaan, jotta ne eivät syvenisi liikaa. Pelkään liikaa, että minua satutetaan tai että alan riippumaan toisessa. Alan etsimään hirveästi syitä, miksi erota. Saatan myös alkaa katsomaan muita miehiä vaikka en ole aikeissa edes tehdä mitään, mutta kai se on jonkinlainen pakokeino. Edellisissä suhteissa olen pettänyt muutamia kertoja, mutta enää en sille tielle lähde, eroan mieluummin.

Tämän pelon takia, tunteeni toista kohtaan alkavat jossain määrin viilentymään ja huomaan halua erakoitua. Menetän samalla myös intressini omaa elämää kohtaan. Minua ei kiinnosta enää tehdä mitään tai nähdä ketään tai varsinkaan pitää itsestäni huolta. Tälläkin hetkellä ahdistaa ja tekisi mieli juosta kaikkea karkuun. Minulla taitaa olla aika paha sitoutimiskammo. Pohjimmiltani oikeasti kaipaan syvää rakkautta ja elämänkumppania, mutta pelkään kiintyä liikaa. Minuun on aikaisemmin sattunut, aivan likaa. Pahinta on, että olen pohjimmiltani hyvin herkkä ja kaipaan todella paljon huomiota ja hellyydenosoituksia. Muuten alan kehittämään päässäni kaikennäköistä, joka taas johtaa haluun etsiä ulospääsyä. En osaa sietää kyllästymistä tai sitä pelkoa, että toinen vähitellen kyllästyisi tai alkaisi pitämään itsestäänselvyytenä minua.

Alan myös helposti riippumaan ja elämään toisen ihmisen kautta. Tämän takia viilennän tunteitani, koska en osaa pitää itseäni tasapainoisena ja kurissa suhteissa. Joka kerta kaikki aina päätyy (ainakin mielessäni) johonkin ahdistukseen. Aina ajattelen, että nyt pystyn ja olen rauhassa, mutta pikkuhiljaa kaikki taas hiipii ja kärjistyy tunteiden sekamelskaan.

Toisen seurassa ja välillä yksinkin taustalla on koko ajan tietynlainen alakuloinen fiilis, joka kummittelee. Jossain vaiheessa se kärjistyy romahtamiseen, yksinäisyyteen tunteeseen, mutta mieluummin olen jotenkin senkin kanssa kuin että riippuisen toisessa kiinni ja vaivaisin toista ongelmillani. Koen olevani riesa toiselle, joten usein pyrin haluamattani pitämään nämä omana tietonani kunnes on liian myöhäistä. Tälläkin hetkellä istun kotona romahtamispisteessä tähän olotilaan ja koen että en voi kenellekään puhua eikä kukaan minua ymmärtäisi.

En enää tiedä, mitä tehdä. Olen kyllästynyt suhteisiin, jopa miettinyt, että en halua yhtään ketään, en mitään. Parempi olla yksin, erakoitua kaikesta. Joskus aikaisemmin elin kauheassa yksinäisyyden pelossa enkä osannut olla ilman parisuhdetta, mutta nykyään koen että se olisi jopa helpotus tästä kaikesta. Aina kun aloitan suhteen, olotilani lopulta valahtaa ja muuttuu yhä synkemmäksi ja kierommaksi eikä sille näy loppua. Mä voin vatkaa näitä vaikka loputtomiin päässäni vaikka yritän rauhassa suhtautua. Se ei auta. Olen yrittänyt pitää itsestäni huolta ja tehdä asioita, mutta kaikki tuntuu tyhjältä. Olen kai kylmettänyt itseni pärjäämään tässä elämässä, edes jotenkin. Onko kenelläkään muulla ollut samanlaista ja mitä tässä tilanteessa kannattaisi tehdä? Onko jotain keinoa, miten päästä tästä eroon? Vai onko ainoa keino vain taas jättäytyä näistä suhdeleikeistä pois, sitäkään en oikeasti haluasi, mutta jotenkin nää mun pelot ottaa pahasti valtaa ja estää mua olemasta normaalisti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu