Mitä voisi vielä tehdä?

naarasleijonaminiä

Olemme nuoriopiskelijapariskunta, mutta olemme olleet yhdessä jo 7vuotta, josta asuneet yhdessä 6vuotta ja kihloissa 5 vuotta.

Anoppini ei ole ikinä minusta pitänyt, appi välillä selvästi säälinyt/hävennyt kun istunut samas pöydäs mun kans kun anoppi haukkunut minua miehelleni viereises huonees, mutta toisaalta appi taas asettuu anopin tueksi, eli välini appiin tuntuvat heittelevän yöstä päivään.

Appivanhemmat ovat jo sanoneet/tehneet niin rumia asioita minulle, että mihinkään läheisiin ja sydämmellisiin väleihin en ikinä usko heidän kanssa pääseväni, enkä siitä enää (minulla on veli kuollut ja perhe hyvin tärkeä, joten huonot välit appivanhempiin on ollut minulle aluksi tosi kova paikka) edes haaveilekaan, vaan ihan asiallisista/ normaalit kohteliaisuussääntöjä noudattavasta suhteesta kyllä.

Mieheni on koittanut ensin puhua äidilleen yksin, olemme koittaneet kysyä niin yksin kuin yhdessä, että mikä minussa on vikana/ärsyttää (ei mikään kuulemma, tulee ylistyssanojen lista vaik muuten haukkuu, enkä osaa mitään), ja tämä siksi että asia olisi voinut ratketa, ja mikäli minä olen toiminnallani ärsytystä/pahaamielta aiheuttanut, olisin voinut korjata asian.

No olemme koittaneet puhua niin minun pahanmieleni takia aluksi, kuin nykyään minä mieheni kärsimisen takia tilanteesta (itkee usein kotonaan/ärtyy/muuttuu vaisuksi/ ei ole kotona oma itsensä), ovat vaihtaneet myös minun kiusaamiseni mieheni totaalliseen dissaamiseen. Olen yrittänyt saada anoppini ja appivanhempani ymmärtämään, että suurin kärsijä on heidän poikansa, ja sanonut ettei minulla ole niin väliä, mutta minä rakastan teidän poikaa niin paljon etten kestä enää katsoa ja kuunnella tällästä. Yrittänyt havahduttaa tajuamaan miten paha olo heidän pojalla on, ja kuinka pilaavat itse välinsä häneen! minä en siis koskaan ole kieltänyt miestäni olemasta heidän kanssa tekemisissä, ja käyn itsekin appivanhemmilla kylässä. Mutta ei, minä olen valehtelija, keksin kaiken ja olen manipuloinut heidän poikansa, he eivät ole ikinä tehneet yhtään mitään. Vain kerran olen anopilleni huutanut tänä aikana ( ja olen todella tempperamenttinen).

Mitä tässä voisi enää tehdä?

On koitettu keskustella yksin ja yhdessä, asiallisesti puhuen, heidän tunteitaan ja ajatuksia kysellen, sekä suoraan kertoen missä rajat menee sekä kerran totaallisesti poltin kroppuni eli huusin, esitetty asia koska minua loukattu, sekä siltä kantilta että kyse on heidän pojasta ja hänen hyvinvoinnista.Tulos aina sama, ongelmaa ei ole, minä kuvittelen ja keksin kaiken, haluavat kuulla asiat mieheltäni, mutta se mieheni sanoo on muka aina minun hänelle syöttämää... koita sitten tässä

Haluisin mennä yhdessä terapiaan ja samoin mieheni, mutta appivanhemmista asia ei kuulu ulkopuolisille...

1

237

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mek

      Jos tuollainen asenne on miehesi vanhemmilla niin peli on menetetty ja ei hirveeesti kannata olla tekemisissä jon sinä syötöt kaikki asiat mi8stä riitä tulle ja miehesikin voisi sanoa venhemmilleen että osaa itsekkin ajatella ja tai heissä olle vikä kaikkeen niin hyvä tulee. Pitäkää muutama vuosi ettette ole yhteyksissä niin voi tyyli muuttua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1252
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      911
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      338
      709
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      112
      659
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe