Mitä voisi vielä tehdä?

Olemme nuoriopiskelijapariskunta, mutta olemme olleet yhdessä jo 7vuotta, josta asuneet yhdessä 6vuotta ja kihloissa 5 vuotta.

Anoppini ei ole ikinä minusta pitänyt, appi välillä selvästi säälinyt/hävennyt kun istunut samas pöydäs mun kans kun anoppi haukkunut minua miehelleni viereises huonees, mutta toisaalta appi taas asettuu anopin tueksi, eli välini appiin tuntuvat heittelevän yöstä päivään.

Appivanhemmat ovat jo sanoneet/tehneet niin rumia asioita minulle, että mihinkään läheisiin ja sydämmellisiin väleihin en ikinä usko heidän kanssa pääseväni, enkä siitä enää (minulla on veli kuollut ja perhe hyvin tärkeä, joten huonot välit appivanhempiin on ollut minulle aluksi tosi kova paikka) edes haaveilekaan, vaan ihan asiallisista/ normaalit kohteliaisuussääntöjä noudattavasta suhteesta kyllä.

Mieheni on koittanut ensin puhua äidilleen yksin, olemme koittaneet kysyä niin yksin kuin yhdessä, että mikä minussa on vikana/ärsyttää (ei mikään kuulemma, tulee ylistyssanojen lista vaik muuten haukkuu, enkä osaa mitään), ja tämä siksi että asia olisi voinut ratketa, ja mikäli minä olen toiminnallani ärsytystä/pahaamielta aiheuttanut, olisin voinut korjata asian.

No olemme koittaneet puhua niin minun pahanmieleni takia aluksi, kuin nykyään minä mieheni kärsimisen takia tilanteesta (itkee usein kotonaan/ärtyy/muuttuu vaisuksi/ ei ole kotona oma itsensä), ovat vaihtaneet myös minun kiusaamiseni mieheni totaalliseen dissaamiseen. Olen yrittänyt saada anoppini ja appivanhempani ymmärtämään, että suurin kärsijä on heidän poikansa, ja sanonut ettei minulla ole niin väliä, mutta minä rakastan teidän poikaa niin paljon etten kestä enää katsoa ja kuunnella tällästä. Yrittänyt havahduttaa tajuamaan miten paha olo heidän pojalla on, ja kuinka pilaavat itse välinsä häneen! minä en siis koskaan ole kieltänyt miestäni olemasta heidän kanssa tekemisissä, ja käyn itsekin appivanhemmilla kylässä. Mutta ei, minä olen valehtelija, keksin kaiken ja olen manipuloinut heidän poikansa, he eivät ole ikinä tehneet yhtään mitään. Vain kerran olen anopilleni huutanut tänä aikana ( ja olen todella tempperamenttinen).

Mitä tässä voisi enää tehdä?

On koitettu keskustella yksin ja yhdessä, asiallisesti puhuen, heidän tunteitaan ja ajatuksia kysellen, sekä suoraan kertoen missä rajat menee sekä kerran totaallisesti poltin kroppuni eli huusin, esitetty asia koska minua loukattu, sekä siltä kantilta että kyse on heidän pojasta ja hänen hyvinvoinnista.Tulos aina sama, ongelmaa ei ole, minä kuvittelen ja keksin kaiken, haluavat kuulla asiat mieheltäni, mutta se mieheni sanoo on muka aina minun hänelle syöttämää... koita sitten tässä

Haluisin mennä yhdessä terapiaan ja samoin mieheni, mutta appivanhemmista asia ei kuulu ulkopuolisille...