Taidanpa minäkin kirjoittaa ongelmallisesta parisuhteestani tänne. En siksi, että kaipaisin ratkaisevia neuvoja, tai rohkaisua suhteen lopettamiseen, vaan koska haluan nähdä minkälaisia ajatuksia tilanteemme ihmisissä herättää. Myöskin ulkopuolisilla saattaa olla parempi kyky katsella asioita objektiivisesti, toisesta perspektiivistä. Perusmielessä pidän itseäni ihmisenä, joka ratkaisee itse ongelmansa. Olen hyvin kriittinen ja vastahakoinen pyytämään apua, sekä kertomaan ongelmistani. Tällä kertaa kuitenkin taidan kirjoittaa tänne.
asiaan...
Olen n. 30 vuotias mies ja olemme olleet n. 2 vuotta yhdessä samanikäisen vaimoni kanssa. Olemme molemmat vähintäänkin tosissaan suhteessamme. Siitä kertokoon se, että teimme paljon töitä, sekä uhrauksia tehdäksemme suhteemme alkamisen mahdolliseksi. Tunteet ovat alusta asti olleet minulle vahvimmat tuntemani ja vaimoni sanoo tuntevansa samoin.
Alusta asti on myöskin ollut suuria ongelmia. Molemminpuolista mustasukkaisuutta, isoja riitoja jne.
Luulen, että meistä molemmat ovat henkisesti sairaita. Itseasiassa tiedän!
Jo suhteen alussa riitelimme usein ja vakavastikin, mutta aina lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen ja tuntui, että rakkautemme vain voimistui. Sovinnon jälkeen aina harrastimme ihanaa seksiä ja olimme entistäkin läheisempiä. Tuimme toinen toisiamme ja taistelimme yhdessä elämän vittumaisuuksia vastaan. Kunnes taas seuraava riita...
Itse aloin kuitenkin väsyä ja olla todella hermostunut sisäisesti. En jaksanut enää ottaa riitoja sen vakavammin, kuin sovintojakaan. Aloin keskittymään enemmän omiin projekteihini ja harrastuksiini. Aloin myös ryyppäillä useammin. En ole kovin sosiaalinen, eli en juurikaan tapaile ihmisiä. Olen koti-ihminen. En käy töissä. Vaimoni oli työtön alkuaikoina, mutta on sittemmin jokseenkin työllistynyt. Jotain hyvää sentään. Itse olen sisäisesti hermostunut ja tunnen aina kriisin, mutta ulkoisesti käyttäydyn maltillisesti ja harkitsevasti. Joskus harvoin toki räjähdän. En ole väkivaltainen. Vaimoni on todella impulsiivinen. Positiivisella mielellä hän on ihana, huomaavainen, hymyilevä ja energinen. Negatiivisella mielialalla kuin aikapommi, julma, kostonhimoinen, aggressiivinen ja jopa väkivaltainen.
Itse luonnehtisin itseäni positiivisella mielellä ollessani rauhalliseksi, myöskin huomaavaiseksi, sekä jossain määrin humoristiseksi.
Negatiivisella mielialalla olen sulkeutunut, sarkastinen, sekä torjuva.
...jatkuu...
asiaan...
Olen n. 30 vuotias mies ja olemme olleet n. 2 vuotta yhdessä samanikäisen vaimoni kanssa. Olemme molemmat vähintäänkin tosissaan suhteessamme. Siitä kertokoon se, että teimme paljon töitä, sekä uhrauksia tehdäksemme suhteemme alkamisen mahdolliseksi. Tunteet ovat alusta asti olleet minulle vahvimmat tuntemani ja vaimoni sanoo tuntevansa samoin.
Alusta asti on myöskin ollut suuria ongelmia. Molemminpuolista mustasukkaisuutta, isoja riitoja jne.
Luulen, että meistä molemmat ovat henkisesti sairaita. Itseasiassa tiedän!
Jo suhteen alussa riitelimme usein ja vakavastikin, mutta aina lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen ja tuntui, että rakkautemme vain voimistui. Sovinnon jälkeen aina harrastimme ihanaa seksiä ja olimme entistäkin läheisempiä. Tuimme toinen toisiamme ja taistelimme yhdessä elämän vittumaisuuksia vastaan. Kunnes taas seuraava riita...
Itse aloin kuitenkin väsyä ja olla todella hermostunut sisäisesti. En jaksanut enää ottaa riitoja sen vakavammin, kuin sovintojakaan. Aloin keskittymään enemmän omiin projekteihini ja harrastuksiini. Aloin myös ryyppäillä useammin. En ole kovin sosiaalinen, eli en juurikaan tapaile ihmisiä. Olen koti-ihminen. En käy töissä. Vaimoni oli työtön alkuaikoina, mutta on sittemmin jokseenkin työllistynyt. Jotain hyvää sentään. Itse olen sisäisesti hermostunut ja tunnen aina kriisin, mutta ulkoisesti käyttäydyn maltillisesti ja harkitsevasti. Joskus harvoin toki räjähdän. En ole väkivaltainen. Vaimoni on todella impulsiivinen. Positiivisella mielellä hän on ihana, huomaavainen, hymyilevä ja energinen. Negatiivisella mielialalla kuin aikapommi, julma, kostonhimoinen, aggressiivinen ja jopa väkivaltainen.
Itse luonnehtisin itseäni positiivisella mielellä ollessani rauhalliseksi, myöskin huomaavaiseksi, sekä jossain määrin humoristiseksi.
Negatiivisella mielialalla olen sulkeutunut, sarkastinen, sekä torjuva.
...jatkuu...
Vastaukset 67
Vanhimmat
...jatkuu...
Asiat muuttuivat aina vain huonompaan suuntaan noin vuosi sitten. Olimme todella stressaantuneita yleisistä elämän hankaluuksista. Niistä en voi tarkemmin kertoa, mutta sanotaan nyt esimerkiksi rahahuolista.
Olemme suhteellisen vähävaraisia, muttemme suinkaan köyhiä. Kummallekkaan raha ei ole kovinkaan tärkeässä asemassa. Pääasia, että on ruokaa ja asunto jne.
Riitelymme alkoi paisua entistä suurempiin mittakaavoihin. Välimme tulehtuivat näemmä pysyvästi. Riidellessämme aloimme haukkua toisiamme mitä hirvittämillä vertauksilla. Vaimoni uhkasi jättää, uhkasi itsemurhalla ja rikkoi omaisuuttani. Yritin aina ottaa välimatkaa tilanteen rauhoittamiseksi, mutta hän seurasi ja piinasi, oli todella aggressiivinen ja jopa väkivaltainen. Menetin usein hermoni ja lähdin yksin metsään ryyppäämään tai eristäydyin lukkojen taakse. Molemmat tekivät niin paljon väärin, että ei mitään järkeä. Hän manipuloi minua mustasukkaiseksi. Riidan tullessa hän usein kertoili kaiken paskan yksityiskohtaisesti äidilleen ja kavereilleen. Naapuritkaan eivät säästyneet tältä hulluudelta. Kerran kun olin myöhään ulkona, hän rikkoi tavaroitani, tappoi huonekasveja, otti erään tärkeän esineeni ja meni naapuriin yöksi. Näihin aikoihin hän usein uhkaili turvakotiin lähtemisellä. Kutsui minua sadistiksi. Hän tiedostaa jollain saralla heikkohermoisuutensa, sekä mielenterveys ongelmansa, kuten minäkin. Minusta kuitenkin tuntuu, että minä tutkiskelen ja tarkkailen omaa käytöstäni huomattavasti aktiivisemmin.
Näen hänessä vahvoja narsistisia piirteitä. Hän "viihtyy jossain määrin peilin edessä", jos näin voidaan sanoa, sekä usein puhuu kauneudestaan. Tiettyä ylimielisyyttä ja julmuutta on aina riidoissa mukana. En tarkoita, että hänellä olisi NAPS tms., koska hänessä on myös sympaattinen puoli ja hän usein myöntää virheensä. Olemme keskustelleet tästä.
Kirjoitan tässä aika paljon vaimostani, enkä itsestäni, mutta uskokaa pois; edellä mainittu on vain pintaraapaisu ja jatkoa seuraa..
Noin vuosi sitten hän "flippasi" ja soitti itselleen ambulanssin parikin kertaa.
Loppuvuodesta 2012 hän soitti poliisit, koska uhkasin kuulemma tappaa hänet. Kaikki oli teatteria! Sen seurauksena hän muutti turvakotiin ja perheemme joulu oli synkin ja surullisin, mitä tiedän. Mainittakoon, että hänellä on edellisestä suhteesta lapsi. Palasimme kuitenkin yhteen ja elimme jonkun aikaa rauhallisesti ja saimme korjattua tulehtunutta yhteyttämme rakkaudella, ymmärtämisellä, sekä toistemme tukemisella.
Nyt kuitenkin menee taas huonompaan suuntaan. Viimeaikoina olemme olleet riidoissa keskinmäärin 5 päivää viikossa. Olen aina valmis sopimaan ja "laskemaan aseeni", kunhan hän niin haluaa. Itse en yleensä yritä lähestyä, koska tiedän, että hän torjuu sen. Kylmästi sanottuna, hän aloittaa ja lopettaa riidat. Tiedän itsekin tehneeni virheitä; mm. rikkonut hänen omaisuuttaan, uhkaillut jne. mutta jos jotakin olen oppinut virheistäni, niin sen, että enää en mene äärimmäisyyksiin.
Viimeisimmät riidat ovat johtuneet mm. siitä, kun olen jatkuvasti stressaantunut ja levoton, ettei tee edes seksiä mieli. Viimeisin ja tämänhetkinen riita on, koska vaimoni alkoi kyselemään, olenko edelleen valmis menemään naimisiiin, kunhan hän saa avioeron ex miehestänsä ja vastasin asenteella "ollaanpa nyt realistisia ja eletään hetkessä".
Siitä on seurannut jo kolmen päivän vihanpito, mustasukkaisuus-manipulointi/uusien mieskavereiden kanssa chattaily, äidille ja kavereille lavertelu, sekä eropäätökset jne.
Väkivaltaa ei tällä kertaa vielä (onneksi). Viimeeksi taisin saada muutamia potkuja reiteen n. viikko sitten, koska halusin levätä ruoan jälkeen ja vasta sitten pestä astiat.
Älkääkä kysykö miksi hän on edelleen aviossa exänsä kanssa! Siihen voin vastata vain, koska hän ei ole kahden vuoden aikana saanut avioeroa. Erään hänestä riippumattoman seikan takia hän ei ole sitä saanut, vaikka on yrittänyt todella.
Enkä osaa sanoa milloin voikaan saada. Hän on kovin stressaantunut myös.
Olen sanonut tuhat kertaa, että meidän täytyy tukea toisiamme ja rauhoittua, ennenkuin jompi kumpi menettää terveyden tai jopa hengen.
Reilu viikko sitten hänelle tuli terveydellisiä ongelmia, mutta luojan kiitos, se taisi olla väärä hälyytys. Olen niin huolissani meistä molemmista, sekä hänen lapsestaan, että järki lähtee. Rakastan heitä molempia sydämeni pohjasta.
Kaiken mitä kirjoitin tähän, kirjoitin lähinnä vain ajatuksia. Pahoittelut, jos kirjoitukseni on sekavaa ja aiheet poukkoilee. En jaksa oikolukea tai tarkistaa kirjoitusvirheitä. Olen niin väsynyt ja surullinen, että taidan mennä sohvalle ja yrittää nukkua. Sänkyyn tuskin on asiaa.
Kommentoida saa.
Naisesi on selvästi narsistinen, mitään mahdollisuutta ei ole siitä parantua. Ero on ainoa ratkaisu.
Miten tämä on:
"Olen n. 30 vuotias mies ja olemme olleet n. 2 vuotta yhdessä samanikäisen vaimoni kanssa."...
"Älkääkä kysykö miksi hän on edelleen aviossa exänsä kanssa! Siihen voin vastata vain, koska hän ei ole kahden vuoden aikana saanut avioeroa."
- onko vaimosi sinun vaimosi vai exänsä vaimo? Molempien ei voi olla.
- Suomessa toimitaan Suomen lain mukaan. Avioeroa voi hakea yksin ja sen myös saa. JA jos aviopuolisot ovat asuneet erillään (kirjoilla eri osoitteissa) 2 vuotta, avioero myönnetään sen perusteella heti.
Kaiken kaikkiaan koko juttu kuulostaa, että yhdessä elävät draamakuningas ja -kuningatar. Normaalista elämästä ja kanssakäymisestä ei kai sitten saa tarpeeksi kicksejä.
Miten tämä on:
"Olen n. 30 vuotias mies ja olemme olleet n. 2 vuotta yhdessä samanikäisen vaimoni kanssa."...
"Älkääkä kysykö miksi hän on edelleen aviossa exänsä kanssa! Siihen voin vastata vain, koska hän ei ole kahden vuoden aikana saanut avioeroa."
- onko vaimosi sinun vaimosi vai exänsä vaimo? Molempien ei voi olla.
- Suomessa toimitaan Suomen lain mukaan. Avioeroa voi hakea yksin ja sen myös saa. JA jos aviopuolisot ovat asuneet erillään (kirjoilla eri osoitteissa) 2 vuotta, avioero myönnetään sen perusteella heti.
Kaiken kaikkiaan koko juttu kuulostaa, että yhdessä elävät draamakuningas ja -kuningatar. Normaalista elämästä ja kanssakäymisestä ei kai sitten saa tarpeeksi kicksejä.
Miten tämä on:
"Olen n. 30 vuotias mies ja olemme olleet n. 2 vuotta yhdessä samanikäisen vaimoni kanssa."...
"Älkääkä kysykö miksi hän on edelleen aviossa exänsä kanssa! Siihen voin vastata vain, koska hän ei ole kahden vuoden aikana saanut avioeroa."
- onko vaimosi sinun vaimosi vai exänsä vaimo? Molempien ei voi olla.
- Suomessa toimitaan Suomen lain mukaan. Avioeroa voi hakea yksin ja sen myös saa. JA jos aviopuolisot ovat asuneet erillään (kirjoilla eri osoitteissa) 2 vuotta, avioero myönnetään sen perusteella heti.
Kaiken kaikkiaan koko juttu kuulostaa, että yhdessä elävät draamakuningas ja -kuningatar. Normaalista elämästä ja kanssakäymisestä ei kai sitten saa tarpeeksi kicksejä.
Miten tämä on:
"Olen n. 30 vuotias mies ja olemme olleet n. 2 vuotta yhdessä samanikäisen vaimoni kanssa."...
"Älkääkä kysykö miksi hän on edelleen aviossa exänsä kanssa! Siihen voin vastata vain, koska hän ei ole kahden vuoden aikana saanut avioeroa."
- onko vaimosi sinun vaimosi vai exänsä vaimo? Molempien ei voi olla.
- Suomessa toimitaan Suomen lain mukaan. Avioeroa voi hakea yksin ja sen myös saa. JA jos aviopuolisot ovat asuneet erillään (kirjoilla eri osoitteissa) 2 vuotta, avioero myönnetään sen perusteella heti.
Kaiken kaikkiaan koko juttu kuulostaa, että yhdessä elävät draamakuningas ja -kuningatar. Normaalista elämästä ja kanssakäymisestä ei kai sitten saa tarpeeksi kicksejä.
http://pleieri.blogspot.com/2013/05/parisuhteen-saannot.html sanovat jo sen, että kyseisen nainen saa lopputilin vakavasta parisuhteesta.
Lukijan on hyvin vaikea ymmärtää miksi, voi miksi te kiusaatte tuolla tavoin toisianne ja itseänne. Muutama hyvä seksi kohtaus EI ole tarpeeksi hyvä vastaus.
Seksiä saa, ja vielä PALJON PALJON parempaa, maksua vastaan eikä tarvitse repiä sieluaan hajalle kuten te nyt olette tekemässä.
Kuinka teidän riehuminen kostautuu lapselle? onko kumpikaan koskaan ajatellut miten kaameaa tuhoa teidän käyttäytyminen saa aikaan lapsessa? Selitätteko itsellenne että tavalla jolla valitsette elää, on rakentava ja terve vaikutus lapsen henkiselle kehitykselle? Tajuatteko että te olette HUOLELLISESTI ja HARKITEN tappamassa tuota avutonta lasta?!!!!! Tai vähintää tekemässä hänestä mielisairasta!
Sinä ja typerä naisesi saatte riehua kuin mielipuolet, mutta järjestäkää ihmeessä LAPSI POIS lähettyviltänne.
Adoptio olisi paras ratkaisu lapselle. Hän tarvitsee rauhallisen kasvuympäriston ja rakastavat vanhemmat, ei teidänlaisia riehuvia petoja!
Tiedän, että täällä palstalla on yleistä sanoa, että: "EROA!" mutta joudun valitettavasti näin sanomaan. Tällä palstalla on tuskin tilaa niin paljon, että voisin kirjoittaa kaikista virheistä, mitä te teette ja millä loukkaatte toisianne. Enpä ole aikoihin kuullut tällaisesta tarinasta. Vaikka tuttavapiiriin yksi sellainen kuuluukin. Te tarvitsette molemmat apua, ja erillänne. Tuo teidän tarinanne ei tule päättymään hyvin...eieiei.
Sydämeni itkee lapsen puolesta.
mikä rakkaus on niin vahvaa että elämä on tuollaista, elämänilo on nolla koko ajan vituttaa, ahdistaa,väsyttää jne,
varsinkin jo kahden vuoden sisällä.
itsellä on suhde mennyt alamäkeä pari vuotta ja ollaan oltu yhdessä jo 13 vuotta
toisella on hyvä päivä n. kerran viikossa ja se ahdistaa ja vituttaa ku sitä vain odottaa että mikä tällä kertaa on huonosti ja montako päivää pitkänaama kestää,
ainoa elämänilo on ohraneste ja autotalli.
mutta sinun kohdalla voisin kommentoida että ehkä olis hauskempaa olla yksin metsässä ku ajautua helvetin alapuolelle tommosessa suhteessa.
miksi me tyydytään olemaan tiskirättejä ku kuitenkin kaikki asiat ovat meidän vastuulla nykypäivän tasa-arvolain mukaan
olen tässä elämässä huomannut et asiat menevät vain huonompaan suuntaan kun ne sinne päin lähtevät on itsestä kiinni kuinka kauan sitä sietää ja sitä huonompaan kuntoon sitä itse menee kunnes ei pysty enää edes järkevästi ajatteleen.
Tehkää toisillenne mitä haluatte, mutta lapsen pitää päästä turvalliseen kotiin.
Kiitoksia kommenteista!
oppeliini1:n kommenttiin:
- Siksi koska rakastamme toisiamme ja yritämme olla yhtenäinen perhe.
On totta, että "Muutama hyvä seksi kohtaus EI ole tarpeeksi hyvä vastaus", mutta emmehän me toki pelkän seksin takia yhdessä ole. Jossain määrin lapsi tietää riidoistamme, muttei ole osallinen niihin. Kerromme selkeästi hänelle, miksi aikuiset riitelevät. Kerromme myös, ettei hänen tarvitse tuntea syyllisyyttä, eikä meistä kumpikaan ole vihainen hänelle. Riehumisemme ei käsittääkseni kostaudu kovinkaan vahvasti lapselle. Päinvastoin. Jos hän näkee riitelyä, hän saattaa katsoa sitä kuin teatteria. Itse kukin meistä joskus pistääkin teatteriksi ja nauraa röhöttää omalle typeryydelle. Ja etenkin silloin, jos lapsi on kotona, yritän käyttäytyä esimerkillisesti ja asiallisesti ratkoa ongelmaa - en pitää riitaa yllä. Etköhän nyt hieman kärjistä tätä lapsi asiaa tietämättä edes, kuinka vanhasta lapsesta on kyse ja kuinka paljon lapsi näkee näitä äärimmäisiä riehumisia. Tokihan lapsen hyvinvointi, sekä tasapainoinen kasvuympäristö ovat todella tärkeitä pointteja tässä, mutta kirjoitukseni, sekä ongelmani koskivat parisuhdetta, eikä lapsen kasvatusta.
Sanoit: "Sinä ja typerä naisesi saatte riehua kuin mielipuolet,..."
-Minun mielestä taas kukaan ei saisi riehua parisuhteessa näin. Oli sitten lapsia tai ei!
- - -
kummallista...:n kommenttiin
-Sano vain. Itsestään selvyyksistä kirjoittaminen ei liene tarpeellista. Jokainen auttaa itse itseään ja toivon mukaan toinen toistaan. Itse en ole yhteiskunnallisen avun tarpeessa, mutta vaimoni tahtoisi alkaa käydä terapiassa. Toivotaan parasta. Lapsi voi hyvin. Opiskelee, harrastaa, tekee yksin, tekee muiden kanssa yhdessä, on rakastettu, sekä rakastaa. Myöskin hymyilee paljon, sekä ihmettelee ja kyselee suurella mielenkiinnolla elämän ihmeitä. Uskomattoman fiksu ja ajattelevainen nuori ihminen.
- - -
elämä on:n kommenttiin
Mukava nähdä että edes joku kommentoijista pysyy asiassa.
Rakkaus on vahvaa. Totta; riitely ahdistaa, sekä väsyttää. Olemme siis ahdistuneet ja väsyneet RIITELYYN, mutta en laittaisi sitä rakkauden syyksi. Elämänilosta taas en tainnut mainita sanaakaan. Selvennettäköön, että olemme molemmat energisiä ja luovia, sekä täynnä elämää ja motivaatiota. Molemmilla on sekä omia, että yhteisiä harrastuksia ja taiteen lajinsa. Ikävä kuulla sinunkin alamäestä, mutta alamäkeä tuppaa seuraamaan ylämäki. 13 vuoden parisuhteella olet varmasti parisuhteista kokeneempi, kuin minä. Tykkään todellakin olla omissa oloissani ja mietiskellä, harjoitella, sekä luoda. Se ei riipu millään tavalla siitä, millainen tilanne on vaimon kanssa. Metsä on moneen tarkoitukseeni erinomainen paikka. Tykkään myös olla perheeni kanssa ja tehdä perus juttuja. Tehdä hyvää ruokaa, katsella elokuvia, retkeillä jne.
Itse en kyllä tyydy olemaan tiskirätti. Myöskään vaimoni ei suostu tähän. Olemme molemmat vahvoja persoonia, eikä kumpikaan anna toisen polkea itseään maanrakoon. Viimeiseen lauseeseesi en osaa samaistua. Positiivisella ajattelulla ja päättäväisyydellä asiat voivat kääntyä lopuksi parhain päin.
Negatiivisella asenteella asiat eivät ainekaan mene parempaan suuntaan ja pahimmassa tapauksessa se voi kehittää jopa sairauden. Onnea parisuhteeseenne! Pidä lippu korkealla!
simasuuneiti:n kommenttiin
-Lapsella on turvallista. Hän ei ole ollut eikä ole vaarassa. Siitä minä pidän ehdottomasti huolen. Viimeisen vuoden aikana lapsi on rohkaistunut huomattavasti ja yritän näyttää hänelle parasta esimerkkiä, mitä pystyn. Hän pitää minua kuin mitäkin sankari-hahmoa :)
simasuuneiti:n kommenttiin vielä
-Yritämme toki tehdä toisillemme niin kuin haluamme, mutta typeryyksissämme teemme tekoja, joita emme pohjimmiltamme haluaisi.
1."Olen hyvin kriittinen ja vastahakoinen pyytämään apua, sekä kertomaan ongelmistani."
Kun ongelmansa salaa, niitä tulee samalla suojelleeksi. Et luota toisiin ihmisiin? Pystyisitkö koskaan menemään esim terapiaan, jos et luottamuksella voi kertoa asioitanne kenellekään ja joudutte iha keskenänne selvittämään noin vaikeita asioita, jotka älykkäille ja paljon lukeneille valtion päämiehillekin ovat haastavia (kuten sota).
"Jo suhteen alussa riitelimme usein ja vakavastikin, mutta aina lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen ja tuntui, että rakkautemme vain voimistui. Sovinnon jälkeen aina harrastimme ihanaa seksiä ja olimme entistäkin läheisempiä. Tuimme toinen toisiamme ja taistelimme yhdessä elämän vittumaisuuksia vastaan. Kunnes taas seuraava riita..."
Vaimosi pitäisi olla se ainut luotettava, koska olette muita ihmisiä vastaan, ja siten hän edustaakin sulle koko ihmiskuntaa: Sotia, uskontoa, rakkautta ja lisääntymistä..kaikkea. Kuulosta että olette myös jollainlailla adrenaliinilla käyviä. Elämä ei ole mitään ilman että saa vähän veret pumppaamaan.
Tuosta ajattelusta "me vastaan muut" kehkeytyy helposti kuvio, jossa "muiden" vihollisten puuttuessa tilapäisesti kuviosta, alatte taistella keskenänne. Olette ilmeisesti siinä käsityksessä, että elämä on taistelua jotain "vastaan"..mutta mitä olette voittamassa?
Tämä on ajattelutapa, josta pitäisi nöyrtyä ulos. jos opetatte tuon samanajattelutavan lapsellekin, hän tulee olemaan mahdollisesti (huom) jonkinlaisissa vaikeuksissa hakiessaan tulevaisuudessa omaa paikkaansa maailmassa, ellei pääse siitä ajattelutavasta irti. On eroa sillä mikä on terveellistä itsetuntoa perheenä, yhteistä tsemppausta ongelmatilanteissa, yhteenkuuluvuutta ME-henkeä, mutta jos se menee sille puolelle että muu maailma on meitä VASTAAN niin jäätte yksin. Samalla lapsi jää ulkopuoliseksi siitä yhteisestä hengestä.
MITÄ tulee vaimosi käytökseen..toisaalta tuollai voi käyttäytyä kahdenlaisesta syystä: 1.Narstinen ja lapsellinen luonne, eritoten julmuus riidoissa ja kaikkien sopimusten pettäminen ..riidellessäkään ei saisi olla julma.
Ehkä vaimosi ei tiedä tätä asiaa, ja siitä syystä jo passittaisin teidät terapiaan. Hän voi suutuspäissään tehdä monenlaista vahinkoa suhteellenne jos lisää riitelyyn julmuuden tai henkilökohtaisuudet. Olet ehkä vahva mies ja "kestät" sen, mutta vaimosi varmasti haavoittaa sua pahoin jos lyö ja on julma riidellessä. Se voi aiheuttaa että vaikka tulisikin tilaisuus paikata nuo asiat, olet jo niin pahoin raadeltu että kiinnostuksesi menee nollille, ja sitä on vaikea saada ylös enää. silti pidän plussana tuota että pystytte nauramaankin virheillenne, se on sellainen fiksuuden merkki. Siis että voi nauraa itselleen-kaikista ihmisistä ei todellakaan siihen ole.
2. vaihtoehto Nainen joka ei ole narsisti vaan kasvanut ihmeelliseen ajatteluun, jota siivittää puolison alkoholin liikakäyttö..
On naisia jotka kärsii suuresti miehensä känni örvellyksestä tai luonteesta joka salaa jotain ja miettii seuraavaa ryyppyä vähän väliä, mutta koska eivät voi panna asialle sen oikea nimeä niin kuuntleevat hiljaa ensin ja pelkäävät toista alitajuisesti, aikansa tätä jatkuu ja saavat sitten ajanmyötä yhä pahenevia hulluuskohtauksia kun stressaavat jatkuvasti, miehelle tää näyttäytyy "mitä kuka häh? Mistä tää tuli" nainen on voinut miehen ollessa humalassa järkyttyä pahasti mutta kun mies herää humalastaan, ei mitään enää olekaan sanottavissa kosk mies on "eri ihminen" taas..Ja tämä ei tule aina siitä että mies olisi tehnyt jotain pahaa tai juonut edes "liian usein" tai liikaa, mutt asioita van tapahtuu jos on viina kuvioissa ja jotenkin se "naisellinen hysteria" ei se aina tyhjästä tule, mutta se ilmenee vain väärällä hetkellä: Ehkä vasta sitten kun nainen tuntee olonsa turvalliseksi, voikin alkaa sanoa kaiken "sen mitä on miettinyt" toisen ollessa kännissä..
Täytyy lisätä tuohon alkoholiasiaan, että ei ole harvinaista että parisuhteessa molemmat juovat. Kumpi on "enemmän juoppo" se on, siinä ei ole kyse paremmuudesta. Se ei poista sitä, etteikö toinen/molemmat ole UHREJA toistensa juomiselle, tai mielialoille, mutta samalla tämä uhriksi itsensä kokeva henkilö ei voi siitä mitään sanoa, koska samalla haukkuisi itseäänkin juopoksi. Luen rivienvälistä siis tuo vaimon hillitön raivo, miehen oltua myöhään ulkona turvakotiin meno..ei selvinpäin tapahdu tuollaista ei vaan voi..siis itselleni on käsittämätöntä tuo kuvio ilman sitä viinapulloa. Jos tuollaista tapahtuu selvinpäin, pidän sitä suoranaisena ihmeenä.
Mutta nainenkin voi ajatella ett koska haluaa juoda jonkin verran, ei halua myöskään miehelle naputtaa alkoholista. Hänhän torbeedoisi omankin ryyppäämisen samalla. Etsitään siis syitä muualta, ettei vaan tarvisi lopettaa sitä kierrettä..
Ja on myös naispuolisia alkoholista tykkääviä henkilöitä, ja voin kertoa että MIKÄÄN ei kiristä hermoa niinkuin lievä krapula tai alkoholiväsymys..
Oletko varma että kyseessä on rakkautta vai onko se vaan sitä riippuvuutta ja turvaa että se toinen on siinä ja pelkoa yksin jäämisestä? Onko teillä elämässä käynyt jokin asia mikä luo stressiä noin kovasti että tappelette kokoajan? Ei tollaisessa suhteessa voi olla onnellinen on tapahduttava käänne jotta tuollainen voi jatkua. Sanoit että olet alkanut juomaa se on jo suuri merkki että suhde on todella karilla ja alat jo itsellesi tekemään hallaa juomalla äkkiä piste suhteelle ennen kuin kohta tajuat että olet alkoholisoitunut huonon suhteen takia! Tai viettäkää aikaa erossa toisistanne ni näätte tuleeko toimimaan paremmin ehkä jos työttöminä olette näette kokoajan niin sekin käy jo stressaamaan mustasukkasuus on sairasta jos sen antaa siihen pisteeseen mennä. Teillä on aikalailla ongelmia. Enkä missään nimessä suosittele menemään naimisiin jos suhde on tota kokoajan se ei TODELLAKAAN muuta asioitanne parempaan suuntaan.
En tiedä:n kommenttiin
-Hyvin ounasteltu/arvioitu.
En luota juurikaan ihmisiin. Olen erakkoluonne. Kävin terapiassa n, vuoden, mutta lopetin sen tarpeettomana. Terapeutin vastaukset kaikkiin asioihin, joita toin ilmi, olivat minulle henkilökohtaisesti kliseisiä. Vastauksia jotka tiedän ja sisäistän jo mietiskelyn esiasteella. Suhteestamme en puhunut juurikaan. En vain kokenut sitä tarpeelliseksi. Tapanani on elää niin, ettei kukaan tiedä minusta paljoakaan. Tästä olenkin saanut mysteerisen henkilön leiman. Syytä tähän en osaa tarkkaan selittää, mutta koen vain yksinkertaisesti, että ihmiset voivat tiedollaan enemmän vahingoittaa, kuin auttaa. Olen selvinnyt suuristakin elämän ongelmista omin päin. Mainitaan nyt esimerkiksi todella vaikea lapsuus, sekä vaike masennus. Terapiassa käydessäni terapeutti kiinnitti mielestäni liikaa huomiota lapsuuteen, vaikka tein monipuolisesti selväksi, että elän nykyhetkessä ja olen sujut menneisyyden kanssa. Menneisyydestä puhuminen ei ollut minulle onglema. Nykyhetkestä, elämäntyylistä, sekä elämänkatsomuksestani sen sijaan en suostu liikoja valottamaan. Olen hyvin vahvasti vastaan nyky muovi-kertakäyttö-teollisuus-rahakeskeistä-yhteiskuntaa, enkä tahdo juurikaan olla pelinappulana siellä. Arvoni ovat aivan jossain muualla, kuin pankkitilin saldossa, tai ulkoisessa statuksessa.
Vaimoni ei edusta minulle koko yhteiskuntaa. Me, kaltaiseni ihmiset olemme verkostoituneet tietyllä tavalla, mutta siitä en rupea tässä enempää kertoilemaan. On totta, että olemme adrenaliinilla käyviä, mutten pidä siitä. Elämä voisi olla parempaa, jos saavuttaisimme enemmän sisäistä rauhaa. "Me vastaan muut" ei ole syy eripuraisuuteemme. Emme tarvitse jatkuvaa taistelua, tai konkreettista vihollista. Tarkoitan taistelua siinä merkityksessä, että täytyisi olla voittaja, tai häviäjä. Keskinäisissä riidoissamme yleensä tuntuu, että periksi antaja on "voittaja" tai "viisas", mutta molempien on vaikea antaa periksi. Elämänkatsomuksellisesti minulle henkilökohtaisesti nyky-yhteiskunta ja systeemi on vihollinen. Siinä mielessä elämä on taistelua, mutta ilman voittajaa. Ainoa asia minkä voin "voittaa", on vapaus. Systeemi koostuu mielestäni pelinappuloista, orjista, laumasta. Itse en halua seurata johtajaa edelläni, enkä johtaa seuraajaa takanani. Yksinkertaisesti kieltäydyn olemasta orja.
Taustoista kertominen tuppaa nyt menemään offtopiciksi, joten se siitä.
Hyvin sanottu. Voisi todellakin olla turmiollista opettaa tällaista ajattelutapaa lapselle. Hänellä on kaikki mahdollisuudet tehdä valintansa aikanaan. Tärkeintä on opettaa lapselle perusasioita, kuten moraali, käytöstavat, elämän perus säännöt jne.
Lapsi saa itse päättää ajallaan, mitä yhteiskunta hänelle merkitsee. Lapsi käy normaalisti koulussa, osallistuu toimintaan, on sosiaalinen, haluaa varmasti "isona" johonkin jokaisen lapsen ns. haaveammattiin. En tuomitse sitä milläänlailla. Päinvastoin; kannustan kaikessa, minkä lapsi valitsee, jos se ei ole moraalisesti, tai eettisesti väärin. ...jatkuu...
...vastaus En tiedä:n kommenttiin jatkuu...
Otetaan nyt esimerkki: Lapsi leikkii vaikka lego-ukoilla. Kertoo, että "tämä ukko tulee ja tappaa kaikki". Silloin on aika käydä keskustelua siitä, mikä on väärin ja mikä oikein.
Vaimoni käytöksestä...
Kohdassa 1 näkisin enemmän hittejä, kuin huteja. Toki asiat eivät koskaan ole mustavalkoisia ja riitelyyn tarvitaan kaksi osapuolta. Tiedostan pääsääntöisesti omat virheeni ja silloin osaan olla pahoillani. Hän tekee samoin, mutta hitaammassa prosessissa.
Otetaampa taas esimerkkitapaus. Todellisuudessa sattuneesta tällä kertaa:
Vaimoni menee illalla nukkumaan, koska on aamulla menossa töihin. Minä jään
toiseen huoneeseen lukemaan kiinnostavaa materiaalia hänen läppärillänsä. Vaimo ei saa unen päästä kiinni, alkaa hermostumaan. Jonkin ajan kuluttua tulee ja ajaa minut hänen läppäriltä pois, vaikken ollut lukemisellani häirinnyt häntä millään lailla. Marssin toiseen huoneeseen ja jatkan lukemista omalla koneellani. Tämä voisi olla häiritsevämpi vaihtoehto hänen nukkumista ajatellen. Luen jotain todella kiinnostavaa, enkä haluaisi keskeyttää. Vaimoni marssii perässä ja tulee ajamaan siitäkin pois. Olen valmis siirtymään takaisin läppärille, jos se vain hänelle käy; Ei käy. Jatkan siis omalla koneella. Alkaa tahtojen taistelu... En anna periksi, muttei anna hänkään. Yö jatkuu tahtojen taisteluna ja vaimoni on todella hermostunut. Itse olen rauhallinen ja yritän lukea. Hän ei anna sen tapahtua. Alan videoida tapahtumia. Hän tulee aggressiivisesti häätämään minua koneelta/sammuttamaan screeniä. Sanon rauhallisesti, että jätä minut rauhaan. Seison koneen edessä ja pidän hänet n. metrin päässä laitteista, ettei hän taas kohta riko jotakin. Käsirysyn ja parin läväytyksen jälkeen hän huomaa, ettei saa minua provosoitua aggressiviseksi. Sitten hän menee ulos ja kertoo soittavansa poliisit. Pian hän palaa ja sanoo soittaneensa poliisit. Alan väsyä taas kärhämöintiin ja menen nukkumaan. Sohvalle tietenkin, koska sänkyyn ei ole menemistä. Poliisia ei kuulu koko yönä, eikä aamullakaan. Hän kertoo ilmoittavansa sosiaaliviranomaisille ja lähtevänsä turvakotiin. Kun kerron videotallenteesta, ääni muuttuu kellossa. Vihanpitoa kestää pari päivää ja asiat tasaantuu.
Kohtaan 2 sanon vain, että en örveltele kännissä. Ryyppäily ei ole syy näihin riitoihin, vaan reaktio. Enkä puhu mistään viinan ryyppäilystä, vaan muutamista kaljoista. Kutsun sitä ryyppäilyksi, vaikkei se sitä olekaan asian varsinaisessa muodossa. Viinaa en juo ollenkaan. En tapaa juoda ns. lämäreitä, puhutaan nyt max 6 packistä, yleensä alle kuuden.
Näistä öisistä riitelyistä sanottakoon vielä, että lapsi nukkuu rauhallisesti omassa huoneessaan. Emme karju, emmekä kilju. Jos volyymit alkavat nousta, se olen yleensä minä, joka sanoo: "Rauhoitutaampas ja pidetäämpäs pienempää suuta, lapsesi yrittää nukkua. Yleensäkään en ihan vähästä nosta äänenvolyymia kovinkaan korkealle.
ja vielä En tiedä:n kommenttiin
-Silloin, kun olin ulkona tavattoman myöhään, olin ensin koko illan auttanut vaimoani
hänen töissään ja halusin lähteä ulos ottamaan parit oluet kavereiden kanssa. Sillä ei ole väliä olinko 0.5 promillen, vaiko 2.5 promillen kännissä, koska emme olleet samassa paikassa. Tiettävästi vaimoni oli selvinpäin.
Ja tapaus turvakoti sattui täysin selvinpäin. Tilanne oli aamukahvi ja tapausta edelsi riitaisa kausi. Olin aamulla väsynyt ja melko inhottava sanallisesti. Tilanne kärjistyi siihen, että vaimon viimeiset sanat olivat: "Nyt saat nähdä".
Sen jälkeen meni naapureihin hakkaamaan ovia huutaen: Se yrittää tappaa mut."
Poliisi tuli, jouduin putkaan. Illalla pääsin kotiin, asunto myllätty, nainen ja lapsi tavaroideen hävinnyt. Hyvää joulun odotusta.. :(
Jos parisuhteessa on enemmän huonoja päiviä, kuin niitä hyviä... on aika puhaltaa aikalisä. Ehkä jopa pysyvä sellainen.
Joo kyllä vaimosi takia kannattaa mennä sinne terapiaan..en tiedä..tai sitten lopeta se läppärillä istuminen öisin ja mene nukkumaan, herää sitten aamulla kello 6 lukemaan ja elä saamaa päivärytmiä kuin vaimosi ja lapsi..
Voisit ainakin kokeilla toimiiko? Lue vaikka kirjaa sohvalla?
Joku häntä sieppaa tossa tosilujaa..jollain tasolla ymmärrän, olen seurustellut pelaamisesta kiinnostuneen henkilön kanssa enkä tosiaan meinannut saada nukutuksi kun se näppäily ja hurina ja tieto siitä idiootin lailla istuvasta hörökorvaisesta jätkästä tuli mieleen unenläpi. Ei täysjärkisten hommaa ole se läppärillä istuminen..tämä suomi24 kirjoittaminen on jo liikaa (pitäisi itsekin mennä hoitoon tämä on jo varmaan 4 .viesti tänään johon vastaan)
On monesti kaksi tapaa toimia: Tehdä kuten itse haluaa, ja tehdä kuten toinen haluaa.
Jos ensimmäisestä on suoranaista haittaa, toisaalta jälkimmäisen kohdalla ei menetä mitään vaan korkeintaan saavuttaa jotain (yöunet ja säännöllisen rytmin) niin kokeilisin sinuna ainakin että laitat läppärin ja mahdollisen telkkarin tai muut laitteet POIS kello 20.00 viimeistään ja katso uteliaana mitä tapahtuu perhe elämän kannalta.
Eihän ennenkään ollut kännyköitä ja läppäreitä..joten et ainakaan varmaan kuole siihen kokeiluun.
Olet kyllä aikamoinen "Kriisistäkriisiin". Minulla palaisi hihat kanssasi minuutissa.
Pidät itseäsi luultavasti älykkönä, fiksumpana kuin muut. Et halua olla virran vietävissä, vaan teet asiat kuten itsestäsi tuntuu parhaalta. "Muut" ovat lampaita ja sinä valaistuksen nähnyt edelläkävijä....
Olet hyvä kasvattaja, pystyt olemaan rauhallinen riitatilanteissa, homma juomisenkin osalta hallussa.
Ihmetys jää vain jäljelle. Miten noin fiksu ja hyvä ihminen voi olla tuollaisessa tilanteessa? Eikö älysi toimi kuin ajoittain? Etkö älyä joko muuttaa asioita tai lopettaa suhdetta?! Terapiastakin kun on jäänyt käteen se, että osaat analysoida ja pohtia ja kiertää kehiä. Pohdi sitten hyvä ihminen sitä, että miten olet yhä siinä. Viikko toisensa perään.
Oikeasti sain kirjoituksestasi aika ikävän kuvan sinusta. Ylimielisen ja omaan elämäänsä hieman pettyneen yksilön. Paljon on ollut odotuksia ja tavoitteita, mutta ovat jääneet toutumatta. Selittelet kovasti asioita, annat kenties epäonnistumisille ja pettymyksille uusia merkityksiä. Syy tuntuu olevan hyvin usein itsesi ulkopuolella. Et ole kuitenkaan omassa elämässäsi passiivinen toimija vaan sinun velvollisuutesi itseäsi kohtaan on opetella ottamaan oma elämäsi omiin käsiisi. Muut tekevät mitä tekevät; paiskovat, riitelevät, huutavat tai ovat ihania, rakastavia ja kilttejä. Heihin et voi kuitenkaan vaikuttaa. Rajat vedät itse sen suhteen, mitä otat vastaan ja mitä sallit toiselta. Videoiminen ja muu tuollainen toiminta on kesrakaikkisesti aivan naurettavaa ja jopa hieman tasapainotonta. Ihminen videoi tai tekee tuollaista vain pystyäkseen todistamaan toiselle, miten väärin ja huonosti toinen tekee. Mitä järkeä, hyötyä, iloa sinä siitä saat? Paitsi vallan tunteen, että olit silläkin kerralla oikeassa. Se valta on kuitenkin harhaa, sillä sinä et tee elämässä mitään. Kuka on enemmän oikeassa ja kuka enemmän väärässä - keskustelu on älyttömintä vääntämistä, mitä parisuhteessa voi olla. Tai ylipäätään elämässä. Se ei johda mihinkään muualle kuin loppumattomaan kinaan, riitelyyn ja vääntöön.
Älä keskity niin kovasti miettimään muita, keskity sen sijaan miettimään itseäsi. Aloita miettimällä, mitä sinä saat huonosta suhteestasi. Sillä jotain sinä saat, koska siinä roikut. tarvitsetko kenties ihmisen, joka tekee mahdollisimman paljon virheitä, jotta sinä voit pönkittää egoasi tuntemalla itsesi paremmaksi, fiksummaksi ja älykkäämmäksi? Oikeasti tasapainoinen ja riittävällä itsetunnolla varustettu ihminen ei syynä muiden virheitä, keskity todistelemaan niitä ja käytä virheitä rappusina itsensä kohottamiselle.
Jokin sinulla on hukassa nyt. Ehkä kannattaisi keskittyä nyt sen etsimiseen.
"Videoiminen ja muu tuollainen toiminta on kesrakaikkisesti aivan naurettavaa ja jopa hieman tasapainotonta. Ihminen videoi tai tekee tuollaista vain pystyäkseen todistamaan toiselle, miten väärin ja huonosti toinen tekee. Mitä järkeä, hyötyä, iloa sinä siitä saat?"
No kyllä itsekin videoisin jos uhkana olisi että muija tekasee poliisille tai sossuviranomaisille jotain perättömiä syytteitä.
Aloittaja, sulla on mennyt elämässä ja lapsuudessasi jotain tosi pahasti pieleen kun otat naiseltasi vastaan tuollaista käytöstä. Kannattaa miettiä sitä. Ei yksikään itseään arvokkaana pitävä ihminen suostu katselemaan tuollaista, vaan pakkaa hyvin hyvin pian kamansa ja sanoo "Älä ikinä soita mulle perään."
Vaikka en ole kokenut samaa, niin jotain sinnepäin kuitenkin. Meillä ei käytetty alkoholia, ja agressiivinen oli mies. Kaikki loppui siihen kun hän raivoissaan yritti kuristaa minut kuoliaaksi. Lähti itse, ja lopulliseen eroon meni melkein vuosi. On todella vaarallista jatkaa yhteiseloa tuollaisessa tilanteessa, teidän kaikkien kannalta. Luulet ettei lapsi juurikaan kärsi, se on itselleen valehtelu., Lapset kärsivät, pelkäävät hiljaa itsekseen, yrittävät olla hauskoja, kepeitä, diplomaattisia ym saadakseen kammottavat tilanteet laukeamaan. Samalla haavoittuvat pysyvästi sisältä. Sen tiedän omasta lapsuudestani ja ammattini puolesta. Ero, pitkä terapia, perheneuvola, avoimuus asioiden saamiseksi oikeaan perspektiiviin. Siinä ehdotuksiani. Olette molemmat sokeita tilanteen vakavuudelle, koska elätte siinä. Sen päättelen omien kokemuksieni pohjalta. Ihmismieli yrittää kaunistella/vähätellä omia tekojaan ja valintojaan koska ei tahdo kestää sitä totuutta missä elää. Vasta kun se totuus lätkäistään vasten kasvoja, kun omat silmät aukeavat, tajuaa miten täydellisessä helvetissä on elänyt ja miten paljon kaikki osapuolet ovat kärsineet. Aina on tie myös parempaan! Aseta se päämääräksesi, vaikka se vaatisi tavattoman kipeitä ratkaisuja.
En tiedä..:n kommenttiin
-Enhän minä niin sanonut, että läppärillä joka yö istuisin. Se on vain yksi noista harmittomimmista vaihtoehdoista, joita pystyn tekemään äänettömästi. Voinhan toki lukea kirjaa, kirjoitella, piirtää, tai muuten vaan puuhastella. Sillä läppärin käytöllä ei ole suurta merkitystä tässä. Niin olemme sopineetkin, että voin käyttää läppäriä yöllä, jos konetta tarvitsen. Ei tästä kovinkaan kauan ole, kun tuli konflikti, kun olin nimen omaan sohvalla kirjaa lukemassa. Yöllä on rauhallista opiskella ja ajatus juoksee silloin ihan eri tavalla, kuin päivällä. Ainakin minulla. En katso telkkaria. Jos en saa yöllä nukutuksi, niin jotainhan se on keksittävä. Eikä se ole keneltäkään pois. Nukun loppujen lopuksi aika vähän. Aamulla herään samaan aikaan, kuin muutkin ja iltapäivällä saatan ottaa tunnin tirsat. Välillä nukun sitten univelat pois. Kodin hoitoon meistä osallistuu tasapuolisesti kumpikin. Nyt vaimon ollessa töissä, luonnollisesti minä olen tehnyt ehkä hiukan enemmän kotitöitä. Luonnollisesti.
Ja vielä töistä. En kertonut missään vaiheessa olevani työtön. Kerroin, etten käy töissä, niinkuin normaalisti käydään.
En tiedä..:n kommenttiin vielä
-Niin ja läppärin hurinat ei kuulu nukkumistilaamme.
Tuo mitä sinä kutsut "rakkaudeksi naistasi kohtaan" on niin kaukana rakkaudesta kuin itä on lännestä Olet kertonout aivan tarpeeksi historiaanne muiden tervejärkisten kristallin kirkkaasti huomatessa tuon!
Yrität selitellä miksi riehumisenne on teatterimaista viihdykettä lapselle!!!!!!Tuo jo kertoo miten kieroutuneita ajatusmaailmanne ovat!!
Kuinka sinä VOIT tehdä tuon lapselle????? Kuinka sinä voit huolellisesti ja harkiten hitaasti tappaa lasta!??????
Tekisit todella vihdoinkin oikein jos saisit tuon naimisissa olevan naisen, siis sinun riehuvan hu...rakumppanisi, tajuamaaan miten paljon parempi lapselle olisi saada hänet turvalliseen kotiin. Kotiin jossa ei jatkuvasti tarvitsisi nähdä teidän kahden hullun tarjoamaa sairasta teatteria!!!
Tuon tehtyänne voisitte halutessanne hakea apua. Vaikkakin paras apu jota kukaan VOI suositella on sinun lähtä itään, naisen länteen. JA elää rauhassa joko yksin tai tervejärkisten ihmisten kanssa.
Lisäyksenä mielen terveyteen: se on todella surullista. Sen voi korjata jos ITSE haluaa. Apua on paljon tarjolla. Mutta se EI saa olla tekosyy murhata (henkisesti) myos lasta!
Onkohan tää provo, kun on niin outoa juttua aloittajalta. Jos on siivukin totta, niin häiriintynyt aloittaja ihan selvästi on.
Lisäksi hän puhuu vaimostaan vaikka kyse on vain pari vuotta kestäneestä suhteesta, jossa "vaimoni" onkin salaperäisesti yhä tahollaan naimisissa oleva nainen eikä voi hakea eroa.
Ei kukaan sano kumppaniaan vaimokseen jos on pari vuotta ollu naimisissa.
Ja jutut terapiassa käynnistä. Ihan pask...aa. Narskut kuvittelee, että ovat terapeuttejaan fiksumpia ja älyllisesti korkeammalla, tavikset menee yleensä vähemmän ylimielisinä hakemaan aidosti apua.
Ehkä aloittaja onkin narsku. Joka taas selittäisi sen, että kumppani on tulossa hulluksi.
Jep. Pääsi sen verran pahoja aivopieruja, että korjaan pahimmat pois:)
Ei kukaan sano kumppaniaan vaimoksi, jos on pari vuotta SEURUSTELLUT.
Ja nimimerkinkin piti olla "provo täytyy olla" eikä siis pro...
Tiedän montakin jotka sanovat avovaimoaan vaimoksi. Tuntuu että on vähän turhan harkittu ja persoonallinen teksti, että olisi provo.
Kyllähän moni terve ihminen kokee, ettei saa terapiasta hyötyä. Mä uskon että aloittaja on ihan terve. Kyllähän tuon tyyppisiä ihmisiä on ja paljon erikoisempiakin ilman että olisi mielenterveysongelmista kyse.
Päällimmäinen tunne kirjoituksistasi on epätasapainoisuus.
Vaikutat hyvin ajattelevalta ja fiksultakin, mutta sääli että joudut elämään suhteessa, joka ei ole missään nimessä kahden fiksun ihmisen suhde.
Onko vika sitten tyttöystävässäsi, en tiedä, mutta hänen tekonsa ja reagointinsa ovat sen verran sairaita, että suurin osa fiksuista miehistä olisi lopettanut suhteen jo aikoja sitten.
Oletko tunteidesi ja empaattisuutesi orja, vai etkö vaan välitä elämästäsi? Mielenvikaisuutta löytyy jokapäiväiseksi kiusaksi asti, mutta mitäs tuosta, kunhan nainen on juuri tuo kaunis ja ihana ja söpö itsensä, ja jakaa samantyylisen elämäntavan... Voi olla, että kun rakastumisesi hiipuu ja todellinen arki suhteelle koittaa, se viimeistään avaa silmäsi.
Varmaan fiksuin keksimäni selitys tilanteellesi (että suhde jatkuu) on alkuhuuma, syvä rakastuminen, voimakkaat tunteet, empaattisuus, sekä ehkä läheisriippuvuus ja menettämisen pelko, jos suhde jatkuu vielä pidempäänkin.
Tsemppiä!
Elämä tosin voisi olla vähemmänkin ahdistavaa sinulle. Jokainen tekee valintansa ja kantaa seuraukset.
Joo mustakin alkaa vaikuttaa, että aloittajalla on jokaiseen asiaan pätevä selitys..joten ihan mahdoton enää sanoa mitään.:D
en oikein ymmärrä:n kommenttiin
-Sittenhän palaisi. Eihän kaikkien ihmisten ole tarkoituskaan tulla toimeen keskenään. Parempi siis olla olematta tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa saattavat "hihat palaa".
Mitä se "hihojen palaminen" käytännössä sitten tarkoittaakaan sinulle.
Ehkäpä juuri pyrkimystä, olla olematta tekemisissä ko. ihmisen kanssa, ehkä raivoisaa aggressiivisuutta ja asioiden ratkaisua väkivallalla, kuka tietää, jos et sinä. Tämä ei kuitenkaan ole oikea paikka käydä keskustelua siitä aiheesta. Jos haluat käydä enemmän keskustelua tästä, suosittelen aloittamaan uuden topicin.
En kylläkään pidä itseäni keskivertoa älykkäämpänä, tai fiksumpana. Siitä kielii jo se, että olen täällä Suomi24:ssä keskustelemassa ongelmistani.
Olen tehnyt elämässä todella suuria virheitä ja paljon. Se taas ei kieli suurenmoisesta älykkyydestä. Tekemistäni virheistä olen tuntenut ja tunnen syvää itsevihaa. Siitä on vain kaksi tietä ulos...
Jos sitä on vähääkään järkeä päässä, sitä tiedostaa virheensä ja yrittää
välttää tekemästä virheitä uudelleen. Edelleen teen päivittäin virheitä, kaikista yrityksistä huolimatta.
Oikein ymmärretty; en halua kulkea virran mukana, you got the point.
Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, omasta mielestäni tämä rahakeskeinen yhteiskuntasysteemi koostuu pienestä osasta päättäjiä, suuremmasta osasta ohjailtavia "robotteja", jotka luulevat olevansa vaikutusvaltaisia päätöksiin, joita päättäjät tekevät, sekä pienin osa kaltaisiani ihmisiä, jotka eivät halua olla kumpaakaan (ns. "vastarannan kiiskejä" tai systeemin vastustajia).
Valaistumisesta en taas lähde ruotimaan sen enempää kuin: en ole valaistunut, tai sitä väittänytkään.
Tästäkin lienee parempi keskustella toisessa topicissa, tai ennemminkin jopa toisella forumilla.
Väärin luettu, sekä ymmärretty: en usko olevani hyvä kasvattaja. Minulla ei ole edes lapsia, eikä juurikaan kokemusta kasvattamisesta, kirjoista opittua, sekä maalaisjärjellä ajateltua lukuunottamatta.
Yritän kuitenkin olla hyvä kasvattaja, koska tehtäväni tällä saralla on olla lapselle isähahmo, sekä esimerkillinen aikuinen.
En ole väittänytkää, että olisin tässä loistavasti onnistunut.
Yritän kuitenkin parhaani.
En myöskään väittänyt käyttäytyväni aina rauhallisesti riitatilanteissa. Taisin mainita, että olen myöskin osaltani uhkaillut, sekä särkenyt toisen omaisuutta jne.
Alkoholin käyttöni on kylläkin kontrollissa, mutta ei siinä määrin, miten haluaisin sen olevan. Pohjimmiltani en haluaisi käyttää alkoholia juuri lainkaan. Kuten jo kerroinkin, en kuitenkaan harrasta "överiä ryyppäämistä". En tahdo sitä "pesismailalla päähän" -oloa, tai hirvittäviä krapuloita ahdistuksineen.
kysyit: "Miten noin fiksu ja hyvä ihminen voi olla tuollaisessa tilanteessa?"
-Juurikaan ihmissuhdeasioissa en keo olevani kovinkaan fiksu tia hyvä ihminen.
Tarkoitatko, että mielestäsi fiksut ihmiset eivät voi olla huonossa tilanteessa?
Tai ei-fiksut ihmiset hyvässä tilanteessa?
Jos näin tarkoitit, minun täytyy sanoa, että en ajattele samoin.
kysyit myös: "Eikö älysi toimi kuin ajoittain?"
-Kyllä, juuri näin se näyttäisi olevan. Tarkoitukseni ja päämääräni on elää viisaasti, mutta toisinaan toimissani ei ole mitään järkeä. Tämän kanssa olen paininut koko elämäni ajan. En usko, että se on epänormaalia, vaikka kiusallista kylläkin.
kysyit myöskin: "Etkö älyä joko muuttaa asioita tai lopettaa suhdetta?!"
-Asioihin etsinkin muutosta jatkuvasti. Suhdetta taas en halua lopettaa, koska uskon, että asiat ovat ratkaistavissa. Rakastan vaimoani kaikesta huolimatta ja tunnemme molemmat pohjatonta yhteenkuuluvuutta. Tunnemme olevamme perhettä, jolla on ongelmansa.
Terapiasta ei kylläkään jäänyt muuta käteen, kuin mukavia, mutta jokseenkin pinnallisia rupatteluhetkiä, sekä kokemus, joka vain vahvistaa käsitystäni yhteiskunnan aivopesu tavoitteista kaikkine normeineen.
On totta, että elämäni on tuonut minulle suuria pettymyksiä suurien odotusten jälkeen. Pidän näitä kuitenkin opettavina kokemuksina ja olen elämälle kiitollinen näistä opetuksista. Pettymyksiä on kuitenkin seurannut aina uusien tavotteiden asettaminen. Tälläkin hetkellä minulla on sekä realistisia-, että epärealistisia tavoitteita. Pidän kuitenkin mielen avoinna sille, että pettymyksiä voi jatkossakin tulla. En edelleenkään aio pettymysten antaa lannistaa itseäni. Tätä osa-aluetta kutsun "elämän haasteiksi". Mitä elämä olisikaan, jos kaikki menisi aina nappiin? -Ennalta arvattua kaavojen toistamista.
Voi olla, että annan ylimielisen kuvan itsestäni. Olen kuitenkin aina kriittinen ja ehkä hieman liiankin ankara itselleni. Pyrin myöskin tiedostamaan virheeni, enkä peittelemään niitä, tai huonoja puoliani. Voin sanoa, että jossain suhteessa olen täysi paskiainen ja kuvottava henkilö. En ole saavuttanut suuria elämässä. En ole fyysisesti, enkä henkisesti parempi, kuin valtaosa "normaaleista" ihmisistä. Jossain saatankin olla parempi kovan harjoittelun tuloksena, jossain taas harjoittelusta huolimatta en.
jatkoa en oikein ymmärrä:n kommenttiin
-Videoimisesta:
Mielestäsi "Ihminen videoi tai tekee tuollaista VAIN pystyäkseen todistamaan toiselle, miten väärin ja huonosti toinen tekee."
VAIN pystyäkseen todistamaan...?
VAIN?
Tästä olen ehdottomasti eri mieltä. Tarkoitukseni oli turvata selustani, ettei taas tule putkareissua, tai väkivaltaisen sadistin leimaa sossujen silmissä.
Näen että ajattelusi ei ole kovinkaan avarakatseista.
Sitä en kiellä, etteikö videointi olisi lapsellista, tai naurettavaa.
Ehdottomasti tarkoitukseni oli kuitenkin VAIN turvata selustani!!!
Sama kuvio sattui jo Joulukuussa ja jos silloin olisin voinut näyttää esim. videomateriaalia, olisin säästynyt putkareissulta ja vaimoni uskottavuus olisi kyseenalaistettu. Tarkoitukseni ei missään nimessä ollut todistaa, kuinka väärin hän tekee.
Eli järjestä selustan turvaamisen suhteen voidaan puhua, mutta minkäänlaisesta ilosta ei.
Vaimoni virheiden tekeminen ei ole minkäänlainen kriteeri yhdessäololle. Eikä se myöskään kohota itsetuntoani. Päinvastoin.
Hyvin sanottu, jokin minulla on hukassa. Sitähän tässä olenkin etsimässä kovalla työllä. Jos taas sinulla jotain on hukassa, niin se nähtävästi on luetun ymmärtäminen, tietynlainen suhteellisuuden taju, sekä avarakatseisuus. Kirjoituksesi sisälsi hyviä pointteja ulkopuolisen perspektiivistä, mitä juuri hainkin, mutta valitettavasti myös henkilökohtaista kritisoimista, joka heijastanee sinun omasta elämästäsi.
Tässä vaiheessa haluan kiittää kaikkia asiallisista ja monipuolisista kommenteista!
Jatkan vastailua, kunhan kiireiltäni kerkeän.
Noin syväluotaavien ja pitkien tekstien tuottaminen se vasta kiirettä aiheuttaakin :)
miesvm1967:n kommenttiin
-Hahhhahah, huumorimiehiä!
Kyllähän nuo pitkät kirjoitukset ottavat oman aikansa. Okei. Taisin sanoa väärin, kun sanoin "kiireiltäni". Eipä minulla juuri kiire ole mihinkään. Vaihdetaanpa siis "kunhan muilta tekemisiltäni kerkeän".
Minä sinuna miettisin, että haluanko olla loppuelämän tuollaisessa suhteessa ja hukata vuosia, jotka voisivat olla onnellisia. Olet nuori, joten voit löytää vielä jonkun ihan järkevän naisen. Mitä vanhemmaksi tulet, niin vaikeampaa on löytää uusi kumppani. Itse en ymmärrä tuollaista Matti ja Mervi meininkiä. Jokainen on oman onnensa seppä. Sinä tiedät itse vastauksen ongelmiisi.
Tuon suhteen perusongelmahan on se että siinä on yhdessä kaksi enemmän tai vähemmän mielenterveyden ongelmista kärsivää ihmistä. Se ei siis ole ihan tavallinen suhde jossa voisi vain rationaalisesti miettiä mitä voisi tehdä ja miten muuttaa sude hyväksi. Kuitenkin alkuperäinen kirjoittaja tuntuu koko ajan hakevan jotain älyllistä kautta tuleva ratkaisua.
En oikein näe että tuo tilanne ratkeaisi sitä kautta. Ennemminkin pitäisi hyväksyä että molempien osapuolien pitäisi ensin saavuttaa parempi henkinen tasapaino ja vasta sen jälkeen nähdään mikä on suhteen todellinen tilanne ilman näitä ylimääräisiä rasitteita.
Kirjoittaja on myös moneen kertaan sanonut että koki terapian turhaksi mutta muistaakseni sanoi silti että ei ole siellä käsitellyt kaikkia elämänsä vaikeuksia avoimesti. Tämäkin kielii jonkinasteisesta tosiasioiden kieltämisestä joka sitten johtaa liialliseen haluun löytää älyllisiä ratkaisuja pohjimmiltaan henkisiin ongelmiin kuten myös tiettyjen ehkä ratkaisevienkin asioiden työntämiseen piiloon.
Ehkäpä olisi aika miettiä koko paketti uusiksi ja miettiä mikä onkaan se suhteen suurin ongelma ja mitä ihan oikeasti on tehtävissä sen ratkaisemiseksi.
Lapsi pois tuosta hel...pesästä!
Tehkää aikuiset mitä haluatte mutta te ETTE saa tehdä lapsesta myoskin mielenvikaista!!!!
Shadow in the bed:n kommenttiin
-Menneisyydessäsi tapahtunut on valitettavaa. Onneksesi tarinanne ei päättynyt hurjimmalla mahdollisella tavalla. Eräs läheiseni kuoli pitkän ja järjettömän perheväkivallan seurauksena. Siksi aihe on vähintäänkin tuttu minulle. En voi sanoa muuta, kuin että olen perheväkivaltaa ja muutakin väkivaltaa vastaan.
Vaimoni kohdalla väkivalta ei onneksi tunnu olevan todellista satuttamis-, tai vahingoittamishakuisuutta. Väärin ja säälittäväähän se kylläkin on, kun ei muita konsteja löydy ja itsekontrolli pettää. En pidä tätä kuitenkaan kovinkaan huolestuttavana, jos se vaan ei tästä pahene. Jos pahenee, niin se luultavasti tulee pahenemaan ilman rajoja. Tähän mennessä sitä on sattunut muutaman kerran.
Kirjoitit hyvin lapsen näkökulmasta. Muistuttaisin kuitenkin aiempaan kirjoitukseeni viitaten, että kovinkaan usein lapsi ei ole tietoinen riitelystämme. Silloin, kun lapsi on paikalla, tai tietoinen, olemme alkaneet kiinnittämään enemmän huomiota siihen, kuinka vakavalta riitelymmä näyttää hänen näkökulmastaan. Itseasiassa lapsen paikallaolo tuo molempiin osapuoliin enemmän malttia ja järjenkäyttöä. Muistuttaisin myöskin, että tokihan me olemme olleet sattuneiden takia n. viimeisen vuoden "sossujen suurennuslasin alla". Tilannetta punnitaan säännöllisesti. Tein Joulukuussa lastensuojeluilmoituksen. Olin silloin enemmän huolissani lapsen hyvinvoinnista, kuin nyt. Viimeisin päätös asiasta on, ettei ehdottomia tarpeita toimenpiteiden jatkamiseksi ole. Omasta mielestämme taas jonkinlaisia toimenpiteitä on parempi jatkaa ja niinpä esimerkiksi perhetyöntekijä käy luonamme säännöllisesti.
Lapsen elämästä vielä sen verran, että normaalisti lapsi on kammoksunut pimeässä oloa, mutta tällä viikolla hän on ehdoin tahdoin tahtonut alkaa nukkumaan ilman valoja. En näe merkkejä pelosta, tai ahdistuneisuudesta. Riitatilanteissa lapsen asenne on lähinnä kyllästynyt: "Taas typerillä aikuisilla on jokin huonosti. Menenpä katsomaan telkkaria." tai "Lopettaisivat jo tuon ja sopisivat riitansa, niin voisimme tehdä jotain kivaa."
Tiedostamme vallan hyvin, minkälaista helvettiä tämä välillä osaa olla. Molemmat ovat aika kovia "ruoskimaan itseään" omista virheistään.
En usko, että kumpikaan on kovin sokea tilanteelle, tai vähättelisi ongelmaa.
oppeliini1:n kommenttiin
En oikein edes jaksaisi enää lukea, saati vastata kommentteihisi. En myöskään jaksaisi toistaa itseäni, mutta toistanpa vielä kerran: lapsi voi hyvin.
Sosiaali-alan ammattilaisten lisäksi, tilanteestamme on muutama muukin ihminen tietoinen, eikä kukaan suosittele tai mieti lapsen sijoittamista toisaalle. On se jännä miten nämä eräät Suomi24 asiantuntijat, sekä -psykologit näkevät asiat pelkän minun näkökulmastani kirjoitettujen kirjoitusten perusteella. Jotkut jopa osaavat diagnosoida mielen sairaudet tältä pohjalta! :D
Oikean elämän puoskareilta sain odotella diagnoosin valmistumista reilu vuoden!
pro täytyy olla:n kommenttiin
-Valitettavasti ei ole provo. Miten joku jaksaisikaan. Itselläni olisi paljon parempaakin tekemistä, kuin kirjoitella keksittyjä tarinoita tänne.
Olet oikeassa, olen häiriintynyt, eikä siitä ole epäilystäkään. Itseasiassa olen kokemuksistani ja tästä sairaasta maailmasta todella vakavasti häiriintynyt, muttei se minua tai läheisiäni juurikaan häiritse.
Tottakai kutsun vaimoani vaimoksi, jos asumme yhdessä. Virallisestikin yhdessä asuvat ovat avopuolisoita. Eli jos pilkkua viilataan, tulisi minun sanoa "avovaimo", mutta on helpompi sanoa vain "vaimo". Merkitys ei käsittääkseni kärsi noiden kolmen kirjaimen poistiputtamisessa.
Suhteen pituudellakaan ei ymmärtääkseni tässä ole merkitystä.
Mielikuvitusta käyttämällä saattaisit ymmärtää, ettei tämä "salaperäisyys" ole lainkaan mahdotonta.
Kasaappas ajatuksesi seuraavan kerran, ennen vakavaan asiaan puuttumista!
Häpeäkseni joudun myöntämään, että löydän itsessäni paljonkin narsistisia piirteitä. Useampi vuosi sitten, elämäni kulki alamäkeä. Kaikki meni ns. päin persauksia. Silloin aloin tutkimaan itseäni perusteellisesti ja huomasin, kuinka väärin elän ja kuinka vastenmielinen ihminen olen. En pitänyt edes itse itsestäni. Kohtasin elämässäni käännekohdan. Siitä lähtien elämänlaatuni on parantunut ja olen oppinut pitämään jonkun verran itsestäni. Tämän suunnan pitäminen edellyttää pitäytyminen tietyissä valinnoissa. "Kohtalo" on ankara ja jopa ironinen irvailija. Pienikin lipsahdus tai väärä valinta kostautuu säälittä. Elämä on rankkaa, mutta en voi valittaa.
Väliin tilannepäivitystä, ennen kuin lopetan vastailemisen tältä erää:
Viime päivät ovat menneet rauhallisesti. Olemme vaimoni kanssa keskustelleet vakavasti ja rauhallisesti asioista. Olemme olleet hyvin läheisiä. Kerroin vaimolleni, että olen kirjoitellut forumille. Hän ehdottikin, että voisimme joskus kirjoittaa vaikka yhdessä. Aiomme jatkaa päivä kerrallaan, pienten tulevaisuuden suunnitelmien ohessa. Vaatii tietysti molemminpuolista työtä, sekä kärsivällisyytä, pitää tämä läheinen yhteys. Ennen pitkää varmasti riitelemme taas jostakin. Aika näyttää, saammeko jatkossa riitoihin nopean ratkaisun yhteisymmärryksessä, kuten parhaina hetkinä, vai lähtevätkö riidat taas paisumaan, ilman molemminpuolista joustavuutta. Olen positiivinen, mutta pidän toki mielen avoinna.
"Avaamalla hullujenhuoneen ovet oletetuille mielenvikaisille, koittavat ihmiset todistaa, etteivät itse olisi hulluja."
sjsjso:n kommenttiin
-Hyvin arvioitu. Jos kuulisin itse vastaavanlaisen tarinan, saattaisin ensi-arviolta olla pitkälti samoilla linjoilla. Saman suuntaista mutu-arviointia esiintyy vähän turhankin paljon. Näyttäisi, että läheisriippuvuus-, tai alkuhuumaselitys on ehkä tyypillisin ensi-arvio ongelmaisten parisuhteiden jatkumiselle.
Syy, miksi jatkamme suhdettamme on se, että välitämme toisistamme aidosti. Hyvinä aikoina tulemme toimeen loistavasti,sekä olemme kiinnostuneita samoista asioista. Välillämme ei kuitenkaan aina ole polttavaa tarvetta olla, kuin paita ja p*rse. Molemmissa on myös itsenäinen ja individualistinen puoli, jolloin nautimme yksinolosta ja omista projekteistamme.
Taas syy, miksi ajaudumme välillä törmäyskurssille, on esimerkiksi se, että aina ei löydy, tai jaksa löytää ymmärrystä toisen käyttäytymiselle. Esimerkiksi toinen meistä saattaa olla seurallisella tuulella ja toinen ei. Silloin vaaditaan kärsivällisyyttä, sekä kompromisseja. Kuten kerroin, vaimoni on hyvin seurallinen, impulsiivinen ja hitusen alttiimpi stressille, kuin minä. Minä taas en ole kovinkaan seurallinen, enkä puhelias, jos ei ole mitään sanottavaa. Joskus taas saattaa kyllä olla toisinkin päin.
Eräs virheeni, joka toistuu aika ajoin on, että olen ehkä liiankin suorapuheinen ja "töksäyttelen" toisinaan asioita. Tätä voisin yrittää rajoittaa vähän. En tarkoita, että lipsauttelisin jotain, mitä en tarkoita, vaan sitä, että voisin yrittää negatiivisista asioista puhumista hieman harkitummin. Parin vuoden aikana vaimoni on oppinut tuntemaan minut paremmin siinä mielessä, että nykyisin hän ei aina ota jokaista "töksäytystä" aivan kirjaimellisesti. Kyllä hän tietää varsin hyvin, ettei tarkoitukseni ole loukata tällä.
en usko pätkääkään että ihmisille tulee mitään turvakotikeikkoja tuollaisia jupakoita selvinpäin.l.Vaikka miten yrittäisin uskoa, sori, olen vain tällainen skeptinen, mutta ei voi mitään, vain sinä Kriisistä kriisiin tiedät totuuden.
väität että lapsesi on iloinen..tähän voisin sanoa että on mahdollista, huom, mahdollista, että lapsi VOI esittää sulle iloista niin minäkin lapsena tein että esitin iloista ettei vanhemmille tuu paha mieli enää enempää minun takiani, koska heidän elämänsä on tarpeeksi vaikeaa ilman minun pillityksiäni. Lisäksi olin huolissani että he eroavat, jos en ole kiltti. Kiukutteleeko sun lapsi sulle? Tai se naisen lapsi=? Lapsien kuuluu kiukutella ja metelöidä, jos on liian hienosti asiat niin siitäkin voi päätellä. voi olla niinkin päin että lapset on pyhäkoululapsia ettei tulisi ongelmia, jos äitinsäkin on hermoheikkona.
............: n kommenttiin
-Kyllä olen tätä kovasti miettinytkin. Minulla ei ole mitään tarvetta olla ihan vaan jonkun kanssa. Jos en tuntisi vaimoani, niin saattaisin hyvinkin mielelläni pysytellä sinkkuna. Jos nykyisen vaimoni kanssa menisi poikki, niin en usko, että pystyisin, tai haluaisin kovinkaan pian aloittaa mitään uutta suhdetta, jos koskaan. Vaikka pystyisinkin, niin en usko, että voisin tuntea yhtä vahvoja tunteita ketään toista kohtaan. Heheh... En nyt lähtisi vertaamaan tätä ihan "Matti ja Mervi -meininkiin".
Luin muuten juuri äsken roskalehtien lööpeistä, että Matti ja Mervi palaa yhteen!
Kappas kappas. Taas pienimuotoista kriisiä pukkaa. Noudattelin rauhallisuutta ja sitä, mistä aiemmin kirjoitinkin. Eli Sanojen tarkkaa valintaa. Iltapäivän mittaan tässä aloimme käydä keskustelua, muuan tapahtumasta. Joskus aikoja sitten menin käymään eräällä naisella ns. jatkoilla, koska hänellä oli tarjota drinkit, pientä tietokoneavustusta vastaan. Menin niin sanotusti "juomaan hänen viinansa" ja sen jälkeen kotiin. Kerroin jo silloin, että nainen (joka on täysi horo), katseli ehkä vähän "sillä silmällä". No nyt vaimoni päättikin, että se oli aikoinaan salattua informaatiota, vaikka kerroin hänelle, että olin siellä, join kaljat ja menin kotiin. Hän päätti nyt, että olen salannut häneltä kaiken ja pannut tätä naista. Anna mun kaikki kestää. En voisi koskaan koskeakaan hänenkaltaiseen naiseen, saatikka sitten pettää rakastani. Sanoin hänelle, että nainen ehkä katseli vähän "sillä silmällä". Huom. EHKÄ, se on vain minun näkemys. No sehän oli tietysti minun itseni vika, vaimoni mielestä. Nyt olemme siis eroamassa taas vaihteeksi :D
Sanoin, etten ole tehnyt mitään väärää, etenkään pettänyt.
Keskustelu oli rauhallinen, eikä lapsi ole edes tietoinen siitä, jos nyt joku lasten oikeuksien syynääjä sitä miettii. Painotin hänelle, että koska lapsi on kanssamme juuri nyt, hänen tulisi välttää aggressiivista suhtautumista ja etenkin väkivaltaa. No, hän oli ja on rauhallinen, mutta sanoi, että nyt se on loppu ja hänellä on taas kerran oikeus tehdä mitä haluaa, kenen kanssa haluaa. Sanoin, että tokihan sinulla on oikeus tehdä niin jokatapauksessa, mutta ole kiltti, äläkä petä minua, koska rakastan sinua. Lapsi puuhastelee tuolla huoneessansa, mistään tietämättömänä. Vaimo taas puhuu puhelimessa tai skypessä ilmeisesti äitinsä kanssa tästä hirveästä tragediasta, ja siitä miten tuhosin kaiken taas. Tyypillistä. En jaksa edes ottaa kovin vakavasti tätä. Taidan mennä kysymään lapselta, mikä on meininki ja kertomaan, että kohta alan tehdä ruokaa. Menenpä siis tästä kokkailemaan. Tällaista tällä kertaa :)
..Tilanne kärjistyy entisestään. Vaimo sanoi taas, että soittaa poliisit tänne ja lähti ulos. En usko, että soittaa. Varmaankin rupattelee kaverinsa kanssa puhelimessa sattuneista, niinkuin tapanansa on. Vaan ikävä juttu, että rupattelee kaverinsa kanssa, eikä minun. ____No... Minä kokkailen tässä lapsen kanssa ja valmistelen saunaan lähtöä ja odottelen mahdollisia poliiseja. Toivottavasti stoori ei ole tällä kertaa, että uhkasin tappaa hänet tai muuta vastaavaa. Hulluutta tämä kyllä on, vaikka yritin viettää rauhallista viikonloppua perheen kanssa. :/
kannattaisi mennä sinne parisuhdeterapiaan. Täällä kirjoittelu antaa väistämättä vääristyneen ja yksipuolisen kuvan tilanteestanne. Olisi oikeastaan mielenkiintoista, jos se vaimosi kirjoittaisi ketjun myös tilanteestanne omasta näkökulmastaan. :) Kuinkahan erilaisia tarinanne olisivat, mitä luulet? Selvästi olette kuitenkin sitoutuneita toisiinne kirjoituksesi perusteella, muttette osaa noita ongelmianne ratkaista. Ulkopuolinen parisuhdeterapeutti voisi olla hyvä selkeyttämään asioitanne ja ehkä siinä tilanteessa sinäkin voisit avautua enemmän, jos yksilöterapiassa et siihen kunnolla pystynyt.
Tilanteet kärjistyivät taas hulluuden mittakaavoihin. Vaimoni alkoi todella välinpitämättömäksi ja ilkeäksi minulle, kaikesta yrityksestäni huolimatta. Mitään uutta riidan aihetta ei ollut, vaan yhtäkkiä taas päätti, että olen pettänyt häntä. Siitä syystä hän saa tehdä mitä haluaa, oli hänen linjansa. Sanoi, että haluaa erota. Olen lainannut hänelle parempaa puhelintani jo monta kuukautta ja pyysin sitä takaisin. Hän oli jemmannut puhelimen asunnon ulkopuolelle. Loppujen lopuksi sain tietää missä puhelin on ja lähdin hakemaan sitä. Tällä aikaa vaimoni kytki turvalukon (ketjusellainen) päälle, enkä päässyt asuntoon takaisin. Hän toisteli hysteerisesti: "olet hullu, älä tule tänne". Yritin sopia asiaa ja saada hänet avaamaan turvalukon. Yritin myös avata sitä itse. Hän oli hysteerisenä oven välissä ja esti sen. Ruoanlaittoni oli kesken, kalat uunissa ja hän ei noteerannnut vaikka sanoin, että anna minun tulla syömään. Syönnin jälkeen oli tarkoitus mennä saunaan. Lopulta repäsin turvalukon auki, että pääsen ottamaan kalat pois uunista ja syömään. No siitäkös hän riemastui ja ryntäsi pihalle. Taas naapurit saivat todistella tapahtunutta ja soittaa hänen pyynnöstään poliisit paikalle. En tiedä mikä oli stoori tällä kertaa. Yritin kaikessa rauhassa alkaa syömään ja saunaan valmistautumaan lapsen kanssa, mutta tuli sellainen pala kurkkuun, että hyvät ruoat jäi syömättä. Lapsi ja minä olimme rauhallisesti sisällä, lapsikin olisi halunnut syödä hyvää ruokaa, mutta vaimo tuli koputtamaan ovelle ja halusi lapsensa ulos läheltäni. Lapsi totteli tietenkin äitiänsä ja meni ulos. Tässä vaiheessa jätin itsekin ruokailun kesken ja päätin yrittää lähteä saunaan rauhoittumaan. Näin miten poliisi-maija lipui pihaan ja mietin hetken tilannetta. Luikin väljemmille vesille muutamaksi tunniksi, koska tiesin, että hän osaa kertoa sellaiset tarinat, että putkareissu on edessä taas. Piileskelin poissa pari tuntia ja tulin takaisin juuri kotiin. Ei merkkiäkään vaimosta tai lapsestansa. Tavarat vaatteet ovat kyllä paikoillaan, eli tällä kertaa ei taida olla "turvakotiralli" kysessä.
Tällainen perjantai meilläpäin. Tämä kuvio alkaa todellakin tympimään, mutta se ei ole mitään siihen verrattuna, etten saa olla rakkaideni kanssa. En tiedä mitä tulevaisuus tuo. Parempi varmaan mennä nukkumaan, kuin pyöritellä näitä asioita päässä tämän enempää. Voi että...
Kaikki näytti menevän kohti parempaa viime päivinä. Vaimoni sanoi, että voisi olla hyvinkin rauhallinen, jos edes seksi-elämä olisi kohdallaan. Viimepäivinä molemmat yrittivät tosissaan jokaisella saralla. Kaikki meni parempaan päin. Seksielämäkin oli enemmän, kuin kohdallaan ja se oli mahtavaa, mutta eipä näytä kovin rauhalliselta tämä perhe-elämä. Saa nähdä. Toivon vain, että vaimoni ja lapseni voivat hyvin, missä ikinä ovatkin. Tiedän, että vaimoni ennenpitkää ikävöi minua. Tiedän, että hän ajattelee minua ja tahtoisi peruuttaa kaiken. En voi ymmärtää, miksi hän valitsee näin. Repii meidät hajalle, mutta kuitenkin tahtoisi vain olla kanssani ja että minulla olisi kaikki hyvin. Saan sydärin vielä saatana. Taidan tosiaan mennä lepäämään tästä ja yrittää jatkaa hengittämistä.
En tajua, miten kukaan voi ajatella, että lapsi ei kärsisi tuollaisessa suoranaisessa perhehelvetissä. Ja sen ilmapiirin kyllä aistii ja tuntee nahoissaan suljettujen ovienkin takaa. Kokemusta on. Vaikka lapsi ei ulospäin näyttäisikään kärsivän, tuollaisessa epävakaassa ilmapiirissä eläminen rikkoo lasta sisältä ja aiheuttaa suunnatonta turvattomuutta. Mutta koska lapsi ei paremmastakaan tiedä, hän on sopeutunut, ja ehkä kokee elämänsä ihan normaalinakin. Todellisuuden tiedostaminen ja oireilu alkaa usein vasta, kun on päässyt irtautumaan lapsuuden kasvuympäristöstään, ja saanut siihen riittävää etäisyyttä.
Tämän tarinan aikuiset ovat liian syvällä erittäin kieroutuneessa tilanteessaan ja ongelmissaan, että eivät pysty näkemään asiaa lapsen kannalta. Lapsen tilanne tuossa kuviossa surettaa minuakin suunnattomasti. Jos aikuinen tieten tahtoen haluaa elää tuollaisen hulluuden keskellä, se on hänen valintansa, mutta lapsella ei useinkaan ole vaihtoehtoja.
Eiko ole kaameaa kun tuo pariskunat ei tajua käyttävytymisensä aikaansaamaa hel... lapselleen. Heidän mielenvikaista riehumistaan vain vähtäellään ja että lapsi tähän hulluuteen sopeutuu hyvin.! Ja jopa on siihen tyytyväinen!!!!!!!!!
Mitä muuta vaihtoehtoa lapsella on?!!!
Tuon miehen kammottava järjenjuoksu on sirastakin sairaampaa!
Arvioikaapas uudelleen, kannanko huolta lapsen turvattomuuden tunteesta!
Kuten sanottu, tein jo kerran lastensuojeluilmoituksen. Muuta en olekaan vaimolleni toistanut niin paljon, kuin tätä lapsen kärsimistä. Tuntuu, että hän ei ota sitä tosissaan. Oman loukkaantumisen esille tuominen näyttää olevan tärkeämpää.
Muuten saat karvaan soppasi itse lusikoida, mutta olisi ehkä kannattanut itse soittaa se mustamaija paikalle ennen kuin kalat käristyvät pilalle uunissa. Nainenhan se rikkoi lakia estämällä sinua pääsemästä kotiisi suutuspäissään. Eli rupea ilmoittelemaan itse laittomista/väkivaltaisista tilanteista, vaikka niin pohjattomasti rakastatkin tuota enkeliäsi. Onpahan poliiseillakin tekemistä..
soppakiehuu:n kommenttiin
-Niin olisin saattanutkin tehdä, jos puhelimeni ei olisi ollut sisäpuolella. Niinhän hän rikkoi lakia, tiedän. Eikä pelkästään kotiin pääsemisen estämisellä, vaan myös runnoi kättäni ja jalkaani ovella. Sen seurauksena ainakin ukkovarvas on violetti ja käsi kipeä. En tiedä onko luunmurtumia, eikä sillä ole tässä suurinta merkitystä. Suurin merkitys on juuri tällä lapsen kärsimisellä, kun joutui taas näkemään tätä riehumista. Pitäisi varmaankin tehdä lastensuojeluilmoitus taas.
Tänään aamulla vaimo soitti ja kertoi olleensa turvakodissa taas! Sanoi, että minun pitäisi mennä hakemaan hänet kotiin, koska ei ajatellut ottaa bussirahaa mukaan. Uskomatonta! Sanoin, että saat nyt itse selvittää soppasi, jonka taas kerran keitit. Muutaman tunnin päästä hän saapui sitten kotiin lapsen kanssa. Vaikuttaa apealta muttei pyytele anteeksi, eikä yritä jutella kanssani. Ehkä niin onkin parempi. Kokemukseni perusteella luulisin, että tätä kestää pari päivää ja sitten alkaa "pahoillaan olo" ja anteeksi pyytely. En tiedä miten suhtautua tähän. Jos hänellä olisi ollut todellinen syy mennä turvakotiin, hän ei olisi uskaltanut tulla takaisin. Minun sinne turvakotiin pitäisi lähteä!
Vastailen aiempiin kommentteihin myöhemmin. Nyt tämä tilanne on sekoittanut ajatteluni siihen malliin, etten pysty edes lukemaan ajatuksella kommenttejanne. Tämäkin tapaus sattui siis molempien ollessa selvinpäin.
Todella ymmärtäväisiä täällä ollaan aloittajaa kohtaan. Jos roolit olisivat toisinpäin, niin täällä olisivat naiset kilpaa huutamassa "sä et ole tehnyt mitään pahaa, jätä tuo sairas miehesi". Nyt aloittajan juttuja kyseenalaistetaan koko ajan ja nähdään hänet jotenkin syyllisenä tilanteeseen. Varmaan tosi kivaa saada tällaista palautetta.
Joskus täältä löytyy ihan mielenkiintoista settiä, mutta nyt on muutaman keskustelun perusteella mitta niin täynnä, ettei kiinnosta enää katsella tätä typerää kanalaumaa, joka tulkitsee ihan minkä tahansa keskustelunavauksen naisten kannalta otollisella tavalla. So long suckers.
Selkeästi vaimon käytös on JÄRJETÖNTÄ, joten miksi aloittaja etsii järkeä siitä?
Alkaa vaikuttaa että olet tossun alla ja haluat niin kovasti parisuhdetta että pelkäät kehittää sitä ja antaa toisen vastata seurauksista miten toimii.
Jokaisesta mustelmasta VALOKUVA ja ilmoitus, teet kaikki ihan kuin välittäisit siitä miten sua kohdellaan.
Niinkauan kun annat asioiden tapahtua ja yrität vain järjellä selittää asioita, olet samassa liemessä.
Pitää olla valmis ottamaan se RISKI, että parisuhde päättyy kun teen oikein.
Ihmiset on vain sentakia noissa perhehelvetti tilanteissa, että pelkäävät että heidät hylätään jos he piittaavat itsestään ja itsetunnostaan.
Totta, niin hylätäänkin. Sellaiset ihmiset hylkäävät, jotka käyttävät sua vain hyödykseen toteuttaakseen jotain henkistä apatiaansa elämää kohtaan.
Ja miten se viina edelleenkin tähän liittyy: Kun on joku sellainen "pahe" niin sitä ihmissuhteet valkkaa sen mukaan että siitä paheesta ei mukista, ja se saa luvan jatkua jollain tekosyyllä. On mukavaa elämä, kun saa itsekin tarvittaessa toimia kuten haluaa, koska toinen on jo niin paska ettei sillä oo mitään väliä/ja antaa aihetta siihen jatkuvasti: TS tuottaa ongelmia, joita pääsee sitten "ratkomaan",..pitäähän elämän ensin olla helvett!ä, jotta lomakin tuntuu sitten lomalta kun se tulee eteen.
Jotkut ihmiset tykkää myös siitä, että heillä on ongelmallisesti käyttäytyvä puoliso, niin välttyvät liialta tekemisen puutteelta ja välttyvät kohtaamasta itseään, kun kaikki aika menee päivitellessä miten tyhmästi toinen toimii. eli, lopeta järkeily ja tee yksi asia kerrallaan, älä yritä ratkaista vaimosi mielenhäiriöitä vaan ratkaise sensijaan oma elämäsi. Vaimo joko poistuu kuvioista itsestään, tai sitten hänkin lähtee korjaamaan itseään kun huomaa ettei sillä ole enää toivottua vaikutusta.
"Nyt tämä tilanne on sekoittanut ajatteluni siihen malliin, etten pysty edes lukemaan ajatuksella kommenttejanne"
Tätä sä kaipaat siltä vaimoltasi, tämän takia sä sitä jaksat ja painat villasella hänen touhunsa.
Sä tykkäät siitä, että sulla on tilanne päällä, mutta et ole itse ns. vastuussa sen aiheuttamisesta vaan toinen tekee sen sun puolesta.
Olet läheisriippuvainen kenties.
kriisistä kriisiin: Alan ymmärtää että sulla on todella paha olla sisäisesti. Se on kamala tunne, ja aina päivä pilalla.
Toivottavasti saat asiasi kuntoon! Kerrothan meille miten ratkaisit ja alkaako sulla kesää myöten elämä näyttää valoisammalta. Toivon sitä ja niin toivovat varmasti kaikki muutkin. Pidä huoli itsestäsi.
Tänään on pakko kirjoittaa tavallaan ohi keskustelun kulun. On niin ahdistavaa kuunnella toisten riitoja. Kuuntelin siis jälleen kerran (kun ei voi olla kuulematta) naapurin naisen meuhkaamista pihalla (huutaa usein myös parvekkeella). Huusi lapselleen esim. "luuletsä että se susta välittää" viitaten selvästi mieheen. Lapsi itki siis haluavansa jäädä kotiin. Miehelleen huusi puhelimessa ettei aio enää saman katon alla viettää hetkeäkään, mies on kuulemma pilannut naapurin lastenkin elämän ymym. Olen kuunnellut tämän naisen karjumista lapselleen ja miehelleen jo kauan. Mies on mukavan ja rauhallisen oloinen (voi olla toki kaikkea muuta kotona). Tekisi niin mieli puuttua asiaan jotenkin, mutta siitä ei yleensä seuraa mitään hyvää. No ei siitä sen enempää kuin, näitä pariskuntia todella on enemmänkin, joissa nainen vaikuttaa hirviöltä, eikä esim. lainkaan osaa suodattaa sanomisiaan lapsellekaan. Toivottavasti ei nyt sattunut olemaan juuri tämän keskustelun pariskunta :)
Olen ollut vastaavantyyppisessä suhteessa. Meillä tilanteeseen ei tosin sotkettu ulkopuolisia tai omaisuutta tuhottu. Kyse oli rakkaudesta huolimatta siitä, että kaksi toisilleen sopimatonta ihmistä yrittivät olla yhdessä. Mies onnistui riipimään minun sieluani ja minä hänen. Rakastimme suunnattomasti, mutta toisillemme teimme vain pahaa. Riitelimme naurettavista asioista ja sanoimme kamalia asioita. En nykyisin tunnista itseäni muistoistani miettiessäni riitojamme. Pahimmillaan hakkasin itseäni niin kovaa kuin pystyin päähän tai jalkoihin tai hakkasin päätäni seinään, koska minulla oli niin järkyttävän huono olo. Olin täysin sekaisin. Ei ollut mitään kontrollia. Koko suhde sai minut henkisesti rikki ja hänet myös, teimme sen toisillemme oikeastaan tajuamatta. Ennen kuin erosimme. Nykyisin molemmat tasapainossa itsensä kanssa. Mieskään ei tunnista itseään niistä tilanteista enää (olemme nähneet jälkeenpäin muutaman kerran ja käyneet läpi asioita, sen verran onnistuimme rikkomaan toisiamme ja itseämme). Tältä pohjalta sanoisin, ettei rakkauskaan ole aina syy pysyä yhdessä. Suhteenne ei ole tasapainoinen, nainen ei ole tasapainoinen. En minäkään yleensä anna näin selkeää neuvoa, mutta erotkaa. Lukemani perusteella se vaikuttaisi olevan parasta kaikille.
S A I R A S T A ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! !
L A P S I P A R K A :(
Kriisistä kriisiin kulkevat parisuhteet eivät kestä. Tai jos kestävät, niin osapuolilla ei ole terve näkemys parisuhteesta.
Parannukseksi ehdottaisin seuraavaa, muuttakaa eri asuntoihin.
Voitte jatkaa suhdettanne kuitenkin, jos sovitte säännöt,- - - - uskollisuudesta pidetään kiinni, OLLAAN SELVINPÄIN, mutta ollaan yhteydessä esim puhelimella tai tietsikalla.
Kun ootte ollut 1 viikon fyysisesti erossa, alatte huomata onko kaipuunne jo sitä luokkaa, ettei viinaa ja tappelua tarvita, jotta kerkiää pehkuun peuhaamaan.
Peuhaamisen jälkeen pieni huilaushetki, lisää peuhaamista ja sit molemmat jäähyväisten jälkeen koteihinsa.
Puhelimessa ja tietsikalla yhteyttä pitäessä käytte sit noita riitelyyn johtavia syitä läpi, silloin ei synny fyysistä kontaktia, ei tarvita poliisia tai naapureita sivustaseuraajiksi ja rauha säilyy paremmin perheessä.
Lapsen kanssa on myös tärkeää sun keskustella, jotta hän tunnistaa tilanteen.
Sun ois ite sytä keskittyä työpaikan etsintään, toimettomuus ei oo hyväksi, potutuskäyrä pysyy tiukkana ja varmaan sekin aiheuttaa ylimääräisiä paineita suhteeseenne - - - - yhteiskunnan päättäjät kun eivät vaan ymmärrä näitä työttömyyden lieveilmiöitä niin paljon että keskittyisivät työllistämiseen.
Aikanaan tuutte huomaamaan kannattako palata yhteen, elättekö tuon mallin mukaan vai lähdettekö etsiin uutta suhdetta.
Jos ette pysty elämään sopimienne sääntöjken mukaan, edes jonkin aikaa erikseen, tuskin pystytte kauaa elämään yhdessäkään.
Älkää pilatko toistenne elämää, älkääkä tuon lapsenkaan, yhteisyritystänne pitää hoitaa, se pitää saada kuntoon, niin se on kaikkialla maailmalla, perheissä ja yrityksissä, - - - - paitsi yhteiskunta, joka on avuton saamaan asioitaan kuntoon