Mitä tehdä

Olen keski-ikäinen perheellinen nainen, jolla isoja traumaattisia asioita takana. Olen pärjännyt elämässä kuitenkin kohtuullisesti. Kysyisinkin nyt teiltä kaikki keittiöpsykologit neuvoa, kun tässä kerroin vanhemmilleni että olen aika väsynyt asioihin, niin sain arvosteluryöpyn elämästäni . Kuinka minun olisi tullut järjestää elämäni toisin ja kasan neuvoja kuinka minun tulisi elää.
Ja näin se on ollut aina. Ikinä en ole kyennyt heidän toiveitaan täyttämään , ikinä en ole osannut tehdä mitään oikein.
Sairastuessani vakavasti ja palatessaan tehon kautta elämään kommentti oli että
halusin vain huomiota.
Olen elänyt omaa elämääni ja koettanut olla välittämättä heidän arvostelustaan, mutta en käsitä miksi minua edelleenkin loukkaa heidän käytös.

Miten päästä ainaisesta pahasta mielestä eroon?
5200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Älä kerro heille mitään mistään. Sinulla on oma perhe ja ystäviä. Tukeudu hyviin, positiivisiin, kannustaviin ihmisiin. Jos suku ei ole mitään näistä, yritä unohtaa koko poppoo nykyelämästäsi. Jostakin syystä olet joutunut syntipukin ja sylkykupun asemaan. Näin vain on. Esim. kirja Pimeän poika ja muutamat muut kertovat valoisia selviytymistarinoita tilanteista, joissa lähipiiri yrittää lannistaa tai jopa murskata satunnaisen uhrinsa. Jos jollakulla on hyvää kirjavinkkiä, laittakaa.

Äänestä

Kiitos. Harvoin kerronkaan yhtään mitään, enkä tiedä mistä he vetävät johtopäätöksensä sillä he käyvät meillä oon 2-3 kertaa vuodessa, eivätkä koskaan kysele kuulumisia. Silti joka kerrankin olen yhteydessä heihin noin kerran kk niin he jollakin tapaa onnistuvat pahoittaa mieleni.

Yritän olla välittämättä mutta mikä siinä on että silti sisimmässäni koen arvottomuutta ja haluaisin tulla edes kerran hyväksytyksi. Miten tälläisen saa työstettyä pois kun oma järki menee tunteiden alle ? Miksi olen vielä riippuvainen jollakin tavoin heidän mielipiteestään?

Meillä ei ole oikeastaan koskaan mitään riitaa ollut koska olen sovittelemaan luonne. Muutaman kerran olen puolustautunut heidän syytöksiään vastaan mutta olen huomannut ettei heidän päätään käännä mikään.

Äänestä

Tommy Hellstenin kirjat voisivat auttaa, ja "kotivammaisuudesta" kertovat. Se on se pieni hylätty sisäinen lapsi, joka kerta toisensa jälkeen yrittää löytää vanhempiensa hyväksynnän.
Jos sinulla on mahdollista osallistua ryhmässä tehtävään terapiaan, ns. sosiodraama muistaakseni, se voisi parhaimmillaan olla vapauttavaa. Siinä joku toinen ryhmän jäsen esittää esim. vanhempaasi, jolle aina olet halunnut kertoa jotakin sydäntä painavaa. Ja tälle vanhemman roolissa toimivalle henkilölle vihdoin voit kertoa kaiken, ja saat jonkin vastauksen itsellesi.

Äänestä

Kuulostaa älyttömän hyvältä ! Asia on varmasti juuri noin että se lapsi sisälläni odottaa edelleen hyväksyntää.

Äänestä

Hmm, minulla samantyylisiä kokemuksia, mutta yhtä juttua en ymmärrä..Miksi vanhemmat eivät sitten voi antaa sitä tukea/kannustusta? Toki aikuinen ei vanhempiensa mukaan enää elä ja kyllä koenkin olevani ihan itsenäinen, omaa elämääni elävä mutta silti.

Olen monta kertaa todennut että mieli kohenee kummasti kun ei yksinkertaisesti tapaa näitä ainaisia loukkaajia. Mutta, koska olen sinkku ja omaa perhettä ei ole, joskus todella kaipaan jotain tukea perheeltä ja näinä heikkoina hetkinä, kun sitten tulee vaan kakkaa niskaan niin sehän se taas mukavalta tuntuu.. olen 26v.

Ainiin, minulla ei kyllä ole oloa että sisällä olisi pieni hylätty lapsi, viitaten tuohon yhteen kommenttiin. Minulla on lähinnä olo että odottaisin vanhemmiltani samanlaista käytöstä kun vaikka joltain ystävältä, tai muulta läheiseltä ihmiseltä. Myös veljeni liittyy välillä tähän minun lokaamiskampanjaan..:/

Miten voisin toimia että he käyttäytyisivät paremmin minua kohtaan!? Minä olen luonteeltani kiltti, mutta osaan kyllä puolustaakin itseäni tarvittaessa(silloin olen kuulemma "vaikea luonne" ja tunteita pitäisi hillitä) Sen olen kyllä päättänyt että minua ei lannisteta!! :) Ikävää jos muuta ei ole tehtävissä kuin välien viilentäminen...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaikeaa on olla kirjoitti:

Olen keski-ikäinen perheellinen nainen, jolla isoja traumaattisia asioita takana. Olen pärjännyt elämässä kuitenkin kohtuullisesti. Kysyisinkin nyt teiltä kaikki keittiöpsykologit neuvoa, kun tässä kerroin vanhemmilleni että olen aika väsynyt asioihin, niin sain arvosteluryöpyn elämästäni . Kuinka minun olisi tullut järjestää elämäni toisin ja kasan neuvoja kuinka minun tulisi elää.
Ja näin se on ollut aina. Ikinä en ole kyennyt heidän toiveitaan täyttämään , ikinä en ole osannut tehdä mitään oikein.
Sairastuessani vakavasti ja palatessaan tehon kautta elämään kommentti oli että
halusin vain huomiota.
Olen elänyt omaa elämääni ja koettanut olla välittämättä heidän arvostelustaan, mutta en käsitä miksi minua edelleenkin loukkaa heidän käytös.

Miten päästä ainaisesta pahasta mielestä eroon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu