Alkoholistista eronneen alkoholinkäyttö !!!

Olen n. 30 vuotta aviossa ollut, n. 4 vuotta sitten kotoa lähtenyt, lapset aikuiseksi omiin oloihinsa saatellut nainen. Olen n. 60 vuotias ja juuri huhtikuussa kummityttären rippiäisissä tyttö totesi, että menisin hänen äitinsä, siskoni, ikäisestä (n. 8 v.nuorempi), nolotti, vaikka ei pitäisi. Eron jälkeen olen tutustunut miehiin, jotka ovat raittiita (aikanaan juoneet terveytensä). Noin kerran viikossa otan yksin kaljat ja tuntuu nololta,vaikkka olisikin hyvä fiilis.
Olen katsellut Suomi24 profiileja ja tuntuu, että miehet kaunistelee, myös naiset, juomisiaan.
Ja miksi piti mainita tuo kummityttären lausahdus, ihanaa että joku sanoo myönteistä, kun elämä on ollut yhtä mollausta.
2177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sinulla on oikeus olla onnellinen. Nyt olet aloittanut uuden elämän. Ihmiset ovat kautta aikojen sanoneet hyvää ja pahaa toisistaan. Sinun, minun, tai kenen tahansa ihmisen arvo ei riipu tästä. Emme tule toisten sanomisista arvokkaimmiksi tai huonommiksi. Tietysti on hyvä merkki kun voimme hyvin jonkun ihmisen lähellä. Rakasta sinä itseäsi. Ole kiitollinen saavutuksetasi. Olet saavuttanut jotain, mihin moni ei kykend. Nauti vapaudestasi. Olet vapaa toisten arvostelusta. Mitä alkoholinkäyttöön tulee, monella on alkoholiongelma. Ihminen voi nauttia elossa olemisesta täysin kirkkailla aivoilla. Alkoholi turruttaa keskushermostoa, ja samalla vie aitoutta nautinnostasi. Minä en käytä paljon alkoholia. Kysyn aina itseltäni, mihin tarvitsen turrutusannoksen. Lasin viiniä juon ehkä noin 2-4 kertaa vuodessa.

Ansaitset olla selvä elämäsi jokaisena päivänä. Etenkin sinä ansaitset sen.

Äänestä

Jos siis entinen kumppanisi oli alkoholisti, ei ihme, että kyttäät omaakin juomistasi yhä suurennuslasin kanssa ja tunnet syyllisyyttä jopa kaljasta viikossa.
Siihen kun lisätään vielä tätä maata riivaava tarve kontrolloida aikuistenKIN viinankulutusta ja pelätään sen kohoamista niin, että kohotetaan varuilta alkoholin hintaa jatkuvasti, ei tuo käytöksesi ole ollenkaan outoa.

Mutta sinun on tärkeää muistaa se vissi ero miehesi juomatyylin ja omasi välillä. Alkoholisti ei kykene olemaan erossa alkoholista vaikka haluaisikin. Tasapainoinen ihminen taas voi juoda vaikka viinilasin päivässä eikä sellainen alkoholinkulutus lähde häneltä ikinä lapasesta, koska humaltumisella ei ole hänelle samaa merkitystä kuin ongelmiinsa juovalla alkoholistilla.

Todellakin, anna jo anteeksi itsellesikin ne menneet murheet ja häpeät sun muu negatiivinen, päästä niistä muistoista irti ja astu jo valoon, oman, itsenäisen elämäsi ekalle aukeamalle ja nauti elämästä! Hyvännäköisenä aikuisena naisena sinä tuskin saat olla tätä kesää sinkkuna vaan, joten uskalla olla onnellinen. Se näkyy ja kuuluu muillekin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minä... kirjoitti:

Olen n. 30 vuotta aviossa ollut, n. 4 vuotta sitten kotoa lähtenyt, lapset aikuiseksi omiin oloihinsa saatellut nainen. Olen n. 60 vuotias ja juuri huhtikuussa kummityttären rippiäisissä tyttö totesi, että menisin hänen äitinsä, siskoni, ikäisestä (n. 8 v.nuorempi), nolotti, vaikka ei pitäisi. Eron jälkeen olen tutustunut miehiin, jotka ovat raittiita (aikanaan juoneet terveytensä). Noin kerran viikossa otan yksin kaljat ja tuntuu nololta,vaikkka olisikin hyvä fiilis.
Olen katsellut Suomi24 profiileja ja tuntuu, että miehet kaunistelee, myös naiset, juomisiaan.
Ja miksi piti mainita tuo kummityttären lausahdus, ihanaa että joku sanoo myönteistä, kun elämä on ollut yhtä mollausta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu