On soitettu muutamana päivänä ja taulu vilkkuu, tuntematon numero.
En viitsi periaatteestakaan vastata, jos toisessa päässä oleva
haluaa pysyä tuntemattomana, kuka lie. Ja miksi haluaa.
Muistelen, että joskus joku lehtikauppias on soittanut näin, en
ole varma. vaivaamaanhan se jää, kolmas kerta kun soittaa
vastaan ja kysyn kuka ja miksi ja luuri kiinni.
Jos se on joku tuttu miksi ei laita viestiä.
En viitsi periaatteestakaan vastata, jos toisessa päässä oleva
haluaa pysyä tuntemattomana, kuka lie. Ja miksi haluaa.
Muistelen, että joskus joku lehtikauppias on soittanut näin, en
ole varma. vaivaamaanhan se jää, kolmas kerta kun soittaa
vastaan ja kysyn kuka ja miksi ja luuri kiinni.
Jos se on joku tuttu miksi ei laita viestiä.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Minulla ei ainakaan ole mitään asiaa ihmisille jotka eivät puhelimessa pysty esiintymään omana itsenään.
Miksi yleensäkään puhelimissa on toiminto mistä voi
estää oman numeron näyttö?
Mihin sitä tarvii muuta kun hämäräperäiseen toimintaan.
Jos jää vaivaamaan että kukahan oikein halusi ottaa yhteyttä, niin tiedäthän että voit soittaa 020202 ja numeron perusteella saat tietoosi soittajan, jollei sitten hänen numeronsa ole salainen.
Suomen aito Kansallistietäjältä voi toki tässä vaiheessa tiedustella palstallamme vielä tässä vaiheessa ihan pikku juttujakin, ja vastaan ihan ilman veloitusta. Niin kerron sinulle että kyseessä oli todellakin puhelinkauppias.
Hyvä tietää, että puhelinkauppiaat sahaavat tuolla tyylillä omaa
oksaansa(palkkaansa)
Siis, jos joku soittaa tuntemattomana, jolloin numero ei näy?
Silloin lankapuhelimien aikakaudella et tainnut koskaan vastata puhelimeen, kun ei ollut numeronäyttöjä? Pelotti että kuka se siellä soittelee! Hämäräveikko!! Mörkö!!! Verottaja!!!! HAMMASLÄÄKÄRI!!!!!!!!
Onneksi digitaalisella aikakaudella voi 99,9% vastata lähes kaikkiin puheluihin ilman pulssin nousemista ja kylmän hien kertymistä hiusrajalle. Katsoo vaan sitä iPhonen näyttöä jossa ponnahtaa näkyviin herttaisen tädin kuva yläpuolella teksti: Äitee
Tietysti vastaan mutta sanon vain haloo enkä esittele itseäni ennenkuin tuntematon soittaja sanoo nimensä ja asiansa.
kyllähän soittaja tietää sinut, vaikka sanot vain haloo, onhan sillä
sun numero.
Mitäpä asiaa minulla tuntemattomalle olisi. Asialliset ihmiset esiintyvät henkilökohtaisessa kanssakäynnissä omalla nimellään ja puhelinnumerollaan.
Minulle on kyllä pikalainan vuoksikin soitettu tuntemattomasta numerosta. Jos en olisi vastannut niin tuskin olisin saanut rahaa.
Kävisköhän se niin päin että ottais pikavipin anonyyminä?
Eläkkeellä oleva insinöörieversti kertoi että perussuomalaiset ja suomalaisuuden liitto on vihapuheiden takana, he voivat sen lopettaa!
onko se vihapuhelu kun ei näy numeroa?
Joskus voi joutua vastaamaan tuntemattomillekin, esim. työn levon tai sairauden vuoksi.
Tottakai vastaan, miksi en vastaisi? Jos siellä jotain kaupitellaan sanon että "ei kiitos" ja lopetan puhelun.
Minulla on työnantajan puhelin, en vastaa tuntemattomille. Soitelkoot muuanne.
Lankapuhelin aikana kun puhelin pirisi, aina tuli vastattua tuntemattomalle
kunnes ääni toisessa päässä kuului "minä täällä vain soittelen"
Nyt olikin kysymys miksi joku haluaa pysyä tuntemattomana soittaessaan,
ensiksikin siksi, että ei voi soittaa takaisin, kauppiaat tekevät tätä.
Vastaajalle vihaiset ovat toinen ryhmä, jos joku joka on riidoissa kanssasi, haluaa haukkua sinut pataluhaksi, sinähän et vastaa jos näät oletetun
riitakumppanisi soittavan. Kolmas ryhmä on pöknästit joilla on jäänyt
puhelin tuohon asetukseen vahingossa, eikä ole sitä muuttanut näkyväksi.
Tämähän hoituu heti kun ystävä vastaa pöknästille ja mainitsee miksi
soitat tuntematomana.
Olisi hyvä vastata tuntemattomalle, jos ei vastaa asia jää vaivaamaan kuka
se mahtoi olla. Kauppiaan korvaan voi luurin aina napsaista.
Itse en tuntemattomana soittele. Se on jotenkin kieroa.
Aika normaalia on vastata puhelimeen. Siitä tulikin mieleeni yks juttu, et mikseivät edes työnantajat puutu tuohon puhelinterrorismiin, sillä sentään vielä takavuosina puhelinmyyjät soittelivat ilta aikaan eivätkä päivisin häiriköineet työaikana, mihin se nöyryys siitä hommasta on kadonnut ja nyt ne luulevat ettei toisten kotinumeroon soittelu muka oo kotirauhan häirintää, miten on poliisit teitäkin oli kai paikalla täällä?
Kotihäirintää vai työnantajan ajan häirintää? Miksi puhelin häiriköinti yleensäkin on mennyt lävitse ja jotku harhaiset luulee sitä kunnolliseks päivätyöks, onk rnää millään mitään rajaa? Entäs vanhuksien häiriköinti,kuulin just yhdelt ihmiselt jonka edesmenneen äidin hoteista löytyi 3 saman lehden vuosikertaa. Mitä vaan saa tehdä kun luulee sen olevan laillista?
terveyskeskuksen numerot on tuntemattomia .VASTAAN.