KATAINEN KIIHTYI KESKEN KESKUSTELUN

katainen ei pysty kiihkottomaan keskusteluun mutta vaatii sitä muilta,aivan kuin entiset kirjannoppineet vaativat kansalta mitä vaan mutteivät tee itse asialle tikkuakaan.katainen kiihtyy heti jos joku uskaltaa olla eri mieltä sillä katainen haluaa diktaattoriksi EUn johtopallille
17196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kataiselle jäänyt traumoja "puukotuksista."

Äänestä

Ei auta kiivailla kenenkään, hallitus on nättönsä antanut, on tietenki vaikea myöntää epäonnistumista, jos ja kun pitää alkaa rähisemään kertoo että paukut on lopussa.

Äänestä

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288569460427.html
"Millainen väsymys minulla muka on?
- Katainen juoksi 10 km ennen vaalitenttiä"

Eikös Katainen muutama päivä sitten valittanut väsymyksestä ja eläkkeelle siirtymis aikeistaan, syynä väsymys, vaikka mies ei ole vielä edes täyttänyt 40 vuotta.
Ei oikeasti väsynyt ihminen jaksa juosta 10 kilometriä.
Eikä varsinkaan keskustella noin kiivaasti, kuten Katainen.
Jos ihminen ei saa tarpeeksi lepoa, niin seuraa väsymys ja väsymyksen jatkuessa tulee uupumus.
Uupumus on väsymystä raskaampi olotila, silloin ei jaksa tehdä yhtään mitään.

Nämä Kataisen väsymyksestä huolestuneet eivät edes tiedä, millainen on pitkittynyt väsymystila.

Äänestä
  • Jospa Katainen on vain henkisesti väsynyt eikä päänuppi toimi kuten tärkeissä päätöksissä pitäisi?

    Äänestä

Kataisen suurin ongelma on ylimielisyys. Katainen on älyllisesti lahjaton henkiö, joka kuitenkin KUVITTELEE olevansa oikeassa. Pääsääntöisesti Katainen on pihalla kuin lumiukko, kuten puheet ja teot osoittavat.

On vaarallista kansakunnalle, että tahtipuikkoja heiluttelee tällainen tunari. Toivottavasti Kataisen politiikka ei kokonaan tuhoa kansakuntaa.

Talous on jo syöksyssä. Syy on toki osittain maailmantaloudessa, mutta täydellinen itsekriittisyyden puute estää Kataista näkemästä omia, karmeita virheitään.

Toivottavasti kansakunnan painajainen on PIAN ohi!!!!

Äänestä
  • Mitkä ovat Kataisen omia, karmeita virheitä? Luettele kolme karmeaa virhettä.

    Äänestä

  • tietoa kansalle kirjoitti:

    Mitkä ovat Kataisen omia, karmeita virheitä? Luettele kolme karmeaa virhettä.

    Tässä sulle virheitä (enemmän kuin 3):
    http://velkakello.fi/

    Tuosta puuttuvat vielä Vetelä-Euroopan loiseläjille tungettavat rahat, joita emme koskaan saa takaisin. Korkeintaan muutamia roposia siinä vaiheessa kun katainen ajelee rollaattorilla vanhainkodissa.

    Äänestä

  • tietoa kansalle kirjoitti:

    Mitkä ovat Kataisen omia, karmeita virheitä? Luettele kolme karmeaa virhettä.

    Ei niitä tarvitse tälläisen lausunnon jälkeen lähteä numeroimaan : (
    Pöllö mikä pöllö, ja väärällä oksalla ; )

    http://www.youtube.com/watch?v=p1i6XNyPd1o

    Äänestä


  • tietoa kansalle kirjoitti:

    Mitkä ovat Kataisen omia, karmeita virheitä? Luettele kolme karmeaa virhettä.

    -Sikspäkki
    -Himastutkimus
    -Tukipaketit

    Äänestä

älyllisesti lahjaton ja kiihtyy silloin kun ei saa omaa tahtoaan läpi eikä sillä ole Kataiselle mitään merkitystä miten asiat ovat todellisuudessa kunhan se tuntee voittaneensa.

Äänestä
  • Just luin Hesarista tuon uutisen. Samoin Yle uutisissa kerrottiin kaikki nuo tiedot.

    Äänestä

Kataisen suurin ongelma on, että häneltä ei onnistu enää pääoman jyrääminen ja kähmiminen, siihen hän on väsynyt.

Äänestä

Se mitä jäi eilisestä ohjelmasta mieleen oli Kataisen lausunto syrjäytyneistä nuorista työttömistä. Sen mukaan joka neljäs työtön nuori ei ole saanut kotona rakkautta...syyllisti piru vie aika suuren joukon vanhempia tällä yleistyksellä.

Toinen oli mieleenpainunut lausunto oli se. että palkkaa tarvitsee maksaa tuottavuuden mukaan. Hoiva-ala, omaishoito,lastenhoito, siivous- ja muut naisvaltaiset työt saavatkin olla matalasti palkattuja.
Eli kahdenkerroksen väki on ihan ok tässä yhteiskunnassa.

Kuinka tuottavaa on ollut tämän hallituksen toiminta? Eikö sen miinusmerkin takana ole numerot vaan lisääntyneet tällä hallituskaudella?

Äänestä

käteinen muistuttaa helluntai saarna miestä päivä päivältä enemän.

Äänestä

Suomalaisia suurmiehiä. Isontalon Antti ja Rannanjärvi
Suomalaisia suurturhuuksia. Heti Hautaja ja Jyrkä Katainen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kolli57 kirjoitti:

katainen ei pysty kiihkottomaan keskusteluun mutta vaatii sitä muilta,aivan kuin entiset kirjannoppineet vaativat kansalta mitä vaan mutteivät tee itse asialle tikkuakaan.katainen kiihtyy heti jos joku uskaltaa olla eri mieltä sillä katainen haluaa diktaattoriksi EUn johtopallille

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu