Kuinka äärimmäisyyksiin laihdutus kannattaa viedä?

BMI 34

Joka tapauksessa aion laihduttaa ihan oman terveyteni takia, mutta myös suorituskyvyn sekä kunnon takia. Lisäksi suurimpi osa munasta on väkyvillä jos pudottaa sen 25 kiloa.

Mutta kannattaako laihdutus viedä aivan äärimmäisyyksiin eli alkaa myös treenaamaan tosissaan eli olla ihan oikeasti kiinteä? Oma läskiyteni johtuu täysin siitä, että syön liikaa ja vedän kännitkin liian kaloripitoisilla juomilla, mutta luontaiselta rumiinrakenteeltani en ole silti lainkaan leveä, mutta en silti millään tavalla hinteläkään. Pituuttakin on palstan kriteereillä juuri riittävästi eli reilut 180cm.

Mahdollista siis olisi, että normaalipainoiseksi tiputtamisen lisäksi treenaisin itsesi myös oikeasti kiinteäksi ihanteeksi, sillä ruuminrakenne mahdollistaisi sen täysin. Mutta onko se sitten vaivan arvoista? En tiedä kuinka paljon se naisille merkkaa, mutta itse en ainakaan välitä vaikka nainen on hieman leveä ja pyöreä. Itse asiassa leveät ja pyöreät naiset ovat usein niitä kaikista hauskimpina ja sanavalmiimpia tapauksia.

12

191

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mies32

      Joo, ehdottomasti pysyt sanavalmiimpana ja hauskempana, kun et treenaa.

      • BMI 34

        Ei se mikään absolutia ole. Se on vain havainto, minkä olen itsekin tehnyt ja itse asiassa monet irl-kaverit ovat tehneet samanlaisen huomion.

        Jos se nyt jotakuta lohduttaa, kyllä sopusuhtaisistakin naisista varmasti löytyy läppiä tapauksia, mutta keskimäärin vähemmän kuin pulleammista naisista. Periaatteessa ymmärrettävää, sillä pieni ylipaino usein tarkoittaakin, että elää hieman rennommin eikä välitä pienistä yksityiskohdista.


      • noniinonnoin

        Jospa ylipaino toisi vielä lisää rohkeutta jollekulle :)


    • Anna palaa!

      Ei kannata lähteä laihduttamaan kuuriluontoisesti, vaan suunnitella kestävämpi elämänmuutos. Siinä kaiken lähtökohta on tankatun energian ja sen kuluttamisen suhde; ne pitää olla tasapainossa, muuten ylimääräinen energia kertyy ihonalaisiin rasvakudoksiin ja sisäelinten ympärille.

      Eikä kannata ajatella ketään muuta kuin itseään ja omaa hyvinvointiaan sitä elämäntapojen remppaa suunnitellessa ja alkaessa toteuttaa. Hyvinvoiva ja elämänmyönteinen ihminen on aina puoleensa vetävä.

      Jos vanhempasi eivät ole herkästi lihovia, et ole sinäkään ja siten sun saattaa olla todella helppoakin päästä ylimääräisistä kiloista eroon lisäämällä päivittäistä liikkumista ja välttelemällä istumista siivoamalla ruokavalio.

      Kesä jos mikä on inspiroivaa aikaa ulkoiluun ja aktiviteetteihin. Kun totutat kehosi ja mielesi nyt kesän aikana aktiivisempaan liikkumiseen ja kevyempään ruokavalioon, alkaa kroppa vaatia sen jatkamista myös syksyn ja talven yli, mikä on tosi kannustava juttu. :)
      Tsemppiä!

    • jkdfjmnhjlöf

      Kannattaa viedä laihdutus extra-sfääreihin, jos haluat selvitä kurppaudestasi. Lisäksi kannattaa valita tiukasti istuvat ja paljastavat vaatteet, kun olet laihempi ja lisäksi kannattaa jo tässä vaiheessa tilata netistä erilaisia voiteita ryppyjen, selluliitin ja peräpukamien hoitoon, jotka auttamatta myös luokitellaan kurppaudeksi, ellei niitä hoida.

    • Ikisinkku M

      Kunhan nyt ensin hoitaisit itsesi sinne normaalipainoiseksi, tuo bmi 34 on niin hurja (minun pitäisi lihoa puolella nykypainosta jotta tulisi bmi 34) että siinäkin riittää tekemistä ja sitten joskus aikanaan kun olet liki normaalia mietit sitä treenaamista. Itse olen tässä keväällä pudottanut semmoisen nelisen kiloa ihan huomaamatta kun olen syönyt ehkä vähän kevyemmin, keittoja, kalaa ja wokkeja ja vähentänyt hieman punaisen lihan määrää.

    • Jos teet laihdutuksen saadaksesi naista, niin meinaatko sitten myös oikeastikkin lähestyä naisia? Jää hyöty käyttämättä jos et siltikän tee aloitteita, vaikka saisitkin painoindeksin laskettua esim 22:een.. Mutta varmasti elämänlaatu paranee, onhan tuo 34 aivan hurja ylipaino jo! Sinulla lienee luultavasti ylipainoa ainakin 40 kiloa, joten ei ehkä kannata yrittää mitään supernopeaa laihdustusta, sillä niistä monesti tulee takapakkia ja muutaman vuoden päästä on jälleen samassa tilanteessa! Muutenkin jos olet hieman vanhempi, niin alkaa iho roikkumaan jos laihdutat tosi nopeasti..

      • bmi 34

        joo 34 on kyllä todella roisi lukema!


      • power#1
        bmi 34 kirjoitti:

        joo 34 on kyllä todella roisi lukema!

        Minun bmi on myös 34 ja juoksin pari viikkoa sitten 18km lenkin 1h 51min aikaan. Käyn muutoinkin 2-3 lenkkiä viikossa, 10-12km, 14-16km ja 18-20km lenkit. Välillä pidän paussia 4-5 päivää ja testaan nopeutta.


      • BMI 34

        Pituutta reilut 180 cm ja painoa tällä hetkellä 112 kiloa. Ei varmasti ole 40 kiloa ylipainoa, vaikka sitä reilusti onkin.


      • BMI 34 kirjoitti:

        Pituutta reilut 180 cm ja painoa tällä hetkellä 112 kiloa. Ei varmasti ole 40 kiloa ylipainoa, vaikka sitä reilusti onkin.

        Okei.. Eli kun jatkossa kuulen jonkun sanovan että "reilut 180cm", niin silloin kyseisellä henkilöllä on pituutta 180,00cm 1,00*10^-12 cm. Täytyy pitää jatkossa tämä mielessä! Hänhän ei voi missään nimessä voinut olla silloin esimerkiksi 186cm pitkä, jolloin painoa olisi 118kg muutama kilo joista ei muistanut mainita!


      • power#1 kirjoitti:

        Minun bmi on myös 34 ja juoksin pari viikkoa sitten 18km lenkin 1h 51min aikaan. Käyn muutoinkin 2-3 lenkkiä viikossa, 10-12km, 14-16km ja 18-20km lenkit. Välillä pidän paussia 4-5 päivää ja testaan nopeutta.

        taisit vahingossa pistää 10 tuohon painoindeksiin?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      6
      1221
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      165
      1027
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      803
    4. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      758
    5. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      66
      744
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      666
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      646
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      136
      631
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      599
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      568
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      547
    12. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    13. 53
      526
    14. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      47
      495
    15. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      483
    16. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      98
      476
    17. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      40
      473
    18. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      473
    19. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      37
      468
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      18
      440
    Aihe