Rakkauttako?

Joskus on vaikea ymmärtää asioiden tarkoitusta. Tammikuussa avovaimo halusi
pitkän seurustelun jälkeen kihloihin "ehtona" oli että se on sitten avioliittolupaus!
Ostettiin mm. uusi auto yhteisen turvallisuuden vuoksi. Tuli yllättävä sairastuminen
ja raha tilanne tiukkeni.. minkäs teet?. Kulkupelistä ei kuulema voitu luopua
kun hävettäisi niin paljon. Kesä läheni kovaa vauhtia ja toinen pystyin
menemään miten halusi sl takia. Suhde rupesi oireilemaan. Avovaimo ehdotteli
""taukoa"" ja miettimis aikaa. Ei kuulema haluaisi minua menettää, enhän
minä ollut mihinkään menemässä!! Kuulin alkukesästä toisesta miestä ja molemmat
kiistivät asian, kavereita vain. Vietimme kuitenkin paljon aikaa yhdessä
ja asiat tuntuivat olevan niin kuin ennenkin. Aika ajoin kyselin tästä toisesta
ihmisestä kun tuntui että jokin mättää. Mutta kun ihminen jota rakastaa
ylikaiken ja itse on valmistekemään suuriakin "uhrauksia" toisen / suhteen
eteen, katsoo sinua syvälle silmiin ilme värähtämättä ja sanoo että sinä
olet ainut mies hänen elämässään.. miten voi olla uskomatta?? Loppu kesä
meni todella hyvin!! avovaimokin puhui asioista monikossa (me kaksi).. Olin
uskoa täynnä!! elokuussa kaikki meni riekaleiksi, yhden vkon lopun jälkeen
asiat muuttuivat oudoiksi. Toisesta näki jo kauvaksi että jokin mieltä painaa!
Sanoin että en jaksa enään jos tilanne on mennossa samaksi kuin alkukesästä
ja mun pitää viettää lomaa yksinäni vaikka oli suunniteltu ihan muuta! keskustelun
yhteydessä hän ilmoitti minulle että ei halua enään olla minun kanssa. Kunnollista
syytä ei meinannut tulla mitenkään. Sanoin että joko olen niin oksettava
ihminen tai sinulla on toinen! muutaman tunnin asiaa selviteltäessä hän
sitten "tunnusti" että on "ihastunut" siihen samaan mieheen jota epäilinkin.
Heillä oli kuulema ollut peliä jo n 3 kk. Rupes tuntumaan aika pahalta!!
tunteet meni aivan sekasin, miten toinen voi kohdella toista näin? mitä
oon tehnyt että rakastamani ihminen valehtelee koko kesän? Vastahan hän
itse ehdotti kihloista!! Näinkö palkitaan että tukee toista läpi vaikeiden
aikojen kaikella mahdollisella tavalla. Olen aina pitänyt toista ensimmäisellä
sijalla ja itse siinä rinnalla tai kakkosena. Elämä muuttuu ihan täysin,
ei ole enään mahdollisuutta nukahtaa ja herätä Rakkaansa vierestä. Sen paikan
täyttää toinen?? Tavallaan asia ei minulle kuulu, mutta tuntuu pahalta kun
iltaisin asiaa ajattelee, nukkumaan menen vasta kun olen todella väsynyt
niin uni tulee väkisinkin. Toisen perään ei saisi ruikuttaa, mut jokainen
voi sitä sitten miettiä jos sattuu omalle kohdalle. Tulevaisuus on mysteeri,
ei paljon tee mieli suunnitella mitään isompia. kumpa pääsis tän asian yli,
pelottaa tosin kun haluaisi toisen vielä takaisin! Onneksi on ystäviä joille
voi asiasta puhua, yhdelle ihmiselle tää ois liikaa!!

"Tarinan opetus voisi
olla, että älä koske toisen omaan ennen kuin toinen on selvittänyt omat
asiansa"