Kerron tilanteeni mikä kiikastaa.
Työ paikallanni olen törmännyt omasta mieletäni todella kauniiseen naiseen joka on aina hyimyillyt minulle säteilevästi kun ohi ollaan kävelty.
Olen yleensä ollut ohitus hetkellä todella tiukka enkä ole juurikaan kiinittänyt minkään näköistä huomiota naiseen, koska ajattelen että noin kaunis nainen ei voi olla mun arvoinen.
Tätä homaa on jatkunut jo pidemmän aikaa mutta aina mulla se torjuva synkkä ilme naamallani.
Eräänä päivänä kun nainen käveli ohi se ei enään hymyilyt.
Olien ihan ihmeissäni ja niin tyhmältä kun se kuulostaakin, niin silloin tajusin että olin ihastunut häneen, joka ei enään kiinittänyt huomiota muhun.
Yritin itse tapahtuman jälkeen flirtaila enemmän jokusen viikon mutta ilman tulosta.
Aloin miettimään että nyt olen mokannut pahasti ja tuntuu että olen masentunut.
Kysymys on että mien pystyisin tilanteen korjamaan?
Olen todellakin ihastunut häneen mutta mulle ei tule enään mitään mieleen mitä mun pitäisi tehdä?
Pyytäsin neuvoja niiltä jotka osaavat autaa :)

Vastaukset 6
Vanhimmat
ei työkavereihin kannata sekaantua
Anteeksi. Ilamisin itseni väärin, se ei ole työ kaverini.
Ainakun vaan ollaan törmätty niin.........
pyydä sitä ulos niin sittenhän pääset ongelmasta
No joo, olet kyllä mokannu aika pahasti.
Ensinnäkin ihmiset usein hymyilevät toisille. Hymyilyä pidetään ihan yleensä ottaen ystävällisenä eleenä. Hymyilemällä pyritään esimerkiki osoittamaan hyväntahtoisuutta, ystävällisyyttä ja sitä, että on huomannut toisen henkilön. Yleensä ystävällisenä eleenä pidetään myös hymyyn vastaamista. Hymyyn vastaamattomuus taas koetaan usein epäystävälliseksi ja merkiksi siitä, että hymyyn vastaamaton henkilö ei pidä hymyilevästä henkilöstä.
Toiseksi, ihmiset monesti pyrkivät luomaan hyvät ja ystävälliset ihmissuhteet sellaisiin ihmiseen, joiden kanssa ovat usein tekemisissä, esim. sellaisiin ihmisiin joihin säännöllisesti törmää työpaikalla. Moni kokee ystävällisen työilmapiirin tekevän työpaikasta ja työskentelystä mukavampaa.
Ja vielä sellainen pointti, että hyvin harvoin hymyilyllä yritään iskeä toista, kuten sinä selvästikin oletat. En ole aiheesta mitään tutkimuksia lukenut, mutta uskon että en mene hirveästi metsään, jos arvioin, että 99% hymyilevistä ihmisistä ei pyri iskemään henkilöä, jolle hymyilee. Tosin baarissa yms. ympäristöissä voi olla vähän eri asia. Mutta ainakaan työpaikalla hymyilylllä ei yleensä pyritä iskemään ketään.
Elikkä, työpaikkasi nainen on yrittänyt olla ystävällinen sinulla. Ja mitä tuohon juuri sinulle kohdistettuun säteilevään hymyyn tulee, niin olen itsekin usealla työpaikalla törmännyt näihin aurinkoisiin ihmisiin, jotka hymyilevät säteilevästi muille työkavereille. Säteilevä hymy on aina johtunut heidän luonteestaan ei halusta tutustua hymyilyn kohteeseen lähemmin.
Sinä olet ollut ihastunut työpaikkasi naiseen ja sen takia tulkinnut hänen ystävällisen eleensä päin honkia. Olet kokenut, että et voi kyseistä naista saada ja sen takia käyttäytynyt tylysti naista kohtaan. Käytöksestäsi johtuen nainen on kokenut sinut epäystävälliseksi ja olettanut, että sinä et pidä hänestä. Tämän takia hän on lakannut hymyilemästä sinulle. Ja sitten, käyttäydyttyäsi ensin pitkään tylysty naista kohtaan, sinä olet yht'äkkiä alkunut flirttailemaan hänelle.
Neuvoisin sinua ihan ensi alkuun alkamaan käyttäytyä ystävällisesti naista kohtaan. Ehkä ystävällisellä käytöksellä saat naisen pitämään sinua mukavana ihmisenä. Flirttailua harjoittamasi tylyn käytöksen jälkeen en todellakaan suosittele. Nainen varmaan kokee jo nyt käytöksesi erittäin ristiriitaiseksi. Hän saattaa kokea tilanteen niin, että ensin et edes vaivautunut olemaan hänelle ystävällinen ja nyt pyrit hänen pöksyihinsä. Kannattaa siis koettaa asettaa tuo oma ihastuksesi taka-alalle ja pyrkiä luomaan edes ystävälliset välit naiseen. Tällä hetkellä teidän välitnne kun ovat pahasti pakkasen puolella.
Olen kanssasi samaa mieltä. Jos ei vastaa hymyyn niin se useimmiten on tulkittavissa epäkohtaliaisuutena ja torjuntana. En todellakaan suosittele flirttailua, koska se on aiemmin mainitun torjunnan jälkeen hämmentävän päällekäyvää.
Naisten ja miesten ystävällisyyskäsitteessä on eroa. Jokin aika sitten julkaistiin tutkimus jonka mukaan miehillä on taipumus tulkita naisen ystävällisyys iskuyrityksenä, vaikka nainen on tarkoittanut eleet silkkana ystävällisyytenä. Joten älä ota ystävällisyyttä kuitenkaan automaationa, että hän haluaisi tutustua sinuun heti jossain suuremmassa merkityksessä.
Hymyile ja tervehdi. Aloita sillä. Voi olla että ystävällisen suhteen uusinta luominen vie aikaa eikä hetkessä tapahdu muutoksia. Mutta hymyile ja tervehdi! Sillä pääset alkuun.
Hän on saattanut olla susta kiinnostunut, mutta kiinnostus lophati kun ei saanut vastakaikua, tai hän löysi toisen miehen!!! Voit toki yrittää suoraan mennä naisen puheilla ja pyytää vaikka kahville :) Sillä se selviää