Olen nyt 18 vuotias tyttö/nainen, normaalipainoinen, enkä oikeastaan urheilekkaan hirveämmin. Mutta polvikivut alkoi jo kuudennella luokalla ja kahdeksannella luokalla menin kipujen pahetessa lääkäriin. Lääkäri sanoi että röntgenkuvien mukaan erittäin lievää rasitusvammaa olisi ja lähtisi kyllä liikuntakiellolla. Ei auttanut, eikä kyllä kipulääkkeetkään auta. Nyt ammattikoulun ensimmäisellä vuodella kävin koululääkärissä, joka katsoi uudestaan samat röntgenit ja sanoi ettei ole ollenkaan rasitusvammaa. o.O Ja tälle kyseiselle lekurille kerroin myös, että kivut ovat niin kovat, että itken aikalailla joka kerta ja kävelemään en pääse. Sitten hänkin laittoi liikuntakieltoa, ja se ei auttanut. On ollut polvitukea ja tukisukkaa, mutta ei. Ei tunnu auttavan mikään. Kipu on tuossa polvilumpion sivuilla ja alhaalla siinä jänteen kohdalla. Tai jossain siellä. Olisin erittäin iloinen, jos joku voisi valaista mistä tämä saattaisi johtua.. :)
Erittäin pahat polvikivut! Apua!
18-v tyty
280
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Yhdellä työkaverilla oli joku vanhasta tällistä johtuva suonikohju siellä polven takana puristamassa jännettä, ja hänelle määrättiin kai siihen jotain fysioterapiaa ja lääkkeeksi reseptittä saatavaa vihersimpukkauutetta. Kuukauden ajan piti liikkua varovasti ja ilmeisesti parani sillä. Käy näyttämässä polvea yksityisellä puolella erikoislääkärille pian. Hoitamatta voi olla paha juttu jos verenkierto estyy.
fysiatri on oikea lääkäri