Mölyävät, rikkovat kauniita kaupungin (eli veronmaksajien) rahoilla rakentamia ja kunnostamia asioita, juovat viinaa... Hitto kun olisikin sellainen laki, että kuka tahansa saisi halutessaan poistaa tuollaiset päiviltä esim. ampumalla kiikarikiväärillä ullakolta. Eikä saisi mitään rangaistusta, koska nämä ovat toimineet väärin. Eikö olisi hyvä niin?
Saamarin koulunlopettajat!
sadisti_rasisti_fasisti
455
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei
Nämä nykyajan kiltit hyysäreiden kasvattamat aivopestyt mukulat ei osaa edes juhlia!
Hiirtä ja sukupuolielimiä vaan rapsuttelevat yksin kotonaan.
He alkavat kerääntymään tänne Maailmanmenoa-palstalle muiden sekaisten joukkoon. Jo vuosia sitten palstan vakiväki (jopa trollit), se järkevämpi osa lähti palstalta kesälomille, kun opiskelijat pääsivät koulusta lomille. Ei uskoisi, mutta palsta tyhmentyy jopa tästäkin vielä lisää muutamaksi kuukaudeksi.
Meidän talon ikkuna rikottiin viime yönä. Mielestäni rikkojan voisi ensin kyniä rahoista ja sitten tiputtaa hirteen.