Alatalja-ylätalja yhdistelmä ottaa erityisen hyvin koko selän alueelta. Tätä ei varmaan ole moni tehnyt superina ennen, kokeilkaa ihmeessä, voitte yllättyä. Tässä kyytipoikana ote historiasta:
Stalingradin taistelu oli toisen maailmansodan käännekohta ja yksi ihmiskunnan verisimmistä taisteluista. Se oli aikanaan suurin koskaan käyty taistelu (osallisena noin viisi miljoonaa sotilasta), jossa vastakkain olivat akselivallat ja Neuvostoliitto. Taistelussa Saksa liittolaisineen valtasi liki kokonaan etelävenäläisen Stalingradin (nykyisen Volgogradin) kaupungin, mutta puna-armeija onnistui saartamaan noin 250 000 akselivaltojen sotilasta mottiin ja tuhoamaan joukot torjuttuaan saksalaisten vastahyökkäyksen. Akselivallat menettivät 850 000 sotilasta, noin neljänneksen itärintaman miesvahvuudestaan, eivätkä enää toipuneet menetyksestä. Neuvostoliiton voitto aloitti pian saksalaisten perääntymisen itärintamalla, mikä lopulta johti natsi-Saksan häviöön keväällä 1945. Saksan armeija sai 13. heinäkuuta käskyn hyökätä Stalingradiin. Neljä päivää myöhemmin Hitler kuitenkin määräsi kenraali Hothin 4. panssariarmeijan Kaukasuksella olevien joukkojen tueksi, mikä heikensi hyökkäyksen tehoa merkittävästi. Stalingradin puolustus oli vielä heikko, joten panssarivaunujen avulla kaupunki olisi voitu vallata verraten helposti. 29. heinäkuuta Hitler määräsikin panssarivaunut takaisin kaupunkiin, mutta Neuvostoliitto oli jo ehtinyt tehostaa puolustusta.
Neuvostoliitto oli koonnut vastahyökkäykseen 500 000 miestä, 900 panssarivaunua ja 1 100 lentokonetta. Kun hyökkäys viimein alkoi 19. marraskuuta 1942, 6. armeijan avuksi lähetetyt saksalaisjoukot karkotettiin. Muutamassa päivässä kenraali Friedrich Paulus ja hänen noin 250 000 miestään olivat joutuneet saarroksiin. Nyt Stalingradista pääsi pois ainoastaan lentokoneella. Paulus pyysi useita kertoja 6. armeijalle lupaa murtautumisyritykseen saartolinjan läpi, mutta Hitler kielsi tämän ja määräsi joukot pysymään asemissaan. Pauluksen armeijalle oli määrä toimittaa tarvikkeita lentoteitse, kunnes panssaridivisioonat onnistuisivat tunkeutumaan kaupunkia piirittävien neuvostojoukkojen läpi. Molemmat aikeet epäonnistuivat: Luftwaffe menetti huoltoyrityksissään 500 konetta ja kenraali Hothin IV. panssariarmeija pysäytettiin noin 50 kilometrin päässä kaupungista.
Neuvostoliiton vastaisen sodan pitkittyessä Suomessa oli alettu epäillä Saksan mahdollisuuksia jo ennen Stalingradin taistelun päättymistä. Hitlerin Suomen-vierailun ja Mannerheimin vastavierailun jälkeen kesäkuussa Mannerheim raportoi puolustusministeri Rudolf Waldenille käsityksestään, jonka mukaan Saksan idänretki päättyisi katastrofiin. Vuoden 1942 kauppaneuvotteluissa Saksan kanssa suomalaiset olivat esittäneet kritiikkiä maan sotamenestyksestä. Vuoden lopulla valtiovarainministeri Väinö Tanner lausui julki epäilyksensä ulkoasiainvaliokunnassa. Vain päivä 6. armeijan antautumisen jälkeen hallituksen sisäpiiri (Tanner, Mannerheim, presidentti Risto Ryti, pääministeri J. W. Rangell ja ulkoministeri Rolf Witting) kokoontui Mannerheimin kutsusta Mikkeliin. Tilaisuudessa päämajan tiedustelujohtaja Aladár Paasonen piti sisärenkaalle tilannekatsauksen, jossa hän esitti, ettei Saksa kykene enää voittamaan Neuvostoliittoa, eikä todennäköisesti saa sovittua edes erillisrauhaa. Sisäpiiri vakuuttui Paasosen raportista ja teki reaalipoliittisia johtopäätöksiä. Neuvostoliitto tulisi yhä olemaan Suomen naapuri ja sen kanssa olisi pyrittävä rauhaan.[2]
9. helmikuuta Paasonen piti tilannekatsauksensa myös eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle. Näkemyksestään varmistunut Paasonen meni tällä kertaa vielä pitemmälle ja ennusti Hitlerin kärsivän diktaattoreiden lopun. Osa valiokuntaan kuuluneista kansanedustajista väheksyi Paasosen esitystä defaitistiseksi ja pian tieto raportista kantautui myös saksalaisten korviin. Näiden ihmettelyä tyydytettiin laimennetulla ja ”sanamuodoltaan rakentavalla” versiolla Paasosen esitelmästä. Kuitenkin samana keväänä Suomi aloitti rauhantunnustelut Neuvostoliiton kanssa. Aseveljeys Saksan kanssa alkoi säröillä.[2]
Stalingradin taistelu oli toisen maailmansodan käännekohta ja yksi ihmiskunnan verisimmistä taisteluista. Se oli aikanaan suurin koskaan käyty taistelu (osallisena noin viisi miljoonaa sotilasta), jossa vastakkain olivat akselivallat ja Neuvostoliitto. Taistelussa Saksa liittolaisineen valtasi liki kokonaan etelävenäläisen Stalingradin (nykyisen Volgogradin) kaupungin, mutta puna-armeija onnistui saartamaan noin 250 000 akselivaltojen sotilasta mottiin ja tuhoamaan joukot torjuttuaan saksalaisten vastahyökkäyksen. Akselivallat menettivät 850 000 sotilasta, noin neljänneksen itärintaman miesvahvuudestaan, eivätkä enää toipuneet menetyksestä. Neuvostoliiton voitto aloitti pian saksalaisten perääntymisen itärintamalla, mikä lopulta johti natsi-Saksan häviöön keväällä 1945. Saksan armeija sai 13. heinäkuuta käskyn hyökätä Stalingradiin. Neljä päivää myöhemmin Hitler kuitenkin määräsi kenraali Hothin 4. panssariarmeijan Kaukasuksella olevien joukkojen tueksi, mikä heikensi hyökkäyksen tehoa merkittävästi. Stalingradin puolustus oli vielä heikko, joten panssarivaunujen avulla kaupunki olisi voitu vallata verraten helposti. 29. heinäkuuta Hitler määräsikin panssarivaunut takaisin kaupunkiin, mutta Neuvostoliitto oli jo ehtinyt tehostaa puolustusta.
Neuvostoliitto oli koonnut vastahyökkäykseen 500 000 miestä, 900 panssarivaunua ja 1 100 lentokonetta. Kun hyökkäys viimein alkoi 19. marraskuuta 1942, 6. armeijan avuksi lähetetyt saksalaisjoukot karkotettiin. Muutamassa päivässä kenraali Friedrich Paulus ja hänen noin 250 000 miestään olivat joutuneet saarroksiin. Nyt Stalingradista pääsi pois ainoastaan lentokoneella. Paulus pyysi useita kertoja 6. armeijalle lupaa murtautumisyritykseen saartolinjan läpi, mutta Hitler kielsi tämän ja määräsi joukot pysymään asemissaan. Pauluksen armeijalle oli määrä toimittaa tarvikkeita lentoteitse, kunnes panssaridivisioonat onnistuisivat tunkeutumaan kaupunkia piirittävien neuvostojoukkojen läpi. Molemmat aikeet epäonnistuivat: Luftwaffe menetti huoltoyrityksissään 500 konetta ja kenraali Hothin IV. panssariarmeija pysäytettiin noin 50 kilometrin päässä kaupungista.
Neuvostoliiton vastaisen sodan pitkittyessä Suomessa oli alettu epäillä Saksan mahdollisuuksia jo ennen Stalingradin taistelun päättymistä. Hitlerin Suomen-vierailun ja Mannerheimin vastavierailun jälkeen kesäkuussa Mannerheim raportoi puolustusministeri Rudolf Waldenille käsityksestään, jonka mukaan Saksan idänretki päättyisi katastrofiin. Vuoden 1942 kauppaneuvotteluissa Saksan kanssa suomalaiset olivat esittäneet kritiikkiä maan sotamenestyksestä. Vuoden lopulla valtiovarainministeri Väinö Tanner lausui julki epäilyksensä ulkoasiainvaliokunnassa. Vain päivä 6. armeijan antautumisen jälkeen hallituksen sisäpiiri (Tanner, Mannerheim, presidentti Risto Ryti, pääministeri J. W. Rangell ja ulkoministeri Rolf Witting) kokoontui Mannerheimin kutsusta Mikkeliin. Tilaisuudessa päämajan tiedustelujohtaja Aladár Paasonen piti sisärenkaalle tilannekatsauksen, jossa hän esitti, ettei Saksa kykene enää voittamaan Neuvostoliittoa, eikä todennäköisesti saa sovittua edes erillisrauhaa. Sisäpiiri vakuuttui Paasosen raportista ja teki reaalipoliittisia johtopäätöksiä. Neuvostoliitto tulisi yhä olemaan Suomen naapuri ja sen kanssa olisi pyrittävä rauhaan.[2]
9. helmikuuta Paasonen piti tilannekatsauksensa myös eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle. Näkemyksestään varmistunut Paasonen meni tällä kertaa vielä pitemmälle ja ennusti Hitlerin kärsivän diktaattoreiden lopun. Osa valiokuntaan kuuluneista kansanedustajista väheksyi Paasosen esitystä defaitistiseksi ja pian tieto raportista kantautui myös saksalaisten korviin. Näiden ihmettelyä tyydytettiin laimennetulla ja ”sanamuodoltaan rakentavalla” versiolla Paasosen esitelmästä. Kuitenkin samana keväänä Suomi aloitti rauhantunnustelut Neuvostoliiton kanssa. Aseveljeys Saksan kanssa alkoi säröillä.[2]
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.