# Suosittuja tapoja # , mutta ei mielytä Jehovaa

Tietenkin kaikki ne jotka ovat juurtuneet väärästä uskonnosta tai jos ne on jollain muulla tavalla ristiriidassa Raamatun periaatteiden kanssa, niin ne eivät miellytä Jehovaa. Tätä painotetaan Uudessa testamentissa.
Senhän kaikki, jotka todella ovat uskossa tietävät, että maailmallinen uskonto on poikennut pois Raamatun määrittelemästä puhtaasta palvonnasta, monet sen tavoista perustuvat pakanallisiin uskonnollisiin menoihin.
Esim. ristin käyttö ja vaikka toiseksi uskonnolliset veistokset ja kuvat
Raamattua lukemalla nämäkin voi todeta vääräksi.
Kertokaa lisää esim. Raamatun lukijat.
360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Yksi sellainen on vainajien muistopv viettäminen, joka perustuu oppii ihmissielun kuolemattomuudesta. Pakanallinen tapa jota ei ole Raamatussa.
Totuuden tietä rakastavat välttävät huolellisesti sellaisia pv.

Äänestä

Tuon kirjeen ja muuttuvien oppien yhdistelmä on epäkristillinen, sitä ei voi selittää rakkaus Jehovaan eikä järki.

Esim. Herätkään edeltäjä Consolation kirjoitti myönteiseen sävyyn verensiirrosta v. 1939. Nyt verensiirto on kielletty. Samalla kun seura kieltäytyy päättäväisesti ottamaan vartiotornissa esille että 3 Moos 17:15 sallii myös veren syömisen. Eikä vartiotorni tuo esille että Raamattu ei selitä verensiirtoa, sitä ei tuona aikana tunnettu eikä siten tuo terveydenhoidollinen elinsiirto, voinut olla kiellettykään

Äänestä
  • Ramattu ei kiellä tupakanpolttoakaan

    eikä nuuskaamista
    eikä oopiumin sauhuttelua
    eikä crackiä.
    eikä piriä

    eikä LSD:täkään löydy Raamatusta
    joten: ne on kaikki kristityille sallittuja juttuja LOL

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


RAAMATUN LUKIJAT kirjoitti:

Tietenkin kaikki ne jotka ovat juurtuneet väärästä uskonnosta tai jos ne on jollain muulla tavalla ristiriidassa Raamatun periaatteiden kanssa, niin ne eivät miellytä Jehovaa. Tätä painotetaan Uudessa testamentissa.
Senhän kaikki, jotka todella ovat uskossa tietävät, että maailmallinen uskonto on poikennut pois Raamatun määrittelemästä puhtaasta palvonnasta, monet sen tavoista perustuvat pakanallisiin uskonnollisiin menoihin.
Esim. ristin käyttö ja vaikka toiseksi uskonnolliset veistokset ja kuvat
Raamattua lukemalla nämäkin voi todeta vääräksi.
Kertokaa lisää esim. Raamatun lukijat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu