Voi, että taas harmittaa. Ystäväni, soitin hänelle, oli asiaa, mutta minusta nyt kuuluu hyviin tapoihin vähän vaihtaa kuulumisia. Ehkä minä olen ärsyttävä sitten, mutta "ystäväni" ehti melko äkkiä kysyä, että oliko sulla jotain asiaa... Ei ole ensimmäinen kerta. No eihän siinä mitään, jos on kiire. Mutta miten ihmeessä sitten voi kuitenkin olla niin, minä saa välillä, aika useinkin kuunnella melkoisia vuodatuksia, tuntitolkulla. Kyllä se minulle käy, mutta mistä sitä voi tietää, milloin toista huvittaa ja milloin ei. Taidan lopettaa soittamiset, laitan vain viestejä. ja taas kun nähdään, voin sitten katselle pahantuulista ihmistä tai kuunnella hänen vuodatustaan. No keskustellaan me välillä minunkin asioista. Mutta jotnekin on ruvennut kyllästyttämään.
Sitten toinen ystävä, tosi hyvä, ollut ainakin. Hänen kanssaan vähän sama juttu, välillä kommunikointi on erittäin tiivistä, viestejä tulee jatkuvasti ja onhan se kiva, että on joku jolle voi olla avoin ja valittaa. Mutta sama juttu siellä, yhtäkkiä tulee kylmä kausi, jolloin hän vetäytyy, viihtyy muiden kanssa eikä edes halua vaihtaa kuulumisia, hän ikäänkuin karttelee, ettei vaan joutuisi velvollisuudesta olemaan yhteyksissä. No en minäkään aina jaksa ja nykyisin olenkin ruvennut vähän ennakoimaan, odotan, että milloin taas on tapetilla ne paremmat kaverit, ne joiden kanssa voi pitää kauhean hauskaa. Mutta joiden kanssa ei ehkä keskustella kaikkea ja niin syvällisesti, jotka eivät samalla tavalla elä surussa ja ahdistuksessa mukana kuin minä. En tiedä, pitäisi olal välittämättä. Mutta entäs jos minulla on jotain mielen päällä, entäs jos minä tarvitsisin kuuntelijaa. Silloin onkin parempaa tekemistä ja kartetaan..
Nämä kaikki asiat aiheuttavat ystävyyssuhteisiin sellaisia outoja piirteitä, itse rupean tarkkailemaan, olen varmaan turhankin vaisu välillä, enkä ole näkyvä. Mutta sehän tarkoittaa sitä, että pikkuhiljaa pohja putoaa niiltä ihmissuhteilta. Ehkä pitäisi puhua suoraan, mutta toisaalta enpä usko, että sekään on hyväksi. Pitänee vain hyväksyä, että ei ne olekaan sellaisia ystäviä, kuin ystävät ehkä parhaimmillaan ovat. Kai se ystävä on sellainen, jolle voi soittaa, kun oikeasti on tarvetta ja joka kuuntelee ja huomioi. Kukaan ei aina jaksa, mutta jos asiat ovat oikeasti sillä mallilla, että tarvetta olisi. Itse olen aina yrittänyt olla sellainen ystävä. No täydellinen en ole minäkään.
Vaikeaa se välillä on.. mutkattomia suhteita on vähän. Mutta on sellaisiakin. Miksi ne eivät sitten kiinnosta niin paljon... Jotenkin ristiriitainen tuo omakin mieli. Ja mitenkähän toiset sitten näkevät minut :)) Ehkäpä tämä kenttä on täynnä väärinkäsityksiä.. ja loukkauksia, tiedostamattomia tai tiedostettuja.
Hyvää kesää kaikille ystäville
t n vm - 56
Sitten toinen ystävä, tosi hyvä, ollut ainakin. Hänen kanssaan vähän sama juttu, välillä kommunikointi on erittäin tiivistä, viestejä tulee jatkuvasti ja onhan se kiva, että on joku jolle voi olla avoin ja valittaa. Mutta sama juttu siellä, yhtäkkiä tulee kylmä kausi, jolloin hän vetäytyy, viihtyy muiden kanssa eikä edes halua vaihtaa kuulumisia, hän ikäänkuin karttelee, ettei vaan joutuisi velvollisuudesta olemaan yhteyksissä. No en minäkään aina jaksa ja nykyisin olenkin ruvennut vähän ennakoimaan, odotan, että milloin taas on tapetilla ne paremmat kaverit, ne joiden kanssa voi pitää kauhean hauskaa. Mutta joiden kanssa ei ehkä keskustella kaikkea ja niin syvällisesti, jotka eivät samalla tavalla elä surussa ja ahdistuksessa mukana kuin minä. En tiedä, pitäisi olal välittämättä. Mutta entäs jos minulla on jotain mielen päällä, entäs jos minä tarvitsisin kuuntelijaa. Silloin onkin parempaa tekemistä ja kartetaan..
Nämä kaikki asiat aiheuttavat ystävyyssuhteisiin sellaisia outoja piirteitä, itse rupean tarkkailemaan, olen varmaan turhankin vaisu välillä, enkä ole näkyvä. Mutta sehän tarkoittaa sitä, että pikkuhiljaa pohja putoaa niiltä ihmissuhteilta. Ehkä pitäisi puhua suoraan, mutta toisaalta enpä usko, että sekään on hyväksi. Pitänee vain hyväksyä, että ei ne olekaan sellaisia ystäviä, kuin ystävät ehkä parhaimmillaan ovat. Kai se ystävä on sellainen, jolle voi soittaa, kun oikeasti on tarvetta ja joka kuuntelee ja huomioi. Kukaan ei aina jaksa, mutta jos asiat ovat oikeasti sillä mallilla, että tarvetta olisi. Itse olen aina yrittänyt olla sellainen ystävä. No täydellinen en ole minäkään.
Vaikeaa se välillä on.. mutkattomia suhteita on vähän. Mutta on sellaisiakin. Miksi ne eivät sitten kiinnosta niin paljon... Jotenkin ristiriitainen tuo omakin mieli. Ja mitenkähän toiset sitten näkevät minut :)) Ehkäpä tämä kenttä on täynnä väärinkäsityksiä.. ja loukkauksia, tiedostamattomia tai tiedostettuja.
Hyvää kesää kaikille ystäville
t n vm - 56
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ehkä sinun kannattaisi miettiä, mitä itse odotat ystävyydeltä? Jos sinun tehtäväsi ystävyydessä on kuunnella muiden huolet, mutta itse et koe tulevasi kuulluksi, se ei minun ystävyysmääritelmäni mukaisesti edes olekaan ystävyyttä. Mutta jokaisella on omat kriteerit ystävyydelle. Yksi ratkaisu on siirtää yksipuoliset ystävyydet tuttavuuksiksi.
Se on totta, ettei kukaan ole täydellinen ystävänä tai muutenkaan. Ja että toiset saattavat nähdä oman käytöksen toisenlaisena kuin itse näkee. Heidän käytöksensä kertoo siitä, millaisena he näkevät sinut. Jos pystyy havainnoimaan oman käyttäytymisen vaikutusta toisiin ja muuttamaan sitä, ystävyyskin muuttuu helpommaksi. Vastavuoroisuutta ei tarvitse hakea loukkausten ja riitojen kautta.
Niinpä, sitähän olen tässä tehnyt, pohtinut, millaisia ovatkaan nämä peruskuviot. Toisaalta herkästihän ihminen odottaa toiselta liiankin paljon. Elämäntilanteet tietysti vaikuttavat, jos on vaikeaa, ei riitä energiaa toisten ongelmille jne. Ja ystävänhän pitäisi ehkä sekin tajuta. Siis tarkoitan lähinnä itseäni :;)
Erilaisia ollaan ja on kai se niinkin, että siihen kai sitä vähän ihastutaankin toisessa ihmisessä, erilaisuuteen. Kiva, että kaikki ei ole itsen kaltaisia :)
Oli muuten tarkoitus painaa peukkua... vahingoss ameni -, enkä saa sitä kyllä enää vaihdettua :)
Vahinkoja täynnä tämä ihmisten välinen kommunikointi ...