Katolisen uskon perusteista meille luterilaisille

Oletteko sitä mieltä, että nämä ovat puhtaan kristillisen evankeliumin julistamisen fundamentaaliset perusteet? tulivat alla olevat mietteet meidän paltalla tuoreeltaan vastaan, joten ajattelin keskustella.

Minun terveiseni tälle palstalle ovat
Gal. 6:14
Minä taas en ikinä tahdo kerskailla mistään muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä. Siinä on maailma minulle ristiinnaulittu ja minä maailmalle.

-------------------------------


L.-M.
4.6.2013 16:13
0
Perheemme tuttavista yksi toimii ulkomailla merkittävässä asemassa. Hän on kertonut häpeävänsä luterilaisuuttaan. Kun uskonnosta on puhe, hänen mukaansa luterilaiseksi julistautuminen on sosiaalisesti kuin täällä meillä joku olisi jehova. Ihmiset ihmettelet ja hämmästelevät sitä, että joku seuraa jonkin 1500-luvun munkin tulkintoja vielä tänä päivänä.

Oletteko te muut hävenneet luterilaisuuttanne? Kirkossakäyminen on luterilaisille ulkomailla hankalaa. Useimmissa maissa ehkäpä jostakin satamakorttelista voi löytyä pieni luterilainen (tai suunnilleen) kirkko.

Itse olen katolilainen. Sitä ei ihmetellä missään, vaan päinvastoin ihaillaan. Olenhan osa maailmanlaajuista kirkkoa, en mitään provinsiaalista lahkoa.
382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Katolinen kirkko on yhtä kuin ristiinnaulitun ja ylösnousseen Kristuksen seuraamista.

Äänestä

**Ihmiset ihmettelet ja hämmästelevät sitä,
että joku seuraa jonkin 1500-luvun munkin tulkintoja vielä tänä päivänä.

Oletteko te muut hävenneet luterilaisuuttanne?**
heheh....
katolisten opithan on vieläkin vanhempiaa kuin
Lutherin joka siitä häippäs...

Äänestä

Minä olen luterilainen, mutta koskaan en sitä ole hävennyt. Maailmalla myös katolilaiset (nunnatkin) ovat keskustelleet ja seurustelleet kanssani niin kuin vertaisen kanssa.

Ehkä minun on Suomessa viisainta pysyä pois katolilaisten parista, ettei tarvitse hävetä. Se siitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


etsivä-xx kirjoitti:

Oletteko sitä mieltä, että nämä ovat puhtaan kristillisen evankeliumin julistamisen fundamentaaliset perusteet? tulivat alla olevat mietteet meidän paltalla tuoreeltaan vastaan, joten ajattelin keskustella.

Minun terveiseni tälle palstalle ovat
Gal. 6:14
Minä taas en ikinä tahdo kerskailla mistään muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä. Siinä on maailma minulle ristiinnaulittu ja minä maailmalle.

-------------------------------


L.-M.
4.6.2013 16:13
0
Perheemme tuttavista yksi toimii ulkomailla merkittävässä asemassa. Hän on kertonut häpeävänsä luterilaisuuttaan. Kun uskonnosta on puhe, hänen mukaansa luterilaiseksi julistautuminen on sosiaalisesti kuin täällä meillä joku olisi jehova. Ihmiset ihmettelet ja hämmästelevät sitä, että joku seuraa jonkin 1500-luvun munkin tulkintoja vielä tänä päivänä.

Oletteko te muut hävenneet luterilaisuuttanne? Kirkossakäyminen on luterilaisille ulkomailla hankalaa. Useimmissa maissa ehkäpä jostakin satamakorttelista voi löytyä pieni luterilainen (tai suunnilleen) kirkko.

Itse olen katolilainen. Sitä ei ihmetellä missään, vaan päinvastoin ihaillaan. Olenhan osa maailmanlaajuista kirkkoa, en mitään provinsiaalista lahkoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu