On tämä elo niin absurdia. Kun en ole suhteessa, kaipaan ja toivon löytäväni "sen oikean" vielä jonain päivänä. Alun ihanan tapailuhuuman jälkeen alan kuitenkin yleensä panikoida ja etsiä syitä ja keinoja ottaa muutama askel taaksepäin,
Ja taas näin on käymässä.Tapasin joitakin kuukausia sitten miehen (molemmat reilu parikymppisiä), jonka kanssa pyörittiin samoissa kaveriporukoissa. Vietettyämme enemmän aikaa kahdestaa, minulle selvisi, että hän oli kiinnostunut syvemvamästä suhteesta kuin kaveruudesta. Hän on minustakin mukava ja viihdyn hänen seurassaan. Voin sanoa olevani kiinnostunut hänestä.
Tähän saakka ollaan kuitenkin edetty jotakuinkin ihan vaan kavereina, mutta sulkematta muita mahdollisuuksia pois. Tiedän, etten voi toista odotuttaa ikuisuutta ja minun olisi päätettävä, mitä haluan. Ongelma vain on, etten tiedä!! :(
Kuten sanottu, tullaan hyvin juttuun hänen kanssaan, mutta jokin minua suhteen aloittamisessa ahdistaa. En oikein osaa yksilöidä, mikä. Yritin miettiä, ja päädyin lopputulokseen, että asialle on useamipi syy:
1) Ei suhde kuitenkaan toimisi (asutaan eri maissa) ja tällöin saattaisin missata "sen oikean", ikäni kuitenkin jo kolmenkympin välimaastossa
2) Epäonnistuneen suhteen jälkeen vaikea palata kavereiksi - en haluaisi menettää tätä ihmistä elämästäni
3) Entä jos en kelpaa/riitä hänelle
Kohta 3 mietityttää minua eniten. Hän kun kertoo kaikkia ihania puolia minusta, mutta tuolloin minusta itsestäni tuntuu, ettei hän tiedä totutta ja voisi pettyä, kun se selviää. Tällä tarkoitan mm. sitä, että painin melkoisen ulkonäkökriisin kanssa. En sano, että olen ruma (usein eri ihmiset ovat kauniiksi jopa kehuneet), mutta mielestäni etenkin kropassani on niin paljon vikoja ja parannettavaa. Eikä tämä todellakaan ole vain oma vääristynyt käsitykseni, vaan todellisuutta. Ikävä kyllä. :( Jotenkin mnusta vaan tuntuu, ettei hän näitä huonoja puolia nää, kun paljon kuitenkin voi vaatteilla ja kosmetologivisiitilla peittää.
Minulla ei myöskään ole kovin suurta suhdekokemusta taustallani (toisin kuin ymmärtääkseni hänellä on). Olen oikeastaan ollut ainoastaan yhdessä hieman vvakavemmassa ja pidemmässä suhteessa, joka ei päättynyt helposti. Täten minua myös hirvittää, jos en täytäkään standardeja myös sillä saralla ja "siinä".
Lisäksi osaksi yhteisen kaveriporukan vuoksi pelkään, että sana voisi levitä.
Mikä minua miehessä häiritsee on hänen niin skandinaavinen luonne, hän ei ole erityisen huomaavainen - jotenkin naisena toivon, että mies yrittäisi edes vähän hurmata ja olla kohtelias (enkä nyt välttämättä puhu sen kummemmasta kuin oven aukaisemisesta). Tämä kaikki siitäkin huolimatta, että muuten ehdottoman vankkumattomasti vannon tasa-arvon nimeen suhteessakin.
Oikeastaan ajattelin miehen kiinnostuksen jo lopahtaneen, sillä edellinen tapaamisemme tuntui kovin kaverilliselta, kunnes mies viimeisenä iltana otti vakavamman sävyn ja selvisi, ettei hänen kiinnostuksensa ollut muuta kuin varmistunut. Jotenkin outoa, kun hän ei mitään merkkejä tästä näyttänyt. En mahda mitään,että iski epäily. Toisaalta ehkäpä tämä on ymmärrettävää, kun mietin shokkia ja hämmennystä, jonka hänen suuteluyritys taannoin minussa aiheutti. Tuolloin emme olleet muuta kuin vain ja ainoastaan kavereita, joten himean puskista tuli.
Melkoinen pätkä tekstiä tuli naputeltua, mutta jos joku sattui jaksaa lukemaan ja on käynyt läpi vastaavaa tai samoja fiiliksiä - tai muutenkin - olisi kiva kuulla ajatuksia ja kokemuksianne aiheeseen liittyen.
Ja taas näin on käymässä.Tapasin joitakin kuukausia sitten miehen (molemmat reilu parikymppisiä), jonka kanssa pyörittiin samoissa kaveriporukoissa. Vietettyämme enemmän aikaa kahdestaa, minulle selvisi, että hän oli kiinnostunut syvemvamästä suhteesta kuin kaveruudesta. Hän on minustakin mukava ja viihdyn hänen seurassaan. Voin sanoa olevani kiinnostunut hänestä.
Tähän saakka ollaan kuitenkin edetty jotakuinkin ihan vaan kavereina, mutta sulkematta muita mahdollisuuksia pois. Tiedän, etten voi toista odotuttaa ikuisuutta ja minun olisi päätettävä, mitä haluan. Ongelma vain on, etten tiedä!! :(
Kuten sanottu, tullaan hyvin juttuun hänen kanssaan, mutta jokin minua suhteen aloittamisessa ahdistaa. En oikein osaa yksilöidä, mikä. Yritin miettiä, ja päädyin lopputulokseen, että asialle on useamipi syy:
1) Ei suhde kuitenkaan toimisi (asutaan eri maissa) ja tällöin saattaisin missata "sen oikean", ikäni kuitenkin jo kolmenkympin välimaastossa
2) Epäonnistuneen suhteen jälkeen vaikea palata kavereiksi - en haluaisi menettää tätä ihmistä elämästäni
3) Entä jos en kelpaa/riitä hänelle
Kohta 3 mietityttää minua eniten. Hän kun kertoo kaikkia ihania puolia minusta, mutta tuolloin minusta itsestäni tuntuu, ettei hän tiedä totutta ja voisi pettyä, kun se selviää. Tällä tarkoitan mm. sitä, että painin melkoisen ulkonäkökriisin kanssa. En sano, että olen ruma (usein eri ihmiset ovat kauniiksi jopa kehuneet), mutta mielestäni etenkin kropassani on niin paljon vikoja ja parannettavaa. Eikä tämä todellakaan ole vain oma vääristynyt käsitykseni, vaan todellisuutta. Ikävä kyllä. :( Jotenkin mnusta vaan tuntuu, ettei hän näitä huonoja puolia nää, kun paljon kuitenkin voi vaatteilla ja kosmetologivisiitilla peittää.
Minulla ei myöskään ole kovin suurta suhdekokemusta taustallani (toisin kuin ymmärtääkseni hänellä on). Olen oikeastaan ollut ainoastaan yhdessä hieman vvakavemmassa ja pidemmässä suhteessa, joka ei päättynyt helposti. Täten minua myös hirvittää, jos en täytäkään standardeja myös sillä saralla ja "siinä".
Lisäksi osaksi yhteisen kaveriporukan vuoksi pelkään, että sana voisi levitä.
Mikä minua miehessä häiritsee on hänen niin skandinaavinen luonne, hän ei ole erityisen huomaavainen - jotenkin naisena toivon, että mies yrittäisi edes vähän hurmata ja olla kohtelias (enkä nyt välttämättä puhu sen kummemmasta kuin oven aukaisemisesta). Tämä kaikki siitäkin huolimatta, että muuten ehdottoman vankkumattomasti vannon tasa-arvon nimeen suhteessakin.
Oikeastaan ajattelin miehen kiinnostuksen jo lopahtaneen, sillä edellinen tapaamisemme tuntui kovin kaverilliselta, kunnes mies viimeisenä iltana otti vakavamman sävyn ja selvisi, ettei hänen kiinnostuksensa ollut muuta kuin varmistunut. Jotenkin outoa, kun hän ei mitään merkkejä tästä näyttänyt. En mahda mitään,että iski epäily. Toisaalta ehkäpä tämä on ymmärrettävää, kun mietin shokkia ja hämmennystä, jonka hänen suuteluyritys taannoin minussa aiheutti. Tuolloin emme olleet muuta kuin vain ja ainoastaan kavereita, joten himean puskista tuli.
Melkoinen pätkä tekstiä tuli naputeltua, mutta jos joku sattui jaksaa lukemaan ja on käynyt läpi vastaavaa tai samoja fiiliksiä - tai muutenkin - olisi kiva kuulla ajatuksia ja kokemuksianne aiheeseen liittyen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
kaukosuhteet ei toimi, eikä koko suhdekkaan toimi jos epäilyttää. sä joko haluat olla jonkun kanssa tai sitten et
En usko, että kaukosuhde olisi se suurin ongelma, jos kuitenkin on tiedossa, että se on vain väliaikainen vaihe ennen normia "lähisuhdetta".
Tuossa tokassa kommentissa lienee pointtia. Mutta milloinpa sitä ihminen voisi olla mistään(??) täysin varma. Etenkään kun tulee kysymys uudesta suhteesta, kun toista ja tämän ajatuksia eikä tunteita vielä oikein tarkkaan tiedä.
Boah, vaikeeta... :/