Palasin Suomeen vuoden ulkomailla olon jälkeen. Sain reissusta monta ystävää, läheisempiä kuin kukaan Suomessa. Siksi oikeestaan lähdinkin, mutta pakko tulla suorittamaan tutkinto yliopistolla loppuun. Pidän tietenkin yhteyttä ulkomaisiin ystäviini skypen ja facebookin kautta, mutta heillä kaikilla on omat elämänsä elettävänä ja paljon ystäviä. Tuntuu ettei kenelläkään ole aikaa kuunnella mun ongelmia.
Sitten on se mies. Tapasin hänet pari kuukautta ennen Suomeen paluuta. Tapailimme suht tiiviisti ja ennen paluutani päätimme yrittää jatkaa yhdessä, mutta hänellä ei ole facebookia tai älypuhelinta, jolla whatsuppailla tai jotain. Nyt olen ollut viikon Suomessa ja olen saanut kaksi sähköpostia, joista viimeisin oli, no, sanotaanko että hänen kulttuuriinsa täysin yltiöromanttinen. Nyt en ole kuullut mitään kolmeen päivään. Tiedän, ei kaikki käy koneella päivittäin, mutta jos viimeisimmässä mailissa kertoo kuinka paljon on jo ikävä, niin miten voi vain jättää vastaamatta. En tiedä pitäisikö laittaa toinen maili, koittaa soittaa tai jotain. En tiedä haluaako hän enää kuulla musta vai onko hänellä vain ollut kiire. Tunnen itseni idiootiksi, jos laitan mailia että "miks et vastaa?" jos hän ei halua musta enää kuulla. Toisaalta pelkään että hän luulee etten välitä, jos en yritä enää. En halua painostaa häntä ja kuitenkin se, että päätimme yrittää oli enemmän hänen kuin minun päätös lopulta. Miksei mies vaan sano suoraan, jos mieli on muuttunut? Olis helpompi kestää se, kun elää epätietoisuudessa.
Miten nämä kaksi asiaa liittyväit yhteen? Vuodatan tänne, koska ei ole ketään kenelle puhua. Tuntuu ettei ketään kiinnosta.Kaikki kenelle tästä puhun, toteavat vaan "kyllä se siitä". Kukaan ei tiedä miten hajalla olen. Suomeen paluu ja ihmissuhdedraama ottaa koville, mut tuntuu ettei kukaan ymmärrä.
Olispa joku, joka ymmärtäisi.Tuntuu, että en vaan jaksa enää mitään. Päivitän sähköpostiani 10 minuutin välein ja olen vainoharhainen. Itken, kun kuulen jotain mikä muistuttaa entisestä asuinmaastani. Kuinka kauan tätä jatkuu?
Välillä mietin, onko järkeä opiskella tätä tutkintoa edes loppuun, kun tunnen oloni niin hirveäksi täällä, mutta tiedän kuinka typerää on lopettaa, kun kandista puuttuu puolen vuoden opinnot ja maisterikin on parin vuoden opintojen päässä.
En saa kohtuuhintaista asuntoa asuinkaupungistani, joten asun reilusti yli parikymppisenä vanhempieni nurkissa ja tunnen oloni vielä mitättömämmäksi.
Mistä saisin ystävän, joka jaksaisi kuunnella? Mitä teen miehen kanssa? Mistä saan asunnon? Mitä teen tutkintoni kanssa?
Sitten on se mies. Tapasin hänet pari kuukautta ennen Suomeen paluuta. Tapailimme suht tiiviisti ja ennen paluutani päätimme yrittää jatkaa yhdessä, mutta hänellä ei ole facebookia tai älypuhelinta, jolla whatsuppailla tai jotain. Nyt olen ollut viikon Suomessa ja olen saanut kaksi sähköpostia, joista viimeisin oli, no, sanotaanko että hänen kulttuuriinsa täysin yltiöromanttinen. Nyt en ole kuullut mitään kolmeen päivään. Tiedän, ei kaikki käy koneella päivittäin, mutta jos viimeisimmässä mailissa kertoo kuinka paljon on jo ikävä, niin miten voi vain jättää vastaamatta. En tiedä pitäisikö laittaa toinen maili, koittaa soittaa tai jotain. En tiedä haluaako hän enää kuulla musta vai onko hänellä vain ollut kiire. Tunnen itseni idiootiksi, jos laitan mailia että "miks et vastaa?" jos hän ei halua musta enää kuulla. Toisaalta pelkään että hän luulee etten välitä, jos en yritä enää. En halua painostaa häntä ja kuitenkin se, että päätimme yrittää oli enemmän hänen kuin minun päätös lopulta. Miksei mies vaan sano suoraan, jos mieli on muuttunut? Olis helpompi kestää se, kun elää epätietoisuudessa.
Miten nämä kaksi asiaa liittyväit yhteen? Vuodatan tänne, koska ei ole ketään kenelle puhua. Tuntuu ettei ketään kiinnosta.Kaikki kenelle tästä puhun, toteavat vaan "kyllä se siitä". Kukaan ei tiedä miten hajalla olen. Suomeen paluu ja ihmissuhdedraama ottaa koville, mut tuntuu ettei kukaan ymmärrä.
Olispa joku, joka ymmärtäisi.Tuntuu, että en vaan jaksa enää mitään. Päivitän sähköpostiani 10 minuutin välein ja olen vainoharhainen. Itken, kun kuulen jotain mikä muistuttaa entisestä asuinmaastani. Kuinka kauan tätä jatkuu?
Välillä mietin, onko järkeä opiskella tätä tutkintoa edes loppuun, kun tunnen oloni niin hirveäksi täällä, mutta tiedän kuinka typerää on lopettaa, kun kandista puuttuu puolen vuoden opinnot ja maisterikin on parin vuoden opintojen päässä.
En saa kohtuuhintaista asuntoa asuinkaupungistani, joten asun reilusti yli parikymppisenä vanhempieni nurkissa ja tunnen oloni vielä mitättömämmäksi.
Mistä saisin ystävän, joka jaksaisi kuunnella? Mitä teen miehen kanssa? Mistä saan asunnon? Mitä teen tutkintoni kanssa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ymmärrän tuskasi hyvinkin. Kävin viime vuonna pitkällä matkalla useammassa maassa ja kun palasin, tuntui kuin olisin pudonnut tyhjän päälle verrattuna siihen, kuinka pidin elämästä ja tapaamisistani ihmisistä ulkomailla. Olin pitkään todella allapäin. Työni on aika yksinäistä, eikä minullakaan ole mitenkään liikaa ystäviä, enkä ole jaksanut aloittaa uutta suhdetta edellisen kivuliaan eron jälkeen. Tapasin matkan lopulla vielä naisen ja ihastuimme toisiimme, mutta jouduin hänet jättämään sinne sillä hän ei saa viisumia ollenkaan helposti. No, yhteys säilyi ja todennäköisesti tapaamme aika pian :) Harkitsen kovasti myös muuttoa ulkomaille, olen vähän kyllästynyt tähän suomalaiseen jäykkyyteen ja nipotukseen.
Mutta kun kerran neuvoja kysyt. Ehkä sinun kannattaisi pitää yhteyttä mieheen, sillä useassa maassa naiset eivät ole niin odotuskannalla kuin täällä vaan ovat aloitteellisia myös yhteydenpidon suhteen. Laita reippaasti mailia jossa kerrot kuulumiset ja että ajattelet ja ikävöit häntä. Ei hänellä edes skypeä ole?
Katseletko tosissasi asuntoa? Opintotuki, asumistuki ja opintolaina kai yhä riittäävät asuntoon ja elämiseen, vaikkakin hieman niukkaan. Yliopistokaupungeissa on paljon vuokra-asuntoja ja nyt olisi kiire löytää jo kämppä jos aiot saada järkihintaisen hyvän asunnon ennen kuin pääsykoetulokset tulevat - sillä sen jälkeen asunnot menevät äkkiä. Kämpän etuna on se, että pääset vanhempien jaloista, sillä vanhempien luona asuminen on passivoivaa ja pitää sinua osittain vielä tytön tasolla. Ystäviäkin löydät varmaan helpommin, kun joudut kodin turvasta pyörittämään omaa elämääsi.
Tutkinnon suhteen, tottakai opiskelet loppuun etenkin kun sinulla on noin vähän jäljellä.
Sellaista. Voimia sinulle!
Tyypillinen naistennaurattaja. Tai sanotaanko tässä tapauksessa "suruttaja"?