Perustuslaissa ei ole estettä turkistarhauksen kieltämiselle

"Perustuslakivaliokunta ei näe kiellolle ehdotonta perustuslaista johtuvaa estettä, mutta korostaa, että valinta kuuluu eduskunnalle."

http://yle.fi/uutiset/perustuslaissa_ei_ole_estetta_turkistarhauksen_kieltamiselle/6678487

Ehkäpä viimeistään nyt turkistarhauksen kannattajat voivat unohtaa "mutta turkistarhaushan on laillinen elinkeino" -argumenttinsa, kun itse perustuslakivaliokunta on todennut, että perustuslaissa ei ole estettä turkistarhauksen kieltämiselle.
116252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 116

Vanhimmat

No mitäs se siihen vaikuttaa ? Etkö ymmärrä lausunnon sisältöä ?
Eihän se ota lainkaan kantaa itse toimintaan, vaan ja ainoastaan siihen, mitä perustuslaki asiasta sanoo, oli tarhaus toimintana mitä tahansa.
siinä näkyy myös sanottavan, että asia kuuluu eduskunnalla.

Äänestä
  • "No mitäs se siihen vaikuttaa ?"
    Turkistarhauksen puolustajathan ovat mediassa (ja tällä palstallakin) perustelleet kantaansa usein juuri vetoamalla perustuslakiin. Turkistarhauksen kannattajien leiristä on kuultu mm. seuraavanlaisia väitteitä "turkistarhaus on laillinen elinkeinon harjoittamisen muoto" ja "turkistarhauksen kieltämiseen tähtäävä kansalaisaloite loukkaa omaisuuden suojaa ja elinkeinovapautta". Nyt on kuitenkin saatu lausunto perustuslakivaliokunnalta, jonka mukaan turkistarhauksen kieltämiselle mitään estettä ei ole.

    "Niin kyllä turkistarhaus on edelleen se laillinen ammatti, mitäs tuolla lausunnolla on asian kanssa tekemistä, ei mitään"
    Niin. Ja tätä laillisuutta perustellaan usein sillä, että "turkistarhauksen kieltäminen sotii perustuslakia vastaan" tms. Perustuslakivaliokunnan nyt antaman lausunnon mukaan turkistarhauksen kieltämiselle ei kuitenkaan perustuslaissa ole estettä. You see? Muutenkin laillisuuteen vetoaminen on turhaa keskusteltaessa, pitäisikö jonkin elinkeinon olla laillista vai ei. :D

    Äänestä

Niin kyllä turkistarhaus on edelleen se laillinen ammatti, mitäs tuolla lausunnolla on asian kanssa tekemistä, ei mitään.

Äänestä

Onhan se edelleen laillinen joo mutta mikään laki ei ole estämässä tarhauksen lakkauttamista kuten jotkut täällä ovat väittäneet esim. näin "kansalaisaloite ei mene läpi koska laissa sanotaan että yksilöllä on vapaus harjoittaa yritystoimintaa.".
Hyvä tietää että laki ei ainakaan ole kansalaisaloitteen tiellä.

Äänestä
  • laki on sama myös kansalaisaloitteelle joka pyrkii kieltämään vihernarsistiset järjestöt.
    mikäli sellainen joskus tulee.

    Äänestä

Sinullapa vasta on mielenkiintoinen ajatuksen kulku!

Sinunko mielestäsi toiminta muuttuu laittomaksi heti, jos perustuslaissa ei ole estettä kyseisen toiminnan kieltämiselle? Niinkö?

Olet sinä kyllä hupaisa otus!

Hehheh!

Äänestä

KATSOKAAHAN KAIKKI, MITEN VOI AKTIVISTIN LUKUTAITO OLLA VALIKOIVA!

Aloittaja lainasi linkittämästään uutisesta yhden ainoan, omiin haaveisiinsa kenties parhaiten sopivan virkkeen.

Miksi hän luki vain tuon yhden virkkeen ja unohti esim. seuraavat:

* "Kansalaisaloitteessa ehdotettu turkistarhauksen kielto merkitsisi nykyisin sallitun elinkeinon kieltämistä lailla. Kiellolle on perustuslakivaliokunnan mielestä voitava osoittaa poikkeuksellisen vahvat perusteet."
* "Perustuslakivaliokunnan mielestä turkistarhauksen kiellosta tehty lakiehdotus ei ole sellaisenaan hyväksyttävissä."
* "Valiokunta huomauttaa, että kielto edellyttäisi riittävän pitkää siirtymäaikaa ja muita toimia elinkeinonharjoittajien tukemiseksi eikä lakiehdotus siksi sellaisenaan olisi hyväksyttävissä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä."

Miksi?

Äänestä
  • KATSOKAAHAN KAIKKI, MITEN VOI ELÄINSUOJELIJOIDEN VIHAAJAN LUKUTAITO OLLA VALIKOIVA!

    Ei osata sitten katsoa koko kuvaa vaan yksittäisiä virkkeitä lainaillaan. Kyllä se otsikko hyvin sen tiivistää. Perustuslaissa ei ole estettä turkistarhauksen kieltämiselle.
    "Perustuslakivaliokunta ei näe kiellolle ehdotonta perustuslaista johtuvaa estettä, mutta korostaa, että valinta kuuluu eduskunnalle." Näin siinä lukee. "Ei ole ole ehdotonta estettä." Se on ihan sama miten niitä silmiä siristää mutta niin siinä lukee.

    Se, miten asia käsitellään sitten käytännössä on asia erikseen mutta perustuslakivaliokunta on päätöksensä tehnyt ja se päätös on se, että tarhauskiellolle ei ole ehdotonta estettä perustuslainkannalta katsottuna. Voi olla ja varmasti onkin niin että kansalaisaloitetta jouduttaisiin muokkaamaan niin kuin uutinenkin sanoo: "Valiokunta huomauttaa, että kielto edellyttäisi riittävän pitkää siirtymäaikaa ja muita toimia elinkeinonharjoittajien tukemiseksi". Niinhän aloitteessa on ehdotettukin mutta voi olla että kansalaisaloitteen ehdotukset eivät ole riittäviä ja niitä täytyy muokata suuntaan tai toiseen. Silti on selvää että perustuslaista ei löydy syytä siihen miksi kansalaisaloitetta ei voitaisi hyväksyä.

    Äänestä

  • älä jauha p*skaa kirjoitti:

    KATSOKAAHAN KAIKKI, MITEN VOI ELÄINSUOJELIJOIDEN VIHAAJAN LUKUTAITO OLLA VALIKOIVA!

    EDELLEEN HUONOA LUKUTAITOA HÖPÖHÖPÖAKTIVISTILTA.

    Avainsana uutisessa on EHDOTONTA.

    Se tarkoittaa sitä, että perustuslaissa määritelty elinkeinon vapaus on myös turkistarhauksen kohdalla yhä edelleen voimassa ja kuten valiokunta myöhemmin toteaa, mahdolliselle "kiellolle on perustuslakivaliokunnan mielestä voitava osoittaa poikkeuksellisen vahvat perusteet."

    Huomaa: POIKKEUKSELLISEN VAHVAT perusteet.

    Sellaisia eivät ole muutaman höpöhöpöaktivistin tunteelliset mielipiteet.

    .

    Äänestä

  • owkjgp9wi43po kirjoitti:

    Ihan sama vaikka kuinka toistelet, se ei poista sitä, että perustuslaissa ei ole ehdotonta estettä lain voimaantulemiselle. Tällä on merkitystä paljonkin, koska jos perustulaissa olisi ollut ehdotoon este, olisi lakialoite tökännyt heti siihen ja homma olisi loppuunkäsitelty. Nyt käsittelyä saa jatkaa, päätös on tehty eikä sinun sönkkäämiselläsi ole asiaan mitään vaikutusta. Ei vaikka capslock päällä kirjoittaisit.

    ONKO HÖPÖHÖPÖAKTIVISTI ALLERGINEN CAPS LOCKILLE?

    Höpöhöpöaktivistin aloitteen käsittely voi jatkua, vaikka suurin osa kansanedustajista onkin jo etukäteen ilmoittanut vastustavansa aloitetta.

    Eli pelkkää turhaa touhotusta koko homma.

    Oikeastaan kaikille höpöhöpöaloitteen allekirjoittajille pitäisi määrätä 20 päiväsakkoa.

    Äänestä

  • älä jauha p*skaa kirjoitti:

    KATSOKAAHAN KAIKKI, MITEN VOI ELÄINSUOJELIJOIDEN VIHAAJAN LUKUTAITO OLLA VALIKOIVA!

    Ei osata sitten katsoa koko kuvaa vaan yksittäisiä virkkeitä lainaillaan. Kyllä se otsikko hyvin sen tiivistää. Perustuslaissa ei ole estettä turkistarhauksen kieltämiselle.
    "Perustuslakivaliokunta ei näe kiellolle ehdotonta perustuslaista johtuvaa estettä, mutta korostaa, että valinta kuuluu eduskunnalle." Näin siinä lukee. "Ei ole ole ehdotonta estettä." Se on ihan sama miten niitä silmiä siristää mutta niin siinä lukee.

    Se, miten asia käsitellään sitten käytännössä on asia erikseen mutta perustuslakivaliokunta on päätöksensä tehnyt ja se päätös on se, että tarhauskiellolle ei ole ehdotonta estettä perustuslainkannalta katsottuna. Voi olla ja varmasti onkin niin että kansalaisaloitetta jouduttaisiin muokkaamaan niin kuin uutinenkin sanoo: "Valiokunta huomauttaa, että kielto edellyttäisi riittävän pitkää siirtymäaikaa ja muita toimia elinkeinonharjoittajien tukemiseksi". Niinhän aloitteessa on ehdotettukin mutta voi olla että kansalaisaloitteen ehdotukset eivät ole riittäviä ja niitä täytyy muokata suuntaan tai toiseen. Silti on selvää että perustuslaista ei löydy syytä siihen miksi kansalaisaloitetta ei voitaisi hyväksyä.

    "Perustuslakivaliokunnan mielestä turkistarhauksen kiellosta tehty lakiehdotus ei ole sellaisenaan hyväksyttävissä."
    näkyy olevan.
    alla yksi niistä syistä.

    "valiokunnan mielestä on myös selvää, että eduskunta ei ole tällaisessa yhteydessä sidottu minkään tahon näkemykseen elinkeinotoiminnan eettisyydestä, valiokunta toteaa."

    nythän on kyse muiden kuin vihernarsistien elinkeinosta joten ymmärrän kyllä ettei mene läpi kun pitäähän demokraattisessa valtiossa ulkopuolisilla olla oikeus elää' omaa elämäänsä ilman että joku eriävän mielipiteen omaava höpöhöpöporukka sanoo miten sitä tulee elää heidän mielensä mukaisesti.

    Äänestä

Joo elikkä tuossa on enemmän tarhausta puoltavia seikkoja kuin vastustavia seikkoja. Onpa tosiaan hupaisaa luetun ymmärtämistä ja valikointia.

Äänestä

"Perustuslakivaliokunnan mielestä turkistarhauksen kiellosta tehty lakiehdotus ei ole sellaisenaan hyväksyttävissä."
aletaanko nyt vääristellä sitä totuutta ja esitellä osatotuuksia irrallaan alkuperäisestä asiasta?

"Toisaalta valiokunnan mielestä on myös selvää, että eduskunta ei ole tällaisessa yhteydessä sidottu minkään tahon näkemykseen elinkeinotoiminnan eettisyydestä, valiokunta toteaa."
kyseessähän on siis vain "tahon eli vihernarsistien" näkemys kyseisen alan eettisyydestä johon myöskin kieltoa pohjaavat ja johon tulevat pohjaamaan tulevaisuudessa muidenkin eläinten pitokieltoa.

"eikä lakiehdotus siksi sellaisenaan olisi hyväksyttävissä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä."
eli kielto ei mene läpi eikä asiaa tulla enää tämän jälkeen ihankaan heti käsittelemään.

huutokaupassa muuten tuli siniselle taas uudet ennätyshinnat eli niin sanotusti veroja tuli taas valtion kassaan enempi vihernarsistien käytettäväksi turhiin kokouksiin mitä tämäkin muiden elämään puuttuva lakialoite aiheuttaa.

Äänestä

lisään vielä tähän että samoja perusteita varmasti voidaan käyttää kaikkiin samanlaisiin kieltoihin myös vihernarsististen liikkeiden kuten oikeutta eläimille tai miksei myös animaliaa koskevasti.
monesta normaalista ihmisesta varmasti on epäeettistä että tietty taho toteuttaa omia näkemyksiään muiden ihmisten elämässä vaatien näitä elämään oman ideologiansa mukaisesti kuten vihernarsistit tekevät.

Äänestä
  • Taisi totuus satuttaa? :)

    asdfasdf 5.5.2013 18:48

    "niin lakihan on laadittu niin että kyseinen lakialoite sotii jo vasten lakia elinkeinon harjoittamisesen oikeudesta eli ei mene läpi.
    ei niiden tarvitse edes keskustella eläimistä koska aloite torppaa jo siihen että ihmisellä on oikeus harjoittaa laillista toimeentuloaan ilman että siihen puuttuu ulkopuolinen taho."

    Äänestä

  • Turkistarhaton Suomi kirjoitti:

    Taisi totuus satuttaa? :)

    asdfasdf 5.5.2013 18:48

    "niin lakihan on laadittu niin että kyseinen lakialoite sotii jo vasten lakia elinkeinon harjoittamisesen oikeudesta eli ei mene läpi.
    ei niiden tarvitse edes keskustella eläimistä koska aloite torppaa jo siihen että ihmisellä on oikeus harjoittaa laillista toimeentuloaan ilman että siihen puuttuu ulkopuolinen taho."

    "Perustuslakivaliokunnan mielestä turkistarhauksen kiellosta tehty lakiehdotus ei ole sellaisenaan hyväksyttävissä."
    tuo yllä olevako,se kyllä satuttaa enempi itseäsi ja on luettavissa oman aloituksesi linkissä,tuossa ylläolevassa.

    Äänestä

  • asdfasdf kirjoitti:

    Miksi minua satuttaisi tieto siitä, että perustuslaissa ei ole estettä turkistarhauksen kieltämiselle ja aloite otetaan käsittelyyn. :)

    Lain säätämisvaiheessa toki tullaan keskustelemaan eri yksityiskohdista. Harvoin kansanedustajan tekemää lakialoitettakaan sellaisenaan hyväksytään.

    Äänestä

  • Turkistarhaton Suomi kirjoitti:

    Miksi minua satuttaisi tieto siitä, että perustuslaissa ei ole estettä turkistarhauksen kieltämiselle ja aloite otetaan käsittelyyn. :)

    Lain säätämisvaiheessa toki tullaan keskustelemaan eri yksityiskohdista. Harvoin kansanedustajan tekemää lakialoitettakaan sellaisenaan hyväksytään.

    NO VIHREÄT kyllä kieltäis kaiken mikä on normaalia yhteiskunta toimintaa ja viherhomeen saastuttamat luonnosta vieraantuneet suomisyöjät ei saa muuta aikaan kuin vihaa ja katkeruutta, vaikka ovat itse eniten kuluttamassa luonnonvaroja. on se kumma että suomessa on valtaa tuommoisella epämäär'äisellä joukkiolla sekoittaa kaikki asiat joista heillä ei ole kuin vääristyneitä käsityksiä.vihreät ovat populistinen ja riidanhaluista ryysyläissakkia ja äänessä eniten vaikka tietoa on vähiten...tyhjät tynnyrit........

    Äänestä

Eikö lapsukainen vieläkään jaksa lukea muuta, kuin pelkät otsikot ja itselle mieleiset virkkeet?

Otapa nyt ja tutustu vähän tarkemmin hehkuttamaasi lausuntoon ja jatka rehentelyäsi sitten uudelleen. Tutustumisen helpottamiseksi kyseinen lausunto löytyy eduskunnan sivuilta:

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/pevl_18_2013_p.shtml

Lue erityisen huolellisesti esim. seuraavia kohtia:

* "Elinkeinon kieltämistä on arvioitava erityisesti perustuslain 18 §:n 1 momentissa turvatun elinkeinovapauden näkökulmasta. Lisäksi ehdotus on merkityksellinen perustuslain 15 §:ssä säädetyn omaisuuden suojan kannalta, sillä elinkeinon lakkauttamisen seurauksena sen harjoittamiseen liittyvän omaisuuden arvo voi merkittävästi alentua tai jopa käydä osin arvottomaksi. Perusoikeutta rajoittavan lainsäädännön tulee täyttää niin sanotut perusoikeuksien rajoittamisedellytykset (ks. PeVM 25/1994 vp , s. 4-5), joista tässä tapauksessa tulevat arvioitaviksi erityisesti rajoituksen hyväksyttävyys ja oikeasuhtaisuus."
* "Sallitun elinkeinon kokonaan kieltämistä on pidettävä elinkeinon luvanvaraistamiseen tai elinkeinon toimintaedellytysten tosiasialliseen vähenemiseen verrattuna huomattavasti pidemmälle menevänä puuttumisena elinkeinovapauteen. Siten on selvää, että kiellolle on voitava osoittaa poikkeuksellisen vahvat perusteet." (HUOMAA; POIKKEUKSELLISEN VAHVAT PERUSTEET. Semmoisia eivät ole muutaman höpsähtäneen aktivistin mielipiteet.)
* "Siltä osin kuin kysymys on kansalaisaloitteen tekijöiden esittämistä elinkeinovapauteen kohdistuvista eläinsuojelullisista perusteista valiokunta katsoo, että oikeasuhtaisuusvaatimuksen kannalta kieltoa perustellumpaa olisi pyrkiä asettamaan turkistarhaukselle nykyistä pidemmälle meneviä eläinten oloihin liittyviä sisällöllisiä vaatimuksia." (Riittääkö höpöhöpöaktivistin henkinen kapasiteetti ymmärtämään, mitä valiokunta em. virkkeellä mahtoikaan tarkoittaa?)

. .

Äänestä
  • "Riittääkö höpöhöpöaktivistin henkinen kapasiteetti ymmärtämään, mitä valiokunta em. virkkeellä mahtoikaan tarkoittaa?"
    Eipä sillä hirveästi ole väliä kun lopputulos kuitenkin on se että valiokunta ei näe perustuslaillista estettä kansalaisaloitteen käsittelyyn.

    Minun ei tarvitse alkaa lainaamaan tähän tuollaista raamatun mittaista rimpsua kun yksi lause riittää:
    "Lausuntonaan perustuslakivaliokunta esittää, että lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä, jos valiokunnan siitä tekemät valtiosääntöoikeudelliset huomautukset otetaan asianmukaisesti huomioon."

    Lakiehdotus pääsee käsittelyyn ja se on tärkeintä, hienosäätöä tehdään sitten kun se koetaan tarpeelliseksi.

    Äänestä

  • älä jauha p*skaa kirjoitti:

    "Riittääkö höpöhöpöaktivistin henkinen kapasiteetti ymmärtämään, mitä valiokunta em. virkkeellä mahtoikaan tarkoittaa?"

    sehän on jo käsittelyssä mutta mikä tärkeintä sitä ei voi muutella mielivaltaisesti kesken käsittelyn kai sen itsekin tajuat vaikka vihernarsisteilla onkin tapana muutella ja vääristellä tietoa jota muille tuottavat,siksipä niiden julkaisema tietokin on hämäräperäistä sisältäen osatotuuksia ja manipuloitua tietoa.

    No eihän sitä kesken käsittelyn muutetakaan. Miksi ihmeessä kukaan sitä kesken käsittelyn alkaisi muuttamaan, eihän se ketään hyödytä! :D Sitten niitä yksityiskohtia voi hienosäätää kun oikeasti tulee se tilanne että lakia ollaan laittamassa käytäntöön.
    Ja kyllä, se on jo käsittelyssä mutta tarkoitin tällä sitä, että se käsittely jatkuu eikä kaadu tuohon perustuslakiin.

    Äänestä

  • älä jauha p*skaa kirjoitti:

    "Riittääkö höpöhöpöaktivistin henkinen kapasiteetti ymmärtämään, mitä valiokunta em. virkkeellä mahtoikaan tarkoittaa?"
    Eipä sillä hirveästi ole väliä kun lopputulos kuitenkin on se että valiokunta ei näe perustuslaillista estettä kansalaisaloitteen käsittelyyn.

    Minun ei tarvitse alkaa lainaamaan tähän tuollaista raamatun mittaista rimpsua kun yksi lause riittää:
    "Lausuntonaan perustuslakivaliokunta esittää, että lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä, jos valiokunnan siitä tekemät valtiosääntöoikeudelliset huomautukset otetaan asianmukaisesti huomioon."

    Lakiehdotus pääsee käsittelyyn ja se on tärkeintä, hienosäätöä tehdään sitten kun se koetaan tarpeelliseksi.

    Eli höpöhöpöaktivistin henkinen kapasiteetti ei riitä.

    Luit jälleen huonosti. Valiokunta ei näe EHDOTONTA estettä.

    "lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä"
    Niin voidaan. Ja suurin osa kansanedustajista on jo etukäteen ilmaissut äänestävänsä höpöhöpöaloitetta vastaan.

    Turhaa eduskunnan ajan ja vaivan haaskausta mokoma höpöhöpöaloite.

    .

    Äänestä

  • 429oewåfo kirjoitti:

    Sinun kapasiteettisi ei taida riittää kun et ymmärrä että tässä tämän hetkisessä keskustelussa on kyse siitä että lakialoitteen käsittely jatkuu, perustuslaissa ei ole estettä lain eteenpäin viemiselle. Ihan itsekin sen tuohon lainasit: lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Niin voidaan tehdä ja niin tehdään.
    Mitä seuraavissa käsittelyvaiheissa tapahtuu, jää nähtäväksi, arvailla toki aina saa.

    PS. Tuo "höpöhöpö" sanan toistelu aiheuttaa sen että minulla tulee sellainen olo että keskustelisin 6-vuotiaan kanssa.. Hyvin vaikeaa pitää asiallista keskustelua yllä kun tuntuu siltä että keskustelee lapsen kanssa. Ne capslock lauseet vielä voimistavat tunnetta lisää.

    SINUN kapasiteettisi tässä on se, joka ei riitä.

    Touhotat ja kiihkoilet ihan suotta, koska höpöhöpöaloite on tuhoon tuomittu jo ennakolta: kansanedustajien valtaosa kun on jo etukäteen ilmoittanut äänestävänsä lakiehdotuksen hylkäämisen puolesta.

    Äänestä

  • 42kr2pwi4jrp2q kirjoitti:

    SINUN kapasiteettisi tässä on se, joka ei riitä.

    Touhotat ja kiihkoilet ihan suotta, koska höpöhöpöaloite on tuhoon tuomittu jo ennakolta: kansanedustajien valtaosa kun on jo etukäteen ilmoittanut äänestävänsä lakiehdotuksen hylkäämisen puolesta.

    höpöhöpö höpönassulle! ^_^

    Äänestä

  • älä jauha p*skaa kirjoitti:

    höpöhöpö höpönassulle! ^_^

    Höpöhöpö vaan paskanjauhajanassulle!

    Näköjään harmittaa rankasti, kun höpöhöpöaloite on tuhoon tuomittu.

    Älä suotta vaivu ihan täydelliseen synkkyyteen, olihan se jo etukäteenkin tiedossa, ettei pienen höpöhöpöaktivistiporukan puuhastelu johda mihinkään.

    -

    Äänestä

  • 4wtgegwe kirjoitti:

    No voin höpsönpömppö sentään sinun kanssasi! :P

    Äänestä

  • älä jauha p*skaa kirjoitti:

    No voin höpsönpömppö sentään sinun kanssasi! :P

    Höpsönpömppö vaan itsellesi!

    Olitko sinäkin mukana tukkimassa kansanedustajien sähköpostilaatikoita?

    Luultavasti olit, tunnusta pois vain!

    Äänestä

  • w4ogfåp2wo kirjoitti:

    Höpsönpömppö vaan itsellesi!

    Olitko sinäkin mukana tukkimassa kansanedustajien sähköpostilaatikoita?

    Luultavasti olit, tunnusta pois vain!

    En tiedä mistä puhut mutta imartelet kyllä minua kun kuvittelet että minun ATK taitoni olisivat tuota luokkaa! :) Kiitos vain mutta täytyy tunnustaa että en ole niin taitava tietokoneiden kanssa! :D

    Äänestä

  • älä jauha p*skaa kirjoitti:

    En tiedä mistä puhut mutta imartelet kyllä minua kun kuvittelet että minun ATK taitoni olisivat tuota luokkaa! :) Kiitos vain mutta täytyy tunnustaa että en ole niin taitava tietokoneiden kanssa! :D

    Täh?!

    Yritätkö selittää, että sinulle sähköpostin lähettäminen tuottaa tavalla tai toisella vaikeuksia?

    Muutahan kansanedustajien sähköpostin tukkimiseen ei vaadita.

    Äänestä

  • pöijpijiojpo9i kirjoitti:

    Täh?!

    Yritätkö selittää, että sinulle sähköpostin lähettäminen tuottaa tavalla tai toisella vaikeuksia?

    Muutahan kansanedustajien sähköpostin tukkimiseen ei vaadita.

    Kun en tiennyt mistä puhut, en tiennyt että kyse on vain sähköpostien lähettämisestä. Ei en ole lähettänyt sähköpostia kuin omalle kansanedustajalleni ja se tapahtui silloin aikaa sitten kun nimiä vielä kerättiin aloitteeseen.

    Äänestä

  • älä jauha p*skaa kirjoitti:

    Kun en tiennyt mistä puhut, en tiennyt että kyse on vain sähköpostien lähettämisestä. Ei en ole lähettänyt sähköpostia kuin omalle kansanedustajalleni ja se tapahtui silloin aikaa sitten kun nimiä vielä kerättiin aloitteeseen.

    onkos nyt kyseessä se aloite jonka mukaan alle kaksi prosenttia vastustaa Suomalaisista turkistarhausta mutta joka on vihernarsistien mielestä yli puolet Suomen kansasta?

    Äänestä

  • älä jauha p*skaa kirjoitti:

    Kun en tiennyt mistä puhut, en tiennyt että kyse on vain sähköpostien lähettämisestä. Ei en ole lähettänyt sähköpostia kuin omalle kansanedustajalleni ja se tapahtui silloin aikaa sitten kun nimiä vielä kerättiin aloitteeseen.

    Kylläpä se olisikin ollut valtavaa henkistä pääomaa vaativa päättelyketju oivaltaa, että "kansanedustajien sähköpostilaatikoiden tukkiminen" onnistuu parhaiten lähettämällä niihin runsaasti sähköposteja.

    Lähestulkoon ylivoimaista olisi nerollekin ollut se.

    Varsinkin, kun kansanedustajien närkästyksestä asian suhteen uutisoitiin päivän aikana näyttävästi.

    Äänestä

  • älä jauha p*skaa kirjoitti:

    No eihän sitä kesken käsittelyn muutetakaan. Miksi ihmeessä kukaan sitä kesken käsittelyn alkaisi muuttamaan, eihän se ketään hyödytä! :D Sitten niitä yksityiskohtia voi hienosäätää kun oikeasti tulee se tilanne että lakia ollaan laittamassa käytäntöön.
    Ja kyllä, se on jo käsittelyssä mutta tarkoitin tällä sitä, että se käsittely jatkuu eikä kaadu tuohon perustuslakiin.

    "eikä lakiehdotus siksi sellaisenaan olisi hyväksyttävissä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä."
    usko nyt höpö pieni että se ei tule käytäntöön.
    asia ratkeaa virallisesti jo tällä viikolla niin palataan sitten asiaan kunhan eduskunta saa ensin sähköpostinsa vihernarsistisen hyökkäyksen jälkeen toimimaan.

    Äänestä

  • woijfp0w2394u0 kirjoitti:

    Kylläpä se olisikin ollut valtavaa henkistä pääomaa vaativa päättelyketju oivaltaa, että "kansanedustajien sähköpostilaatikoiden tukkiminen" onnistuu parhaiten lähettämällä niihin runsaasti sähköposteja.

    Lähestulkoon ylivoimaista olisi nerollekin ollut se.

    Varsinkin, kun kansanedustajien närkästyksestä asian suhteen uutisoitiin päivän aikana näyttävästi.

    Teen päivisin töitä, ei minulla ole aikaa selailla uutisotsikoita viiden minuutin välein kuten ilmeisesti eräillä täällä näyttää olevan.

    Sähköpostin tukkiminen voi tarkoittaa montaa eri asiaa mutta joka tapauksessa, en tiennyt mistä puhut, joten olisi ollut ihan typerää alkaa siihen lonkalta heittämään mitään.

    Äänestä

  • älä jauha p*skaa kirjoitti:

    Teen päivisin töitä, ei minulla ole aikaa selailla uutisotsikoita viiden minuutin välein kuten ilmeisesti eräillä täällä näyttää olevan.

    Sähköpostin tukkiminen voi tarkoittaa montaa eri asiaa mutta joka tapauksessa, en tiennyt mistä puhut, joten olisi ollut ihan typerää alkaa siihen lonkalta heittämään mitään.

    Hehheh! Epätoivoista selittelyä!

    Et sitten ole radion olemassa olosta sattunut kuulemaan? Tai television?

    Käyt töissä jossain umpipussissa, jossa ei ole työkavereita eikä kahvi- tai lounastaukoja? Kuljet töistä kotiin laput silmillä ja tulpat korvissa ja syöksähdät saman tien koko illaksi suoli24-palstalle kirjoittelemaan älyttömyyksiä eläinten suojelusta?

    Niinkö?

    Äänestä

  • 39pwqije kirjoitti:

    Sinulla on ilmeisesti hyvin vaikea kuvitella että ihmiset voisivat elää eri tavalla kuin sinä tai että heillä voisi olla erilainen työpaikka kuin sinulla. En itse ole ollut yhdessäkään työpaikassa missä olisi radio tai tv edes taukohuoneessa.

    Meillä ei ole minun nykyisessäkään työpaikassa kahvi- eikä lounastauoilla radiota eikä tv:tä, itseasiassa koko työpaikalla ei ole kumpaakaan, työkavereita kyllä löytyy mutta eipä heistä ole hirveästi apua kun eivät hekään kuule uutisia, koska ovat samassa työpaikassa.
    Pyörässäni ei ole kannettavaa radiota eikä tv:tä enkä kyllä niitä käyttäisikään vaikka olisi koska pyöräillessä on hyvä katsoa eteensä ja kuulla ympäröivä liikenne. Tulen kotiin, touhuilen kaikkea esim. teen ruokaa ja siivoan eikä näihin kumpaankaan kuulu radio eikä tv. Sitten kun olen saanut kaikki hommat hoidettua, istun koneelle hetkeksi eikä kyllä tapanani ole heti ensimmäiseksi suunnata uutisia lukemaan, enkä istu koko iltaa koneella vaan käyn vain välissä pyörähtämässä, koska minulla on hyvin harvoin aikaa istua koko iltaa koneella.

    Näin.

    Äänestä

  • älä jauha p*skaa! kirjoitti:

    Eli käyt töissä jossain umpipussissa, jossa (edes kenelläkään työntekijöistä) ei ole radiota eikä televisiota, jonne ei ole tilattu sanomalehtiä ja jonne kukaan työntekijöistä ei tuo tullessaan iltapäivälehteä kioskilta tai kaupasta.

    Omituinen on ihmisen työpaikka.

    Siitäkö johtunevat pöhköt mielipiteesikin....

    Äänestä

  • 249t3ep+9gfjip2 kirjoitti:

    "Omituinen on ihmisen työpaikka"
    Eikö ole sinulle töissä käynti tuttua kun pitää noin kummastella? Miksi sinulle on niin mahdotonta kuvitella työpaikkaa jossa keskitytään oleennaiseen eikä lueskella lehtiä?

    Meillä tehdään töissä töitä eikä katella telkkaria tai kuunnella radiota. Varmasti osa työntekijöistä katselee aamu-uutiset mutta eipä niistä uutisista tule kyllä töissä juteltua, kyllä se keskustelu on enemmän painottunut työstä keskusteluun.

    "jonne ei ole tilattu sanomalehtiä ja jonne kukaan työntekijöistä ei tuo tullessaan iltapäivälehteä kioskilta tai kaupasta."
    Mikä työpaikka on sellainen joka tarjoaa työntekijöille sanomalehdet? Varmaan joku siisti virastotyö. Jos sinulla ei muusta ole kokemusta, se saattaa ehkä jonkin verran selittää sinun asenteitasi.. Kun työpäivä alkaa klo 7 aamulla, ei ole tässä kaupungissa ainakaan mikään kauppa siihen aikaan auki että saisi mitään lehtiä ostettua, saakohan päivän iltapäivälehtiäkään siihen aikaan ostettua.. En tiedä kun ei ole tapanani käyttää rahojani tuollaiseen.

    Äänestä

  • Älä jauha p*skaa kirjoitti:

    TODELLA OMITUINEN on ihmisen työpaikka!

    Radio ja nappikuulokkeet on nykyään vakiovarusteita lähes jokaisessa kännykässä, monissa kuulosuojaimissa on radio sisään rakennettuna, autoissa ja työkoneissa on kaikissa radiot.

    Omituinen on myös se työporukka, jonka taukotiloihin ei kukaan ole halunnut/viitsinyt edes radiota tuoda. Tai joka taukojenkin aikana keskustelee vain työstä!

    Omituinen on myös se työporukka, josta kukaan ei käy lounaalla työpaikkaruokalassa tai paikallisessa lounaskahvilassa.

    Omituista

    Äänestä

  • wergaffwafw kirjoitti:

    Kokeile joskus käydä töissä!

    Työmaalle EI mennä kuuntelemaan radiota, sinne EI mennä katselemaan televisiota, sinne EI mennä lukemaan lehtiä, sinne EI mennä leikkimään puhelimella... ellei nämä toiminnot kuulu siihen työhön.
    Työpaikalle mennään tekemään TÖITÄ.
    Ruokatunnilla syödään ja kerrotaan mitä meidän muija keksi eilen, mitä meidän lapset keksi eilen, mitä meidän pomo keksi eilen tai kuinka pölhövirtanen taas mokasi.
    Radio on pelkkää taustahälyä johon ei kiinnitetä huomiota ja yleensä sieltä kuuluu Radio Nova tai Radio Suomi...

    Äänestä

  • saakelin lapatossu kirjoitti:

    Selittäisitkö, miten Radio Nova tai Radio Suomi voi kuulua taustahälynä, JOS EI OLE RADIOTA!!??

    On melko vähän semmoisia työtehtäviä, joissa radion kuunteleminen ei ole mahdollista. Esim. radiolla varustetuista kuulosuojaimista tai erillisillä kuulokkeilla taskussa pidettävästä radiosta. Tai auton, työkoneen tmv. radiosta. Tai työpaikan keskusradiosta.

    Aiemmin väitit, että työpaikkasi tauoilla keskustellaan työstä. Miten muijan, lasten tai pölhövirtasen tekemiset liittyvät työhösi?

    Luulisi, että jos touhotat höpöhöpöaktivismistasi yhtä paljon (ja yhtä pöhköjä) työpaikalla kuin täällä suoli24:ssä, tauoilla olisi ollut keskustelua myös kansalaisaloitteesta ja sen etenemisestä.

    Oletko sittenkin vain SALAHÖPÖHÖPÖ?

    Äänestä

  • wergaffwafw kirjoitti:

    TODELLA OMITUINEN on ihmisen työpaikka!

    Radio ja nappikuulokkeet on nykyään vakiovarusteita lähes jokaisessa kännykässä, monissa kuulosuojaimissa on radio sisään rakennettuna, autoissa ja työkoneissa on kaikissa radiot.

    Omituinen on myös se työporukka, jonka taukotiloihin ei kukaan ole halunnut/viitsinyt edes radiota tuoda. Tai joka taukojenkin aikana keskustelee vain työstä!

    Omituinen on myös se työporukka, josta kukaan ei käy lounaalla työpaikkaruokalassa tai paikallisessa lounaskahvilassa.

    Omituista

    Voi kuule kun kaikki eivät ole töissä niissä virastoissa Helsingin keskustassa! Meiltä paikalliseen lounaskahvilaan on matkaa ainakin 3 km, Työvaatteissa ei saa lähteä työpaikan ulkopuolelle joten on yksinkertaisesti helpompaa jäädä töihin syömään kuin yrittää ehtiä vaihtaa vaatteet, ajaa lounaskahvilaan syömään, ajaa takaisin ja vaihtaa taas vaatteet kun ruokatauko kestää puoli tuntia.
    Ja aika harvassa paikassa oikeasti on työpaikkakahviloita, ne on tosiaan niitä virastoja ja toimistoja yms. ja varmasti tiedät että muutakin työtä löytyy.

    Potkut saisi aika nopeasti jos kuuntelisin nappikuulokkeilla radiota töiden ohella! Luulisi että kovin moni paikka ei sellaista hyväksy! Teostomaksut on maksettava myös silloin jos radio on työpaikalla jos se ei ole yksittäisen ihmisen toimistossa, se on varmasti suurin syy siihen miksi meillä ei radiota ole eikä kukaan sitä ala vaatimaankaan. Taukohuoneessa keskustellaan muustakin kuin työstä mutta meillä työporukkalla keskustellaan kyllä rennommista aiheista kuin viimeisimmistä uutisista! Taitaa olla aika kylmät ja pinnalliset suhteet työkavereihin jos muuta aihetta kuin uutiset ei keksi.

    Ei taida työuraasi kuulua paljoa vaihtelua kun tämä tuntuu niin kummalliselta sinulle..

    Äänestä

  • Älä jauha p*skaa! kirjoitti:

    Ja tosiaan minä en kirjoittanut tuota viestiä tuossa välissä nimimerkillä saakelin lapatossu.

    Mutta olettaisin että tuo kaikki vaahtoaminen mitä hänelle vaahtosit on tarkoitettu minulle.
    En keskustele turkistarhauksesta töissä, koska en toivoisi heidänkään tuputtavan minulle aatteitaan töiden ohella. Kerran keskustelin yhden työkaverin kanssa aiheesta koska hän itse otti sen esiin. Yleensäkin keskustelen kyllä mielelläni minulle tärkeistä aiheista jos joku ottaa ne ensin esiin mutta itse en ota asioita esiin. Olen avoin mielipiteistäni mutta tuputtamista en hyväksy keneltäkään eivätkä tuollaiset asiat minusta kuulu yleensäkään työelämään, siellä tehdään töitä ei muuta.

    OMITUINEN työpailkka!

    * Kaupungissa, mutta silti vähintään 3km lähimpään lounasta tarjoavaan kahvilaan tai ruokalaan
    * Ei työpaikkaruokalaa!?
    * Radion kuunteleminen työön ohessa (POTKUJEN UHALLA!!) kiellettyä!! Helppo käsittää, jos teet asiakaspalvelutyötä tai puhelinmyyntiä, mutta muuten melko omituista.
    * Vaaditaan erityiset työvaatteet, joissa työpaikalta poistuminen on kiellettyä!!

    Mikä muuten saa sinut luulemaan, että mahdollisessa turkistarhausta koskevassa keskustelussa VASTAPUOLI olisi se taho, joka TUPUTTAISI omia näkemyksiään?

    Äänestä

  • 24jwopijfeow kirjoitti:

    Oletko sinä jokin aivovammainen vai pelkästään tyhmä?
    Tuosta harrastamastasi tautologiasta ei tilaasi kunnolla kykene päättelemään.

    Ei tuon "Älä jauha p*skaa" työmaa kuulosta mitenkään omituiselta ainakaan sellaisten mielestä, jotka ovat päässeet "tutustumaan" moniin sekä useamman eri ammattialan työpaikkoihin.
    Ainoastaan kaltaisesi "yksisilmäinen" peräkamarin isäntä saattaa niin "ajatella".

    Älähän nyt lapatossu viitsi rähjätä!

    Mikä sinut saa tuolla tavalla kiihtymään? Nimimerkkisi perusteella sinua saattaisi luulla aikuiseksi henkilöksi, mutta kirjoitustyylisi perusteella vaikutat paremminkin vahvoissa testosteronihöyryissä ympäriinsä ärhentelevältä teiniltä.

    Paskanjauhajan työpaikka ja osin työporukkakin on oikeasti kummallinen, jos esim. nappikuulokkeilla radion tai musiikin kuuntelusta saa potkut. Tilanne on ymmärrettävä, jos työskentelee asiakaspalvelussa tai puhelinmyyjänä, mutta käsittääkseni paskanjauhajan kohdalla kyse ei ole siitä.

    Äänestä

  • Älä jauha p*skaa! kirjoitti:

    Voi kuule kun kaikki eivät ole töissä niissä virastoissa Helsingin keskustassa! Meiltä paikalliseen lounaskahvilaan on matkaa ainakin 3 km, Työvaatteissa ei saa lähteä työpaikan ulkopuolelle joten on yksinkertaisesti helpompaa jäädä töihin syömään kuin yrittää ehtiä vaihtaa vaatteet, ajaa lounaskahvilaan syömään, ajaa takaisin ja vaihtaa taas vaatteet kun ruokatauko kestää puoli tuntia.
    Ja aika harvassa paikassa oikeasti on työpaikkakahviloita, ne on tosiaan niitä virastoja ja toimistoja yms. ja varmasti tiedät että muutakin työtä löytyy.

    Potkut saisi aika nopeasti jos kuuntelisin nappikuulokkeilla radiota töiden ohella! Luulisi että kovin moni paikka ei sellaista hyväksy! Teostomaksut on maksettava myös silloin jos radio on työpaikalla jos se ei ole yksittäisen ihmisen toimistossa, se on varmasti suurin syy siihen miksi meillä ei radiota ole eikä kukaan sitä ala vaatimaankaan. Taukohuoneessa keskustellaan muustakin kuin työstä mutta meillä työporukkalla keskustellaan kyllä rennommista aiheista kuin viimeisimmistä uutisista! Taitaa olla aika kylmät ja pinnalliset suhteet työkavereihin jos muuta aihetta kuin uutiset ei keksi.

    Ei taida työuraasi kuulua paljoa vaihtelua kun tämä tuntuu niin kummalliselta sinulle..

    "Työvaatteissa ei saa lähteä työpaikan ulkopuolelle"
    miten vihernarsistit voi tunkea tarhoille omine vaatteineen ja levittää tauteja?!!

    mitä ruokatuntiin tulee niin olen aika useasti juossut eläinten perässä kesken ruokatunnin toisin mitä sinä.

    kuulokkeet on ja niitä tarvii tietyissä töissö mutta tietty aina kuuntelen eläinten ääniä niin tiedän mitä tapahtuu

    riippi pitkälti työpaikasta tuo keskustelu.

    Äänestä

  • iwj4ge-lorsiglw2 kirjoitti:

    Älähän nyt lapatossu viitsi rähjätä!

    Mikä sinut saa tuolla tavalla kiihtymään? Nimimerkkisi perusteella sinua saattaisi luulla aikuiseksi henkilöksi, mutta kirjoitustyylisi perusteella vaikutat paremminkin vahvoissa testosteronihöyryissä ympäriinsä ärhentelevältä teiniltä.

    Paskanjauhajan työpaikka ja osin työporukkakin on oikeasti kummallinen, jos esim. nappikuulokkeilla radion tai musiikin kuuntelusta saa potkut. Tilanne on ymmärrettävä, jos työskentelee asiakaspalvelussa tai puhelinmyyjänä, mutta käsittääkseni paskanjauhajan kohdalla kyse ei ole siitä.

    "mutta käsittääkseni paskanjauhajan kohdalla kyse ei ole siitä."
    Mistä sinä tiedät missä minä työskentelen?

    "Mikä muuten saa sinut luulemaan, että mahdollisessa turkistarhausta koskevassa keskustelussa VASTAPUOLI olisi se taho, joka TUPUTTAISI omia näkemyksiään"
    Mistä käy ilmi että luulen näin? Minusta tuputtamista on se, jos ihminen kertoo kysymättä omista ideologioistaan ja yrittää saada muita mukaan siihen ja tähän kuvaukseen sopii minusta täydellisesti se, jos olisin alkanut kertomaan ihmisille kansalaisaloitteesta ja pyytämään heitä allekirjoittamaan.

    KÄSITYKSENI MUKAAN
    Tarkoittaa sitä, että tänne kirjoittamistasi asioista on muodostunut sellainen käsitys, että et ole töissä asiakaspalvelutehtävässä tai puhelinmyyjänä.

    ""TUPUTTAISI omia näkemyksiään" Mistä käy ilmi että luulen näin?""

    Eräässä aiemmassa viestissäsi kirjoitit: "Olen avoin mielipiteistäni mutta tuputtamista en hyväksy keneltäkään"

    Jos kyse olisi ollut siitä, että sinä tuputat jotakin toisille, olisi ollut luontevampaa käyttää jotakin muuta ilmaisua. Esim. että et suostu tuputtamaan mitään kenellekään tmv.

    Äänestä

  • iwj4ge-lorsiglw2 kirjoitti:

    Älähän nyt lapatossu viitsi rähjätä!

    Mikä sinut saa tuolla tavalla kiihtymään? Nimimerkkisi perusteella sinua saattaisi luulla aikuiseksi henkilöksi, mutta kirjoitustyylisi perusteella vaikutat paremminkin vahvoissa testosteronihöyryissä ympäriinsä ärhentelevältä teiniltä.

    Paskanjauhajan työpaikka ja osin työporukkakin on oikeasti kummallinen, jos esim. nappikuulokkeilla radion tai musiikin kuuntelusta saa potkut. Tilanne on ymmärrettävä, jos työskentelee asiakaspalvelussa tai puhelinmyyjänä, mutta käsittääkseni paskanjauhajan kohdalla kyse ei ole siitä.

    Aivovamma on sitten pois-suljettu vaihtoehto

    Sanoinko hankalasti vai sattuiko "arkaanpaikkaan"?
    Ainoastaan munattoman mielestä meikäläisen kirjoittelu on rähjäämistä.

    "Paskanjauhajan työpaikka ja osin työporukkakin on oikeasti kummallinen, jos esim. nappikuulokkeilla radion tai musiikin kuuntelusta saa potkut."

    Tuo paskanjauhajan työpaikan kaltaisia teollisuudesta löytyy paljon, eivätkä ne ole mitenkään kummallisia.
    Joka paikkaan ei saa viedä mitätahansa elektroniikkaa ja toiset työt vaativat hyvää keskittymistä jolloin tarpeettomat häiriötekijät ovat, jos ei kiellettyjä, niin ainakin epätoivottuja.
    Ja sitten tulee vielä työsuojelulliset perusteet, joilla on joissakin paikoissa kielletty esin. nappikuulokkeiden käyttö...

    Äänestä

  • asdfasdf kirjoitti:

    "Työvaatteissa ei saa lähteä työpaikan ulkopuolelle"
    miten vihernarsistit voi tunkea tarhoille omine vaatteineen ja levittää tauteja?!!

    mitä ruokatuntiin tulee niin olen aika useasti juossut eläinten perässä kesken ruokatunnin toisin mitä sinä.

    kuulokkeet on ja niitä tarvii tietyissä töissö mutta tietty aina kuuntelen eläinten ääniä niin tiedän mitä tapahtuu

    riippi pitkälti työpaikasta tuo keskustelu.

    Ainakin tuolla suuressamaailmassa näillä sinun narsisteilla on kertakäyttöhaalarit kun jossakin rypevät.

    Äänestä

  • saakelin lapatossu kirjoitti:

    Aivovamma on sitten pois-suljettu vaihtoehto

    Sanoinko hankalasti vai sattuiko "arkaanpaikkaan"?
    Ainoastaan munattoman mielestä meikäläisen kirjoittelu on rähjäämistä.

    "Paskanjauhajan työpaikka ja osin työporukkakin on oikeasti kummallinen, jos esim. nappikuulokkeilla radion tai musiikin kuuntelusta saa potkut."

    Tuo paskanjauhajan työpaikan kaltaisia teollisuudesta löytyy paljon, eivätkä ne ole mitenkään kummallisia.
    Joka paikkaan ei saa viedä mitätahansa elektroniikkaa ja toiset työt vaativat hyvää keskittymistä jolloin tarpeettomat häiriötekijät ovat, jos ei kiellettyjä, niin ainakin epätoivottuja.
    Ja sitten tulee vielä työsuojelulliset perusteet, joilla on joissakin paikoissa kielletty esin. nappikuulokkeiden käyttö...

    Olkoon sitten munattoman mielipide, mutta lapsellista rähjäämistä oli edellinen viestisi.

    On melko vähän semmoisia työtehtäviä, joissa radion kuunteleminen ei OIKEASTI ole mahdollista. Esim. radiolla varustetuista kuulosuojaimista tai erillisillä kuulokkeilla taskussa pidettävästä radiosta. Tai auton, työkoneen tmv. radiosta. Tai työpaikan keskusradiosta.

    Radioita, viestintävälineitä, radiolla varustettuja kuulosuojaimia yms. varusteita valmistetaan yleisesti ja niitä on helposti Suomesta ostettavissa mm. räjähdysvaarallisissa tiloissa käytettäviksi, joten radion kuunteleminen työpaikalla on hyvin pitkälti kiinni henkilön omasta halusta ja kiinnostuksesta.

    Nappikuulokkeiden käytön kielto voi olla perusteltu ja ymmärrettävä piuhojen sotkeentumiseen vedoten, mutta ei siitäkään heti voi potkuja saada. Työntekijää on ensin neuvottava ja ohjattava oikeanlaiseen käyttäytymiseen ja ellei se tehoa, annetaan varoitus. Vasta varoituksen jälkeen voi ryhtyä järeämpiin toimiin.

    Teostomaksujen pelkääminen on sekin naurettavaa. Kts. esim. Teoston hinnasto taustamusiikille ravintola- kahvila- ym. toimintaa varten.

    Äänestä

  • 24pweokfp2o4f2 kirjoitti:

    Linkki unohtui:

    http://www.teosto.fi/sites/default/files/files/H13_Taustamusiikki ravintola-, kahvila, ym_ toiminnassa 2013.pdf

    Äänestä

  • 43oåpreofkp23wo4 kirjoitti:

    KÄSITYKSENI MUKAAN
    Tarkoittaa sitä, että tänne kirjoittamistasi asioista on muodostunut sellainen käsitys, että et ole töissä asiakaspalvelutehtävässä tai puhelinmyyjänä.

    ""TUPUTTAISI omia näkemyksiään" Mistä käy ilmi että luulen näin?""

    Eräässä aiemmassa viestissäsi kirjoitit: "Olen avoin mielipiteistäni mutta tuputtamista en hyväksy keneltäkään"

    Jos kyse olisi ollut siitä, että sinä tuputat jotakin toisille, olisi ollut luontevampaa käyttää jotakin muuta ilmaisua. Esim. että et suostu tuputtamaan mitään kenellekään tmv.

    "Jos kyse olisi ollut siitä, että sinä tuputat jotakin toisille, olisi ollut luontevampaa käyttää jotakin muuta ilmaisua. Esim. että et suostu tuputtamaan mitään kenellekään tmv."
    Kyllä minä tarkoitin ihan että en hyväksy tuputtamista KENELTÄKÄÄN eli minä en tuputa kenellekään yhtään mitään ja toivon muiden käyttäytyvän samoin. Minusta tuo asia on päivän selvä, jos minä vaadin joltakin tietynlaista käyttäytymistä pidän huolta siitä että itsekin käyttäydyn samoin, siitä ei tingitä. Jos jostakin syystä en voi toimia tietyllä tavalla, en voi muiltakaan sitä vaatia.

    Sinulle tämä ajatusmalli on varmaan yhtä mahdoton hyväksyä kuin se että joissakin työpaikoissa keskitytään työtekoon ja luetaan ne uusimmat juorut vasta kotona.

    Äänestä

  • worgkpwoerk kirjoitti:

    Linkki unohtui:

    http://www.teosto.fi/sites/default/files/files/H13_Taustamusiikki ravintola-, kahvila, ym_ toiminnassa 2013.pdf

    Sinua kun arvostellaan, niin se on aina "lapsellista rähjäämistä"?
    Sinä kun haukut ja vtuilet muille on se "aikuismaista keskustelua"?

    Koita nyt vaan etsiä itsellesi jokin työpaikka ja mene kuuntelemaan sitä ex. suojattua radiotasi sinne.

    Äänestä

  • saakelin lapatossu kirjoitti:

    Sinua kun arvostellaan, niin se on aina "lapsellista rähjäämistä"?
    Sinä kun haukut ja vtuilet muille on se "aikuismaista keskustelua"?

    Koita nyt vaan etsiä itsellesi jokin työpaikka ja mene kuuntelemaan sitä ex. suojattua radiotasi sinne.

    Lapsellinen rähjääminen on aina lapsellista rähjäämistä. Hyvä esimerkki kyseisestä tyylilajista oli sinun aloituksesi tähän säikeeseen.

    Ja vaikuttaa vähän siltä, ettei kehityksesi "keskustelun" edetessä edelleenkään ansaitse hurraita.

    Osoita sinä nyt asiallista aikuisuutta ja kerro muutama esimerkki sellaisista työtehtävistä, joissa radion (tai musiikin) kuunteleminen ei OIKEASTI ole työn ohessa ja työstä johtuvista syistä mahdollista. Asiakaspalvelutehtävät ja puhelinmyynti on jo mainittu.

    Eikä tarkoitukseni ole väittää, etteikö sellaisia voi olla olemassa, mutta äkkiseltään ei nyt tule mieleen.

    Äänestä

  • haalarinarsissi kirjoitti:

    Ainakin tuolla suuressamaailmassa näillä sinun narsisteilla on kertakäyttöhaalarit kun jossakin rypevät.

    vaan Suomessa ei näy olevan,toki saahan niitä kuvia otettua millaisia haluaa kun tekee sitä yön pimeinä tunteina...mutta valvontakameroiden ja omien tämän hetkisten kuviensa peruteella kuljeksivat kuule ihan normaalivaatteissa.plasmasytoosi on muuten kuule sen verta tarttuvaa että sama auto ei kuljeta samalta reuhkeittiöltä rehua puhtaille ja tarunnan saaneille tarhoille koska se tauti itää jopa hiuksissa tarhalla käynnin jälkeen ja leviää sitä kautta.

    Äänestä

  • +4pw39eogpeirsjd kirjoitti:

    Lapsellinen rähjääminen on aina lapsellista rähjäämistä. Hyvä esimerkki kyseisestä tyylilajista oli sinun aloituksesi tähän säikeeseen.

    Ja vaikuttaa vähän siltä, ettei kehityksesi "keskustelun" edetessä edelleenkään ansaitse hurraita.

    Osoita sinä nyt asiallista aikuisuutta ja kerro muutama esimerkki sellaisista työtehtävistä, joissa radion (tai musiikin) kuunteleminen ei OIKEASTI ole työn ohessa ja työstä johtuvista syistä mahdollista. Asiakaspalvelutehtävät ja puhelinmyynti on jo mainittu.

    Eikä tarkoitukseni ole väittää, etteikö sellaisia voi olla olemassa, mutta äkkiseltään ei nyt tule mieleen.

    Kuten jo sanoin; Koita nyt vaan etsiä itsellesi jokin työpaikka ja mene kuuntelemaan sitä ex. suojattua radiotasi sinne.

    Ei tuo sinunkaan "tyylisi" kyllä aikusuuden kriteereitä täytä, enemmänkin muistuttaa jotakin ylä-asteen väittelykerhon keskustelua.

    Koitappa ihan itse joskus miettiä, jos omaat sellaista kykyä, minkälaisissa työtehtävissä radion kuuntelu OIKEASTI haittaa työhön keskittymistä.
    -Muuten, olen muuten lähdössä TYÖTEHTÄVIIN sellaiseen paikkaan jossa ei radio edes kuulu.

    Et siis keksinyt yhtään pyydetyn kaltaista työtehtävää vaan päätit edelleen jatkaa rähjäämistä.

    Mutta esim. papin ammatti voisi olla sellainen. Kirkossa puhetta pidettäessä, vihki-, rippi- tai ehtoollistoimitusta hoidettaessa radion kuuntelu taitaisi olla melko sopimatonta, vai mitä?

    Jahah, kaivosmies? Etkö ole harkinnut esim. jonkin pienen kannettavan MP3-soittimen hankkimista? Ei ne niin mahdottomia maksa ja voit sitten sinäkin kuunnella makusi mukaista musiikkai tai vaikkapa äänikirjoja.

    Äänestä

  • ojpljklökjlkjlk kirjoitti:

    Ja siinä kun kaivosmies kuuntelee innoissaan poppia eikä huomaa kun jyrähtely alkaa kuulumaan eikä kaivosmiestä löydetä enää ikinä romahtaneesta kaivoksesta.
    Kyllä se taitaa olla ihan niin päin, että kovin monessa paikkaa radion tai oman musiikin kuuntelu ei ole hyväksyttävää ja ne työt jossa musiikin kuuntelu on luvallista, ovat niitä harvinaisuuksia. Töissä keskitytään työhön, ei musiikin kuunteluun. Aikanaan siivoustöitä tehdessänikään ei ollut suotavaa kuunnella musiikkia, ei ainakaan nappikuulokkeilla eikä varsinkaan silloin kun töitä tehtiin yksin tyhjässä rakennuksessa.

    Siinä vaiheessa, kun jyrähtely alkaa kuulua, on kaivosmiehen myöhäistä juosta. Eikö sinunkin mielestäsi kaivostoiminta olisi melko hankalaa, jos kaivokset aina räjäytysten yhteydessä ROMAHTAISIVAT?

    Erikoinen on myös näkemyksesi siitä, että radion tai musiikin kuuntelu voisi tapahtua ainoastaan niin suurella voimakkuudella, että kovatkin ulkoiset äänet jäävät kokonaan kuulumattomiin. Suorastaan ihmeellinen näkemys.

    Eikö radion tai musiikin kuuntelussa voi sinun mielestäsi soveltaa tervettä maalaisjärkeä ja tilannetajua, vaan aina on kuunneltava täysillä? Minun tietääkseni (ainakin lähes) kaikissa äänentoistovälineissä on olemassa äänen voimakkuuden säädöt.

    Minä en näe mitään syytä, minkä vuoksi siivooja (etenkään tyhjässä rakennuksessa yksin) ei voisi työnsä ohessa kuunnella musiikkia. En ensimmäistäkään syytä.

    Äänestä

Tuollasella nimimerkillä ei paljon kannattaisi muiden sanomisien sisältöä arvostella
Tulee aivankin sellainen olo, että peruskoulusi on vielä kesken, ei osoita nimimerkki, kuin vaikeaa murrosikää.

Äänestä

"Perustuslaissa ei ole estettä turkistarhauksen kieltämiselle"

"Kansalaisaloitteessa ehdotettu turkistarhauksen kielto merkitsisi nykyisin sallitun elinkeinon kieltämistä lailla. Kiellolle on perustuslakivaliokunnan mielestä voitava osoittaa poikkeuksellisen vahvat perusteet. "

"- Tältä kannalta on huomionarvoista, että eräissä Euroopan maissa parlamentti on päätynyt kieltämään turkistarhauksen tai rajoittamaan sitä olennaisesti. Toisaalta valiokunnan mielestä on myös selvää, että eduskunta ei ole tällaisessa yhteydessä sidottu minkään tahon näkemykseen elinkeinotoiminnan eettisyydestä, valiokunta toteaa."

Mistä vitusta te saatanan apinat täällä oikeen nyt kinaatte? Tossa on todettu että perustuslaissa ei ole estettä turkistarhauksen kieltämiselle ja myös se että kiellolle pitää esittää vahvat perusteet. Eli mistään ei ole vielä päätetty yhtään mitään ja tolla uutisella ei ole oikein paskaakaan väliä. Jotenkin yksinkertasta porukkaa tuntuu olevan kun jostakin yhdestä lauseesta jaksaa viestistä toiseen vääntää. Ja sitten kun ette muuta keksi rupeatte päättelemään millasia vastapuolella on... Tässä nyt osaa sanoa kummat teistä pimeämpiä on. Ne jotka taistelee viimeseen asti tarhauksen puolesta vai vastaan.

Äänestä
  • Älähän hermostu, heinäkenkä!

    Sitä vartenhan nämä palstat on tehty, että täällä kinataan. Lukeminen ja osallistuminen on vapaaehtoista; ellei kiinnosta, voi vallan mainiosti jättää huomiotta.

    Mikä on sinun ongelmasi?

    Äänestä

  • Eihän tässä mistään kinaamisesta ole kyse, vaan siitä että minä ja muutama muu esitämme faktoja ja toinen osapuoli yrittää epätoivoisesti kiistää todisteiden olemassaolon! :D Tässäkin tapauksessa kyse on täysin päivänselvästä asiasta, saimme tietää että ainakaan perustuslaissa ei ole estettä lakialoitteelle, joten voidaan siirtyä seuraavaan vaiheeseen, ei sen kummempaa. Mutta vaikka tämäkin asia on täysin päivänselvä ja lukee tuossa monta kertaa mustana valkoisella, nämä tietyt ihmiset jaksavat inttää vastaan. Ja koska he inttävät vastaan, niin pakkohan se on itsellä kokeilla että kuinka kauan he jaksavat jatkaa inttämistä asiasta jossa ei mitään inttämistä edes ole! :D

    Äänestä

  • älä jauha p*skaa kirjoitti:

    Eihän tässä mistään kinaamisesta ole kyse, vaan siitä että minä ja muutama muu esitämme faktoja ja toinen osapuoli yrittää epätoivoisesti kiistää todisteiden olemassaolon! :D Tässäkin tapauksessa kyse on täysin päivänselvästä asiasta, saimme tietää että ainakaan perustuslaissa ei ole estettä lakialoitteelle, joten voidaan siirtyä seuraavaan vaiheeseen, ei sen kummempaa. Mutta vaikka tämäkin asia on täysin päivänselvä ja lukee tuossa monta kertaa mustana valkoisella, nämä tietyt ihmiset jaksavat inttää vastaan. Ja koska he inttävät vastaan, niin pakkohan se on itsellä kokeilla että kuinka kauan he jaksavat jatkaa inttämistä asiasta jossa ei mitään inttämistä edes ole! :D

    Tunteenpurkauksesi ovat kaukana faktoista.

    Mutta siitä huolimatta jaksat näköjään toistella niitä lähese epätoivoisen raivoisasti.

    Noh, toisaalta, kyllähän tänne aina tekstiä mahtuu, jatka vain samaan malliin.

    Äänestä

  • 4ojp294ir+p23 kirjoitti:

    Tunteenpurkauksesi ovat kaukana faktoista.

    Mutta siitä huolimatta jaksat näköjään toistella niitä lähese epätoivoisen raivoisasti.

    Noh, toisaalta, kyllähän tänne aina tekstiä mahtuu, jatka vain samaan malliin.

    Ai väitätkö nyt siis että perustuslaissa onkin este lakialoitteen hyväksymiselle?

    Äänestä

  • älä jauha p*skaa kirjoitti:

    Ai väitätkö nyt siis että perustuslaissa onkin este lakialoitteen hyväksymiselle?

    Hehheh!

    Et kai sinäkään oikeasti ole NOIN epätoivoinen?

    Tuommoinen on tosi huono vitsiksikin.

    Äänestä

  • p43wijt2943i+ kirjoitti:

    vihreät on yhteiskuntarauhan kannalta surkeinta sakkia joittenka toiminta pitää kieltää. he käyttävät demokratiaa häikäilemättä hyväksi hyökkäämällä milloin minkäkin elinkeinon kimppuun,esim kullankaivajat,turvetuottajat,turkistarhaajat,lihantuottajat ym ym tarpeelliset elinkeinot.ELINKEINOJEN HARJOITTAJAT LIITTYKÄÄMME YHTEEN JA LYÖDÄÄN ALAS TUO YHTEISKUNNAN POHJASAKKA JONKA TARKOITUKSENA ON TUHOTA HIENO MAAMME HIENOINE ELINKEINOINEEN JA TEHDÄ TÄSTÄ PETOJEN JA HOMOJEN VALTAKUNTA.

    Äänestä

  • p43wijt2943i+ kirjoitti:

    Hehheh!

    Et kai sinäkään oikeasti ole NOIN epätoivoinen?

    Tuommoinen on tosi huono vitsiksikin.

    Sanoit tuolla että "tunteenpurkauksesi ovat kaukana faktoista" ja koska itse puhuin aikaisemmin vain siitä kuinka itse esitän faktoja, oletan että tuo sinulta lainaamani lause viittaa tähän. Eli väität kaikkia minun sanomisiani tunteenpurkauksiksi, jotka ovat kaukana faktoista, jolla viittaat varmaan siihen että ne eivät siis ole faktaa ollenkaan toisin sanoen sanomiseni ovat valetta. Tässä keskustelussa keskeinen sanomani on ollut se, että perustuslaissa ei ole estettä lakialoitteen hyväksymiselle ja koska aikaisemmin totesimme että sinun mielestäsi kaikki sanomani on kaukana faktasta eli siis valhetta, voimme siis vetää tästä yks yhteen päätelmän että sinun mielestäsi tämäkin sanomani ei ole totta.
    Jos asia ei ole näin ole hyvä ja korjaa. Jos mielestäsi asia ei tosiaan ole näin niin voitko selittää mitä sitten hait takaa tuolla lauseella "tunteenpurkauksesi ovat kaukana faktoista".

    Tunteenpurkauksesi ovat kaukana faktoista, koska koet kaiken eläinsuojeluun viittaavan niin mahdottoman vahvalla tunteella.

    Kuten esimerkiksi se, että tahallasi ja höpsöjen tunteilujesi takia "unohdit" lukea perustuslakivaliokunnan lausunnon toteamuksesta sanan "EHDOTONTA".

    Samoin "unohdit" myös lukea lausunnosta sen kohdan, jossa todettiin, että yksittäisen elinkeinon kieltämiselle on oltava poikkeuksellisen vahvat perusteet.

    Tyyliisi kuuluu yleensäkin pyrkiä väittämään omia tarinoitasi ja näkemyksiäsi faktaksi, vaikka ne olisivat ihan täyttä soopaa, pelkkiä mielipiteitä tai vieraskielisiä nettijuttuja, joita itsekään et ymmärrä.

    Äänestä

  • wefwefewf kirjoitti:

    Enkä unohtanut. Kyllä minä luin molemmat kohdat ja useamman kerran. Ja vaikka lukisin samat sanat tuhanteen kertaan ei se silti muuta sitä, että lopussa lukee:
    lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

    Sinun tyylistäsi en ala sen kummemmin sanomaan, koska se on niin höpönpöpöhöpsykkä ettei sitä voi sanoin kuvailla! ^_^

    Unohdit sinä.

    Ja silti, useista lukemiskerroista huolimatta ymmärsit lukemasi väärin.

    Semmoista sattuu höpöhöpöaktivistille.

    Äänestä

  • 4woerjfpfo24p3 kirjoitti:

    Mutta sinä poloinen unohdit.

    Ja ihan tahallasi vieläpä.

    Koska käyt niin kuumana mokoman höpöhöpöaloitteen takia.

    Joka moinen aloite on tuhoon tuomittu jo heti lähdössä.

    Hahhah!

    Äänestä

  • 4rtfserta434r2q kirjoitti:

    ensi viikolla se päätös tulee mutta maa ja metsätalousvaliokunta on jo puoltanut turkistarhausta ennen päätöstä.
    tarhaajilla vilkasta aikaa hankkia kameroita ja hälyttimiä tarhoille,meilläkin on riistakamerat ympäri työpaikkaa niin rajoilla kuin tarhan sisälläkin.
    niin ja hyvät vakuutuksetkin on jos joku vihernarsisti saa vaikka päähänsä yrittää grillata kettuja kuten yrittivät turussa polttaa kerrostalollisen vanhuksia.

    Siitä huolimatta höpöhöpöaktivisti ei ymmärrä kokonaisuuksia, vaan kykenee lukemaan ainoastaan itselle mieleisiä ja omiin ajatuksiin sopivasti istuvia näkemyksiä.

    Ja ymmärtää vielä niitäkin väärin.

    Äänestä

  • asdfasdf kirjoitti:

    ensi viikolla se päätös tulee mutta maa ja metsätalousvaliokunta on jo puoltanut turkistarhausta ennen päätöstä.
    tarhaajilla vilkasta aikaa hankkia kameroita ja hälyttimiä tarhoille,meilläkin on riistakamerat ympäri työpaikkaa niin rajoilla kuin tarhan sisälläkin.
    niin ja hyvät vakuutuksetkin on jos joku vihernarsisti saa vaikka päähänsä yrittää grillata kettuja kuten yrittivät turussa polttaa kerrostalollisen vanhuksia.

    Kameroihin ja hälyttimiin sitä rahaa suolletaan mutta ei ole varaa eläimiä hoitaa..Ja kamerat ja hälyttimet vain siksi ettei vahingossakaan kukaan saisi kuvattua eläinten oloja. Jep jep. Rehelliseltä toiminnalta vaikuttaa..

    Äänestä

  • älä jauha p*skaa kirjoitti:

    Ai väitätkö nyt siis että perustuslaissa onkin este lakialoitteen hyväksymiselle?

    jossain siellä jossain se este kuitenkin oli eikä aloitetta hyväksytty.

    Äänestä

  • Älä jauha p*skaa kirjoitti:

    Kameroihin ja hälyttimiin sitä rahaa suolletaan mutta ei ole varaa eläimiä hoitaa..Ja kamerat ja hälyttimet vain siksi ettei vahingossakaan kukaan saisi kuvattua eläinten oloja. Jep jep. Rehelliseltä toiminnalta vaikuttaa..

    Valvontakameroita on myymälöissäkin - miksei sitten saisi olla tuotantotiloilla....

    Äänestä

  • Älä jauha p*skaa kirjoitti:

    Kameroihin ja hälyttimiin sitä rahaa suolletaan mutta ei ole varaa eläimiä hoitaa..Ja kamerat ja hälyttimet vain siksi ettei vahingossakaan kukaan saisi kuvattua eläinten oloja. Jep jep. Rehelliseltä toiminnalta vaikuttaa..

    ei vaan että ei saisi manipuloituja kuvia mustamaalaamaan alaa ja ennenkaikkea tekijät vastuuseen kun eivät kerta tiedä mitä kuvaavat hoidossa olevaa vai eivät ja ennenkaikkea kerta eivät ymmärrä kantavansa tarhalta tarhalle mukanaan tartuntatauteja.

    Äänestä

Turkistarhaus saattaa olla eläimelle epämukavaa, mutta en ymmärrä, miksi tiettyä eläinlajia ei voisi pitää vain tuotantoeläimenä tietylle kulutushyödykkeelle. Sileän pehmeät, elegantit ja lämpimät turkikset sekä sadat miljoonat eurot ovat mielestäni riittävä perustelu turkistarhaukselle.

Tämä taas menee jo filosofiseksi, mutta jos turkiseläin elää häkissä koko elämänsä tietämättä mistään paremmasta, niin voiko se edes kärsiä?

Äänestä
  • Koska eläimet ovat eläimiä ja niillä on tunteet ja vaistot samoin kuin ihmisellä. Meillä kaikilla on geenistö joka ohjaa meitä toimimaan tietyllä tavalla, ihmiselläkin on tällainen samoin kuin tarhaketulla. Tarhaketun geenistö ei ole ohjannut sitä elämään häkissä vaan se on ohjannut sen elämään luonnossa, etsimään ravintoa, kaivamaan kuoppia, lisääntymään, juoksemaan, kiipeilemään.. Vaikka kettu ei ikinä olisi päässyt elämään luonnossa, sen geenit silti ohjaavat sitä toimimaan niin kuin se on ohjelmoitu ja koska häkissä tämä ei onnistu, se aiheuttaa eläimelle turhautumista, stressiä ja nämä monesti purkautuvat pakkoliikkeiden ja muun ongelmakäyttäytymisen muodossa.
    Eläin ei ole tunteeton kone vaan elävä tunteva olento ja koska ihminen on myös elävä tunteva olento joka on myös kykeneväinen inhimilliseen ajatteluun johon kuuluu kyky tuntea sympatiaa muita eläviä olentoja kohtaan, ihmiselle ei ole normaalia käyttäytymistä aiheuttaa systemaattista kärsimystä eläimelle. On yleistä että ihmiset tekevät tällaista (rääkkäävät eläimiä), mutta silloin yleensä kyseessä on jonkinlainen sosiopatian tai muun persoonallisuushäiriön muoto.

    Äänestä

  • älä jauha p*skaa kirjoitti:

    Koska eläimet ovat eläimiä ja niillä on tunteet ja vaistot samoin kuin ihmisellä. Meillä kaikilla on geenistö joka ohjaa meitä toimimaan tietyllä tavalla, ihmiselläkin on tällainen samoin kuin tarhaketulla. Tarhaketun geenistö ei ole ohjannut sitä elämään häkissä vaan se on ohjannut sen elämään luonnossa, etsimään ravintoa, kaivamaan kuoppia, lisääntymään, juoksemaan, kiipeilemään.. Vaikka kettu ei ikinä olisi päässyt elämään luonnossa, sen geenit silti ohjaavat sitä toimimaan niin kuin se on ohjelmoitu ja koska häkissä tämä ei onnistu, se aiheuttaa eläimelle turhautumista, stressiä ja nämä monesti purkautuvat pakkoliikkeiden ja muun ongelmakäyttäytymisen muodossa.

    joo mulla sesse ajaa autoa ja hoitaa kauppa asiat ja tekee kaikki työt...minusta tasavertaiseen avioliittolakiin pitäs hyväksyy koiratki ku moni tuttu seurustelee nii kaa...tasa-arvoo jee

    niin niin ja kilpikonnien lajityypillinen ympäristö on Suomessa?

    höpö höpö-elukka on elukka ja luotu ihmistä palvelemaan niin kuin tuo minun vanha lintukoirani anni joka saa palvella minua vielä kinttainakin..ei se kuule onnistu jos ei elukoita käytetä tarpeeseen eikä niillä mitään tunteita ole vaan vaisto senkin luonnosta tietämätön viherryysyläinen..mene kuule serkkusi luo maalle oppiin niin ymmärrät vähän paremmin tätä elämää. ite olette aiheuttaneet paljon kärsimystä ja tiedätte kyllä missä. elukkaa ei saa kiduttaa mutta tappaa saa tarpeen vaatiessa.

    Äänestä

  • asdfasdf kirjoitti:

    niin niin ja kilpikonnien lajityypillinen ympäristö on Suomessa?

    Ei kilpikonnia elä Suomen luonnossa.

    Äänestä

  • niskalaukausko kirjoitti:

    höpö höpö-elukka on elukka ja luotu ihmistä palvelemaan niin kuin tuo minun vanha lintukoirani anni joka saa palvella minua vielä kinttainakin..ei se kuule onnistu jos ei elukoita käytetä tarpeeseen eikä niillä mitään tunteita ole vaan vaisto senkin luonnosta tietämätön viherryysyläinen..mene kuule serkkusi luo maalle oppiin niin ymmärrät vähän paremmin tätä elämää. ite olette aiheuttaneet paljon kärsimystä ja tiedätte kyllä missä. elukkaa ei saa kiduttaa mutta tappaa saa tarpeen vaatiessa.

    Huh huh mitä tekstiä. Ensinnäkin on sanottava se, että eläimillä tosiaan on tunteita. Se, minkälainen tunteenkirjo niillä on, on vielä mysteeri mutta tutkijat ovat onnistuneet selvittämään että ainakin perustunteita eläimiltä löytyy, kuten kiintymys, pelko, ahdistus..
    Siitä miksi eläimet ovat "luotu" on asia erikseen. Itse en usko että kukaan on luonut yhtään mitään. Mutta itse tunnen uskonasioista kiistelyn turhaksi, joten ei siitä sen enempää.
    Sellainen ihminen on minun mielestäni vieraantunut luonnosta, joka oikeasti kuvittelee että eläimet ovat meille vain kulutushyödykkeitä ja sellainen ihminen joka tajuaa että eläimet ovat eläviä tuntevia olentoja joilla on rooli tässä maailmassa, ovat vielä onnistuneet pitämään jonkinasteisen yhteyden luontoon.

    Kyllä eläimiä minusta saa tappaa jos se liittyy jotenkin ihmisen omaan selviytymiseen kuten esim. ruuan takia, tottakai oma selviytyminen tulee aina ensin. Muu tappaminen taas on turhaa ja varsinkin, kun sen siivittää sillä että eläin on elänyt elämänsä ihmisen vangitsemana pikku häkissä jossa ei ei ole voinut kuin syödä ja p*skoa, se on minusta todella väärin ja on naurettavaa väittää että ne ihmiset, jotka tuon toiminnan kokevat vääräksi olisivat jotenkin vieraantuneet tai tietämättömiä luonnosta.

    luonnossa vahvin voittaa ja väitteenne mukaan ihminen on eläin .....eli suu kiinni ,oli tunteita tai ei,vahvin voittakoon.luonnossa pedot tappaa monesti kiduttamalla mutta ihminen tappaa jos mahdollista ,nopeasti .kyllä luonnontuntemuksenne on kaukana,sillä heikoin palvelee vahvinta ja miksi ette puutu kun peto tappaa julmasti toisen,mutta ihmisen toimiin puututte muka asiantuntijoina,,,,hah

    Äänestä

  • luonnonmies kirjoitti:

    Huh huh.. Eläimet eivät vangitse toisia eläimiä huonoihin olosuhteisiin ja tapa niitä silloin kun mieli tekee. Jos et näe mitään eroa siinä että ihminen kasvattaa eläimiä ruuakseen ja sillä että eläin pyydystää toisen eläimen luonnossa ruuakseen, niin sinulla aika putkiaivoinen maailmankatsomus.
    Vahvin voittaa kyllä, mutta koska ihminen on ylivoimainen älynsä takia, hänen pitäisi olla myös kyvykäs antamaan armoa ja arvostamaan muiden elollisten elämää.

    Eläimillä ei ole kykyä vangita toisiaan, ihminen on lähtenyt samoista lähtökuopista.
    Älynsä avulla on ihminen oppinut maanviljelyn ja myös liharuoan kasvattamisen.
    Eläin ei sinänsä tapjensa puolesta ihmisestä eroa. julmuutta löytyy kosolti myös eläimistä.
    Sinänsä ihmisen ja eläimen vertaaminen keskenään on hyvin ontuvaa, ei oikein toimi koko vertaus.
    Ihminen kyllä aika suurin kustannuksin antaa sitä armoa, luontoa ja elukoita suojellaan välillä oikein hampaat irvessä älyttömyyksiin asti.

    Äänestä

  • siinä sulle armoa kirjoitti:

    "Eläin ei sinänsä tapjensa puolesta ihmisestä eroa. julmuutta löytyy kosolti myös eläimistä."
    Tietääkö eläin olevansa julma?
    Ihmisen erottaa eläimestä kyky tuntea empatiaa, mutta toisaalta eläimilläkin on havaittu samankaltaista käytöstä.

    "Ihminen kyllä aika suurin kustannuksin antaa sitä armoa, luontoa ja elukoita suojellaan välillä oikein hampaat irvessä älyttömyyksiin asti."
    Siinähän se tulikin mammonankumartajan viisaus esiin, mikään ei saisi maksaa mitään, ei varsinkaan armo.
    Pannaan vaan kaikki mullinmallin ja kustaan vielä juomaveteen niin silloin hyvä tulee?

    Äänestä

  • vihreänä kirjoitti:

    joo mulla sesse ajaa autoa ja hoitaa kauppa asiat ja tekee kaikki työt...minusta tasavertaiseen avioliittolakiin pitäs hyväksyy koiratki ku moni tuttu seurustelee nii kaa...tasa-arvoo jee

    "Sileän pehmeät, elegantit ja lämpimät turkikset sekä sadat miljoonat eurot ovat mielestäni riittävä perustelu turkistarhaukselle."

    Sileän pehmeitä ja elegantteja turkiksia käyttävät ne jotka eivät tarvitse niitä lämmikkeeksi.
    Jos vaatetta todella tarvitsee lämpimänä pysymiseen, niin silloin ei kiinnitetä huomiota "eleganssiin".
    Myös Ladaa kutsuttiin eleganssiksi.
    Nuo "sadat miljoonat" tuntuvat hieman epäilyttäviltä koska yhtälö 400miljoonaa/4300 henkilötyövuotta= hyvä hoito ei voi pitää paikkaansa, jos yritys maksaa kaikki sille kuuluvat LAINMUKAISET velvoitteensa.

    Äänestä

  • Keikalle lähtevänä kirjoitti:

    Meni "hieman" väärin;# 5milj. eläintä/4300 henkilötyövuotta= hyvä hoito# ei voi pitää paikkaansa, jos yritys maksaa kaikki sille kuuluvat LAINMUKAISET velvoitteensa. 400milj.€/4300 henkilötyövuotta= hyvä yritystulos...

    (Tässä tuli taas hyvä esimerkki siitä, ettei kannata tehdä montaa asiaa yhtäaikaa.)

    Äänestä

  • Älä jauha p*skaa kirjoitti:

    Ei kilpikonnia elä Suomen luonnossa.

    Eikä minkkikään sinne kuulu

    Äänestä

  • Älä jauha p*skaa kirjoitti:

    Ei kilpikonnia elä Suomen luonnossa.

    mutta kania joku viherääliö sinne on päästänyt,mitä kilpikonnaan tulee niin miksi sallit niiden pitämisen täällä lemmikkinä kerta ne eivät tänne kuulu?

    Äänestä

  • Älä jauha p*skaa kirjoitti:

    Huh huh.. Eläimet eivät vangitse toisia eläimiä huonoihin olosuhteisiin ja tapa niitä silloin kun mieli tekee. Jos et näe mitään eroa siinä että ihminen kasvattaa eläimiä ruuakseen ja sillä että eläin pyydystää toisen eläimen luonnossa ruuakseen, niin sinulla aika putkiaivoinen maailmankatsomus.
    Vahvin voittaa kyllä, mutta koska ihminen on ylivoimainen älynsä takia, hänen pitäisi olla myös kyvykäs antamaan armoa ja arvostamaan muiden elollisten elämää.

    eikös se ihminen nyt olekaan enää eläin,melko kaksinaismoralistista...niin aktivistien ja eläinsuojelijoiden toimestahan ne eläimet kuolee varmimmin,hesyllekin kun toimittaa kissanpentuja niin ne on hengettömiä kahdessa tunnissa.

    Äänestä

  • Eikä tämä kirjoitti:

    Eikä minkkikään sinne kuulu

    Ei kuulukaan. Onko joku sitä sinne pistämässä?

    Äänestä

  • asdfasdf kirjoitti:

    mutta kania joku viherääliö sinne on päästänyt,mitä kilpikonnaan tulee niin miksi sallit niiden pitämisen täällä lemmikkinä kerta ne eivät tänne kuulu?

    Tarviiko sinulle oikeasti sanoa että eläimen pitäminen lemmikkinä ja eläimen eläminen luonnossa on kaksi ihan eri asiaa?

    Äänestä

  • Älä jauha p*skaa kirjoitti:

    Tarviiko sinulle oikeasti sanoa että eläimen pitäminen lemmikkinä ja eläimen eläminen luonnossa on kaksi ihan eri asiaa?

    miksi trooppista lajia pitäisi tänne rahdata vain että vihernarsistit saavat pistää sellaisen terraarioonsa?
    mitä tuohon luontoon ja lemmikkiin tulee niin itse et ymmärrä edes villieläimen ja lemmikkieläimen eroa vai meinaatko että jossain päin suomea elää sinikettupopulaatio villinä?

    Äänestä

  • Älä jauha p*skaa kirjoitti:

    Ei kuulukaan. Onko joku sitä sinne pistämässä?

    eikö vihernarsistit o istuttanu Suomen luontoon kaikkee mahdollista mikä ei sinne kuulu?

    Äänestä

  • asdfasdf kirjoitti:

    eikö vihernarsistit o istuttanu Suomen luontoon kaikkee mahdollista mikä ei sinne kuulu?

    Eivät ole. Tokihan aikanaan jotkut tyhjäpäät ovat tarhoilta eläimiä irtipäästäneet mutta kukaan ei minusta tänä päivänä ole ajamassa mitään asiaa joka tähtäisi turkiseläinten metsään vapauttamista. Tyhjäpäät edelleen voivat kokea fiksuksi ideaksi päästää eläimet tarhoilta luontoon mutta yleisesti eläinsuojelupiireissä tiedetään kuinka typerä ajatus se on.

    Äänestä

  • asdfasdf kirjoitti:

    miksi trooppista lajia pitäisi tänne rahdata vain että vihernarsistit saavat pistää sellaisen terraarioonsa?
    mitä tuohon luontoon ja lemmikkiin tulee niin itse et ymmärrä edes villieläimen ja lemmikkieläimen eroa vai meinaatko että jossain päin suomea elää sinikettupopulaatio villinä?

    Eipä niitä lajeja taideta juurikaan enää raahata mistään kauempaa vaan suurin osa kasvaa ihan Suomessa suomalaisten kasvattajien toimesta tai sitten muualla Euroopassa.
    Joistakin ihmisistä on mukava tarkkailla eläimen elämää terraariossa ja pitää siitä huolta, siitä on seuraa ihan samalla tavalla kuin jostakin pörröisestäkin eläimestä. Ihmiselle on luonnollista olla kiinnostunut muista eläimistä. Jos sinä et sitä ymmärrä, ei sille mitään voi.

    "meinaatko että jossain päin suomea elää sinikettupopulaatio villinä?"
    Kylläpä niitä naaleja taitaa edelleen jossain päin Suomea elellä. Minä kyllä ymmärrän lemmikkieläimen ja villieläimen eron, sinulla ei lemmikkiä varmaan ikinä ole ollut koska tuntuu tuo ymmärrys eläimistä ja niiden käyttäytymisestä ja tarpeista olevan niin suppea. Ei tarvita kuin muutaman vuoden hamsterin hoito, niin katsoo eläimiä jo ihan eri tavalla, kun huomaa että pikku hamsterillakin on oma luonteensa ja niin isossa häkissä kuin se onkin, sekin turhautuu, jos se ei pääse kerran päivässä jaloittelemaan. Vaikka en sinun hoiviisi mitään eläintä ikinä antaisi, saattaisi lemmikin hoito kuitenkin tehdä sinulle ihan hyvää..

    Äänestä

  • Älä jauha p*skaa kirjoitti:

    Eivät ole. Tokihan aikanaan jotkut tyhjäpäät ovat tarhoilta eläimiä irtipäästäneet mutta kukaan ei minusta tänä päivänä ole ajamassa mitään asiaa joka tähtäisi turkiseläinten metsään vapauttamista. Tyhjäpäät edelleen voivat kokea fiksuksi ideaksi päästää eläimet tarhoilta luontoon mutta yleisesti eläinsuojelupiireissä tiedetään kuinka typerä ajatus se on.

    ketäs nämä sitten oli ketkä näitä eläimiä päästivät irti elleivät vihernarsisteja?

    Äänestä

  • Älä jauha p*skaa kirjoitti:

    Eipä niitä lajeja taideta juurikaan enää raahata mistään kauempaa vaan suurin osa kasvaa ihan Suomessa suomalaisten kasvattajien toimesta tai sitten muualla Euroopassa.
    Joistakin ihmisistä on mukava tarkkailla eläimen elämää terraariossa ja pitää siitä huolta, siitä on seuraa ihan samalla tavalla kuin jostakin pörröisestäkin eläimestä. Ihmiselle on luonnollista olla kiinnostunut muista eläimistä. Jos sinä et sitä ymmärrä, ei sille mitään voi.

    "meinaatko että jossain päin suomea elää sinikettupopulaatio villinä?"
    Kylläpä niitä naaleja taitaa edelleen jossain päin Suomea elellä. Minä kyllä ymmärrän lemmikkieläimen ja villieläimen eron, sinulla ei lemmikkiä varmaan ikinä ole ollut koska tuntuu tuo ymmärrys eläimistä ja niiden käyttäytymisestä ja tarpeista olevan niin suppea. Ei tarvita kuin muutaman vuoden hamsterin hoito, niin katsoo eläimiä jo ihan eri tavalla, kun huomaa että pikku hamsterillakin on oma luonteensa ja niin isossa häkissä kuin se onkin, sekin turhautuu, jos se ei pääse kerran päivässä jaloittelemaan. Vaikka en sinun hoiviisi mitään eläintä ikinä antaisi, saattaisi lemmikin hoito kuitenkin tehdä sinulle ihan hyvää..

    ai meinaat ihan että vihernarsistion omasta mielestä voi kasvattaa ideologialle sopivis eläimiö,melko kaksinaismoralistista edelleen että voit sanella mielesi mukaan kuka saa kasvattaa ja mitä eläimiä.

    niin en nyt puhunut naalista vaan siitä jalostetusta siniketusta mitä kasvatetaan tarhoilla,kai jo itsekin ymmärrät mikä ero niillä on?

    Äänestä

  • asdfasdf kirjoitti:

    ketäs nämä sitten oli ketkä näitä eläimiä päästivät irti elleivät vihernarsisteja?

    "mitä ruokatuntiin tulee niin olen aika useasti juossut eläinten perässä kesken ruokatunnin toisin mitä sinä." -asdfasdf-

    Jaa vihernarsistit käyvätkin sinun ruokatunnillasi siellä tarhalla.

    Äänestä

  • päivälläkö? kirjoitti:

    ei minulla ole tarvis juoksuttaa ja stressata eläimiä normista päivästä poikkeavalla tavalla turhaan.
    missä olen väittänyt että minun ruokatunnin aikaan työpaikkallani käy omaa ideologiaa tuputtavia ja sen mukaisesti muita elämään vaativia sairaalloisia ihmisiä?

    Sinä olet väittänyt ettei tarhoilta pääse eläimiä karkuun muuten kuin näiden ystäviesi vihernarsistien toimesta.

    Äänestä

  • päivälläkö? kirjoitti:

    Sinä olet väittänyt ettei tarhoilta pääse eläimiä karkuun muuten kuin näiden ystäviesi vihernarsistien toimesta.

    onhan siellä aidat ympärillä joita ei käsittääkseni työntekijät leikkele?vihernarsistit muuten eivät ole ystäviäni ja saavat etsiä apua muualta jos vaikka auto sattuu särkymään.
    pappa betalar taxi ennen minun apuani:)

    Äänestä

  • asdfasdf kirjoitti:

    onhan siellä aidat ympärillä joita ei käsittääkseni työntekijät leikkele?vihernarsistit muuten eivät ole ystäviäni ja saavat etsiä apua muualta jos vaikka auto sattuu särkymään.
    pappa betalar taxi ennen minun apuani:)

    Minä kun luulin heidän olevan ystäviäsi, kun niin paljon heistä jaksat puhua.
    Normaali ihminen puhuu siitä mistä pitää, ystävistään perheestään, harrastuksistaan ect.

    Äänestä

minä viherpuolukannattaja tukea hyvä puolue ei sähköä ei kettuja ei sikalihaa ei moraali...se olla kuin kotona afrikka täälä vain vähän kylmä mutta kyllä suomi mies lämmittä ja tuoda tuli uuni suomi paras maa ja viheriä puolue väri tämä lumi maa

Äänestä
  • tiataako sina etta meloni olla punainen sisalta ei virhea?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Turkistarhaton Suomi kirjoitti:

"Perustuslakivaliokunta ei näe kiellolle ehdotonta perustuslaista johtuvaa estettä, mutta korostaa, että valinta kuuluu eduskunnalle."

http://yle.fi/uutiset/perustuslaissa_ei_ole_estetta_turkistarhauksen_kieltamiselle/6678487

Ehkäpä viimeistään nyt turkistarhauksen kannattajat voivat unohtaa "mutta turkistarhaushan on laillinen elinkeino" -argumenttinsa, kun itse perustuslakivaliokunta on todennut, että perustuslaissa ei ole estettä turkistarhauksen kieltämiselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu