Olen 21-vuotias ja nuorempi kahdesta sisaruksesta. Kuulemani mukaan, sisareni oli niin sanotusti ''helppo'' lapsi. Minä taas olen ollut melkoisen vaikea tapaus, aina ollut kaikessa vastaan. Varsinkin teininä. Näin muutamaa vuotta vanhempana hävettää jo nyt aivan törkeästi oma käytökseni siinä iässä.
Perheessämme on muutenkin ollut vaikeuksia. Sen lisäksi, että meillä ei koskaan olla puhuttu tunteista tai oikeastaan yhtään mistään mitään, isäni oli alkoholisti ja menehtyi muutamia vuosia sitten. Äitini kanssa löysimme hänet.
Tiedän myös, että äidilläni on ollut vaikea lapsuus, mutta en mitään yksityiskohtia.
Omasta ''viisastumisestani'' huolimatta, välimme tuntuvat pahenevan tai junnaavan paikallaan. Riidat tulevat maailman pienimmistä asioista ja ne ovat täynnä huutoa ja ilkeyksiä. Niitä ei koskaan selvitetä keskustelemalla. Suurin riidan aiheemme tuntuu olevan minä. En koskaan tee mitään oikein, en koskaan saa kiitosta tekemisistäni. Sanon asiat väärin tai liian lujaa. Kiroilen liikaa. Ja mielestäni kaikkein pahin, en tunnu saavan olevani oma itseni. Kun ''näytän'' ja tuon esiin oikean itseni, alkavat riidat.
En enää tiedä mitä tehdä. En haluaisi esittää aina tavatessamme jotain muuta ihmistä kuin olen. Haluan kuitenkin säilyttää suhteen omaan äitiini. Olen aivan neuvoton.
Perheessämme on muutenkin ollut vaikeuksia. Sen lisäksi, että meillä ei koskaan olla puhuttu tunteista tai oikeastaan yhtään mistään mitään, isäni oli alkoholisti ja menehtyi muutamia vuosia sitten. Äitini kanssa löysimme hänet.
Tiedän myös, että äidilläni on ollut vaikea lapsuus, mutta en mitään yksityiskohtia.
Omasta ''viisastumisestani'' huolimatta, välimme tuntuvat pahenevan tai junnaavan paikallaan. Riidat tulevat maailman pienimmistä asioista ja ne ovat täynnä huutoa ja ilkeyksiä. Niitä ei koskaan selvitetä keskustelemalla. Suurin riidan aiheemme tuntuu olevan minä. En koskaan tee mitään oikein, en koskaan saa kiitosta tekemisistäni. Sanon asiat väärin tai liian lujaa. Kiroilen liikaa. Ja mielestäni kaikkein pahin, en tunnu saavan olevani oma itseni. Kun ''näytän'' ja tuon esiin oikean itseni, alkavat riidat.
En enää tiedä mitä tehdä. En haluaisi esittää aina tavatessamme jotain muuta ihmistä kuin olen. Haluan kuitenkin säilyttää suhteen omaan äitiini. Olen aivan neuvoton.
Vastaukset 2
Vanhimmat
siis mä voin vaa niin samaistuu tohon tilanteese! aivan sama tilanne mutta ite oon vaa 17 :) ja mäki oon kans tyttö! :)
Äidilläsi taitaa olla vaikeuksia oman itsensä kanssa. Onko hän noin 50 v? Ettei vaan olisi vaihdevuosioireita nuo hänen kiukuttelunsa. Tosin nekään ei oikeuta häntä käyttäytymään sua kohtaan kuin kiukutteleva teini.
Mä en ole hlökohtaisesti koskaan ymmärtänyt, miksi pitää aikuisten lasten kanssa äitien tai isien riidellä. Asiat pitää osata selvittää keskustelemalla. Mun vanhempi tytär on sun kanssa samanikäinen ja mä nautin siitä, että hänen kanssaan voi keskustella erimielisyydet selviksi. Mä kunnioitan hänen mielipiteitään ja hän mun. Mun mielestä se juuri on aikuisuuden merkki, että uskaltaa olla oma itsensä.
Mulla itselläni ei ole oikeastaan minkäänlaisia keskusteluvälejä omaan äitiini. Hän käyttäytyi mua kohtaan teininä ja nuorena aikuisena aivan samoin kuin sun äitisi sua kohtaan. En vieläkään ymmärrä miksi. Enkä vieläkään hänelle pysty kertomaan hlökohtaisia asioitani, koska en luota häneen. Hän kyllä vieläkin katsoo aiheelliseksi parjata mua sukulaisille ja sanoa päin naamaan, että häntä hävettää mun tekoset. Itse olen koettanut kohdella omia lapsiani oikeudenmukaisesti.
Tuo asia sun pitäisi jotenkin selvittää ts. päästä äitisi pään sisään. Muutoin käy niinkuin mulle, en luota äitiini yhtään, tiedän etten saa häneltä minkäänlaista tukea vaikka mitä tulisi ja on jo tullutkin elämässä vastaan.