Itselläni on sellainen ongelma,että mieheni kanssa parisuhteesta puhuminen on todella vaikeaa,etenkin ongelmista.Yritän miten tahansa pehmeästi aloittaa,niin tuloksena on yksinpuhelu tai korkeintaan kuittaus tyyliin "mitäs ongelmaa tuossa on",yleensä hieman kiukkuisanakin.Mutta niillä osa-alueilla missä ei ole ongelmia menee hyvin.En todellakaan jaksa kantaa ongelmia itse,olkoonkin,että vain minua ne näyttävät häiritsevän esim. oma fyysinen haluamattomuuteni.(josta en ole syyttänyt miestäni)
Ja toinen mikä on alkanut ottaa päähän on mieheni mielipiteet.Tietenkin on ihan ok ettemme ole kaikista asioista samaa mieltä.Mutta alkaa tympiä kun tuntuu siltä,että mieheni on alkanut yhä enemmän ja enemmän sanomaan mitä minun pitäisi katsoa,lukea,pukeutua,käyttäytyä,tuntea yms.Ei ihan suoraan,mutta jankuttaa asioista yhä uudelleen ko asian ollessa ajankohtainen. Tämäkin ihan uusi ilmiö. Onko kellään samankaltaisia ongelmia ja miten selvitetty.
En usko,että on jutun loppu. Koska tiedän,että suhteemme on aiemmin ollut kaikin puolin ihan hyvä.
Ja toinen mikä on alkanut ottaa päähän on mieheni mielipiteet.Tietenkin on ihan ok ettemme ole kaikista asioista samaa mieltä.Mutta alkaa tympiä kun tuntuu siltä,että mieheni on alkanut yhä enemmän ja enemmän sanomaan mitä minun pitäisi katsoa,lukea,pukeutua,käyttäytyä,tuntea yms.Ei ihan suoraan,mutta jankuttaa asioista yhä uudelleen ko asian ollessa ajankohtainen. Tämäkin ihan uusi ilmiö. Onko kellään samankaltaisia ongelmia ja miten selvitetty.
En usko,että on jutun loppu. Koska tiedän,että suhteemme on aiemmin ollut kaikin puolin ihan hyvä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Osut ilmeisesti aloitteillasi arkaan kohtaan tai uskaltaudut käsittelemään asiaa/tunnetta, josta miehesi ei ole tottunut puhumaan, jos hän kerran kieltäytyy ottamasta osaa keskusteluun.
Pohjimmillaan syy on melko varmasti uskon puute omiin keskustelutaitoihin. Ihminen, joka ei ole tottunut puhumaan tunteistaan, tarvitsee aikaa oppia luottamaan itseensä senkin taidon suhteen.
Pikkuhiljaa, esim. sinua kuuntelemalla miehesikin oppii luottamaan sinuun ja itseensä, ja kynnys heittäytyä keskusteluun alenee.
Aloita helposti kuvattavista, positiivisista tunteista. Kysele mieheltä miltä se ja se tapahtuma/sanat hänestä tuntui/kuulosti/vaikutti jne. Kun hän tajuaa sinun olevan oikeasti kiinnostunut hänen mielipiteistään, et naura etkä suutu hänen erilaisuudestaan jne., uskaltautuu hän helpommin ilmaisemaan ajatuksiaan myös negatiivisista asioista.
Itseluottamus paranee nimenomaan käytännön kokemusten kautta.
Mutta myös sinun on osattava ottaa vastaan häneltä tuleva negatiivinen kritiikki, eli oppimisenkin pitää toimia molempiin suuntiin.
Neuvominen kuulostaa siltä kuin hän haluaisi osoittaa sinulle näkevänsä/osaavansa/tietävänsä jotakin paremmin kuin sinä. Sekin voi olla yhteydessä tuohon koettuun "alemmuudentuntoon" ja riittämättömyydentuntoon keskustelujen suhteen. Kaikki kun vaikuttaa kaikkeen parisuhteessa.
Hänen pitää saada tuntea olevansa hyvä jossakin ja jos sinä "opastelet" häntä, niin miksi ei hänkin sitten sinua tms. Tai sitten hän vain yrittää "auttaa" sinua, omalla verbaalisella tavallaan. : )
Oli miten oli, aikansa se joka tapauksessa vie ennen kuin toiseen luottaa niin, että hänen kanssaan on valmis jakamaan konkeettisesti kaikki ajatuksensakin.
Tsemppiä siis, kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu, rakkaudella ja kärsivällisyydellä. : )
Kiitoksia Talla asiallisesta vastauksesta.Saimpahan hieman uutta näkökulmaa asiaan.Ettei tule aina vain pyörittyä samassa kaavassa :)
Miksi naiset haluavat että mies tekisi asiat kuten hän haluaa? Jos joku asia vaivaa miksi ei tee sitä itse? Onko naisen "opettama"tapa se oikea ainut? Jos mies tekee asian omalla tavallaan niin silloin hän ei ole vastuussa naiselle vaan itselleen. Puhuit haluamattomuudesta. Miehelle se on merkki suhteenne laadusta. Moni asia olisi paremmin suhteissa jos naiset antaisivat enemmän. Sekin on asennekysymys. Haluaahan rakastaan ilahduttaa vaikka ei itse välttämättä asiasta aina saisikaan yhtä paljon.
Et taida juurikaan tietää naisista.Se, että meillä on se reikä tuola alhaalla aina,ei tarkoita sitä,että olisimme valmiita aina kun TEITÄ panettaa.Käsitätkö ollenkaan miltä mahtaa tuntua jos jyystetään kuivana.Ja vaikka olisi liukkaritkin niin haluaisitko sinä aiheuttaa rakkaallesi vielä suurempaa mielipahaa ja jopa traumoja vain siksi,että SINÄ HALUAT. Tuskimpa naisetkaan vaativat lerpan elimen sisäänsä...
Tartun noihin ekoihin lauseisiisi, sillä niissä on minusta paljon totta.
Otan esimerkiksi kodinhoidon. Monelle naiselle on elämän varrella muodostunut rutiineja, jotka auttavat heitä selviytymään siivoamisesta sun muusta kodinhoidon toimenpiteestä sutjakkaasti. Sitten kuvaan tulee mies, jolla ei näitä rutiineja ehkä ole, vaan hän tekee jutut omalla tavallaan, ja ehkäpä vielä vähän eri tavalla joka kerta. : )
Vaatii erilaisuudensietokykyä naiseltakin, hyväksyä se, että puoliso ei välttämättä tee asioita niin kuin hän itse on oppinut ne tekemään. Mutta usein naiset siinä kohtaa valitsevat alkaa korjailla miehen tekoja, opastaa häntä ja valittaa, kun jälki ei ole yhtä hyvä kuin heidän omansa tms.
Harva mies taas sietää sellaista "äidin muistoa" ja nousee kapinaan ohjailua vastaan.
Konflikti on valmis.
Koti on kuitenkin molempien yhteinen, joten joustoa ja sietokykyäkin pitäisi aina löytyä kummaltakin.