Kuinka voi olla mahdollista että maksetaan palkkaa ihmiselle, joka tulee töihin vain pyöriskelemään? Kulkee edestakaisin ja vain nyppii asioita ja saa aikaiseksi joko ei mitään tai enintään yhden asian. Käy häiritsemässä muita höpinöillään, jotka tekevät työtä. Sanoo kyllä työkavereille suoraan, ettei huvita, ei viitsi, ei jaksa, ei kiinnosta, on liian kuuma, kylmä, särkee, nukuttaa, sapettaa. Siis valittaa vain. Ei oma-aloitteisuutta, ei motivaatiota, ei työmoraalia. Kuinka on otsaa nostaa palkkapäivänä raha tililtä? Ärsyttävää myös se, että jokuhan ne hänen tekemättömät työnsä joutuu tekemään. Missä on pomojen silmät?
Patalaiska
Uskomatonuntamo
4151
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mun työkaveri!
Pomo on munaton...tai silmät katsoo ryppyreikään.
Kyseessä ns. nilviäisten alalaji. Ovat huippuja silmänpalvonnassa. Onnistuvat työpaikalla luomaan- ainakin osalle työkavereista ja valitettavan usein pomolle- optisen harhan että tekevät töitä kovinkin ahkerasti. Osaa selitellä=valehdella päin naamaa toistuvasti. Kaikki tekeminen perustuu hänen oman etunsa tavoitteluun vaikka sovitteleekin päähänsä marttyyrin kruunua.
Miten näiden nilviäisten kanssa pitäisi/tulee toimia? Pomolle kertominen ei johda mihinkään.
Täytyykö muuttaa omaa työmoraaliaan ja aloittaa lusmuilu.
Meillä selitys on, että työntekijä on esimiehen rakas lapsukainen. Ikää lapsella tosin on, muuta ei.