Eli nyt on sellainen pulma, että olen ollut kerran yhteydessä noin kuukausi sitten esimieheen 3kk:n vuorotteluvapaapaikasta. Puhelussa puhuimme alustavasti milloin työ alkaisi ja mitä työtä se olisi. Palkasta tai tarkasta loppumispäivämäärästä ei ollut puhetta. Alustava Suunnitelma siis oli, että aloitan silloinjasilloin. Puhelu loppui niin että palataan asiaan.
No noin kolmen viikon päästä tästä laitoin s-postia esimiehelle ja kysyin, onko työntekijä jo hakenut vuorotteluvapaata ja vastaus oli että "hänen suunnitelmansa ei ole muuttunut, mutta papereita ei ole vielä tehty."
Minulle jäi tämän jälkeen siis epävarmaksi koko asia.
No, minulle nyt soitettiin ja tarjottiin 1,5 vuoden sijaisuutta toisaalta. Ilmoitin nyt tähän vuorotteluvapaapaikkaan, että olisi tällaienn tarjolla, että otan mielummin tämän pidemmän paikan vastaan.
Minulle vastattiin, että olemme tehneet suullisen sopimuksen.
Minun mielestäni ei ollut sopimuksesta kyse kun koko vuorotteluvapaatakaan ei ollut vielä haettu virallisesti. Lisäksi puhelinkeskustelussa ei silloin ollut puhetta, että tämän on nyt sopimus, eikä mitään lyöty lukkoon.
Olenko nyt rikkomassa lakia kun perunkin menemiseni 3kk:n vuorotteluvapaasijaiseksi? Mielestäni ilmotin myös hyvissä ajoin ennen tätä suuniteltua vuorotteluvapaasijaisuutta, sillä se alkaisi vata puolentoistakuukauden kuluttua.
vuorotteluvapaan työsopimus
4
425
Vastaukset 4
- te-tsto hoitaa
Työnantajan alueen te-toimiston pitäisi tietää ja neuvoa. Tämä sopimus kun edellyttää myös heidän mukanaoloa. Normaali työsopimus voi olla suullinen,mutta tämä lienee eri asia
- Henkilöstösihteeri
Et ole kyllä sitoutunut yhtään mihinkään jos työsuhteen kestosta eikä palkastakaan ole vielä puhuttu mitään ja nimiä ei ole paperissa. Vuorotteluvapaan sijaisuudesta on aina tehtävä kirjallinen työsopimus, se ei voi olla suullinen (vaikka muuten suullinenkin työsopimus on ihan pätevä muttei suositeltava).
Työkkäri ei työsopimuksia tee eikä sovi, heille on sama kuka vuorotteluvapaalaista sijaistaa kunhan tämä on työtön työnhakija eli täyttää sijaisen ehdot. - vuorovapaalla ollut
Et ole todellakaan vv sijainen, mistä keksit asian että olet?
Sopimus vaatii allekirjoituksen kolmen osapuolen kanssa eli ei mikään puhelinsoittelu ole missään tilanteessa sopimus ja varsinkaan vv-sopimuksessa!...
Miksi täällä jatkuvasti tehdään selkeästä asiasta "ongelma"? - työkkärin rooli
Te-tomisto on "kolmantena pyöränä" sikäli merkittävässä asemassa, että se tutkii sopimuksen sisällön. Jos laissa säädetyt edellytykset eivät täyty, ei ole kyse vuorottelusta vaan jostain muusta sopimuksesta ja mm. vuorottelukorvaustakaan ei tällöin vapaalla olevalle tule.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22822Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha535756- 80677
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561